Saukot

Saukot

ViestiKirjoittaja Goldenpeach » 20 Marras 2019, 01:51

Kuva

Tietoja:
Omistajat: Goldenpeach & !.weera.!
Kaudet:: 72, 74-75 & 82
Saavutukset: 2-0-1
Peliasu: Valkoinen paita & beiget shortsit
Merkittäviä pelaajia: Fossu501, Goldenpeach, !.weera.! & PredatorsC
Juniorityön helmiä: -

Saukkojen tiedot pl. kaudet ja saavutukset ovat toistaiseksi ajalta ennen kautta 82 ja ne tullaan päivittämään kauden 83 päätteeksi.

Mistä kaikki sai alkunsa?

Oli kausien 71 ja 72 välinen offseason. Offseasonin aikana tuttuun tapaan juuri virkaan astunut uusi johtaja fossu501 oli laittanut joukkueilmottautumiset pystyyn. Kuitenkin vain seitsemän joukkuetta oli ilmottautunut sarjaan ja sehän ei ollut tarpeeksi, haluttiinhan sitä jatkaan kahdeksan joukkueen perinnettä, kerran pelaajia oli. Lähdettiin miettimään, että mistä saisi kahdeksannen joukkueen?

Kauden 71 päätteeksi päätin lopettaa vanhan joukkueeni Royalsin toisen suuren playoff pettymyksen jälkeen. Tutkin ja harkitsin mahdollisuuksiani kaudelle 72 ja en löytänyt oikein sopivaa joukkuetta itselleni. Näin muodostui ajatus yhdessä tuoreen johtajan Fossun kanssa, että mitä jos minä lähtisin tekemään kahdeksatta joukkuetta. Minulla kuitenkaan ei ollut haluja jatkaa Royalsia ja halusin kokeilla jotain aivan uutta. Siitä tuli siis ajatus perustaa täysin uusi joukkue.

Minulla ei kuitenkaan ollut juurikaan pelaajia, koska halusin nimenomaan tehdä niin sanotusti uuden projektin. Lähdin kyselemään vapaita-agentteja J.Niskavaaraa sekä Weeraa joukkueeseen. Lopulta neuvotteluiden jälkeen molemmat olivat myöntyväisiä lähtemään mukaan. Siitä huolimatta joukkueella ei ollut tarpeeksi vakaa runko, joten ehdotin Fossulle, että olen valmis tekemään joukkueen, jos hän uhrautuu ja tulee joukkueeseen. Tässä oli kuitenkin se ongelma, että Fossulla oli jo sopimus Wheel Walkersiin. Kuitenkin lopulta Fossu pääsi sopimuksestaan irti ja tuli Saukkoihin.

Loppujen lopuksi saimme siis neljän pelaajan rungon millä lähteä liikkeelle ja tekemään hankintoja joukkueeseen. Nämä hankinnat lopulta olivat Atso.9, joservarahahmo, Vanhanajannakki ja Rqu. Joukkueelta puuttui myös nimi joksi Fossu ehdotti Saukkoja. Ehdotin tätä nimi-ideaa myös J.Niskavaaralle, joka suhtautui nimi-ideaan hyvin kielteisesti. Mutta lopulta J.Niskavaara suostui nimeen, vaikka se olikin hänelle huumorijengi..

Kausi 72 - Debyyttikausi

Kausi numero 72 oli Saukkojen seurahistorian ensimmäinen. Pohjustus tälle kaudelle 72 löytyykin jo käytännössä siitä mistä kaikki sai alkunsa, eli ylläsanottuna. Joten mennäänkin siis suoraan asiaan.

Saukkojen kausi alkoi erinomaisesti, Saukot voitti viidestä ensimmäisestä ottelustaan kaikki viisi otteluansa. Saukoilla siis meni todella hyvin. Kuitenkin tämän jälkeen Saukkojen tuuri alkoi loppumaan ja loppukausi oli lähinnä taistelua huonoa tuuria vastaan.

Saukot selvitti tiensä kaudella 72 kuitenkin playoffeihin kaikesta huolimatta. Saukkojen lopullinen runkosarjasijoitus oli kuitenkin vasta 4. sija. Saukot saavutti runkosarjassa kuitenkin 25 pistettä, mikä olisi aikaisemmilla kausilla saattanut jopa riittää top2 sijoitukseen ja sitä myötä suoraan välieräpaikkaan. Kuitenkin tällä kaudella ensimmäiset neljä joukkuetta oli runkosarjassa ottanut selvästi enemmän pisteitä kuin viimeiset neljä joukkuetta.

Runkosarjan kärkiviisikkoja niiden pisteet
1) Dynamo - 30p
2) Natu - 29p
3) Tornaadot - 25p
4) Saukot - 25p
5) Kings - 14p


Saukot siis kohtasi puolivälierissä selvästi heikomman runkosarjan pelanneen Kingsin. Saukkojen runkosarjaa hyvin kuvaava tilasto on myös se, että Saukot otti ensimmäisestä viidestä ottelustaan 15 pistettä ja sen jälkeen viimeisestä yhdeksestä pelistä vain 10 pistettä.

Se kuuluisa tuuri ei kääntynyt Saukoilla myöskään playoffeissa. Kings lähetti Saukot laulukuoroon puolivälierissä suoraan otteluvoiton 0-2. Saukot pelasi selvästi vahvemmin puolivälierässä, kuin Kings joka Wannaben johdolla lopulta meni mestaruuteen asti. Tämä ei kuitenkaan riittänyt ja tuuri päätti toisin. Erityisesti toinen puolivälieräottelu muistetaan siitä kuinka :Viili: Kingsin maalinsuulla otti viimeisessä erässä joku kuusi kertaa 5-6 vedon kiinni putkeen. Myös tuomarina toiminut Reradzi varmaan sääli Saukkojen tuuria, kun antoi turhaan lisäaikaa, mutta silti ei riittänyt..

Tuloksena kaudesta siis oli runkosarjan sijoitus 4 ja 5-6 kauden sijoitus.

Saukot kaudella 72

Kapteenisto: [C] fossu501 [A] J.Niskavaara [A] Atso.9

Pelaajat:
#9 - Atso.9
#21 - joservarahahmo
#23 - VanhanAjanNakki
#27 - J.Niskavaara
#33 - fossu501
#69 - Rqu
#92 - Goldenpeach

Maalivahdit:
#64 - !.weera.!

Henkilökohtaiset saavutukset:
Gagne Memorial Trophy (Paras kapteeni) - Fossu501
Heatley Memorial Trophy (Pistepörssin voittaja) - Goldenpeach
Parrish Memorial Trophy (Maalikuninkuus) - Goldenpeach
Paras tuomari - Fossu501

Saukkojen ensimmäinen taival liigassa kuitenkin jäi yhden kauden mittaiseksi. Se johtui lähinnä siitä, että minä halusin vielä kerran tehdä Royalsin takaisin. Saukkojen kauden kapteeni Fossu ja toinen omistaja Weera olisivat halunneet jatkaa Saukkoja, mutta minä en. Tarjosin mahdollisuutta, että he voisivat jatkaa ilman minua, mutta he eivät ymmärrettävästi halunneet. Näin päättyi Saukkojen ensimmäinen taival. Näin jälkiviisaana voisin todeta, että tämä ei ollut järkevä päätös.

Nämä tapahtumat myös, jotka tapahtuivat sen jälkeen, että tein Royalsin (ei niistä sen enempää tässä), johti myös siihen miksi Saukot lopulta tuli takaisin kaudella 74. Tällä kertaa Saukot tuli täysin Weeran omistuksessa, kun minä kärsin omistajuuskieltoa ja toimin joukkueen kapteenina.

Kausi 74 - Jackpot

Weeran toimiessa Saukkojen omistajana ja minun toimiessani joukkueen kapteenina Saukot lähti historiansa toiseen kauteen kohun keskellä. Osa pelaajista oli sitä mieltä, että minun pitäisi olla pelikiellossa ja olinkin tavallaan "ehdonalaisessa" ja kärsisin pelikieltoni vasta myöhemmin, että liigaa voitaisiin pelata kahdeksalla joukkueella. Kuitenkin tämä muuttui kesken kauden seitsemään joukkueen kaudeksi, kun Kings antoi kolme luovutusvoittoa ja Kings suljettiin sarjasta.

Kuitenkin Saukot lähti kauteen uudistuneella joukkueella. Kauden 72 debyyttikaudesta ei ollut jäljellä enää muita pelaajia paitsi Weera ja minä. Joukkueella oli vankka neljän pelaajan runko jälleen, jonka päälle tehtiin hankinnat. Tällä kertaa J.Niskavaaran ja Fossun tilalle oli tullut PredatorsC ja !celine!. PredatorsC toimi niin sanotusti Saukoissa kakkosmiehenä ja olisikin ollut kapteeni, mikäli minä en olisi ollut omistajuuskiellossa.

Muita pelaajia myös liittyi joukkueeseen kesken kauden kuten Zorro123, Pazycete, Anakondaus, jonkku888, Zenegger ja vara=0topi=. Näistä muodostoi hyvä runko, jolla oli hyvä tavoitella jälleen menestystä ensimmäisen kauden pettymyksen jälkeen.

Tällä kertaa Saukoilla meni hyvin koko kausi tuloksellisesti. Saukot pelasi hyvän runkosarjan. Runkosarjassa Saukot saavutti kahdeksan voittoa ja neljä tappiota. Tämä oikeutti runkosarjan ykkössijaan ja se ykkössija lopulta toisi myös kotiedun finaaliin. Ennenkaikkea tasaisuus oli Saukkojen runkosarjassa avaintekijänä. Saukot myös teki runkosarjassa eniten maaleja sekä päästi toisteksi vähiten niitä.

Sitten oli playoffien aika. Saukot oli päässy runkosarjan voiton myötä ensimmäistä kertaa historiassaan mitalipeleihin. Välierissä vastaan asettui Juudaksen suudelma. Juudaksen suudelmaa luotsasi Saukkojen vanha varakapteeni J.Niskavaara. Molemmat ottelut Juudaksen suudelmaa vastaan olivat hyvin tiukkoja pelejä, jotka molemmat päättyivät yhdellä maalilla.

Ensimmäinen ottelu päättyi Saukkojen kotivoittoon 4-3, joukkueen pelatessa yhdessä hyvin ja tasaisesti. Saukot johti viimeisessä erässä jo 4-1, mutta Juudaksen suudelma kavensi jo pelin 4-3 asti, mutta ei onnistunut aivan tekemään tarvittavaa loppukiriä. Toinen välierä oli vähintäänkin yhtä tiukka, ellei tiukempi. Toinen välierä oli tilanteessa 2-2, kun lähdettiin viimeiseen erään. Ekana kolmannessa erässä Melt siirsi Juudaksen suudelman jo 3-2 johtoon, kunnes PredatorsC tasoitti pelin 3-3 vieden ottelu jatkoajalle. Lopulta jatkoajalla Goldenpeach ratkaisi loppunumeroiksi 3-4 ja Saukot eteni finaaleihin.

Kyseessä oli kaiken kaikkiaan hieno ja tasainen sarja. Kuitenkin ottelusarja herätti kuumia tunteita ja esimerkiksi allekirjoittaneen vuodatus on lainattuna Juudaksen suudelman joukkuetopicissakin. Kuitenkin eteenpäin!

Seuraavaksi oli loppuottelun vuoro. Vastaan loppuottelussa eli finaalissa asettui Saints. Saints oli pelannut myös vakuuttavan runkosarjan sijoittuen toiseksi ja kukistaen Tornaadot otteluvoitoin 2-0 välierissä.

Itse loppuottelu, vastoin odotuksia oli yksipuolinen näytös. Goldenpeach toi loppuotteluun ennennäkemättömän taktiikan, jota Saints ei osannut oikein murtaa ja se toi Saukoille todella ison edun loppuotteluun. Saukot meni sen avulla jo 6-0 johtoon toisen erän aikana, kunnes Saints tasoitti pelin 6-1.

Viimeinen erä oli lähinnä ajantappamista ja puolustustaistelua Saukoilta. Peli päättyi lopulta numeroihin
8-3. Henkilökohtaisella tasolla !celine! pelasi hienon ottelun maalinsuulla ottaen torjunnat 7/10 ja Goldenpeach teki finaalihistorian piste- ja maaliennätyksen paukuttamalla taululle 7+1. Kuitenkin itse dominoiva ohjauspeli oli illan kohokohta Goldenpeachilta.

Tuloksena kaudesta oli siis runkosarjan 1 sija ja KULTAA!

Saukot kaudella 74:

Kapteenisto: [C] Goldenpeach [A] Sjomin [A]

Pelaajat:
#4 - Zorro123
#25 - Pazycete
#64 - !.weera.!
#69 - Anakondaus
#87 - jonkku888
#88 - Zenegger
#92 - Goldenpeach
#98 - vara=0topi=

Maalivahdit:
#0 - Sjomin
#21 - !celine!

Henkilökohtaiset saavutukset:
Nedved Memorial Trophy (Runkosarjan arvokkain pelaaja): Goldenpeach
Heatley Memorial Trophy (Paras hyökkääjä tai pistepörssin voittaja): Goldenpeach
Parrish Memorial Trophy (Maalikuninkuus): Goldenpeach
Vujtek Memorial Trophy (Paras maalivahti): !celine!
Sekunti Memorial Trophy (Pudotuspelien arvokkain pelaaja): Goldenpeach

Kausi 75 - Hallitsevana mestarina puolustamaan mestaruutta

Saukot lähti kaudelle 75 joksenkin mielenkiintoisista asetelmista. Haluttiin ehdottomasti haluttiin jatkaa, kerran oltiin hallitseva mestari ja saatiin ihan hyvä ja kiva runko kasaan. Kuitenkin menetettiin jälleen kerran suurinosa viime kauden rosterista. Eli vaihtuvuutta jälleen kerran oli paljon.

Saukot menetti esimerkiksi Predatorscin, celinen ja vara=0topi=:n. Tilalle kuitenkin saatiin lukuisia pelaajia, joista ehkä kokenein ja nimekkäin oli Eick. Tilalle tuli kuitenkin myös muitakin kuten esimerkiksi Viestipeelo, joka tosissaan haastoi kauden parhaan maalivahdin tittelistä Rahikkalan, mutta kuitenkin hävisi tuon taiston.

Runkosarja Saukkojen osalta meni kohtalaisesti. Saukot sijoittu vasta kolmanneksi, mikä on korkeintaan keskivertosuoritus, kun ottaa huomioon, että sarjaa pelattiin kuudella joukkueella. Hidas startti ei kuitenkaan sinäänsä ollut ongelma, koska välieriin kuitenkin mentiin. Ja kuuden joukkueen sarjasysteemillä on käytännössä ihan sama, että sijoitutko ensimmäiseksi vai kolmanneksi. Mutta tärkein runkosarjan osalta oli siis suoritettu, playoffeihin oltiin selvitty.

Itse playoffeissa välierissä tuli vastaan runkosarjan kakkonen eli North Stars. Saukot kärsi koko sarjan aikana todella huonosta tuurista ja hallitsevalla mestarilla oli vaikeaa. Ensimmäistä välierää Saukot johti jo vieraissa parhaimillaan 2-4, mutta North Stars tuli tasoihin lopulta 4-4 Somerjoen maalilla. Kuitenkin tästä uhasta Saukot selvisi ja voitti ensimmäisen ottelun Eickin voittomaalilla ja siirtyi sarjassa 0-1 johtoon.

Seuraava välierä olikin sitten Saukkojen vähämaalisin peli historiassa, ainakin toistaiseksi. Peli oli hyvin vaikeaa ja vetoja molempiin päihin tuli todella vähän. Peli oli 1-1 tilanteessa, kun varsinainen peliaika päättyi. Mentiin siis jatkoajalle 1-1 tilanteessa, jossa North Stars oli selkää seinää vasten. Yksi maali Saukoille toisi siis finaalipaikan. Kuitenkin Boss_Serif ratkaisi ottelun North Starsille Rahikkalan upeiden torjuntojen lisäksi ja North Stars voitti ottelun 1-2 ja vei sarjan kolmanteen matsiin. Viimeisessä matsissa Saukot johti matsia jopa jo 2-0, kunnes tuuri oli täysin North Starsin puolella North Starsin tehden seuraavat 4 maalia ja voittaen ottelun 4-2. North Stars meni siis finaaliin otteluvoiton 2-1.

Pronssiottelu käytiin Natua vastaan. Itse pronssiottelu oli valtaisa maalijuhla. Molemmat joukkueet olivat luonnollisesti pettyneet siihen, että finaalipaikkaa ei tullut ja peli käytiin vähän rennommissa tunnelmissa. Saukot kuitenkin yrittivät parhaansa ja halusivat jatkaa mitaleiden voittamista. Lopulta Saukot voitti ottelun peräti 5-9 runkosarjan voittanutta Natua vastaan.

Saukot kaudella 75:

Kapteenisto: [C] !.weera.! [A] jonkku888 [A] Viestipeelo

Pelaajat:
#13 - Eick
#19 - Speader
#21 - Joservarahahmo
#22 - .maetS
#26 - !celine!
#47 - Zenegger
#64 - !.weera.!
#77 - blackleevi
#88 - jonkku888
#92 - Goldenpeach

Maalivahdit:
#5 - Viestipeelo

Tuloksena kaudesta oli siis 3. sija runkosarjassa, että pronssia! Ihan hyvä siis, mitaliputki jatkui, vaikka pettymään jouduttiin.

Henkilökohtaiset saavutukset:
Nedved Memorial Trophy (Runkosarjan arvokkain pelaaja): Goldenpeach

Kausi 82 - Paluu kentille ja mestariksi

Saukot teki paluun kaudelle 82 kuuden kauden tauon jälkeen. Oli aika herätellä vanha joukkue unesta ja palata takaisin kentille. Kaudeksi 82 Saukot sai jälleen monia uusia kasvoja, jotka eivät ennen ole pelanneet seurassa, mutta kuitenkin se sai myös vanhoja kasvoja. Saukkojen ensimmäisen kauden rosterista joukkueessa oli jälleen Goldenpeach, !.weera.! ja Atso.9. Uudet kasvot oli Bergensson, Tusher, sannirau, Woldo, Santi5junijor ja myöhemmin joukkueeseen liittynyt Isotarzan.

Itse kausi lähti käyntiin hyvällä pöhinällä. Saukot kauden alussa sai jatkuvasti taisteluvoittoja tuuria vastaan ja keräsi tasaiseen tahtiin pisteitä. Saukkojen tekemisessä oli selvä voittamisen meininki ja kulttuuri. Aina taisteltiin viimeiseen rolliin asti, ei luovutettu ja aina yritettiin parhaansa. Loppujen lopuksi Saukot ylisuoritti runkosarjassa verrattuna tuuriin ja sijoittui jopa toiseksi. Mikä oli hyvä tulos ja paperilla myös ihan hyvä. Kausi oli jälleen 7 joukkueella, joten kakkossijasta ei kuitenkaan saanut lisäetua 3-4 sijojen joukkueihin joten taas oltiin samalla viivalla.

Itse välierät Saintsia vastaan, joka sijoittui runkosarjassa kolmanneksi. Välierissä oli historian havinaa, olihan Saints juuri se joukkue jonka Saukot kaatoi kauden 74 finaalissa. Saints siis varmasti janosi kostoa kausien takaa. Kuitenkin välieriin lähdettiin asetelmista, että Saukot oli pienoinen ennakkosuosikki sarjaan lähdettäessä. Ja sarjasta tulikin hyvin mielenkiintoinen, tasainen ja mediaseksikäs, vaikka sen suurempaa pöhinää ei ollut.

Ensimmäinen välierä Saintsia vastaan oli todella tiukka. Ensimäisessä erässä Saukot meni 1-0 johtoon, mutta toisessa erässä Saints teki 2 maalia ja meni 1-2 johtoon. Viimeisessä erässä oli siis tiukan takaa-ajon aika ja siinä Saukot onnistuikin menemällä ekana tasoihin sanniraun maalilla ja sitten johtoon Tusherin maalilla. Saints sai kuitenkin tilanteen ja mahdollisuuden tasoittaa pelin, mutta Saukot onnistui puolustamaan ja meni sarjassa 1-0 johtoon.

Toinen välierä oli itsessään varsinainen maalijuhla, missä Saints meni jo ensimäisessä erässä 4-0 johtoon. Tästä huolimatta, kuten aikaisemmin sanoin, niin Saukot uskoi silti voittoon, vaikka taululla oli jo 4-0. Missään vaiheessa Saukot ei luovuttanut vaan taisteli viimeiseen rolliin asti. Loppujen lopulta loppukiri riitti kaventamaan pelin 7-6 ja isotarzanilla oli vielä paikka maalata peli jatkoajalla, mutta ei onnistunut.

Kolmas ja ratkaiseva välierä käytiin Saukkojen kotikentällä. Itse pelistä ei ole paljon jälkipolville kerrottavaa jäänyt Saukot meni toisessa erässä runsasmaaliseen johtoon kuten Saints teki tokassa pelissä jo ensimäisessä erässä, sen jälkeen kun Saukot taisteli ensimmäisen erän puolustaen. Lopulta Saukot voitti ottelun 5-1 ja eteni finaaliin.

Finaalissa Saukkoja odotti runkosarjan neljänneksi sijoittunut Wheel Walkers. Wheel Walkers puolestaan pudotti runkosarjan voittaneen Mielialapelaajat suoraan kahdessa ottelussa. Finaaliin lähdettiin lähtökohdista, että Wheel Walkers kahden hävityn finaalin jälkeen lähti tavoittelemaan mitalin kirkastamista ja Saukot tavoittelemaan toista mestaruuttaan. Wheel Walkersin ekstrapanoksena olisi myös ollut mitalitaulukossa sijalle kolme nouseminen ohi Saintsin.

Itse finaali lähti tosi heikosti Saukkojen osalta käyntiin. Tuuri oli täysin Wheel Walkersin puolella, mutta onneksi ekassa erässä WW pääsi vain ja ainoastaan 0-2 johtoon, kunnes tilanteessa tuli vähän helpotusta ja Bergensson iski tilanteesta "pukukoppimaalin" kaventaen pelin 1-2. Toisessa erässä tuuri alkoi jo kääntymään Saukkojen puolelle ja Saukot meni jopa 3-2 johtoon. Kolmannessa erässä kuitenkin mentiin todella tasaisissa merkeissä ja lopulta Wheel Walkers tuli 3-3 tasoihin. Peliaikaa oli noin 5 minuuttia jäljellä, kun peli oli 3-3. Mentiin tasaisissa merkeissä ja molemmat joukkueet pääsivät lähes vuorotellen koittamaan maalintekoa. Lopulta isotarzan sai ratkaisevan riiston hyökkäyspäässä, kun Wheel Walkers ei saanut syöttöä ylöspäin, ottaen -1 taklauksella kiekon ja tehden -1 maalin. Saukot johti siis peliä 4-3, kun isotarzan teki johtomaalin noin 1.15min ennen loppua ja lopulta siitä tulikin voittomaali.

Saukkojen seurahistorian toinen mestaruus oli siis totta. Erittäin vaikean kauden jälkeen Saukot onnistui kun onnistuikin voittamaan ja nyt tulevaisuus näyttää kirkkaalta.

Saukot kaudella 82:

Kapteenisto: [C] santi5junijor [A] Bergensson [A] Atso.9

Pelaajat:
#9 - Bergensson
#10 - isotarzan
#15 - Santi5junijor
#37 - sannirau
#40 - Woldo
#64 - !.weera.!
#92 - Goldenpeach

Maalivahdit:
#44 - Tusher
#99 - Atso.9

Tuloksena kaudesta siis oli runkosarjan 2. sija sekä KULTAA!!!!!

Henkilökohtaiset saavutukset:
Fobia Memorial Trophy (Paras tulokas): Tusher
Nedved Memorial Trophy (Runkosarjan arvokkain pelaaja): Goldenpeach
V.Vujtek Memorial Trophy (Paras maalivahti): Tusher
Sekunti Memorial Trophy (Pudotuspelien arvokkain pelaaja): Goldenpeach
34 Kautta. Royals 12 kautta, Saukot 5 kautta,..

10-7-4 & KKC

Runkosarjassa: 623 + 355 = 978
Playoffs: 186 + 126 = 312
Yhteensä: 802 + 475 = 1292

Palkinnot:
Runkosarjan arvokkain pelaaja 14x
Paras hyökkääjä 14x
Maalikuningas 10x
Playoffien arvokkain pelaaja 9x
Paras kapteeni 4x
Paras puolustaja 3x
Paras maalivahti 1x
Positiivinen yllättäjäpelaaja 1x
Herrasmiespelaaja 1x
Paras tulokas kaudella 49
Avatar
Goldenpeach
 
Viestit: 1453
Liittynyt: 15 Marras 2013, 17:48

Re: Saukot

ViestiKirjoittaja Goldenpeach » 20 Marras 2019, 01:51

varattu
34 Kautta. Royals 12 kautta, Saukot 5 kautta,..

10-7-4 & KKC

Runkosarjassa: 623 + 355 = 978
Playoffs: 186 + 126 = 312
Yhteensä: 802 + 475 = 1292

Palkinnot:
Runkosarjan arvokkain pelaaja 14x
Paras hyökkääjä 14x
Maalikuningas 10x
Playoffien arvokkain pelaaja 9x
Paras kapteeni 4x
Paras puolustaja 3x
Paras maalivahti 1x
Positiivinen yllättäjäpelaaja 1x
Herrasmiespelaaja 1x
Paras tulokas kaudella 49
Avatar
Goldenpeach
 
Viestit: 1453
Liittynyt: 15 Marras 2013, 17:48

Re: Saukot

ViestiKirjoittaja Goldenpeach » 20 Marras 2019, 01:51

varattu
34 Kautta. Royals 12 kautta, Saukot 5 kautta,..

10-7-4 & KKC

Runkosarjassa: 623 + 355 = 978
Playoffs: 186 + 126 = 312
Yhteensä: 802 + 475 = 1292

Palkinnot:
Runkosarjan arvokkain pelaaja 14x
Paras hyökkääjä 14x
Maalikuningas 10x
Playoffien arvokkain pelaaja 9x
Paras kapteeni 4x
Paras puolustaja 3x
Paras maalivahti 1x
Positiivinen yllättäjäpelaaja 1x
Herrasmiespelaaja 1x
Paras tulokas kaudella 49
Avatar
Goldenpeach
 
Viestit: 1453
Liittynyt: 15 Marras 2013, 17:48


Paluu Joukkue-esittelyt

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron