Hawks - Me otimme tämän tosissaan

Hawks - Me otimme tämän tosissaan

ViestiKirjoittaja one night in paris » 24 Huhti 2014, 22:55

Menestynein. Ylivoimaisin. Paras.

Kaikki nämä superlatiivit kuvaavat HH-joukkuetta, joka sai nimen Hawks. Kaikki tietävät historian. Kaikki tietävät meriitit. Jos eivät, niin ottakaa selvää. Tai jos olette liian laiskoja ottamaan selvää, niin minä kerron. Tai kertoisin, jos muistaisin jotain. Valitettavan paljon tilastoja ja teksiä katosi aikoinaan muinaisen foorumin putsauksessa(!)

Kyllä voi sanoa, että Hawks on iso osa elämääni, jota ilman en osaa, enkä halua elää.

Tarina sai alkunsa kaudella 6 (oikeasti jo aikaisemmin, mutta Hawks nimellä silloin) Tretyakin (ent. Marssa ja Zherdev, kunnes joku keksi idean varastaa tuon hahmon...) toimesta. Kuten Roomaa, Hawksiakaan ei rakennettu päivässä, vaan ensimmäistä mestaruutta saatiin odottaa aina kauteen 20 asti, jolloin tuolloin uusituore HH:n diktaattori Zherdev vei joukkueensa vihdoin päätyyn asti. Ensimmäisen mitalin, pronssisen sellaisen, joukkue saavutti tietenkin debyyttikaudellaan ja heti perään uudestaan kaudella 11, josta historiankirjoihin on jäänyt kaikkien aikojen pisin voittoputki, 11 ottelua, tietenkin Hawksien suorittamana.

Ennen kautta järjestysnumeroltaan 24 Hawks sai uuden omistajan, Minut, kun Zherdev päätti siirtyä syrjään kaikesta HH:n liittyvästä. Tähän liittyy huvittava tarina, johon osallisena oli Baumgartren, Zherdev, sekä allekirjoittanut, mutta arkaluontoisten yksityiskohtien takia en lähde nyt tuomaan sitä julki. Joka tapauksessa Hawksin omistajuus siirtyi puolivahingossa minulle, koska kukaan muukaan ei joukkuetta halunnut itselleen. Ennen kautta pelattiin Kultakala Cup, jossa junnupitoisella rosterillamme voitimme koko paskan. Finaalissa kaatui Chargers. Tämä ottelu jäi myös Chargersien viimeiseksi HH-otteluksi. Vanha dynastia oli kaadettu, oli aika uuden.

Ensimmäiseen kauteen emme lähteneet suosikkeina, mutta kuten olin jo aikaisemmin Indiansissa osoittanut, johtamistaitoni riittäisivät luomaan neverheard joukkueesta mestarin. Ja niin Minä tein. Tämä oli ensimmäinen viidestätoista kaudesta, johon Hawks osallistui komennossani, ja jokaisella niistä ylsimme loppuotteluun asti. Muutaman hopeakauden jälkeen nostimme jälleen mestaruuspokaalia kaudella 27, josta alkoi kolmen mestaruuden putki päättyen kauteen 30. Pelasimme vielä muutaman kauden ja voitimme muutaman mestaruuden nousten Chargersin ohi mitalitaulukon kärkeen, kunnes oli aika lyödä pillit pussiin ensimmäistä kertaa.

Paria kautta myöhemmin Hawks kuitenkin palasi dominoimaan Habbo Hockey kenttiä. Kausi 35 meni vielä uuden rungon rakentamisessa, tuloksena hopea, mutta heti seuraavalla kaudella nousimme jälleen omalle paikallemme, mestareiksi. Valitettavasti omien kiireideni takia paluu jäi vain kahden kauden mittaiseksi.

Seuraavaa comebackia saatiinkin sitten odottaa reilun vuoden verran, kunnes jälleen kauden 43 alla koin ajan olevan sopiva vanhan Legendan herättämiseksi. Historialla on tapana toistaa itseään ja niin kävi taas, sillä käynnistysvaikeuksista kärsinyt joukkue ei yltänyt kuin hopeaan. Tämä tilastotappio kuitattiin nopeasti seuraavalla kaudella. Hawks oli voittanut yhdeksännen mestaruutensa. Meidän ylivoima vei mielenkiinnon.

Tuon jälkeen pidin aika selvänä, että Hawks ei tule enää palaamaan Habbo Hockeyhin, mutta toisin kävi. HH:n valmistautuessa juhlakauteen 50. saimme ajatuksen vielä yhdestä, alun perin yhden kauden ajaksi tarkoitetusta paluusta. Pitihän juhlat pilata tuomalla takaisin kaikkien vihaama dynastia. Muutaman kierroksen jälkeen idea alkoi tuntua lähinnä paskalta ja häpeälliseltä vitsiltä, mutta saimme kuin saimmekin homman toimimaan viimeisellä mahdollisella hetkellä ja loppu on historiaa. Alkukauden paskin joukkue ei hävinnyt runkosarjan puolivälin jälkeen enää kertaakaan ja kaikki meni käsikirjoitukseni mukaan. Otimme mestaruuden, aivan kuten Baumille lupasin runkosarjan puolessa välissä ollessamme sijoilla ynnämuut.

Hetken miettimispaussin jälkeen päätimme lähteä puolustamaan mestaruutta seuraavalle kaudelle. Joukkueen runko pysyi hyvin kasassa, vaikka kaikki vanhoja ja väsyneitä olemmekin. Alkukauden kärsimme kukin omilla tahoillaan motivaatio-ongelmista, mutta yhden kostean illan jälkeen päätin vielä kerran kantaa tämän ruosteisen laivan reppuselässäni maaliin asti.

Nyt voin kuitenkin varmasti ilmoittaa, että tämä päättynyt kausi jäi Hawksin viimeiseksi. Samalla ilmoitan lopettavani oman urani.

Suuria legendoja, Kunniagalleria

Baumgartren - Joukkueen henki ja sielu. Omahyväinen paskiainen ja ylimielinen egoisti. Narsisti vailla vertaa. Ylivoimaisesti paras pelaaja, jonka kanssa olen ikinä saanut kunnian pelata.

Tretyak - Joukkueen perustaja ja rahoittaja (TUNNUSTUS: minä ja Baum varastettiin Zherdevin habbo-omaisuus ja laitettiin salasana jakoon). Ilman Boboa ei olisi Haukkoja. Ei ollut ikinä mikään kummoinen pelaaja, mutta sitäkin tärkeämpi taustahenkilö ja vaikuttaja.

Jagr - Joukkueen kapteeni ja nestori. Helvetin vanha ja väsynyt. Omien ja vastustajien keskuudessa arvostettu seurauskollinen joukkuepelaaja. Meni vaikka maalivahdiksi, jos piti.

Palermo - Mittava ja menestyksekäs ura maalissa ja kentällä. Moninkertainen V.Vujtek voittaja ja MVP. Lopetti uransa muualla, mutta saavutukset ja yhteinen tie ei unohdu.

Jani.94 - Joukkueen pitkäaikainen runkopelaaja ja maalintekijä Jumalan armosta. Nykyään vain toista näistä. Palasi kotiin viime kaudelle ja oli tärkeä osa mestaruuden ratkaisussa.

Kiitettäviä pelaajia löytyisi lisääkin, mutta en niitä nyt ala erikseen enää luettelemaan. Te tiedätte itse kuulutteko näihin pelaajiin.

Mitalikaudet:

6 - Pronssia
11 - Pronssia
20 - Kultaa
22 - Pronssia
23 - Pronssia
24 - Kultaa
25 - Hopeaa
26 - Hopeaa
27 - Kultaa
28 - Kultaa
29 - Kultaa
30 - Hopeaa
31 - Kultaa
32 - Kultaa
35 - Hopeaa
36 - Kultaa
43 - Hopeaa
44 - Kultaa
50 - Kultaa
51 - Kultaa
56 - Pronssia

Kaiken kaikkiaan Hawks voitti 11 mestaruutta, 5 hopeaa ja 5 pronssia, yhteensä siis 21 mitalia.
Avatar
one night in paris
 
Viestit: 214
Liittynyt: 22 Loka 2013, 15:04

Re: Hawks - Me otimme tämän tosissaan

ViestiKirjoittaja baum » 24 Huhti 2014, 23:19

Hawks oli ja tulee aina olemaan minun sieluni, ilman sieluani en ole mitään, hyvästi.
baum
 
Viestit: 230
Liittynyt: 22 Loka 2013, 22:26

Re: Hawks - Me otimme tämän tosissaan

ViestiKirjoittaja Somerjoki » 25 Huhti 2014, 10:05

Vaikkakin mulla on ollut (on vieläkin jollain tapaa) eriävät mielipiteet monestakin asiasta mitä Hawksin aikana on tehty, tulee se silti olemaan paras joukkue liigan historiassa, jota vastaan oon ikinä pelannut. Pyydän anteeks liian helposta finaalivastuksesta kuluneelta kaudelta, ja kiitän Parrishia siitä että kesti mua Red Hawksissa kaudella 26, josta sain uuden motivaationlähteen lajia kohtaan. Hawksilta on ehkä voinut oppia kausien saatossa sen, että jos ei huijaa, ei edes yritä ja että tosissaan ottamiseen liittyy muutakin kuin se että tekee kaikkensa voittaakseen. Kiitokset niistä 7 finaalista joista mun tiimi voitti vain yhden. : D
Kuva

Spoilah
Kausi 19: Phoenix
Kausi 23: Hawks, 3.
Kausi 25: Phoenix, 3.
Kausi 27: Phoenix, 2.
Kausi 28: Saints, 2.
Kausi 29: Panthers, 2.
Kausi 30: Panthers, 4.
Kausi 31: Chivas, 4.
Kausi 32: Phoenix, [C], 6.
Kausi 33: Saints, 4.
Kausi 34: Saints, 1.
Kausi 35: Raiders, [C], 1.
Kausi 36: North Stars, Omistaja, 6.
Kausi 37: Phoenix, [A], 6.
Kausi 38: North Stars, Omistaja, 4.
Kausi 39: Avalanche/Raiders, 6.
Kausi 40: Tornaadot, 5/6.
Kausi 41: Wheel Walkers, Omistaja, 3.
Kausi 42: Wheel Walkers, Omistaja, 2.
Kausi 43: North Stars, Omistaja, 3.
Kausi 44: Road Warriors, Omistaja, 6.
Kausi 45: Wheel Walkers, Omistaja, 3.
Kausi 47: North Stars, Omistaja, 3.
Kausi 48: North Stars, Omistaja, 6.
Kausi 49: Saints, [A], 6.
Kausi 50: Saints, [C], 2.
Kausi 51: North Stars, Omistaja, 2.
Kausi 52: North Stars, Omistaja, 5.
Kausi 53: Raiders, [C], 4.
Kausi 54: North Stars, Omistaja, 4.
Kausi 55: Celtics, Omistaja, 1.
Kausi 56: North Stars, Omistaja, 1.
Kausi 57: Wheel Walkers, [C], 3.
Kausi 58: North Stars, Omistaja, 8.
Kausi 59: Mielialapelaajat, 6.
Kausi 60: Wheel Walkers, 3.
Kausi 61: Saints, [A], 1.
Kausi 62: Saints, [A], 4.
Kausi 63: Saints, [C], 4.
Kausi 64: Saints, Omistaja, 3.
Kausi 65: North Stars, Omistaja, 5.
Kausi 66: North Stars, Omistaja, 6.
Kausi 67: North Stars, Omistaja, 1.
Kausi 68: Citizens, 2.
Kausi 69: Phoenix, Omistaja, 5.
Kausi 70: Celtics, Omistaja, 2.
Kausi 71: Celtics, Omistaja, 5.
Kausi 72: Tornaadot, [A], 4.
Kausi 73: Tornaadot, [A] 4.
Kausi 74: Saints, [C], 2.
Kausi 75: North Stars, Omistaja, 2.
Kausi 76: Wheel Walkers, [A], 1.
Kausi 77: SKA, [C], 4.
Kausi 78: Bratva, [C], 6.
Kausi 79: Celtics, Omistaja, 4.
Kausi 80: North Stars, Omistaja, 4.
Kausi 81: Frozen Elephants, Omistaja, 5.
Kausi 82: Frozen Elephants, [C], 5.
Kausi 83: Wheel Walkers, [A], 2.

Kausi 84: Tornaadot, 6.
Kausi 85: Saints, Omistaja, 3.

Hall of Famer
1x Jani.94 Memorial Trophy (Pistepörssin voittaja) (50)
1x Sekunti Memorial Trophy (Playoff MVP) (76)
2x Blodari Memorial Trophy (Paras puolustaja) (50, 51)
3x Gagne Memorial Trophy (Paras kapteeni) (57, 63, 74)
8x Visnovsky Memorial Trophy (Fairplayer) (36, 45, 68, 72, 75, 77, 78, 79)
1x Negatiivinen yllättäjä-palkinto (85)

Mitalitilasto
7-11-10
Somerjoki
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1227
Liittynyt: 17 Loka 2013, 22:57

Re: Hawks - Me otimme tämän tosissaan

ViestiKirjoittaja pansku » 25 Huhti 2014, 10:34

Rakastan sinua, Hawks. <3
#88 l 13-5-5
Avatar
pansku
 
Viestit: 186
Liittynyt: 20 Loka 2013, 23:11

Re: Hawks - Me otimme tämän tosissaan

ViestiKirjoittaja hard[1] » 25 Huhti 2014, 14:54

Aina kettumainen joukkue pelata vastaan, koska useimmiten tuli turpaan. Tuli pariin otteeseen edustettuakin tiimiä ja ehottomasti kaikkien aikojen joukkue numero 1
62 Seasons
10-15-11

HH Since 1 Season
Hall of Famer
Original Name in the "Jani.94" Trophy
Best Forward in the Early Days
Ruler Creator for Boost
hard[1]
 
Viestit: 133
Liittynyt: 12 Tammi 2014, 22:35

Re: Hawks - Me otimme tämän tosissaan

ViestiKirjoittaja Huppu » 26 Huhti 2014, 13:01

Mahtavat 6 kautta Hawksissa. En ikinä unohda niitä. Myöhemminkin olisi saattanut olla mahdollisuuksia päästä joillain kausilla joukkueeseen, en tarttunut tilaisuuteen. Ylivoimaisesti joukkue numero 1.
RS: 527+354=881
PO: 125+109=234
Yhteensä: 640+458=1115 (27-84 rs+po)

Kulta: 27, 31, 32, 36, 37, 41, 42, 43, 55, 61, 65, 67, 71, 86
Hopea: 26, 30, 33, 35, 39, 50, 68, 70, 73, 74, 91, 101
Pronssi: 29, 38, 44, 53, 57, 64, 72, 85

14-11-8
Huppu
 
Viestit: 348
Liittynyt: 18 Loka 2013, 23:52

Re: Hawks - Me otimme tämän tosissaan

ViestiKirjoittaja Mozja » 12 Kesä 2014, 03:08

One and only <3
32 kautta (37-38, 40, 43-45, 50, 60-82, 84 & 88)

3x Blodari Memorial Trophy (65, 67 & 71)
3x Parrish Memorial Trophy (61, 76 & 77)
2x Gagne Memorial Trophy (71 & 80)
2x Jani.94 Memorial Trophy (61 & 66)
2x Neg. Yllättäjä (72 & 78)
1x Sekunti Memorial Trophy (75)
1x Pos. Yllättäjä (60)

Liiga: 4-6-8
KKC: 3x
Farmi: 0-2-0
MM-Kisat: 1-0-3

427+379=806


''HH:n kultapoika saa rellestää miten haluaa'' -Sane
Mozja
 
Viestit: 1390
Liittynyt: 07 Joulu 2013, 14:21
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Hawks - Me otimme tämän tosissaan

ViestiKirjoittaja TomZ » 15 Loka 2014, 14:28

peeloja!!

Edit: En voittanut koskaa omalla jengillä kultaa, koska Hawks. Tai tarkemmin sanottuna: Baumgartren ja Parrish. Hawksista voi olla montaa mieltä, mutta se on kuitenkin Habbo Hockeyn paras jengi ikinä.
Viimeksi muokannut topias päivämäärä 13 Marras 2014, 00:06, muokattu yhteensä 1 kerran
TomZ
 
Viestit: 2497
Liittynyt: 01 Kesä 2015, 17:30

Re: Hawks - Me otimme tämän tosissaan

ViestiKirjoittaja Str4thD0n » 19 Loka 2014, 17:50

Hawks <3
Wheel Walkers
#10
K27-->
MM-kisat: 0-0-1 (Kiina)
Avatar
Str4thD0n
 
Viestit: 20
Liittynyt: 18 Maalis 2014, 18:03

Re: Hawks - Me otimme tämän tosissaan

ViestiKirjoittaja Star-5 » 12 Marras 2014, 23:34

Et oo lopettanu viel..
Kausi 47: Tornaadot & Viikingit - 5. Sija RS: 20/25 = 80%
Kausi 48: Raiders RS: 79/90 = 87,77% PO: 28/36 = 77,77% V.Vutjek & kultaa!!!
Kausi 49: Raiders RS: 51/72 = 70,83% PO: 18/25 = 72,00 Kultaa
Kausi 50: Raiders & Mielialapelaajat RS: 94/120 = 78,33% & 0+2
Kausi 51: NorthStars RS: 22/32 = 68,75 PO: 28/31 Hopee
Kausi 52: Mielialapelaajat RS: 5/5 = 100% 0+2 PO: 29/36 = 80,56% Hopee
Kausi 53: Raiders RS: 58/85 = 68,24% & PO: 18/23 = 78.26%, 1+0
Kausi 54: NorthStars RS: 7+5
Kausi 55: Phoenix RS: 5+4 6. Sija
Kausi 56: Black Knights RS: 3+4 &
12/20 = 60% PO: 0+1 - 5. Sija
Kausi 57: Tornaadot RS: 55/80 = 68,75% & 1+0
Kausi 58: Tornaadot RS: 72/99 = 72,72% & 2+0 PO: 6/12 = 50% Vujtek & Hopee
Kausi 59: Tornaadot RS: 40/63 = 63,49% & 9/19 = 47,36% - 4. Sija
Kausi 61: Saints 57/86 = 66,27% & 15/21 = 71,42% KULTAA
Kausi 62: Saints RS: 36/56 = 64,28% PO: 10/11 = 90,90 4. Sija
Kausi 63: Saints RS: 66/94 = 70,21% - Saints & 4.Sija
Kausi 64: Tornaadot RS: 20/33 = 60,61% & 5/9 = 55,56% HOPEAA
Kausi 85: WheelWalkers RS: 1+2 & PO: 3+2 -- Kultaa
Pistepörssi 24+20
Maalivahtipörssi 816/1145 = 71,2
4-5-0 + KKC Kulta
Star-5
 
Viestit: 1011
Liittynyt: 18 Loka 2013, 01:19

Seuraava

Paluu Joukkue-esittelyt

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron