#70 Kuuromykkä

Pelaajaesittelyt!

#70 Kuuromykkä

ViestiKirjoittaja pirtelok » 05 Joulu 2015, 14:48

Kuva
Habbo Hockeyn raiskaamisesta epäilyllä pitkä rikoshistoria. Tämä kyseinen tyyppi on tunnettu ikuisista pelikielloista, omistajuuskielloista, peelomisesta, eniten ulosajoista, itkemisestä, Blizzardsien farssista ja lista jatkuu loputtomiin. Aivan se on minä. Olen tehnyt historiaa Habbo Hockeyn yhteisössä: oleminen ensimmäinen kuuro, yli 30 kautta ilman mestaruutta, eniten ulosajoja, useampia ikuisia peli- ja omistajuuskieltoja. Kuulun vanhimpiin pelaajiin, jotka aloittivat alle 10. kaudella. Joiden mielestä, että minusta on enemmän haittaa kuin hyötyä HH:n yhteisölle. Ei se pidä paikkansa, sillä minulla oli 2 junnuja, jotka vaikuttivat paljon HH:een. Vissiin arvaatte kenestä puhun yleisesti? Tietenkin Harrisun, jota opetin 19. kaudella, hän oli diktaattori ja piti tiimin, yms... Mutta minulle rakkain junnu on NO0B, ei missään pitäisi unohtaa häntä, vaikka hän sanoi häpeävä minua..

En kehtaisi kertoa saavutuksistani, sillä ei minua ole päästetty pelaamaan finaaliin, eikä pronssiotteluun. Enkä kuulemma ansaitsisi 2 hopeita ja 1 pronssia.

Minulta löytyy useampia erilaisia lempinimiä:
Kuuro
Vihattu kuningas
Vuohi
Kehari
Vajakki
Syöpä

Blizzards on ensimmäinen perustamani jengi, jolla ei mennyt ihan putkeen 29. kaudella, mutta päätin korjata vääryydeen tekemällä comeback 61. kaudella Blizzardsien kanssa!

Suurin kysymys on se, että tulenko minä ikinä voittamaan mestaruutta ennen kun siirryn eläkkeelle?
Blizzards tulee vielä kauden mittaan aiheuttamaan suurta suuttumusta ja vihaa.
-Sjomin
Avatar
pirtelok
 
Viestit: 2091
Liittynyt: 07 Loka 2015, 23:02
Paikkakunta: Space

Re: #70 Kuuromykkä

ViestiKirjoittaja TomZ » 06 Joulu 2015, 04:00

Onnea tulevalle kaudelle.
TomZ
 
Viestit: 2497
Liittynyt: 01 Kesä 2015, 17:30

Re: #70 Kuuromykkä

ViestiKirjoittaja Mizhe » 06 Joulu 2015, 09:59

kiekko.tk legenda
Avatar
Mizhe
 
Viestit: 484
Liittynyt: 28 Loka 2014, 19:07

Re: #70 Kuuromykkä

ViestiKirjoittaja Reradzi » 06 Joulu 2015, 11:45

Jekuttaja
33 seasons
3x Blodari
1x Gagne
1x Nedved
1x Sekunti
11-1-7
262 + 239
Avatar
Reradzi
 
Viestit: 516
Liittynyt: 21 Touko 2015, 17:25

Re: #70 Kuuromykkä

ViestiKirjoittaja pirtelok » 08 Joulu 2015, 03:28

Hinodi on Harrin junnu, eli Hinodi on minun lapsenlapseni ja minä olen hänelle Isoisä.
Blizzards tulee vielä kauden mittaan aiheuttamaan suurta suuttumusta ja vihaa.
-Sjomin
Avatar
pirtelok
 
Viestit: 2091
Liittynyt: 07 Loka 2015, 23:02
Paikkakunta: Space

Re: #70 Kuuromykkä

ViestiKirjoittaja Santi » 05 Syys 2016, 20:33

SLAM DUNK
#15

Kuva
Santi
 
Viestit: 1177
Liittynyt: 24 Marras 2015, 21:51

Re: #70 Kuuromykkä

ViestiKirjoittaja latiksenkingi » 05 Syys 2016, 20:38

Oot ÄLYkäs jätkä... For real
Kuva
Kuva
Kuva

Spoilah
K45: Los Banditos
K46: Seattle Wonders
MM'13: Kiina
K47-48: North Stars
K49: Raiders
K50: Viikingit
K51: North Stars
K52-53: Seattle Wonders
MM'14: Kreikka
K54: North Stars
K55: HC Lutuuri
K56: North Stars
K57: HC Hokarit
K58: Seattle Wonders
K59: Mielialapelaajat
K60: Seattle Wonders
K61: Rebels
K62: Zlayers
K63-64: Seattle Wonders
MM'16: Kreikka
K65: North Stars
K66: Monarchs
K67: Condors
K68: Mielialapelaajat
MM'17: Argentiina
K69: POROT
K70: Via Dolorosa
K71: Celtics
K72-74: Saints
K75: North Stars
K76-79: Saints
K80: North Stars
K81: Mielialapelaajat
K82-85: Saints
K86: North Stars
MM'20: Tšekki
K87-> Saints
MM'23: Kurdistan
MM'24: Puola

57 kautta + seitsemät mömmöt

536+402=938

Liiga: 8-12-11
MM: 1-2-2
Avatar
latiksenkingi
 
Viestit: 499
Liittynyt: 18 Loka 2013, 10:01
Paikkakunta: Espoo

Re: #70 Kuuromykkä

ViestiKirjoittaja Santi » 16 Tammi 2017, 01:16

paska äijä
#15

Kuva
Santi
 
Viestit: 1177
Liittynyt: 24 Marras 2015, 21:51

Re: #70 Kuuromykkä

ViestiKirjoittaja Vasicek » 21 Helmi 2017, 21:52

KIITOS PIRTE! KULTA TULI MUT EI EDELLEENKÄÄN HENKILÖKOHTAISIA PALKINTOJA EIH, HITON FALCONN.
K9-12, K26: Zlayers 23+28=51 - divarin mestaruus, kulta, 2x hopeaa
K13-14: Coyotes 4+2=6 - 2x hopeaa
K15-K17: Chargers 12+7=19 - KKC-kulta, kulta, hopea ja pronssi
K28, K44: Tornaadot 9+5=14 - hopea, allstarsin valinta
K42-K43: Barons/Flames 3+6=9
K61, K65-K67, K70: Blizzards 46+45=91 - kulta, hopea
K68: Royals 1+8=9
K69: Lost Souls 3+2=5
K71-73: Dynamo 13+14=27 - kulta, hopea ja pronssi

2x Visnovsky Memorial Trophy
114+117=231
4-8-2, 1x KKC-kulta
Avatar
Vasicek
 
Viestit: 179
Liittynyt: 08 Joulu 2015, 18:00

Re: #70 Kuuromykkä

ViestiKirjoittaja Falconn » 21 Helmi 2017, 22:25

eih!
K53 - Seattle Wonders 2+3 [RS] [7GP] PRONSSI + Fobia Memorial Trophy (Kauden tulokas)
K54 - Raiders, 3+5 [RS] [6GP]
K55 - Celtics, 5+2 [RS] 0+1 [PO] KULTA
K56 - Frozen Elephants, 1+2 [RS]
MM-kisat 2016 - Kreikka, KULTA
K64 - Natu, 6+5 [RS] [6GP]
K65 - Natu, 7+7 [RS] [8GP] 2+1 [PO] [2GP], KKC 5+0 [2GP]
K65F - Plan B
K66 - Blizzards, 6+6 [RS] [10GP] 11+7 [PO] [7GP] KULTA + Playoff MVP
K67 - Blizzards, 7+6 [RS] [12GP] 3+1 [PO] [3GP]
K68 - Zlayers, 3+4 [RS] [8GP]
MM-kisat 2017 - Vatikaanivaltio, Alkusarja: 4+4
K69 - Lost Souls 9+13 [RS] [11GP] 2+3 [PO] [4GP]
K70 - Celtics 7+3 [RS] [8GP] KKC 1+1 [4GP] 0+5 [PO] [3GP] HOPEA
K71 - Kings 16+8 [RS] [8GP] 4+0 [PO] [4GP] PRONSSI
K72 - Kings 6+0 [RS] [5GP] 2+0 [PO] [1GP] KULTA
K73 - Dynamo 0+2 [RS] [3GP]
K74 - Tornaadot 1+1 [PO] [1GP]
Avatar
Falconn
 
Viestit: 86
Liittynyt: 30 Elo 2014, 17:12

Seuraava

Paluu Pelaajat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron