Sen sijaan, että tehdään noin kerran vuodessa aihe uudistuksista liittyen kentän koon muuttamiseen, kenttäpelaajamäärän lisämiseen, pelaajan ominaisuuksien lisäämiseen tai muuhun suurempaan muutokseen niin tehdään yksi aihe keskustelulle, jossa käydään tarkemmin
1) Kentän koon muuttamista
2) Kenttäpelaajien määrän muuttamista
3) Pelaajien erityisominaisuuksien lisäämiseen
4) Pelillisten komentojen muuttamista
5) Muita suurempia pelillisiä muutoksia
Kohdat yksi ja kaksi olivat viime vaalien (eli vuoden 2016 toisten vaalien) keskeinen teema. Kentän koon muuttamista eli kasvattamista muutamalla ruudulla leveys- ja pituussuuntaan on teorisoitu useita vuosia, mutta muutamia yksittäistä kokeilua lukuunottamatta koko ajatus on ollut kaukainen. Kenttäpelaajamäärän kasvattaminen liittyy hyvin vahvasti kentän koon muuttamiseen.
Tässä aiheessa voi kuvien, perustelujen ja muun kautta käydä keskustelua Habbo Hockeyn "syvimmän olemuksen" muuttamista eli kentän koon ja kenttäpelaajien kasvattamista.
Kohdalla neljä tarkoitetaan joko nykyisten komentojen (laukaisu eli shoot, kikka eli harhautus jne.) muuttamista toiseen muotoon tai uusia, mahdollisesti vielä keksittävissä olevia komentoja.
Kikan muuttaminen nykyisestä +1 -> +0.5 tai kokonaan +0 on ollut toinen paljon esillä ollut aihe - syystäkin. Kikan onnistumisprosentti on todella korkea (lasken sen joskus, kun en ole laiska -_-) ja se on yksi eniten käytetyistä ellei käytetyin komento ottelussa.
Samalla tavalla kuin kohtien yksi ja kaksi, voi tässä aiheessa käydä keskustelua ja ehdottaa omia muutosehdotuksia, jos niillä on päteviä perusteita.
Kohta kolme linkittyy vahvasti kohtaan viisi, joka voi olla mikä tahansa pelillinen muutos: ominaisuuspisteet, jäähyjen poistamiset tai muuttaminen kahden minuutin pituiseksi jne. Keskustelu täällä on hyvin vapaamuotoista, mutta haluan asiallista ja järkevästi käytyä keskustelua kuitenkin.
