Harrisun, pyhimys, johtaja, maestro

Pelaajaesittelyt!

Harrisun, pyhimys, johtaja, maestro

ViestiKirjoittaja harrisun » 22 Loka 2013, 20:58

50 kautta. 22 mitalia. 9 mestaruutta. 17 joukkuetta. Kolminkertainen johtaja.
Kuinka kaikki alkoi, mihin se johti?

Kausi 19

"Aloittelija hh:ssa, odotetaan aktiivisuutta. Jos jatkaa hh:ta, nousee kirkkaimpien tähtien joukkoon."

- Jantunen90 & Benda kaudella 19

Habbo Hockey urani sai alkunsa joukkueessa nimeltä Flying Ducks, jonka omistivat Benda ja Habbo Hockey "isäni", Jantunen90. Jantu huomasi minun olevan lahjakas kun pelattiin huvin vuoksi harkkamatseja, kun minulla ei ollut vielä minkäänlaista kokemusta Habbo Hockeystä. Tutustuin Habbo hockeyhin Jekkula (JekQleet, Pirtelok) hahmon kautta, joka pyysi että tulisin pelaamaan hänen kanssaan HH-nimistä lajia, ja koska olimme silloin hyvät kaverit, en tietenkään voinut kieltäytyä tarjouksesta. Jekkula opetti minulle muutaman perusjutun, ja liikkumista, vaikkakin Jantusen kautta lopulta opin kunnolla pelaamaan tätä jaloa lajia.
Alunperin minun oli määrä pelata juniorikauteni KariyaC nimisen tuttavani Tornaadot joukkueessa, kun Jantu hankki minulle sieltä paikkaa - kauden 18 jälkeen Tornaadot kuitenkin kokivat konkurssin ja lopettivat, jolloin Jantunen yhdessä Bendan kanssa teki FD:n, ja Jantu hommasi minulle sopimuksen sieltä.
Ensimmäinen kauteni oli kaikenkaikkiaan onnistunut, liikkuminen meni mallikkaasti ja pisteitäkin ropisi ainakin 10 kappaletta, Flying Ducks taisteli suorasta välieräpaikasta aina loppuun asti, mutta joutui kuitenkin nöyrtymään kokeneen Egypt Sandstormin edessä, ja jouduimme kohtaamaan pelätyn ja legendaarisen Chargersin puolivärierissä, joka tuhosi meidät otteluvoitoin 2-0. Vaikka kauteni oli onnistunut Duckseissa, niin en saanut silti en saanut Parhaan tulokkaan palkintoa, joka toisaalta saattoi johtua siitä että kaudella ei jaettu pelaajapalkintoja johtokunnan laiskuuden vuoksi.

Tehot 2+3 (4 kierrosta) runkosarjassa, ?+? pudotuspeleissä

Kausi 20

Jantusen ja Bendan tiet erosivat, kun Jantunen palasi Tornaadoihin joka teki paluun kaudelle 20, jonne Jantu hommasi minulle paikan, elin hyvin pitkälti Jantun siipien suojassa. Kausi 20 oli minulta yhtälailla onnistunut, kuten oli myös Tornaadojen kausi yleisestikkin, liikkumseni parani joka pelissä, virheitä tuli harvaan ja pisteitä ropisi sutjakkaa tahtia, ei toisaalta hajuakaan siitä että kuinka monta. Playoffeissa Tornaadot taistelivat loppuun asti finaalipaikasta, mutta joutui nöyrtymään Hawksin edessä, ja päädyimme pronssipeliin jossa olimme voitokkaita, ja ansaitsin ensimmäisen mitalini joka oli pronssi!
Onnistunut kauteni sai silloiselta liigaomistaja Zherdeviltä kunnianosoitusta myös, joka palkitsi minut Positiivisen yllättäjän palkinnolla, joka oli varma merkki siittä että olin saanut jo kunnioitusta HH-pelaajien piireissä. KariyaC kuitenkin jostain syystä päätti lopettaa Tornaadojen pitämisen, ja antoi Jantuselle omistajuuden, jolloin Jantunen tarjosi minulle 50% omistajuutta Tornaadoista, joka kiinnosti minua - mutta toisaalta Zherdev, mestarijoukkue Hawksien omistaja tarjosi minulle paikkaa Hawksista! Hawksista, joka olisi varmasti vienyt uraani eteenpäin, ja taannut tulevaisuuteni HH:ssa, olin kuitenkin niin lojaali Jantuselle, ja Tornaadoille että matkani HH kaukaloissa jatkui Tornaadoissa.

Kausi 21


Ensimmäinen kauteni omistajana, toinen kauteni Tornaadoissa. Saimme koottua suhteellisen vahvan, vaikkakin nuoren joukkueen. Meillä toimi kaikki muu, paitsi noppatuuri, pelistä toiseen ottelumme oli möyrimistä huonon noppatuurin takia, ja runkosarjan päätyttyä sijotuimme sarjataulukon 5. sijalle ja kautemme loppui siihen.
Kauteni omistajana ei ollut onnistunut, olin lähinnä normaali kenttäpelaaja jolle oli lätkäisty 50% omistajuus, Jantu hoisi kaikki omistajuushommat, pelaajahankinnat ym. vaikkakin puhuimme asioista usein. Kolmas kauteni HH:ssa oli heikoin kauteni siihen saakka.

Kausi 22


Urani jatkui Tornaadoissa, tällä kaudella kuitenkin Jantunen lopetti, ja KariyaC oli palannut Tornaadojen remmiin. Kolmas kauteni Tornaadoissa alkoi ja loppui hyvin, tosin kuin Tornaadojen, olimme jo keikkumassa konkurssiuhkan reunalla, jouduimme pelaamaan alivoimalla muutamia pelejä ja Kari oli jo luovuttamassa. Tämän jälkeen Karin luokse tuli henkilö nimeltä Palermo, joka lupautui hankkimaan muutaman pelurin Tornaadoihin, ja näiden uusien pelureiden avulla Tornaadot tuhosivat Hawksit 2-0 otteluvoitoin välierissä, ja finaalissa vielä kaatui legendaarinen Chargers!
Vaikka Tornaadot kärsivät pelaajapulasta runkosarjassa, niin onnistuimme yllättämään playoffeissa. Voitimme sen kirkkaimman mitalin, joka oli minulle ensimmäinen, olin pelannut 4 kautta Habbojen Hokia, ja minulla oli 2 mitalia kaulassa.

Kausi 23


Uusi kausi, uudet tuulet. Koneeni alkoi reistailemaan pahasti tässä vaiheessa - joka meinasi sitä että jouduin melkein lopettamaan HHn hetkellisesti, joka olikin tarkoituksena - kunnes huomasin että hyvän kaverini, Joni1993, joukkue nimeltä Red Sharks kärsi pelaajien epäaktiivisuudesta ja antoi jatkuvalla syötöllä luovutusvoittoja, joka tarkoitti sitä että päätin palata heikon koneeni kanssa Habbojen Hokiin, uutena osoitteenani Red Sharks. Iloa Haikaloista ei kuitenkaan pitkälle jatkunut, koska ne suljettiin ulos sarjasta pian sen jälkeen kun liityin heihin, jäin ilman joukkuetta.
En ole varma, kuinka päin tämä tapahtui - mutta joko Floorball, Indians-joukkueen omistaja oli halukas laittamaan minut heidän listoilleen - tai minä olin halukas menemään Indiansiin, mutta kuitenkin - pääsin Indians nimiseen joukkueeseen, jossa pelasin ilmeisesti hyvin (en muista tarkalleen miten Indians-kauteni meni) koska olin runkosarjan päätyttyä ehdolla .hard.cs. memorial trophyyn, eli parhaan hyökkääjän palkintoon - jota ei kuitenkaan koskaan jaettu. Jäimme muistaakseni 5 sijalle runkosarjassa, jääden ulos playoffeista.

Kausi 24


Urani heikoin kausi, Valkyries nimisessä joukkueessa jossa en kerennyt käymään kuin parissa ottelussa, vaikka olin joukkueen Kapteeni. Emme päässeet playoffeihin - se on varma.

Kaudet 25 ja 26 olin sivussa, ja keskityin muihin asioihin - en pelannut HHta.

Kausi 27

Routa porsaan kotiin ajaa, ja näin kävi minulle - Tornaadot tekivät paluun Jantusen ja Parisen ohjastamana, ja minä tein paluun Tornaadoihin. Kokoonpano muistutti pitkälti samaa kun kauden 21 kokoonpano, mutta jokainen pelaaja oli saanut lisää kokemusta Habbojen Hokiin. Mutta, kun kokoonpano muistutti kauden 21 kokoonpanoa, kun siellä oli monta samaa pelaajaa kun kaudella 21, ja vaikka ohjaustaidotkin oli paremmat kuin kaudella 21, niin noppatuuri ei ollut parantunut. Jouduimme kamppailemaan surkean noppatuurin kanssa koko kauden, ja lopulta päädyimme, samalle sijalle runkosarjan loputtua kun kaudella 21, viidenneksi.

Kausien 27 ja 28 välisellä offseasonilla, moni liigapelaaja oli hermostunut sen hetkiseen diktaattoriin, Zherdeviin joka pelasi omaan pussiinsa jatkuvasti, lisäksi hänen "apureihin" Baumgartreniin ja Parrishiin, ja junorigi kokosi vallankumousjärjestön joka aikoi johtaa HHta hallituksella, ei diktaattorilla, ja ei aikaakaan kun valta oli vaihtunut. Samalla Offseasonilla tein oman joukkueen kaudelle 28, joukkue, joka tunnetaan nimellä Saints.

Kausi 28

En tahtonut kantaa taakkaa Saintsin omistajana yksin, joten hankin itselleni kaverin omistamaan joukkuetta, henkilö jolla oli paljon kokemusta joukkueen omistamisesta, Joni1993. Joni kuitenkin lopetti ennen kauden alkua, ja antoi oman osan omistajuudestaan Meltille, joka hankki Saintsiin suuria miehiä, jotka olivat tehneet suuria.
Ensinnäkin tulee mainita Saintsin MVP kaudella 28, TonzaDenizza, paras pistemies, Speader, lisäksi .Hard.Cs. ja Zlayer. Saints näytti mestaruusjoukkueelta ennen ensimmäistä peliäkään, pelasin tällä kaudella ensimmäistä kertaa maalissa, ja menestyin hyvin. Saints kuitenkin koki pieniä heikkoja jaksoja, mutta jaksoi silti taistella aina viimeiselle kierrokselle asti suorasta välieräpaikasta - jossa kuitenkin annoimme luovutusvoiton ja jäimme runkosarjan sijalle 4. Olin runkosarjan toisiksiparas maalivahti, torjuntaprosenttini oli lähemmäs 80, tarkka lukema taisi olla 78 tai 79, ja torjuntoja reilusti yli 100.
Playoffeissa olimme menestyviä, ja ensimmäisessä ottelussamme kaadoimme ensitöiksemme Zlayersit lukemin 9-0! Taistelimme aina finaaliin saakka, jossa kuitenkin hyvä tuurimme playoffeissa sai muutoksen, kun hävisimme Hawksille lukemin 3-1, ja sain täten ensimmäisen hopeamitalini, omasta joukkueestani.

Torjunnat ?/? = 78% runkosarjassa, ?? pudotuspeleissä

Kausi 29

Saintsin MVP, Tonza, legendaarisen Egypt Sandstormin omistaja päätti tehdä ESn takaisin liigaan kaudeksi 29, ja sain Tonzalta kutsun joukkueeseen, en jaksanut luotsia enään Saintsia, olisi ollut liian kova työ koota joukkue nollasta, sillä Melt, Hard, Zlayer, Tonza ja Speader lähtivät kaikki omille teilleen kauden 28 jälkeen, Saintsin tärkeimmät pelaajat, joten seuraava joukkueeni oli Egypt Sandstorm!
Aloitin kauden maalissa, jouduin taistelemaan peliajasta Varatrinun kanssa, joka oli selvästi ykkösmaalivahti, ja kun runkosarjasta oli pelattu noin puolet niin vaihdoin kenttäpelaajaksi, sillä minulla meni maalissa heikosti. Kenttäpelaajaksi vaihtaminen oli loistava ratkaisu, ja tein loppukaudesta tehoja noin 12, en ole täysin varma oikeasta lukemasta. Taistelimme aina Playoffeihin asti, jossa kohtasimme puolivälierissä Hawksit, joka kaatoi meidät ja tiputti Playoffeista.

Kausi 30

Tein kaudella 29 Egypt Sandstormiin 2+2 kautta kattavan sopimuksen, joten jatkoin uran uurtamista samassa joukkueessa. Kausi 30 oli sensaatiomainen meidän osalta, ja varsinkin omalta osaltani - iskin suunnilleen yhtä paljon tehoja runkosarjassa kun edeltävällä kaudella, mutta vasta playoffeissa sytyin taistelemaan siitä kirkkaimmasta mitalista, jonka olin kerran aikaisemmin saanut.
Iskin playoff sarjassa pisteitä tasasta tahtia, ja taistelimme aina finaaliin asti, jossa kohtasimme kovaksi keitetyn Hawksin jälleen, kuten kaudella 28, kuten kaudella 29 playoff sarjassa, tällä kertaa kuitenkin tuuri kääntyi Haukkoja vastaan. Olin suoraansanottuna liekeissä finaalisarjassa, ja tuhosin lähes yksin Haukat finaalissa, iskin tehot 2+3 kun voitimme finaalin lukemin 3-5, väittäisin että tämä kausi oli yksi urani huippukohdista, eikä tämä varmaankaan tule toistumaan, playoffeissa iksin yhteensä tehot 5+5 ja minut palkittiin Playoffien arvokkaimman pelaajan palkinnolla.

Tehot ?+? runkosarjassa, 5+5 pudotuspeleissä

"Harri tee sopimus Hawksiin, sarjan paras joukkue tarvitsee sarjan parhaan puolustajan."
- Tretyak, Hawks-ikoni, HOF-jäsen, kaudella 30

Sain 2 joukkueesta tarjouksen tämän kauden jälkeen, Tretyak alias Zherdev tarjosi minulle paikkaa Hawkseista, Hawksista, joista olin kieltäytynyt kaudella 20, Hawkseista jotka olivat estäneet mestaruushaaveeni kaudella 28, Hawkseista joiden pelaajat tunnettiin niinä toisen tavan pelaajina, jotka kusettivat usein tiensä huipulle.
Toinen joukkue, Egypt Sandstorm, tahtoi että jatkan optioni joka oli 2 kautta kestävä, ja vaikka Haukkojen tarjous oli houkutteleva, niin päätin urhoollisesti pelata sopimukseni loppuun Hiekkamyrskyssä, joukkueen josta olin saanut toisen kultamitalini.

Kaudella 30 Tonza ja Baumgartren pelasivat sopupelin toisiksiviimeisellä kierroksella, Chivas vastaan Egypt Sandstorm, jonka vuoksi Tonza joutui kärsimään 6 ottelun mittaisen pelikiellon, ja Baum 3 ottelun mittaisen pelikiellon.

Kausi 31

Jatkoin hiekkamyrskyssä uraani, ja minulla oli yhä varakapteenin merkki tällä kaudella. Sain hiekkamyrskyssä enemmän vastuuta kun Tonza kärsi pelikieltoa, olin joukkueen suunnilleen kokenein pelaaja, ja ohjausvastuu oli minun hartioillani. Suoraan sanottuna en ollut huono, mutta noppatuuri ei ollut puolellamme, ja jouduimme aloittamaan -4 pisteistä runkosarjan. Lopulta jäimme ulos playoffeista kun runkosarja oli ohitse. Kausi oli pettymys kun edellinen kausi meni niin loistavasti.

Tehot 5+3 runkosarjassa

Kausi 32

Viimeinen kauteni Sandstormissa, ja tämän kunniaksi Tonza teki minusta joukkueen kapteenin. ESän runkosarja meni hyvin, ja oma runkosarjani meni hyvin, ja tein oman piste-ennätykseni, iskiessäni 19 pistettä runkosarjassa! Kauden 31 jälkeen oli helpottavaa kun onnistuin itse näin hyvin, hampaankoloon kuitenkin jäi harmittamaan se etten rikkonut 20 pisteen rajaa.
Playoffeissa meillä meni ihan okei, en tainnut tehdä ainokaistakaan pistettä playoffeissa, mutta voitimme Pronssia viimeiseltä ES-kaudeltani, ja voin sanoa että kaudet Hiekkamyrskyssä olivat hyvät, ja kannattavat, enkä ole pettynyt.

Tehot 13+6 runkosarjassa, ?+? pudotuspeleissä

Kauden 32 jälkeen Tonza lopetti habbo hockeyn, ja täten myös ES lopetti toimintansa, jonka seurauksena olin sitä mieltä, että Saintsin on palattava liigaan.

Kausi 33


Tällä kaudella, johdin Saintsia yksin - ei toista omistajaa, kokosin ja luotsasin Saintsia yksin, ja ohjasin melkolailla koko kauden. Saintsin kokoonpano oli vahva, ja aktiivisuus kohdillaan - ainakin ensimmäisen 5 kierroksen aikana. Voitimme 5 ensimmäisestä ottelusta 4, ja pelasimme yhden tasapelin, ja tästä alkoi Saintsin alamäki - aktiivisuus pysähtyi kuin seinään, pelaajat katosivat jäljettömiin, ja kävivät joskus satunnaisesti. Saints luovutti moneen kertaan, mutta taistelimme kuitenkin tiemme Playoffeihin. Runkosarjasta tahtoisin kuitenkin nostaa sellaiset Saints nimet ylös kuin Mabbu96, V.Leino., Kazionov, ja Brashclaw, jotka todella nostivat osakkeitaan tällä kaudella, ja heile iso kiitos.
Playoffeissa kävi pientä hässäkkää, kun ekana kismet sanoi että emme pääse finaaliin vaan matkaamme suoraan pronssipeliin, ja tämän jälkeen nousi protestiaalto joka sanoi kismetille, parrishille ja baumille heihei, ja täten nämä 3 tyyppiä saivat pelikiellot. Kiitos Spessu12, joka aloitti protestin. Tämän jälkeen HH-pelaajien piirissä oli pientä hämminkiä, mutta lukisten nimien joukosta nousi Palermo, joka päätti johtaa HHn playoffit loppuun.
Taistelimme ensimmäisellä kierroksella tiukasti Panthersien kanssa, ja loppujen lopuksi hävisimme playoff sarjan lukemin 2-1, ja lähdimme pronssipeliin. Pronssipeliin ei kukaan Saints pelaaja ilmeisesti kerennyt, joten Fury sai pronssin luovutuksella, ja sijotuimme neljänneksi playoffeissa. Jos antamiamme luovutuksia ei lasketa mukaan, niin kausi oli ihan okei.. Minut ja Saints palkittiin kauden päätteeksi hieman ei-halutuimmilla palkinnoilla, Negatiivinen yllättäjä (pelaaja): HarrisuN ja Negatiivinen yllättäjä (joukkue): Saints, johtuen 5 vai jopa 6 kauden aikana annetusta luovutusvoitosta.

Tehot 3+1 (9 kierrosta) runkosarjassa, 2+2 pudotuspeleissä

Kauden 33 playoffeissa, Palermo joka aikoi lopettaa Habbojen Hokin finaalin jälkeen, rupesi etsimään sopivaa Puheenjohtaja kandidaattia kaudelle 34, ja lopulta hän tuli luokseni kysymään, josko minä tahtoisin johtaa hallitusta tulevalla kaudella, ensimmäisellä kerralla en osannut vastata juuta enkä eitä, mutta seuraavalla kerralla kun Palermo kysyi myöhemmin niin päätin ottaa jopin vastaan.

Kausi 34

Epäonnistuneen kauden jälkeen Saintsin pelaajat olivat motivoituneita taistelemaan mestaruudesta, edelliskauden negatiivisella yllättäjällä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin parantaa otteitaan viimekaudesta, ja se tehtiin. Saintsin aktiivipelaajat, Mabbu96 - Kazionov - Necradive - Vinkalo - V.Leino. ja kesken kauden tullut Palermo kävivät varmaan jokaisessa pelissä, lisäksi kesken kauden farmista noussut Lazydude34 ja toinen juniori dragon12370 pelasivat melkein kaikissa peleissä, ja nämä edellämainitut pelaajat olivat Saintsin tukiranka. Omalta osalta kausi meni pisteellisesti penkin alle, mutta muuten hyvin. Mutta kuten on todettu jo monta kertaa aikaisemminkin, Saints ei pärjää runkosarjassa ja saimme taistella playoffpaikastamme aina loppuun asti, joka niukasti sitten tulikin.
Playoffeissa en kerennyt kahteen ensimmäiseen välieräotteluun, onnekseni kuitenkin Palermo ohjasi Saintsia ja muut pelaajat olivat paikalla. Ekassa ottelussa hävisimme niukasti jatkoajalla, kun Dynamo nousi tasoihin viimeisessä erässä, toisessa pelissä tuhosimme Dynamon lukemin 7-1 kotona, ja kolmannen ottelun (johon myös itse kerkesin) voitimme niukasti lukemin 2-1, tasoitimme ja teimme voittomaalin viimeisessä erässä, ottelu oli hyvin tiukka ja tasaväkinen, vasta viimeisessä erässä pääsimme näyttämään paremmuutemme.
Finaalissa hallitsimme peliä alusta loppuun, Kazionov iski heti pelin alussa 2 maalia, ja Lazydude iski kolmannen perään, toisessa erässä Hustlers heräsi taisteluun mukaan ja kahdella Megagokun osumalla tilanne oli pian 2-3, Necradive hoiteli maalia hyvin ja Palermo näytti että hän ei ole ollut turhaan yli 10 kertaa finaalissa, ja Saintsin tehokkain pelaaja playoffeissa, Kazionov, iski vielä viimeisen naulan arkkuun iskemällä ottelun lukemiin 2-4, ja viimeiselemällä hattutemppunsa. Hustlers kaatui lukemin 2-4 ja voitimme ottelun! Saints sai viimein sen mitä odotimme jo kaudella 28! Muutama Saintsin pelaaja palkittiin, minä itse sain Visnovsky memorial trophyn (fairplayer), Mabbu96 palkittiin Gagne memorial trophyllä (paras kapteeni) ja playoffien arvokkaimpana pelaajana palkittiin Saintsin voitosta voittoon ohjannut Palermo! Kausi oli onnistuminen niin itseni kuin koko Saintsin osalta, ja kiitänkin Saintsin pelaajia jotka jaksoivat käydä peleissä koko runkosarjan ajan.

Tehot 1+0 runkosarjassa, 0+0 pudotuspeleissä

"Harria voi vaan kuvailla 1 sanalla. Kuningas. Kiitos et koulutit mut harri.."
- Hinodi

Kausi 35

Kaudelle 35 lähdin Tornaadojen omistajana yhdessä Mabbu96 kanssa, kauden luultavasti kovimmalla kokoonpanolla, joka oli toinen kauden mestarisuosikeista tulevalle kaudelle. 'Naadot aloittivat kauden kuten edellisiltä kausilta tutuksi tullut Saints, voitimme ensimmäisessä 5 pelissä 4 ja pelasimme yhden tasurin, jonka jälkeen alkoi tutuksi tullut huonompi puolisko, ja voitimme seuraavista 5 pelistä vain 2, häviten 3 ottelua ja tämän takia Hawks voitti (1 maalin maalierolla) runkosarjan. Runkosarja meni jokaisen Tornaadopelaajan osalta kuitenkin loistavasti, Eick oli voittaa pistepörssin, maalimäärän vuoksi hän jäi kuitenkin 3 muun pelaajan kanssa tasoihin pisteissä (16) jakaen ykkössijan, mutta Koris9 voitti sen maalien takia. Itse tein kaudella 11 (5+6) pistettä, ja löysin itseni kauden päätyttyä pistepörssin sijalta 5! ReentValin iski mojovat 10 pistettä myös, ja toinen omistaja Mabbu 9 pistettä. Myös kesken kauden Tornaadoihin palannut tuhlaajapoika Jantunen90 iski 3 ottelussa kovat tehopisteet, 3+1! Jantunen oli kova hengennostattaja joukkueelle, kova jätkä joka on kokenut Habbo Hokissa ja etenkin Tornaadoissa paljon. Vanhoista pelaajista ei myöskään sovi unohtaa itse "Mr. Fairplayer" Visnovskyä, joka pelasi myös Tornaadoissa. Playoffeissa koimme Tornaadoille satumaisen "playoff choken" ja emme voittaneet yhtään ottelua, ja jäimme sijalle 4. Vaikka playoffit ja lopullinen sijoitus oli suuri pettymys kauden kovimmalle kokoonpanolle papereilla, niin oli se silti hieno ja kannatti pelata. Kiitos Tornaadopelaajille jotka jaksoivat koko kauden! Kiitos etenkin "pappaketjun" jäsenille, Eickille ja Mabbu96:lle jotka lopettivat uransa Tornaadoissa. Hienoja miehiä, ja jos joku heistä sanoo jotain pahasti niin hän on väärässä.

Tehot 5+6 runkosarjassa, ?+? pudotuspeleissä

Kausi 36 oli huono kausi, kärsin kiinnostuksen puutteesta alusta asti, pelasin Tornaadojen omistajana edelleen ja vaikka kokoonpano oli ihan hyvä niin tulosta ei syntynyt ja koko HH:ssa oli muutenkin huono fiilis silloin, lopulta minulta meni hermot yhdessä pelissä jossa vastustajajoukkue peeloili jatkuvasti ja sanoin että Tornaadot eivät pelaa enään tässä ottelussa ja käskin tuomaria lopetamaan ottelua vastustajien luovutusvoittoon. Lopulta minut potkittiin pelistä ja menin monella hahmolla vielä ja käskin keskeyttämään ottelun. Lopulta erotin itseni joukkueesta ja siirsin omistajuuden Atso.9:lle

Tehot 0+1 runkosarjassa

Kausi 37

"Saintsin hengellinen johtaja HarrisuN loisti viimeksi kaudella kolmekymmentä Hawksia vastaan tehden tehot 2+3. Pystyykö Harrisun samaan temppuun kuin hän teki Hawksia vastaan? Harrisunia alkaa pikkuhiljaa ikä painaa vai alkaako? Jos mies löytää pienen kipinän niin sitten tämä mies on hyvin vaarallinen!"
- Djboss

Kaudella 37 palasin kauden 34 mestarijoukkueeseen, kun Saints teki paluun liigakentille. Onnistuin kokoamaan erittäin vahvan joukkueen, Saintsissa pelasi muunmuassa Jani.94, Huppu-haamu30, Piikkisika ja Djboss, Saints lähti kauteen perinteisellä neljä isoa voitoa - neljä huonoa peliä - neljä voittoa strategialla, ja löysimme itsemme runkosarjan sijalta kolme kauden päätyttyä, tein kauden päätteeksi tehot 1+4. Playoffeissa meitä vastaan astui Burballs, jossa pelasi kivenkovat Parrish ja Baumgartren. Ensimmäisen ottelun hävisimme lukemn 5-3, ja odotin jo melkein pronssipeliä, mutta kun voitimme toisen pelin jatkoajalla 7-6, tiesin että viimeistä peliä ei voida enään hävitä. Viimeiseen peliin tulin yli tunnin myöhässä, ja siellä oli kolmas erä alkamassa. Omaksi onnekseni Jani.94 oli hoitanut hienosti ohjaustyöt ja peli oli edelleen 0-0, joka on kova suoritus kun vastassa oli Parrish ja Baum. Kolmanteen erään lähtiessä pääsimme heti kovaan iskuun, ja Janin ottelussa tekemät 5 maalia riittivät meidän 0-5 voittoon, ja olimme finaalissa! Finaalissa vastaamme asettui runkosarjan voittanut Red Hawks, josta löytyi vähintään yhtä kovia miehiä kuin meiltä, muunmuassa legendaariset Nedved, Willdemaar ja Weekes, mutta myös nykypäivän kovia nimiä kuten Mabbu96, =0topi= ja Atso.9. Lähdimme otteluun lievästi altavastaajina, mutta noppatuuri osui kohdalleen kun pääsimme heti maalintekoon, ja Chettolan kurja tuuri oli vaihtunut hyväksi toisen välieräpelin sukelluksen jälkeen. Voitimme ottelun upealla 1-7 tuloksella, ja näin Saints nappasi historiansa toisen mestaruuden, minä neljänteni, ja onnistuin tekemään playoffeissa tehot 3+3, finaalissa 1+1. Kiitos jokaiselle Saintsin kokoonpanossa kaudella 37 mukana olleelle pelaajalle.

Tehot 1+3 runkosarjassa, 1+0 pudotuspeleissä

Kausi 38

Seuraava kausi jatkui Saintsin riveissä, joukkue pysyi lähes muokkaamattomana ja kaudelle oli kovat odotukset. Kauden alussa oli hieman mestaruuskrapulan jälkiä, kun kompuroimme runkosarjan alussa hieman, kurssi kuitenkin kääntyi kun tuhosimme Burballsit hurjin lukemin, ja lähdimme etenemään tasaista tahtia kohti playoffeja. Runkosarja oli hyvinpitkälti samojen jätkien pelaamista koko kauden mittaan, kentillä näkyi minä, Huppu-Haamu30, Jani.94, HateCrew ja Agrafina, ja välillä myös .U. kävi peleissä. Aktiivisuus oli muuttunut roimasti viimekaudelta, mutta se ei menoa haitannut. Jani.94 ja Huppu-Haamu pokasivat kimppaan parhaan hyökkääjän palkinnon, HateCrew nappasi parhaan maalivahdin palkinnon, mutta parhaan puolustajan palkinto meni sivusuun minulta, vaikka sitä odotin. Plaoyffeissa välierät menivät huonosti omalta osaltani, ja viimeinen ja ainoa välieräpeli johon pääsin päättyi Mabbu96 lukuisiin tuomarivirheisiin, ja hävisimme lopulta ottelun 3-4 tai jotain vastaavaa, vitun Mabbu.. Pronssipeli oli tiukkaa vääntöä, ja etenimme luvuissa 0-0 aina viimeiseen erään saakka jossa jarrutteluketju .U. - HarrisuN iski tasavajailla ottelun ainoaksi jääneen maalin, ja näin pokasin urani kolmannen pronssimitalin, Saintsin ensimmäisen. Kausi oli kaikenkaikkiaan ihan hyvä, ainoa mikä jäi hampaankoloon oli viimeinen välieräpeli joka kaatui tuomarin söhellykseen.

Tehot 1+7 runkosarjassa, 0+1 pudotuspeleissä

Kausi 39

Saints kaudet jäivät taakse, Saintsin pelattua 5 kautta ja keräten 4 mitalia, ja lähdin uusia apajia kohti, kun ystäväni Piikkisika halusi uudelleenrakentaa kaikkienaikojen ensimmäisen HH-liigakauden voitaneen joukkueen, Avalanchen. Kausi Avalanchessa sujui hyvin, joukkueessa oli monta Saintsista tuttua pelaajaa (mm. Huppu-Haamu30, .U., Lazydude34) joten sopeutuminen ei vienyt aikaa. Lähdimme kauteen suurin odotuksin ollessamme paperilla ehkä vahvin joukkue, ja runkosarjan päätyttyä löysimme paikkamme runkosarjan voittajana, ja voitimme ensimmäisen kerran jaetun "runkosarjan voittaja" palkinnon. Playoffeissa vastaamme asettui Red Hawks, joka antoi kaksi perättäistä luovutusvoitoa ja pääsimme finaaliin, jossa tuli ruma tappio Furyä vastaan luvuin 8-1 ja jouduin täten tyytymään urani toiseen hopeamitaliin.

Kausi 40

Viimeinen kauteni, itselleni 20 ja koko liigalle 40 kausi lähti käyntiin ehkä lupaavimmassa joukkueessa kyseisellä kaudella, kun Tornaadot lähtivät kauteen joukkueella jossa oli muunmuassa jo 3 kautta kanssani pelannut Huppu-Haamu30, monelta kaudelta tuttu Mabbu96, Eick sekä R.Somerjoki, Kismet5 ja pari veteraania Nikkeloodeon sekä Nedved. Kausi lähti hieman heikosti liikkeelle mutta pisteitä tuli joukkueelle suhteellisen tasaista tahtia, ja oma pistetilinikin karttui mukavan kokoiseksi. Joukkue taisteli perkuleen hienosti aina loppumetreille saakka, viimeinen playoff sijoitus pelattiin kauden viimeisessä ottelussa Zvezda Crvanaa vastaan, ja ottelu venyi aina viimeisiin sekunteihin asti mutta lopulta jouduttiin nöyrtymään ja jäätiin ulos Playoffeista. Vaikka kauden päätös ei tullut toivotuimmalla tavalla, niin silti se oli omalla tavallaan erittäin onnisunut, ja haluankin kiittää koko sydämestäni jokaista Tornaadopelaajaa, ja niitä joiden kanssa sain pelata urani viimeiset ottelut.

Tehot 1+9 runkosarjassa

Kausi 41 - WHAT?

Kaudella 41 Habbo Hockey kärsi suurista ongelmista etenkin kykenevien joukkueenomistajien suhteen, ja pyrin auttamaan senaikaista liigaomistajaa HelloweenC:tä joukkueomintavalinnoissa - toivottavasti hän edes osan kuunteli, sillä Windoria koskevaa varotusta hän ei kuullut. Windor oli antanut suuria lupauksia, kertonut kuinka aikoo pitää joukkuetta vaikka se olisi hänen viimeinen tekonsa loppuun asti kunnialla, mutta vaan miten kävikään. Vain noin viikko ennen kauden starttia päätti hän kieltäytyä joukkueen omistamisesta, ja katosi sen jälkeen habosta. Päätin sitten ottaa Windorin kasaaman joukkueen haltuuni, lupautuen ohjaamaan sitä ja hankkimaan pelaajia peleihin. Joukkue oli melko heikko alkuperäisellä kokoonpanollaan, mutta onnistuin hankkimaan muutamia liigan kovimpiin nimiin kuuluvaa pelaajaa mukaan, kuten Afinogenov, ReentValin, Nahbliz, Eick sekä .U.. Rams hallitsi kautta pitkään rautaisella otteella, mutta jätti kuitenkin jotain epäkohtia pelaajia kohtaan koska esimerkiksi Eick, Nahbliz sekä Afinogenov halusivat siirtyä toiseen joukkueeseen, ja näin sitten tapahtuikin. Näitä vastaan joukkue vahvistui muunmuassa sellasisilla nimillä kuin J.Niskavaara, Huppu-Haamu30 sekä Spidi. Kuitenkin vain yhden joukkueen jälkeen yksi lähteneistä pelaajista halusi palata joukkueeseen ja Nahbliz siirtyi takaisin Ramsiin, kun Spidi suuntasi toiseen suuntaan. Kauden aikana koettiin useita luovutuksia, kuitenkin Rams onnistui pysymään aktiivisena koko kauden eikä hävinnyt yhtään matsia runkosarjassa. Tämän jälkeen Habbo kuitenkin hiljennettiin, eikä playoffeja voitu pelata - ja täten runkosarjan mukaan jaettujen mitaleiden mukaan Rams voitti mestaruuden.

Kausi 42


Kauden 41 jälkeeen mietin, että ei tätä nyt tähän voi jättää joten jatkoin Habbo Hockeytä. Toimin kuitenkin toisin kuin Ramsissa, ja päätin siirtyä takaisin kentille. Tällä kaudella siirryin myös liigan johtajaksi. Mutta kaudeksi kuitenkin palasi kaksinkertainen mestarijoukkue Saints, ja kyseinen joukkue onistui kasaamaan monia tuttuja nimiä menneistä Saintseista ja Ramseista, sieltä löytyi esimerkiksi Huppu-Haamu, paluun tehnyt Pikkisika, ReentValin, Chettola ja Tup10. Joukkue onnistui halliten melkein koko runkosarjan ajan ylivoimaisesti, ollen loppukaudesta runkosarjan voittaja, onnistuin itsekin melko hyvin pisteellisesti iskien tehopisteet 1+6. Kauden valopilkuksi voinee kehua sekä Chettolaa tai Tup10 jotka onnistuivat molemmat hienosti. Runkosarja oli harvinainen, sillä kauden 41 katastrofin jälkeen oli kausi 42 täysin luovutusvoitoton. Playoffeissa astui vastaan uusi joukkue Pandabjörns joka kaatui nopeasti kahden ottelun jälkeen, ensimmäinen ottelu oli tiukka matsi joka ratkesi vasta jatkoajalla ja toinen oli ylijuoksu. Saints oli onnistunut matkaamaan finaaliin uralaan jo neljännen kerran. Finaalivastustaja oli kolmannessa ottelussa vasta ratkennut Wheel Walkers, legendaarinen The Legacy jossa oli liigan kaksi kovinta nimeä, Baumgartren sekä Parrish. Saints kuitenkin onnistui sensaatiomaisesti voittamaan erittäin tiukan finaaliottelun luvuin 3-2, ja Saintsin jokaisesta maalista vastasi kukapa muukaan kuin Tup10 joka onnistui iskemään peräti 8 pistettä playoffeissa. Saintsin kolmas kultamitali oli näin plakkarissa, ja minun henkilökohtainen viides jos en laske mukaan Ramsia.

Tehot 1+6 runkosarjassa, 0+2 pudotuspeleissä

Kausi 43

Kauden 42 mestaruuden jälkeen Saints siirtyi taas vehreämmille niityille, kun tehtiin Piikkisian kanssa sellainen päätös että tehdään tilalle Avalanche. Joukkue oli paljolti Saintsin rungon varaan kasattu joukkue, ja iso osa pelaajista olikin Saintsista, kuten Chettola, Huppu-haamu, minä ja Piikkisika. Joukkueeseen hankittiin uusia pelaajia, kuten juniorit Will030 ja mcmcdonaldkingi ja pari pidempään pelannutta. Kauden startatessa olimme koko runkosarjan ajan yksi dominoivimmista joukkueista runkosarjan ajan, ja hävisimmekkin vain kolme kertaa 14 ottelun mittaisen sarjan aikana. Luonnollisesti voitimme runkosarja ja pääsimme suoraan välieriin, jossa meitä vastaan asettui North Stars. Ensimmäisen ottelun voitimme ylivoimaisin luvuin ja toisen häivimme niukasti, saimme mahdollisuuden tasottaa ottelun vielä tilanteessa mutta vedosta tuli kakkonen. Kolmannessa ottelussa kuitenkin voitimme Eickin ratkasevalla osumalla ja jatkoimme aina finaaliin asti. Voittomme takaajana oli Willdemaar joka torjui kaksi voittoa välierissä, ja vei Chettolan torjuntaroolin playoffeista. Finaaliin vastaan asettui vanha tuttava, kaudelle paluun tehnyt - liigan kaikkien aikojen paras joukkue Hawks. Finaali oli kaksi erää erittäin tiukkaa vääntämistä ja kolmanteen erään taidettiin lähteä 1-1 lukemissa, kolmannessa erässä ketsuppipullon korkki aukesi ja onnistuimme iskemään pari maalia nopeaan tahtiin, Willdemaar oli kuin MUURI maalillaan ja piti oman pään puhtaana! Kun ottelu oli jo ratkennut ja oli meneillään viimeisen erän viimeinen tilanne, sain itse vielä upotettua limpun Hawksin maaliin ja voitimme finaalin luvuin 4-1.

Tehot 4+5 runkosarjassa, 2+2 pudotuspeleissä

Kausi 44

Ura jatkui Avalanchen kakkosviulunsoittajana, joukkue muistutti pitkälti kauden 43 Avalanchea pienin muutoksin. Joukkue oli saanut myös kolmannen omistajan, Baumgartrenin joka tosin ei pelannut kauden aikana Avalanchessa vaan pelasi Hawksissa lainalla. Kausi oli nousujohteista, ja runkosarjan päätteeksi sijoituimme toiselle sijalle, kun Hawks voitti runkosarjan. Pistesaalis ei ollut mikään hämmästyttävä, 1+4 kun kautta aijemmin samassa joukkueessa kertyi jopa yhdeksän tehopistettä. Pääsimme suoraan välieriin, mutta tiputtiin nopeasti 2-0 voitoin Tornaadoja vastaan pronssiotteluun. Playoffeissa keräsin yhden tehopisteen ja lopulta voitettiin pronssia Mielialapelaajia vastaan komein luvuin 4-2. Tässä lähinnä kaikki mitä voin kertoa kaudesta kun en sillon kirjottanut muistiin. Tiedot lähinnä kerätty foorumeilta löytyvien faktojen ja tilastojen avulla. Kausi lieni kuitenkin ihan ok kun tuli pronssimitali kouraan.

Tehot 1+4 runkosarjassa, 1+0 pudotuspeleissä

Kauden 44 päätyttyä koneeni kärsi ongelmista, enkä päässyt osallistumaan mm. palkintojenjakoon, seuraavan kauden organisointiin enkä moneen muhuunkaan asiaan. Onnekseni herrasmies nimeltä Baumgartren oli tajunnut että jotain on pielessä kun minua ei näy paikalla ja oli ottanut ohjat käsiinsä. Kausi 45 starttasi lopulta hänen komennossaan, vaikka minä en sille voinutkaan osallistua.

Kaudet 45-46

Kaudella 45 kärsin muistaakseni jopa pelikieltoa tästä syystä, asia ei tosin silloin juuri haitannut koska koneen huollossa meni lopulta niin pitkään. Kaudella 46 agenttini Piikkisika ilmoitti minulle sopimuksen Pandabjörns joukkueeseen, mutten voinut osallistua peleihin. Sain kuitenkin säälipalkinnoksi kaudesta käteeni Hopeamitalin, vaikken sitä koe ansainnenikaan.

Kausi 47

Kone kunnossa, satunnaisia keskusteluja skypessä. Sopimus North Starsiin. C rinnassa. Paluu liigaan.

Paluu tapahtui rytinällä. North Stars oli nimetön joukkue, vaikka kyseinen joukkue olikin pientä menestystä itselleen aikaisemmilta kausilta hankkinut. Joukkue muotoitui loppuakohden minun avustuksieni kautta hieman nimekkäämmäksi, kun North Stars hankki listoilleen muunmuassa Piikkisian, Nahblizin sekä .:Mike17:. jotka olivatkin sitten yksiä joukkueen tukipilareita läpi kauden. North Stars joutui kuitenkin taistelemaan läpi kauden tuuria vastaan, mutta sijoittui runkosarjan päätyttyä 4. sijalle joka takasi paikan jatkopeleistä. Keräsin itselleni loistavat tehopisteet 7+3 jotka ovat mielestäni paluukaudelleni loistavat. Playoffeissa sijoutuin korkealle sijalle pistepörssissä, mutta se ei kerro koko totuutta. 6+1 tehopisteet, ja järkyttävää tuuria välierissä. Vastustajana oli pitkäaikainen vihollinen, ystävä ja ennen kaikkea liigan yksi menestyneimmistä pelaajista. Herra B. Hävisimme suoraan 2 ottelussa tämän herran takia, ja jouduimme pronssiotteluun Mielialapelaajia vastaan. Aloitimme ottelun erittäin vahasti, 3 maalia syntyi varmaan ensimmäisessä erässä jo, mutta Mielialapelaajat tekivät hurjan nousun, edes 1-4 johtomaalini ei riittänyt ottelun voittoon kun he palasivat tasoihin. Lopulta joukkueen johtaja otti sankarin viitan harteilleen ja ratkaisi ottelun 4-5 lukemiin. Kaudesta pronssi käteen. Kiitos Somerjoelle luotosta jonka sain Pohjantähdissä.

Tehot 7+3 runkosarjassa, 6+1 pudotuspeleissä

Kausi 48

Saintsin paluu. Kestomenestyjät ja kolme mestaruutta. Kaudesta povattiin suurta, kun joukkue kasasi vahvan rungon joka kasaantui vain neljästä entisestä Saints pelaajasta ja isosta kasasta uusia, vaikkakin kokeneita nimiä. Tapeltiin läpi kauden huonon tuurin kanssa, hallittiin pelillisesti otteluita ja pystyttiin paljon kostamaan vastustajien tekemistä virheistä. Tuuri ei vain ollut suosiollinen ja lopulta päästiin pudotuspeleihin vain sen takia, että J.Niskavaara rankaisi Viikinkejä kakkosnickistä, koska katsoi näiden hyötyneen siitä useaan kertaan. Tein runkosarjassa maireat tehot 3+3 jotka eivät lämmittäneet huonon tuurin takia. Playoffeissa vastaan asettui Tornaadot joka tiputti meidät pronssiin erittäin tasaisen sarjan jälkeen vaikka veikin voitot nimiinsä 2-0, tuuri ratkaisi pelit. Pronssiottelussa vastaan asettui Mielialapelaajat joka voitti meidät luvuin 6-4. Eipä kääntynyt mitalipeleilläkään tuuri, ei jäänyt yllätykseksi. Tehopisteet 1+6 ja pudotuspelien 3. sijoitus pistepörssissä ei jäänyt lämmittämään mieltä. Saints runkosarjan negatiivisimmin yllättänyt joukkue.

Tehot 3+3 runkosarjassa, 1+6 pudotuspeleissä

Kausi 49

Sama joukkue, uusi kausi. Saints koki erittäin pieniä muutoksia ja lähdin uuteen kauteen jälleen luottavaisin mielin - edelliskauden flopin jälkeen vain finaalipaikka tyydyttäisi joukkuetta. Vaan kuinkas kävikään. Tuuri ei natsannut sitten ollenkaan kohdalle, tappioita kertyi lävitse kauden huonon tuurin takia ja voittoja kertyi tilille hulppeat kolme. Taakse jäi vain kauden heittopussijoukkue Cardinals ja Saintsin historiaan jäi ruma kausi kun jäätiin ensimmäistä kertaa koskaan ulos pudotuspeleistä. Tehot 1+2 ja korkki auki ja kausi nopeasti unholaan. Joukkueelle kauden neg. yllättäjä toiseen kertaan peräkkäin.

Tehot 1+2 runkosarjassa

Kaudella oli myös joku turha All-Stars ottelu jossa toimin kapteenina, ja ottelusta turha 1-2 voitto joka oli enemmän kuin odotettavissa.

Kausi 50

Uuden flopin jälkeen lähdin hakemaan vain yhtä ja ainoaa. Vain yksi asia oli mielessä, ja se oli joukkueen tiedossa. Yhdellä joukkueella ei voinut olla kolmen perättäisen kauden ajan niin huono tuuri että mitalit jäisi saamatta jokaiselta kaudelta, varsinkin kun joukkueen materiaali oli ylivoimaisesti yksi kovin ja johtajuutta oli monelta kantilta. Vaan kaudella 50 joukkue ei ollut mitään mitä se oli kahdella edellisellä kaudella, laji-ikonit kuten Parrish, Baumgartren, Jani.94 ynnämuut suurnimet olivat poissa - nimekäs silti joukkue oli mutta läheskään samanlaista syvyyttä ei löytynyt. Vaan kaikki oli toisin.

Voitto, voitto, voitto. Maaliero 10-3 kolmen ensimmäisen pelin jälkeen ja kaikki tuntui onnistuvan, taktiikat purivat kuten kahdella edellisellä kaudella, ja tämän lisäksi meillä oli hitusen tuuria matkassa. Pelkkää ruusuilla tanssimista kausi ei ollut, mutta 6 voittoa millä tahansa kaudella on kova saavutus. Tällä kaudella se riitti kolmanteen sijaan vain 1 pisteen päähän runkosarjan ykkösestä. Playoffeissa vastaan asettui Mielialapelaajat.

Ja taas palasi flashbackit kahdelta aikaisemmalta kaudelta, kiekko meillä, meidän taktiikat puree, tuuri ei. Ensimmäinen peli oli surkea 5-4 tappio, lopussa vastustajat jopa ohjauksen myötä antoivat meille ilmaisen vetopaikan mutta sekin tasotusmahdollisuus epäonnistui. Toinen ottelu oli käytännössä samanlainen, mutta yhdellä muutoksella: teimme maaleja. 4 ensimmäistä kutia taisivat kaikki mennä peräkanaan sisään ja tämän jälkeen ei voitettu ensimmäistäkään rollia - ainoa syy miksi voitettiin oli Myssen maaginen tuuri. Kolmannessa ottelussa käännettiin sarja lopullisesti voittamalla tiukkien käänteiden jälkeen 3-6. Finaali.

Hawks. Tiukka finaali, 3-0 tappio. Hopea. Hawks. Saintsin toinen hopea, jälleen Hawksia vastaan. Parrish oli edelleen liian kova pala Hawksin riveissä, vaikka aikanaan Burballeissa tai Wheel Walkerseissa kaatuikin finaalissa.

Tehot 2+5 runkosarjassa, 4+2 pudotuspeleissä.

Kausi 51

Kausi joka jäi todennäköisesti Saintsin viimeiseksi. Joukkueessa paljon samaa kuin viimekaudella, ja siitä kertoi tuloksetkin. Jälleen runkosarjan alkua kuvaa vain yksi sana. Voitto. Voitto. Voitto. Tämän lisäksi loppua toinen: Runkosarjan voitto. 7 voittoa kauden päätteeksi ylivoimaisella 5 pisteen erolla kakkoseen, mutta siihen loppui kaikki tuuri mitä oli jäljellä. Välieristä ruma 2-0 ottelutappio North Starsia vastaan, ja pronssiottelussa annettiin luovutusvoitto kun ei riittäny pelaajia paikalle. 3-2-1 olkoon Saintsin viimeiset luvut.

Tehot 2+8 runkosarjassa, 2+2 pudotuspeleissä.

Kausi 52 save_us.HsN

Ison pettymyksen jälkeen Saints siirtyi hyvin ansaitulle lomalle, ja minä ReentValinin suostuttelemana Wheel Walkersiin ystäväni Myssen joukkueeseen - ja mikä joukkue se olikaan. Paljon tuttuja menneiltä kausilta, Will030 (K43-44 Avalanche), ReentValin (K42&51 Saints), Parise (K21-22&27 Tornaadot), Mabbu96 (K33-34 Saints, 35&40 Tornaadot, SUOMI 08 & 10), Maximono (K23 Red Sharks) sekä tietenkin Piikkisika, jonka kanssa taival on ollut pitkä, ja se alkoi Habbo Hockeyssä kaudella 29 Egypt Sandstormissa kauteen 31, jonka jälkeen jatkui Tornaadoissa kaudesta 35 kauteen 36, jonka jälkeen Saintsissa kaudesta 37 kauteen 38, jonka jälkeen Avalanchessa kaudella 39, jonka jälkeen jälleen Saintsissa kaudella 42 ja eikä aikaakaan kun palattiin yhdessä Avalancheen kausilla 43 ja 44. Tämän jälkeen nähtiin jälleen yhdessä kaudella 47 North Starsissa, ja tämän jälkeen kaudesta 48 kauteen 51 Saintsissa. Jos ammattikoulun matematiikkan ei ole kovin paljon väärässä, on Piikin kanssa tullut pelattua 16 kautta yhdessä tätä lajia. Joten mikä jottei.

Ennakkoasetelmat ja joukkueen tason huomioon ottaen, oltiin yllättäen taas jo pelkästään minun ja veli ReentValinin työpanoksella ennakkosuosikkeja alkavaan kauteen. Ja niihin me ei pystytty vastaamaan. Koko kausi oli kuin tervassa uimista, milloin hävittiin yhdellä maalilla ja milloin menetettiin voitto tasapeliksi viimeisillä sekunneilla, ja pudotuspelipaikka tuli vasta tyyliin viimeisellä kierroksella. Kausi oli siitä merkillinen, että taistelin pistepörssin voitosta läpi kauden, mutta joukkueen huonon tuurin takia se jäi minulta saavuttamatta, joukkuetoverit eivät onnistuneet minun alustamista syötöistä laittamaan sisään ja sillon kun minä olin vetämässä niin vaati useita paikkoja että tuuri napsahti kohdalleen. voitin kuitenkin maalipörssin, ja olin näinollen historian ensimmäinen pelaaja Habbojen Hokin historiassa joka voitti yksittäisenä pelaajana tämän palkinnon, joka otettii käyttöön kaudelle 51. Tämä on sinänsä merkittävä voitto että olin kierroksen tehokkain pelaaja vain kaksi kertaa koko kauden aikana, vaikka kierroksen tehokkain pelaaja palinto tuli Pyöräkävelijöiden pelaajalle yhteensä 6 kertaa kaudella.

Pudotuspeleissä tuuri oli yhtä paskaa kuin runkosarjassa ja tiputtiin 2-0 otteluvoitoin Mielialapelaajille. Pronssissa taasen voitettiin.

Tehot 16+5 runkosarjassa, 4+3 pudotuspeleissä.

Tilille napsahti Maalikuningas -palkinnon lisäksi Runkosarjan MVP-palkinto.

"se nyt on itsestään selvää, että musta ei ois tullu sitä pelaajaa mitä oon nyt, tai saavuttanut yhtä paljon ilman harria tai sitä että päätin liittyä kaudella 21 Tornaadoihin ja aloittaa mittava urani naadopaidassa

eli toisinsanoen, kiitos harri kaikesta"

- Eick, Tornaadolegenda. HOF-jäsen.

Kausi 53

Kausi jota ei ehkä pitänyt tulla, suunnittelin että 52 voisi olla hyvin urani viimeinen kausi kun tuli voitettua kaikenlaista, ja tuli jopa mitali, kaudesta 52 surkean teki myös se että joukkueita oli vain 5. Vaan kaudella 53 oli aivan yhtä surkeasti joukkueita, enkä oikeastaan edes halunnut pelata. Mysse kuitenkin otti yhteyttä Wheel Walkersin osalta ja kertoi että joukkueesta puuttuu MVP, Kapteeni, sielu. Johtaja. Suostuin kauden aikana Wheel Walkersin kanssa muutamaan 1 ottelun try-outteihin, jokaisesta WW-ottelusta taisi tulla tilille voitto joissa olin mukana. Kauden aikana kuitenkin oli myös toinen joukkue joka oli mun perässä, kun tutut henkilöt Habbo Jalkapallosta Erik ja Blastyk ottivat yhteyttä, ja kertoivat että tarvitsisivat myös johtohahmoa joukkueeseensa.

Tein kauden aikana täten esiintymisiä molemmissa joukkueissa, otteluita tilille kertyi kai joku 7 kauden aikana runkosarjassa, ennen siirtoikkunan sulkeutumista päädyin lopulta Lutuureihin loppukauden sitovalla sopimuksella, kun Wheel Walkers löysi aktiivisuutta ja johtajuutta herrasmiehestä nimeltä Baumgartren. Kallistimme toisillimme fedoroitamme ja päädyimme eri joukkueisiin. Lutuuri varmisti pudotuspelipaikkansa aikaisessa vaiheessa runkosarjaa, joten ottelut siirtoikkunan sulkeuduttua olivat lähinnä pelailua, saimme kuitenkin aikaan viimeisellä kierroksella tasapelin tuloksella sen, että Sabres jäi 5. sijalle ja Seattle Wonders pääsi pudotuspeleihin. Sabres -ottelu päättyi 4-4 tasapeliin, ja kukas muukaan olisi tilanteessa ottelun lopputuloksen ratkaissut kuin allekirjoittanut.

Välierissä vastaan tuli Raiders, josta vahvimmat muistikuvat ovat se että hallittiin peliä niin kauan kun kaverit liikkui oikein, eikä tehnyt virheitä. Ensimmäinen ottelu kuitenkin oli meidän käsissä ratkaista ja oma kaveri teki jatkoajalla ratkaisevan virheen ja hävittiin peli jatkoajan tilanteessa. Toinen ottelu oli melkolailla samanlainen, paitsi että kaverit ei tehny niin paljo virheitä. Ottelu taisi ratketa myös tilanteessa, vikat 5 minuuttia taidettiin olla vielä jopa 3-1 tappiolla kunnes minun taktiikat ja pieni tuuri siivitti meidät ensin 3-3 tasoihin ja tilanteen hyökkäyksessä 3-4 voittoon. Allekirjoittaneen toimesta. Kolmas ottelu oli yhtä päätyä, koko illan tuli. Ei tainnut tulla yhtään liikkumisvirheitä meidän kavereilta ja vaikka jouduttiin pelaamaan +6 syöttöjen kautta että syötöt menivät perille niin sen verran tuuria oli matkassa että Blastyk torjui kiekkoja siinä missä Star-5 ei. 6-2 voitto ja finaaliin.

Finaalissa kaikki meni hetken hyvin ja sitten ei. Oltiin parhaillaan luvuissa 3-2 ja sitten tuuri ei enää purrut. Hävittiin kaikki kaksinkamppailut ja -0 laukaukset jäivät omaan lapaan. 6-2 tappio ottelussa joka olisi voinut päätyä meidän -0 laukausten perusteella niin paljon paremmin.

Kaudesta hopean lisäksi käteen jäi Gagne Memorial Trophy joka myönnetään parhaalle kapteenille.

Tehot 12+10 runkosarjassa, 5+2 pudotuspeleissä.

Kausi 54

Kauan tuli mietittyä, harkittua. Pohdittua. Pähkäiltyä, ajateltua. Suunniteltua. Tehtyä.

Alunperin piti tulla Saints, mutta kun Tornaadot teki yllättäen comebackin niin päätin että Saintsia ei tule vaan pyrin Tornaadoihin, joista ei sitten lopulta tullut sopimustarjousta vaikka pitkään pyrin ja pyysin. Aina sanottiin että ei enään tarvetta pelaajille, ei enää tarvetta ohjaajalle. Aina tuli joku minunlainen pelaaja tilalle. Sanottiin että juu nyt täynnä, anteeks. Ja taas tehtiin uudelle pelaajalle sopimus. Noh, 4 runkosarjakierrosta sitä tuli odoteltua kunnes lopulta päädyin Wheel Walkersiin. Sopimuksia tarjottiin lukuisista tiimeistä, kuten Raiders, HC Lutuuri ja North Stars, mutta päädyin Wheel Walkersiin. Syynä tähän lieni joukkueen huono sijoitus ja pelaajien epäaktiivisuus jota halusin lähteä nostamaan. Kun tein sopimuksen me alotettiin vahvasti, mutta runkosarjan loppua kohden hävittiin yksinkertaisesti jokainen rolli, ja viimeisen kierroksen luovutusvoitolla jäätiin jopa runkosarjan viimeiselle sijalle. Ei jäänyt paljoa jälkipolville kerrottavaa. Yllätyksekseni voitin Parhaan Puolustajan sekä Parhaan Kapteenin palkinnot, mutta nämä taisivat tulla pelkästään nimen perusteella, sillä kyseisissä kategorioissa ei ollut yhtään mun tasoista pelaajaa jota olisi voinut äänestää. Pistepörssistä löysin itseni yllättävältä 8. sijalta vaikka pelasin tosiaan käytännössä 5 peliä ja puolustin suurimman osan otteluista.

Tehot 5+11 runkosarjassa

Kausi 55

Farssi, för helvette. Kausi joka sai verisuoneni pullistumaan. Yksi kuumimpia nimiä vapaiden agenttien listauksissa, loistava kausi takana. Kauden 54 parhaalle kapteenille oli paikkaa tarjolla muunmuassa Mielialapelaajista, mutta päädyin isoksi yllätykseksi itsellenikin HelloweenC joukkueeseen Phoenixiin. Joukkue ei itsessään ollut edes huono, meillä oli hyvä porukka kasassa. Hellon hankintoihin kuului itseni lisäksi muunmuassa Star-5, Parise sekä Nahbliz. Muita nimiä oli pitkäaikainen sillointällöin pelaaja Rasavilli, nuori Pykadee, ja myöhemmin kaudella hankittu Mysse. Toimin joukkueen kapteenina, ja kävin mielestäni hyvin peleissä. Tästä jäi käteen kiitettävät tehopisteet, mutta tuuri ei vaan ollut missään vaiheessa puolellamme. Jäimme koko runkosarjan viimeiseksi, Pykadee sai hermoni kireälle pelistä toiseen ja koko kausi oli yhtä kidutusta. Helloweenille toki kiitos yhteisestä kokemuksesta, mutta ei oteta tätä enää koskaan ikinä uusiksi.

Tehot 4+6 runkosarjassa

Kausi 56

Farssi part 2. Lähdin pitkäaikaisen joukkuetoverini ja ystäväni ensimmäiseen omaan joukkueeseen, Huppu-Haamun Frozen Elephantseihin. Sain jälleen kapteenin natsat rintaani ja loputtoman vastuun. Joukkue oli kilpailukykyinen, Huppu oli kaikenkaikkiaan kasannut hyvän joukkueen, kaikki osasivat noudattaa käskyjä ja en muista pahoja virheitä kaudelta. Se oli kahdeksan joukkueen kausi, ja saimmekin taistella kynsin ja hampain aina loppuun asti pudotuspelipaikasta. Lopulta löysimme itsemme runkosarjan sijalta 6, voittaen puolet otteluista ja saaden näin 3 pisteen eron Mielialapelaajiin joka jäi seitsemänneksi. Loputtoman vastuun kannattelemana olin lopulta joukkueen sisäisen pistepörssin ykkönen, ja koko sarjan pistepörssin 8, Huppu vain yhden pisteen takanani. Pudotuspeleissä tuli vastaan Mizhen Taliban, ja tuurimme oli ihan hirveetä kuraa. Loppuun asti kuitenkin taisteltiin, ja meni aina siihen pisteeseen asti että kun olisimme hävinneet 3. ottelun niin viimeisen 5. minuutin aikana, Mizhellä ollessa 2 varotusta alla ja Talibaneilla olleena vain 3 pelaajaa paikalla pelissä turvauduin äärimmäiseen viimeiseen ratkaisuun ja hankin Mizhelle ottelun kolmannen varoituksen. Mizhen varoitus kuitenkin mitätöitiin ja Taliban jatkoi matkaansa välieriin ja kausi oli ohi. Saavutin kaudesta kuitenkin parhaan kapteenin palkinnon, joten olihan siinä se.

Tehot 14+10 runkosarjassa, 1+2 pudotuspeleissä.

Paluu Tornaadoihin. Kiitos mahdollisuudesta Eick.

Kausi 57

Pääsin pelaamaan kaikkien niiden pelaajien kanssa joiden kanssa olin pelannut niin monta kertaa aikaisemminkin, voittamatta mitään. Paha29, Eick, Mabbu. Sain A-lätkän rintaani, kun pitkäaikainen Tornaado-kapteeni Paha29 jatkoi joukkueen kapteeenina. Pelasimme vahvan runkosarjan, vaikka me saimmekin vähän vaikeuksien kautta pelata aina runkosarjan toiselle sijalle asti itsemme - niin se lämmitti sydäntä. Iskin kiitettävät tehopisteet, ja olin joukkueen sisäisen pörssin 3. sijalla heti Predan ja Twisterin jälkeen. Muodostin etenkin Twisterin kanssa loistavan tutkaparin, ja arvostukseni häntä kohtaan nousi suunnattomasti. Toivon mukaan pääsen vielä joskus pelaamaan hänen kanssaan yhdessä. Muistikuvieni mukaan joukkue ei muuttunut hirveästi kauden aikana, muutamien pelaajien poislähtöjä ja tuloja lukuunottamatta. Pudotuspeleissä meille jäi ns. luu käteen, kun ensin hävisimme TsSKA Armeijalle kolmessa pelissä, ja pronssiottelussa jäimme kakkoseksi Wheel Walkersille.

Tehot 7+7 runkosarjassa, 3+5 pudotuspeleissä.

Kausi 58

Kauden 58 Tornaadot jatkoi lähes samalla kokoonpanolla, Twister lähti ja parina uutena jätkänä tuli sisään mm. T@ilet sekä djbos. Jatkoin varakapteenin lätkä rinnassani, ja kahdeksan joukkueen sarjassa meillä meni lähes samoin kuin kautta aijemmin kuuden joukkueen sarjassa. Muutamat vastoinkäymiset ja lopulta olimme runkosarjan kakkosia jopa 6 pisteen erolla kolmossijaan. Runkosarjan voitto jäi kolmen pisteen päähän. Tiputimme onnistuneiden pudotuspelivaiheiden jälkeen Sabresit jo kahdessa ottelussa, Star-5 pelasi huonolla tuurilla joten siirryin joko ensimmäisessä tai toisessa pelissä maaliin ja torjuin hyvällä prosentilla kiekkoja. Finaalissa vastaamme kuitenkin asettui pitkät pudotuspelit pelannut Dreams, ja tuurini mureni. Jälkeenpäin mietittynä olin omasta mielestäni yksi syypäitä siihen, että Dreams voitti niinkin suurin eroin kuin 4-8 - en tajunnut missään vaiheessa lähteä maalilta pois ja antaa jollekkin toiselle vastuuta. Halusin uskoa aina loppuun asti että oma tuurini kääntyy vielä, ja vaikka maaleja tehtiin vasemmalta ja oikealta selkäni taakse yksi toisensa jälkeen niin pysyin siellä loppuun asti. Jälleen kerran häviö Tornaadopaidassa mitaleissa, vaikka tältä kertaa siitä jäi hopeamitali kouraan - niin kauden 22 voitetun mitalin jälkeen se on pitkä aika vain hävitä finaalissa. Finaali oli erittäin turhauttava. Käteen jäi sentään palkinto joita olen koko urani metsästänyt, sarjan paras puolustaja.

Tehot 8+4 runkosarjassa, 0+1 pudotuspeleissä.

Kausi 59

Johtoporras muuttui, Eick vaihtui Mabbuun kun Eick lähti inttiin. Kauden edetessä kuitenkin teki paluun joukkueeseen ja pelasi satunnaisia pelejä. Joukkue teki isoja hankintoja, kun sellaiset legendat kuin hard.cs sekä Speader saapui joukkueeseen, sekä vanha tuttuni Saintsista - Reradzi. Kaikki viimekauden kultamitalisteja. Runkosarja oli tasainen, ja vaikka melkoisen pettymyksen jälkeen sarjassa oli jälleen vain kuusi joukkuetta, niin 10 ottelun jälkeen Tornaadot oli ykkönen. Nelossijaan oli 2 pistettä, kakkosijaan yksi. Vain runkosarjaan kautensa lopettaneet joukkueet olivat selvällä erolla muuhun porukkaan. Alkukausi oli erittäin vaikea, keräsimme neljästä ensimmäisestä ottelusta vain yhden voiton ennen kuin tuuri kääntyi puolellemme. Viimeiset 6 ottelua toi meille viisi voittoa sekä tasapelin. Kausi oli taas tehopisteiden valossa melko positiivinen, kun saavutin 9 pistettä. Pudotuspeleissä vastaamme asettui Wheel Walkers, ja tuuri oli hirveää. Ekassa pelissä meitä ryöpytettiin luvuin 2-10 ja toisessa kärsimme tiukan 4-3 tappion. Tämän kruunasi lopullinen tappio Talibaneille pronssipelissä 1-5 luvuin. En vain yksinkertaisesti pystynyt voittamaan Tornaadoissa, ja nämä kolme kautta vähintäänkin todistivat sen minulle. Vaikka joukkue on minulle henkilökohtaisesti merkittävä että tärkeä, henkilöt jotka sitä ovat pitäneet - ja pitävät ovat minulle läheisiä ja kunnioitan heitä, niin en yksinkertaisesti voi voittaa siellä. Ehkä meidän trio, Tornaadoketju, tai kuten Tornaadoissa jopa ikoniseksi muodostunut pappaketjumme Mabbu-Eick-Harrisun ei vain ole luotu voittamaan yhdessä. Olemme pelanneet yhdessä lukuisia kausia, jopa MM-kisat ja tällä kolmikolla on minun mielestäni vain 2 hopeaa tilillä - joista toinen MM-kisoista Suomesta (vitun Mabbu...), lukuisia 4. sijoja sekä pettymyksiä jotka päättyneet runkosarjaan.

Tehot 6+3 runkosarjassa, 1+2 pudotuspeleissä.

Eick antoi minulle mahdollisuuden, Mabbu ja Paha halusivat että pelaan Tornaadoissa. Minä tunsin että olen tämän joukkueen menestyksen tukkeena. Oli aikani lähteä toiseen suuntaan siitä, mihin Tornaadot olivat matkalla. Haikein mielin tiemme erosi. Ehkä vielä joskus on meidän aika. Suurkiitos teille, etenkin Eick - kun hyväksyitte minut takaisin. Jälleen jätin teidät merkittävän "pyöreän" lähestyessä kun 6. juhlakausi (60) teki tuloaan - mutta uskoin tämän ratkaisun olevan paras. Molempien puolesta. Kiitos, ja anteeksi.

Kausi 60

Kausi 60 vei minut uuteen suuntaan. Habbofutiskentiltä minulle tuttu seura, Pakolaiset teki uuden aluevaltauksen siirtyessään HH-kentille. HC Pakolaiset oli syntynyt, minun ja ReentValinin toimesta. 60. kausi sai innostusta lajia kohtaan useilta henkilöiltä, ja sarja palasi kahdeksan joukkueen kunnioitettavaan lukuun. Pakolaisissa oli hieno porukka, joka sekoitti niin pitkäaikaisia HH-pelaajia kuten djbos, minä itse, ReentValin, Pirtelok sekä uusia henkilöitä Habbo Futiksesta, kuten PodolskiC, paslaiker, Pazycete. Joukkueen ydin muodostui kuitenkin minusta, Reentistä, sekä kapteenistamme Pirtelokista, ja varakapteeneista Snotty ja Greatmann. Podo kävi myös jokaisessa ottelussa, ja tälle kerättiinkin yhteisvoimin pistepörssin kärkisijaa, ja haimme jopa ennätyslukuja hänelle. Tällä kaudella opin arvostamaan etenkin Snottyä ja Greatmannia, jotka olivat äärettömän luotettavia ja tärkeitä palasia joukkueelle. Twisterin tavoin toivon että tiemme kohtaavat vielä joku päivä HH-kentillä. Näiden herrojen lisäksi on tietysti herra Pirtelok. Jekkula. Yksi pitkäaikaisimmista tovereistani Habbo Hotellissa vuosien takaa. Hän osoitti äärettömän kovia johtajuustaitoja, jos joukkue kärsi pelaajavajaudesta hän tuli vaikka bussissa peliin, jos minä ja Reent ei päästy paikalle hän otti ohjat käteen. Jos jossain takkusi, Pirtelok hoisi asian niin että asiat etenee. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että joukkueellamme oli kauden parhaimpia, ellei jopa parhain kapteenisto. Aina asiat ei vaan mee niin kuin olettaa. Johdimme käytännössä koko kauden runkosarjaa ja tipuimme 3. sijalle vasta viimeisissä otteluissa. Vain maaliero erotti meidät suorasta välieräpaikasta. Pudotuspeleissä tuuri oli niin paljon meitä vastaan, että jouduimme turvautumaan taktiikkaan joka oli (jälkeenpäinkuultuna) kielletty kausien 1-10 aikoina, emmekä asiasta olleet tietoisia. Tämä oli ainoa tapamme saada jotain mahdollisuutta pärjätä, mutta kun ei niin ei. Tipuimme kahdessa puolivälieräottelussa, kun jälkeenpäin tosiaan tuli päätös että 2. ottelun viimeinen erä uusitaan. Luu jäi käteen.

Tehot 4+4 runkosarjassa, 0+0 KKC:ssa, 0+1 pudotuspeleissä.

Ja näin. Tuuri oli minua vastaan, en voinut voittaa. Tuntui siltä että kaikki oli minua vastaan, kaudet 41-43 toi minulle käytännössä 3 kultamitalia, joista kauden 41 kultamitali on ehkä hieman kyseenalainen. Kausi 43 oli loistava kausi. Pitkäaikaisia tuttuja, legendoja - tähtiä - ikoneita, tulevaisuuden lupauksia kuten: Chettola, Piikkisika, Huppu-Haamu30, Eick, Will030, D.Phaneuf, Willdemaar, Afinogenov, J.Niskavaara, Mcmcdonaldkingi ja GrazyHorse. Voitimme runkosarjan, ja kukistimme Hawksin finaalissa. Viimeinen maali taisi olla minun käsialaani, kun Niskavaara syötti ja pääsin naulaamaan loppulukemat 4-1. Jos olisin saanut kuulla, etten seuraavaan 16 kauteen voita ensimmäistäkään kultamitalia - olisin varmaan haukkunut tämän pystyyn ja nauranut merimiesnaurua päälle. Ja miksi en olisi? Olinhan mielestäni HH:n kärkiohjaajia, jolla on kokemusta menestyksestä, joka sai mahtavia joukkueita kasaan, joka sai hyviä tovereita HH-piireistä ympärilleen. Olinhan HarrisuN. Mutta niin se vain oli. 16 kautta, 10 joukkuetta, 7 mitalia, neljä finaalia. Neljä finaalia. Ei yhtään kultamitalia. Eikä se johtunut siitä että olisin itse pelannut vähän, tai että joukkueet joissa pelasin olisi ollut huonoja. Avalanche, Pandabjörns (en toki pelannut peliäkään, olin sopimuksella), North Stars ja suuret lupaukset, Saints ja neljä katkeraa kautta, Wheel Walkers ja isot puheet, HC Lutuuri, Phoenix ja hirveä raivo. Frozen Elephants ja kauhea tuuri, Tornaadot ja häviämisen pitkä oppimäärä. Pakolaiset ja paskat tästä.

Jos jotain, olin oppinut sen että paskat. Ehkä mun ei vaan kuulu enää voittaa, oon antanu kaikkeni lajille ja laji lopettanut antamisensa mulle. Ehkä olisi aika kääntyä ja lähteä toiseen suuntaan. Etsiä uusi tie. Uusi päämäärä. Lopettaa paikallaan oleminen.

Saints. Joukkue jossa olin viettänyt isoimman osan urastani yhdessä Tornaadojen kanssa. Saints, joukkue joka ehkä joka teki minusta sen mitä minä nykyään olen. Melt, TonzaDeNizza, hard.cs, Speader. J.Niskavaara, Zlayer. Piikkisika. Jani.94, Huppu-Haamu30. Jopa Parrish ja Baumgartren. Chettola. Reradzi. R.Somerjoki. Kazionov, V.Leino. Mabbu96, Pirtelok. ReentValin. Palermo. Suuri määrä pelaajia, jotka olivat vaikuttaneet uraani, ja siihen miten kasvoin pelaajana. Kauden 28 joukkueesta ja katkerasta finaalitappiosta ensimmäiseen mestaruuteemme kaudella 34. 10 tuottoisaa, että vähemmän tuottoisaa kautta. Kolme mestaruutta, 34, 37, 42. Kaksi hopeaa, yhtä joukkuetta vastaan. Aina yksi ennakkosuosikeista.

En varmaan olisi lähtenyt kasaamaan Saintsia uudelleen, ellei etenkin Reradzi (toki! useampi muukin) olisi niin pitkään vaatinut vielä yhteisiä kausia. Ja näin. Saints. 16 kautta, 10 kauden tauko edellisestä Saintsin kaudesta, ja paluu oli todellista.

Saints - Osa 6, 11. näytelmä

Kausi 61

Ja ei, se ei ollut ruusun terälehdillä tanssimista, kuten harvempi Saints kausi oli ollut. Meillä oli huippumme ja heikkot hetkemme, viisi voittoa varmisti meille runkosarjan sijan kaksi, vain kahden pisteen erolla neljänteen sijaan, joka oli piste vähemmän eroa mitä meillä oli ensimmäiseen sijaan. Joukkue oli sekoitus niin vanhoja kuin uusia Saints-kasvoja. Reradzi, R.Somerjoki, Piikkisika, Huppu-Haamu. Eteps, PauGer, Gelis, Bergensson ja Star-5. Lisäksi kesken kauden saapuneet Hagelin eli Stolberg, ja ikonin paluu, Palermo. Meillä ei ollut missään vaiheessa mitään vakaata pitkää voittoputkea, ja meillä oli enemmän voitottomia putkia kuin pisin voittoputkemmekaan oli. Kauden vikat viisi peliä toikin meille vain 2 voittoa, ja kolme tappiota. Ekat viisi peliä taas toivat 3 voittoa ja yhden tasapelin. Pudotuspeleihin saimme vastaan ensimmäistä kauttaan pelaavan joukkueen Rebelsin, ja peleihin pääseminen oli tuottaa minulle vaikeuksia. En päässyt runkosarjan viimeiseen peliin, en päässyt ensimmäiseen välierään ja toiseen välierään pääsin vasta pelin loppuun. Välierät venyi aina kolmen ottelun mittaiseksi, ja luotettava - aktiivinen pelaajakantamme piti huolen siittä että me ei pelata alivoimalla. Viimeinen peli oli jopa varma voitto, kun taoimme Rebelsin luvuin 6-3 pronssipeliin. Finaali kutsui Saintsia, ja me haluisimme vastata. Viimeksi Saints oli finaalissa kaudella 50. Silloin kärsimme tappion Hawksia vastaan - nyt vastassa oli Sabres jossa pelasi HOF-jäsen, Hawks-legenda Baumgartren. Tämän lisäksi joukkue oli yksi kestomenestyjiä viimeisiltä kausilta.

Ensimmäiset kaksi erää tuuri oli uskomattoman yksipuolista, toki iskimme ensimmäisen maalin, mutta se olikin melkein siinä se. Laukauksemme jäi kuin liimattuna lapaan, ja emme olleet voittaa yhtään kaksinkamppailutilanteita. Tilanne oli 0-1, Reradzi naulasi, Hagelin syötti. Tilanne oli 1-1, uskoimme tekemiseemme. ReentValin teki, Snotty syötti. Sabres iski taas, 2-1. Allupallu teki, Wannabe keräsi syöttöpisteen. Erä vaihtui. Olimme nopeasti erässä muuttuneet takaa-ajajiksi johtoasemasta. Tuuri ei kääntynyt, 3-1. Virkkunen. Helvetti. Erä vaihtui. Tuuri vaihtui. Kaikki oli mahdollista. Kuin salaman iskusta, voitimme kaksinkamppailuja, peli oli tasasta, tuuri oli jakautunut. Ero tapahtui maalintekosektorilla. Gelis teki, Palermo syötti. 3-2. Pauger teki, Reradzi syötti. 3-3. Viimeiset minuutit, ratkaisun hetket. Gelis-HarrisuN-Palermo. Speader on katsomossa. Speader kuiskaa meikäläiselle tarkoin valikoidut sanat, että nyt olis aika kääntää peli. Nyt ois aika nousta ratkasijan rooliin. Palermo kertoo, että hänellä on fiilis että nyt tapahtuu, muutaman paikan tuhlannut ja katsomon haukkuma Palermo kuiskaa, että hänellä on fiilis että pystyy ratkaisemaan pelin. Gelis sanoo mulle samaa, pyytää kiekkoa lapaan kunhan voitetaan aloitus. Pirtelok huutaa, että älä luota Palermoon - syötä Gelisille. Mä oon keskellä. Voitan aloituksen. Luotan Palermoon - Pirtelok sanoo että virhe, ei tule maalia, Palermo kestää. Palermo kikkaa, Palermo laukoo. Johtoasema. 3-4. Katsomo räjähtää, vaihtopenkki räjähtää. Yhdessä erässä, lajissa jossa ei käytännössä pitäisi olla mahdollisuutta olla nopeita comebackeja - me tullaan yhdessä erässä tasoihin ja ohi. Tuuri kääntyi ja me noustiin. En muista hirveästi tapahtumien kulkua, tais olla aloitus tai pari, muutama minuutti peliä jäljellä - Sabres ei voita aloituksia, Sabres ei voita kaksinkamppailuja. Hyökkäyspään B-piste aloitus, kentällä Gelis, Palermo ja PauGer. Tai Reradzi, Palermo ja PauGer. Vika minuutti. Me voitetaan aloitus, pelataan alaspäin omaa päätyä kohti. Rauhotetaan peliä, tuomari sanoo että muutama kymmenen sekuntia jäljellä, pelataan kiekkoa ylöspäin, tuomari huutaa tilanteen. Vapautunut fiilis, 16 kautta. Nyt se tuli. Viisi finaaliottelua se vaati. Me vissiin epäonnistuttiin lyhyissä syötöissä tai kikassa siinä lopussa, mutta se ei paljoa haitannut. Me voitettiin kultaa. Saints oli palannut mestaruuskantaan, mä olin palannut mestaruuskantaan. Niin helvetin pitkä aika edellisestä mestaruudesta. Olut virtasi, ja olut virtasi huolella.

Tehot 2+0 runkosarjassa, 0+2 pudotuspeleissä.

Mestari oli palannut.

Kausi 62

Tehot 4+2 runkosarjassa, 1+1 pudotuspeleissä.

Kausi 63

Tehot 6+6 runkosarjassa, 0+1 pudotuspeleissä.

Kausi 64

Tehot 1+1 runkosarjassa, 0+0 pudotuspeleissä.

Kausi 65

Kauteni alkoi Myssen Wheel Walkersissa. Motivaatiota pelata kaudella ei juurikaan ollut, ja lupasinkin Mysselle lopulta että käyn sellasissa peleissä missä Legacyllä ei ole tarpeeksi pelaajia paikalla ja on pelaajalle tarvetta. Päädyin lopulta 2 peliin paikalle joista toiseen sain (todennäköisest) lyhyen pelin päätteeksi tilastomerkinnäksi 1 varoituksen ja toiseen otteluun Mysse pakotti minut kentälle kun satuin käymään areenalla katsomassa onko pelaajia paikalla. Lyhyen kinastelun jälkeen Mysse sanoi että tämä riittää ja vaihtoi minut Natuun, nuoreen joukkueeseen jossa oli tarvetta kokemukselle ja ehkä minulla olisi tarjota jotain.

"WWstä Natuun:

HarrisuN

Numerolle #66, sopparilla 1+0

Mysse vahvistelee"

"jj paha veri pois seurasta autto viime kaudel toivotaa samaa reaktiota"


- Honey:Dreamin ilmoitus siirrostani ja Myssen vahvistus.

Siirto Natuun herätti jotain. Sain haastetta jota kaipasin joukkueessa jolla ei ollut suurensuuria odotuksia menestykselle, kausiennakossa joukkueelle povattiin jäämistä pudotuspelien ulkopuolelle, mutta minä odotin joukkueelta enemmän. Kausi olikin alkanut ennen minun siirtoani joukkueeseen erittäin positiivisesti odotuksiin nähden. 1 voitto, 2 tasapeliä, 1 tappio. Lähtökohdat menestykseen olivat hyvät. Debyyttini Natussa tein Kultakala Cupin ensimmäisellä kierroksella, mitäs muutakaan seuraa kuin Wheel Walkersia vastaan. Ottelusta ei ole suuria muistikuvia, enkä täten voi kuvailla miten ottelu on edennyt missäkin vaiheessa, mutta ensimmäisessä erässä olimme jo 2-0 johdossa. Minulla syöttöpiste ensimmäiseen maaliin, ja tein toisen. Ottelu päättyi kolmannessa erässä 4-0 johtoasemassa Wheel Walkersin luovotukseen, 9-0 loppulukemat. Tehokkuuteni jatkui liigaotteluissa, mutta joukkueen voittokulku ei alkanut aivan odotusten mukaan. 3 seuraavaa ottelua toivat meille vain 1 voiton, toki mukana tulleet tappiot tulivat kauden kahta ennakkosuosikkia vastaan. Monarchsia ja Tornaadoja. Seitsemännellä kierroksella otimme voiton, mistäs muustakaan kuin Wheel Walkersia vastaan. Syötin ottelun voittomaalin viimeisessä erässä. KKC:n seuraava kierros oli edessä. Vastassa kauden toinen jumboksi odotettu joukkue Blizzards. Vastassa Pirtelok, joka ei ollut tähän päivään saakka minua vastaan yhtään ottelua voittanut. Eikä voittanut tälläkään kertaa, vaikka tiukille se meni. Ottelun ratkaisu tuli viimeisessä erässä, ensin minä siirsin yibon syötöstä joukkueen 3-2 johtoon johon Blizzards vastasi tasoituksella, ja tämän jälkeen Honey:Dream iski 4-3 loppuosumat minun syötöstä. Pirtelok oli jälleen lyöty, mutta hän nousisi vielä. Meitä kutsui finaaliottelu.

Seuraavat kolme ottelua toivat voiton, tasapelin sekä tappion Blizzardsille. En muista pelasinko koko ottelua, tai ohjasinko ottelussa. Vuorottelimme Honeyn kanssa ohjauksen kanssa sillä hän oli uusi, nouseva pelaaja joka tarvitsi kokemusta ja himoitsi vastuuta. Pirtelok päihitti minut, mutta jostain syystä muistaisin että kumpikaan meistä ei ohjannut ottelussa. Vastustajalla Vasicek, meillä Honi. KKC-Finaalissa vastaamme asettui yksi kauden ennakkosuosikeista, Monarchs. Ottelu päättyi lopulta siihen että Honi ei saanut kuin yhden torjunnan 6 yrityksestä, ja vastustajan veskari otti ne kiinni mitä tarvitsi ottaa. 5-3 loppulukemat ja KKC:n kakkossija. Olimme näyttäneet että tämä joukkue voi menestyä. Nyt se pitäisi vielä konkretisoida liigassa. Neljä viimeistä ottelua toivat 2 voittoa sekä 2 tappiota. Taistelumme palkittiin runkosarjan viidennellä sijalla ja pelasimme itsemme pudotuspeleihin. Viimeiset 2 voittoa olivat erittäin tärkeät, sillä ne tulivat pudotuspeleistä ulos jääneitä joukkueita vastaan. 9-2 voitto Mielialapelaajista sekä 3-2 voitto Wheel Walkerseista.

Pudotuspeleissä vastaan asettui Derby, mutta näistä pudotuspeleistä minulla ei ole paljoa kerrottavaa. Ensimmäisessä ottelussa päätimme yhdessä Honin kanssa että hän ohjaa ja minä teen sitten erikoisemmat kuviot jos tarve vaatii. Honi käveli tämän päätöksen ylitse ja päätti olla kuuntelematta minua, sukset menivät ristiin enkä pelannut enää lopuissa otteluissa. Honi oli päättänyt että olen pataluha. Hävisimme sarjan Derbylle 2-1 ja matkamme pudotuspeleissä päättyi. Kaikesta huolimatta olin tyytyväinen omiin ja joukkueen suorituksiin, enkä Honillekkaan tästä kanna kaunaa. Hänen kunnianhimonsa vain meni minun ylitse.

Tehot 11+5 runkosarjassa, 0+0 pudotuspeleissä, 2+3 Kultakala Cupissa.

Kausi 66

Siirryin kauden lopussa viimeiselle kolmelle kierrokselle Rebelsiin. Kuten arvata saattaa minulla ei ollut motivaatio huipussaan edelliskauden lopun jälkeen, ja päätös lähteä kauden lopussa mukaan oli aikalailla väärä. Rebels tarvi aktiivisuutta ja minä päätin lähteä mukaan. Emme päässeet pudotuspeleihin. Otin kauden viimeisessä ottelussa ulosajon.

Tehot 2+0 runkosarjassa.

Kausi 67

Olin innoissani lajista pitkästä aikaa. Olin lähtemässä omistamaan sinan ja celinen kanssa joukkuetta yhdessä. Koulutimme pelaajia ja joukkueemme oli liki valmis kauteen. Tom-100 päätti kuitenkin meitä vastaan, ja otti sarjaan mukaan joukkueen joka ilmottautui meidän jälkeen. Meidät heitettiin rumasti sivuun. Ei kiinnostanut enää.

Siirryin tähän kyseiseen joukkueeseen mukaan siirtorajan kynnyksellä, joukkue taisteli viimeisestä pudotuspelipaikasta. 1 tappio sekä 2 tasapeliä. Emme päässeet pudotuspeleihin.

Tehot 1+5 runkosarjassa.

Kausi 68

En pelannut peliäkään, tarkoituksena oli pelata J.Niskavaaran Mielialapelaajissa usean kauden puheiden jälkeen jotta voitaisiin pelata yhdessä ja saalistaa yhteistä kultamitalia Mielialapelaajille viimeinkin. Jotain tuuria nimeni kuitenkin Mielialapelaajille toi, eikä Niskavaara halunnut potkia minua pihalle sen vuoksi että saattaisin tulla jossain vaiheessa. Kauden päätteeksi nimi HarrisuN löytyi pelaajalistalta, ja kultamitali lähetettiin postin kautta perille.

Osa 7, 15. näytelmä, sankarin matka. Saintsin paluu.

Kausi 72

Tehot 4+3 runkosarjassa.

Kausi 73

Tehot 5+7 runkosarjassa, 1+3 pudotuspeleissä.

Kausi 74

Tehot 0+0 runkosarjassa, 4+1 pudotuspeleissä.

Kausi 75

Tehot 3+4 runkosarjassa.

Kausi 76

Tehot 2+2 runkosarjassa.

Kausi 77

Tehot 2+4 runkosarjassa, 1+2 pudotuspeleissä.

Kausi 78

Kausi 79

Kausi 80

Tehot 4+0 runkosarjassa, 1+0 pudotuspeleissä.

MM-KISAT

Olen pelannut neljissä MM-kisoissa, olen ollut Suomen pelaaja jokaisessa. 2008 Eickin järjestämissä MM-kisoissa pelasin suomen joukkueessa, joukkue oli hieno ja taitoa löytyi ja jokainen pelaaja oli taistelija. Pelasimme hyvin alusta loppuun, ja pääsimme finaaliin. Finaalissa pelasimme Koris9 venäjää vastaan, ja hävisimme rangaistuslaukaus kilpailussa. 2010 pelasimme hyvin samanlaisella kokoonpanolla, ja odotukset olivat jälleen korkealla. Pelasimme ihan ok alku ja jatkosarjassa, mutta välierissä hävisimme ja historia toisti itseään kun hävisimme Venäjälle pronssipelin.

2011 Suomi lähti uudella kokoonpanolla, 2008 ja 2010 joukkueesta jäljellä olin vain minä. Joukkue koottiin nuoremmista pelaajista jotka ovat pelanneet lähinnä kaudesta 26 eteenpäin. Suomi oli ennakkoasetelmien mukaan altavastaaja, mutta suomi taisteli aina alusta loppuun. Suomi voitti 5 peliä, pelasi 2 tasapeliä ja hävisi 0 kertaa. Suomi voitti Finaalipelissä Tsekin lukemin 6-5, ja ensimmäinen MM-turnausvoittoni oli todellinen. Minut palkittiin kisojen parhaana puolustajana, ja suomen pelaajista Jani.94 palkittiin kisojen parhaana hyökkääjänä, Jani iski 5 maalia Tshekin pömpeliin finaalissa, ja syötti yhden. Kiitos koko suomen joukkueelle, pelasitte todella hienoa peliä alusta loppuun.

2014 Suomi oli tuttu, turvallinen, kokenut. Perinteikäs. Joukkueesta löytyi minä, Mabbu96 ja Eick. The Tornaadokenttä. Pappakenttä. Siinä oli nimet joiden lisäksi ei muuta tarvitse. Mutta mainittakoon kuitenkin paha29, T@ilet, Jani.94, Juddo, Mr.Papercut ja Star-5 myös. Toimin joukkueen kapteenina, ja odotukset oli kovat. Eickin ja Mabbun todennäköinen viimeinen taival, ja ehkä viimeinen mahdollisuus meille kolmelle pelata yhdessä. Joukkueena. Me halusimme pitkälle. Vaan tuuri ei kantanut, sillä pelejä ei voiteta jos häviää jokaisen rollin kiekon kanssa - taklauksissa, syötöissä, kopeissa, kikoissa. Taistelimme kovaa ja sinnikkäästi, mutta se ei riittänyt luultavasti kaikkien aikojen viihdyttävimmissä kisoissa ikinä, kisat jotka rikkoivat muutaman edelliskauden rutiininomaisuuden ja tylsyyden monella tapaa. Jäimme alkulohkossa ulos, ja muistettakoon minut Suomen Habbo Hockey historian huonoimpana kapteenina. Koskaan.

Urani aikana olen kouluttanut lukuisia nykyhhn suurimpia nimiä pelaamaan jaloa Habbojen Hoki lajia, ja tässä tulee lista kovimmista (Olen seniili, jos olet minun kouluttamani etkä ole listalla - kerro siitä!!)
* Nahbliz
* Gond/Telepateros
* Hinodi
* ReentValin
* Super-Pentu
* Kazionov/Cerean
* Brashclaw
* R.Somerjoki

Nimimerkit: HarrisuN, T.Jutila
Viimeisin joukkue: Saints
Edelliset joukkueet:
Saints (20 kautta, 4-3-3)
Tornaadot (9 kautta, 1-1-1)
Egypt Sandstorm (4 kautta, 1-0-1)
Avalanche (3 kautta, 1-1-1)
Wheel Walkers (3 kautta, 0-0-1)
Mielialapelaajat (1 kausi, 1-0-0)
Pandabjörns (1 kausi, 0-1-0)
HC Lutuuri (1 kausi, 0-1-0)
North Stars (1 kausi, 0-0-1)
Flying Ducks (1 kausi, 0-0-0)
Red Sharks (1 kausi, 0-0-0)
Indians (1 kausi, 0-0-0)
Valkyries (1 kausi, 0-0-0)
Frozen Elephants (1 kausi, 0-0-0)
Natu (1 kausi, 0-0-0, KKC Finaali)
Rebels (1 kausi, 0-0-0)
Condors (1 kausi, 0-0-0)
Pelatut kaudet: 39
Mitalit: 8(+1) Mestaruutta, 6 Hopeaa, 7 Pronssia, 1 MM Kulta, 1 MM Hopea (20+1 mitalia, 2 MM-mitalia)
Henkilökohtaiset meriitit:
Kauden 20 positiivinen yllättäjä,
Kauden 28 toisen tähdistökentällisen maalivahti,
Kauden 30 playoffien arvokkain pelaaja (Sekunti Memorial Trophy),
Kauden 33 Negativinen yllättäjä (pelaaja ja joukkue Saints),
kauden 34 Fairplayer (Visnovsky memorial trophy),
2011 MM-kisojen paras puolustaja,
Kauden 48 negatiivinen yllättäjä (Saints),
Kauden 49 negatiivinen yllättäjä (Saints),
Kauden 52 runkosarjan arvokkain pelaaja (Nedved Memorial Trophy),
Kauden 52 Maalikuningas
Kauden 53 Paras kapteeni (Gagne Memorial Trophy)
Kauden 54 Paras kapteeni (Gagne Memorial Trophy)
Kauden 54 Paras puolustaja (Blodari Memorial Trophy)
Kauden 56 Paras kapteeni (Gagne Memorial Trophy)
Kauden 58 Paras puolustaja (Blodari Memorial Trophy)
Kauden 60 negatiivinen yllättäjä
Kauden 61 negatiivinen yllättäjä
Kauden 63 negatiivinen yllättäjä
Kauden 64 negatiivinen yllättäjä
Kauden 65 runkosarjan arvokkain pelaaja (Nedved Memorial Trophy)
Uran tehopisteet: (!) 105+135=240 runkosarjassa, 34+38=72 pudotuspeleissä (139+173=312)
Muuta: 28 Iginlan hallituksen jäsen, 34-35 Habbo Hockeyn hallituksen puheenjohtaja, 38 HH:n omistaja yhdessä Kedruthin kanssa, Habbo Hockeyn johtaja kaudesta 42-44

(!) = Tehopisteet vain osalta kausista, kun valtaosalta puuttuu joko kokonaan tai osittain ja on täten puutteelliset.

Kausi 19: Flying Ducks, putoaminen puolivälierissä
Kausi 20: Tornaadot, pronssi
Kausi 21: Tornaadot, 5. sija
Kausi 22: Tornaadot, kulta
Kausi 23: (Red Sharks) Indians, 7. sija
Kausi 24: Valkyries, 5. sija
Kausi 27: Tornaadot, 5. sija
Kausi 28: Saints, hopea
Kausi 29: Egypt Sandstorm, putoaminen puolivälierissä
Kausi 30: Egypt Sandstorm, kulta
Kausi 31: Egypt Sandstorm, 7. sija
Kausi 32: Egypt Sandstorm, pronssi
Kausi 33: Saints, 4. sija
Kausi 34: Saints, kulta
Kausi 35: Tornaadot, 5. sija
Kausi 36: Tornaadot
Kausi 37: Saints, kulta
Kausi 38: Saints, pronssi
Kausi 39: Avalanche, hopea
Kausi 40: Tornaadot, 5. sija
(Kausi 41: Rams, kulta)
Kausi 42: Saints, kulta
Kausi 43: Avalanche, kulta
Kausi 44: Avalanche, pronssi
Kausi 46: Pandabjörns, hopea
Kausi 47: North Stars, pronssi
Kausi 48: Saints, 4. sija
Kausi 49: Saints, 5. sija
Kausi 50: Saints, hopea
Kausi 51: Saints, 4. sija
Kausi 52: Wheel Walkers, pronssi
Kausi 53: (Wheel Walkers) HC Lutuuri, hopea.
Kausi 54: Wheel Walkers, 6. sija
Kausi 55: Phoenix, 6. sija
Kausi 56: Frozen Elephants, 6. sija, putoaminen puolivälierissä.
Kausi 57: Tornaadot, 2. sija, häviö pronssipelissä.
Kausi 58: Tornaadot, 2. sija, hopea.
Kausi 59: Tornaadot, 1. sija, häviö pronssipelissä.
Kausi 60: HC Pakolaiset, 3. sija, putoaminen puolivälierissä.
Kausi 61: Saints, 2. sija, kulta.
Kausi 62: Saints, 2. sija, häviö pronssipelissä.
Kausi 63: Saints, 5. sija, häviö pronssipelissä.
Kausi 64: Saints, 6. sija, Pronssi.
Kausi 65: Natu, 5. sija, häviö puolivälierissä. KKC Finaalitappio.
Kausi 66: Rebels, 8. sija.
Kausi 67: Condors, 7. sija.
Kausi 68: Mielialapelaajat, 4. sija, kulta.
Kausi 72: Saints, 8. sija.
Kausi 73: Saints, 4. sija, häviö puolivälierissä.
Kausi 74: Saints, 2. sija, hopea.
Kausi 75: Saints, 5. sija.
Kausi 76: Saints, 5. sija.
Kausi 77: Saints, 3. sija, pronssi.
Kausi 78: Saints
Kausi 79: Saints
Kausi 80: Saints, 1. sija, kulta.

"Nämä viimekaudet ylipäätään harrin kanssa olivat aivan uskomattomia ja haluan kiittää häntä urani mukavimmista, ikumuistoisimmista ja parhaimmista kausista. Menestystäkin tuli jonkun verran yhdessä. Kiitos harri suuresti!"
- Huppu-Haamu30, Saints-ikoni
Viimeksi muokannut harrisun päivämäärä 10 Touko 2023, 13:50, muokattu yhteensä 35 kertaa
Kausi 19: Flying Ducks
Kausi 20-22: Tornaadot **
Kausi 23: Indians
Kausi 24: Valkyries
Kausi 27: Tornaadot
Kausi 28: Saints *
Kausi 29-32: Egypt Sandstorm **
Kausi 33-34: Saints *
Kausi 35-36: Tornaadot
Kausi 37-38: Saints **
Kausi 39: Avalanche *
Kausi 40: Tornaadot
Kausi 41: Rams (Toimitusjohtaja)
Kausi 42: Saints *
Kausi 43-44: Avalanche **
Kausi 46: Pandabjörns *
Kausi 47: North Stars *
Kausi 48-51: Saints *
Kausi 52: Wheel Walkers *
Kausi 53: HC Lutuuri *
Kausi 54: Wheel Walkers *
Kausi 55: Phoenix
Kausi 56: Frozen Elephants
Kausi 57-59: Tornaadot *
Kausi 60: HC Pakolaiset
Kausi 61-64: Saints **
Kausi 65: Natu
Kausi 66: Rebels
Kausi 67: Condors
Kausi 68: Mielialapelaajat *
Kausi 72-80: Saints ***
Kausi 82-: Saints *****

12-7-11 = 30



"It's all about the feeling"
"Kaikki muu kuin purjehdus on turhaa." Tuukka Mäkelä
"Windor, sä olet läski." Nahbliz
"-1 on paskaa" HarrisuN
"Habbo Hockeyn oma Ari Vallin" Mozjakin
Kuva
Kuva
Avatar
harrisun
 
Viestit: 1658
Liittynyt: 22 Loka 2013, 18:58

Re: Harrisun, pyhimys, johtaja.

ViestiKirjoittaja harrisun » 23 Loka 2013, 14:11

jos merkkimäärä ei riitä niin voit käyttää tätä viestiä

t. tomo
Kausi 19: Flying Ducks
Kausi 20-22: Tornaadot **
Kausi 23: Indians
Kausi 24: Valkyries
Kausi 27: Tornaadot
Kausi 28: Saints *
Kausi 29-32: Egypt Sandstorm **
Kausi 33-34: Saints *
Kausi 35-36: Tornaadot
Kausi 37-38: Saints **
Kausi 39: Avalanche *
Kausi 40: Tornaadot
Kausi 41: Rams (Toimitusjohtaja)
Kausi 42: Saints *
Kausi 43-44: Avalanche **
Kausi 46: Pandabjörns *
Kausi 47: North Stars *
Kausi 48-51: Saints *
Kausi 52: Wheel Walkers *
Kausi 53: HC Lutuuri *
Kausi 54: Wheel Walkers *
Kausi 55: Phoenix
Kausi 56: Frozen Elephants
Kausi 57-59: Tornaadot *
Kausi 60: HC Pakolaiset
Kausi 61-64: Saints **
Kausi 65: Natu
Kausi 66: Rebels
Kausi 67: Condors
Kausi 68: Mielialapelaajat *
Kausi 72-80: Saints ***
Kausi 82-: Saints *****

12-7-11 = 30



"It's all about the feeling"
"Kaikki muu kuin purjehdus on turhaa." Tuukka Mäkelä
"Windor, sä olet läski." Nahbliz
"-1 on paskaa" HarrisuN
"Habbo Hockeyn oma Ari Vallin" Mozjakin
Kuva
Kuva
Avatar
harrisun
 
Viestit: 1658
Liittynyt: 22 Loka 2013, 18:58

Re: Harrisun, pyhimys, johtaja.

ViestiKirjoittaja baum » 24 Loka 2013, 13:08

"vähän" pettynyt kun oma nimeni esiintyy jutussa vain negatiivisessa valossa :(
baum
 
Viestit: 230
Liittynyt: 22 Loka 2013, 22:26

Re: Harrisun, pyhimys, johtaja.

ViestiKirjoittaja Eick » 02 Marras 2013, 02:57

se nyt on itsestään selvää, että musta ei ois tullu sitä pelaajaa mitä oon nyt, tai saavuttanut yhtä paljon ilman harria tai sitä että päätin liittyä kaudella 21 Tornaadoihin ja aloittaa mittava urani naadopaidassa

eli toisinsanoen, kiitos harri kaikesta
Eick
 
Viestit: 1000
Liittynyt: 18 Loka 2013, 18:28

Re: Harrisun, pyhimys, johtaja.

ViestiKirjoittaja big daddy » 03 Marras 2013, 10:37

nobo
big daddy
 
Viestit: 115
Liittynyt: 23 Loka 2013, 22:07

Re: Harrisun, pyhimys, johtaja.

ViestiKirjoittaja Huppu » 04 Marras 2013, 00:13

Yksi mukavimmista henkilöistä HH:ssa, jonka kanssa olen pelannut. Menestyskin on ollut sen mukaista. Harrista ei ole mitään pahaa sanottavaa ja pelaan aina enemmän kuin mielelläni hänen joukkueessa. Todella hyvä ystävä.
RS: 527+354=881
PO: 125+109=234
Yhteensä: 640+458=1115 (27-84 rs+po)

Kulta: 27, 31, 32, 36, 37, 41, 42, 43, 55, 61, 65, 67, 71, 86
Hopea: 26, 30, 33, 35, 39, 50, 68, 70, 73, 74, 91, 101
Pronssi: 29, 38, 44, 53, 57, 64, 72, 85

14-11-8
Huppu
 
Viestit: 348
Liittynyt: 18 Loka 2013, 23:52

Re: Harrisun, pyhimys, johtaja.

ViestiKirjoittaja Nikkeloodeon » 06 Joulu 2013, 23:41

Huumorimies, joka on välillä myös herättänyt paljon tunteita yhdessä jos toisessa kanssapelaajassa. Parhaimmillaan mainio kaveri niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Tämän hetken HH:n parhaimmistoa, kunhan ei ylpisty tästä kommentista liikaa.
10-14 Chargers
15 Eagles/Bulls
16-19 Chargers
23 Wheel Walkers/Chargers
30 Warriors
40 Tornaadot
49 Viikingit
50 Saints
86 North Stars

YV:llä saanee yhteyden.
Avatar
Nikkeloodeon
 
Viestit: 63
Liittynyt: 24 Loka 2013, 21:48

Re: Harrisun, pyhimys, johtaja.

ViestiKirjoittaja Maximono » 01 Helmi 2014, 18:45

Hieno mies :!: Kausi 23 oli kyllä RS'n osalta komiikkaa, meikäläinen toimi toisena omistajana (toim.huom), sarjasta sulkemisen jälkeen Jonille lätkäistiin pelikielto + ikuinen omistajuuskielto ja minulle, niin noh, ei mitään (hyvä veli-kerho, köhköh).
Maximono
 
Viestit: 127
Liittynyt: 28 Tammi 2014, 12:07

Re: Harrisun, pyhimys, johtaja.

ViestiKirjoittaja Str4thD0n » 18 Maalis 2014, 19:16

hieno :D
Wheel Walkers
#10
K27-->
MM-kisat: 0-0-1 (Kiina)
Avatar
Str4thD0n
 
Viestit: 20
Liittynyt: 18 Maalis 2014, 18:03

Re: Harrisun, pyhimys, johtaja.

ViestiKirjoittaja Mizhe » 18 Joulu 2014, 16:32

juo liika...
Avatar
Mizhe
 
Viestit: 484
Liittynyt: 28 Loka 2014, 19:07

Seuraava

Paluu Pelaajat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron