Uran alku-askeleetYksi kaikkien aikojen parhaista Hawks-kasvateista
- Parrish, Habbo Hockeyn historian paras pelaaja
Jälkikäteen katsoessani uraani voin sanoa, että tämä alkuvaihe kesti minulla hyvin pitkän aikaa - jopa kymmenen kautta. Okei. Otin jo kolmannella kaudella
vähän osaa Panthersin ohjaamiseen muiden jäätyessä, mutta en todellakaan ollut sama kokonaisvaltainen pelaaja kuin nykypäivänä.
Kaudella 26 oli täysin erilaiset vaatimukset tulokkaalla kuin nykypäivänä. Nykyään on hyvä jos juniori osaa liikkua, syöttää ja kopata. Silloin piti osata jo taktiikoita ulkomuistista ja ymmärtääkin pelistä jotain. Mieleeni palaa muistot vuodelta 2009 kun Quarter, tuleva xbatteryx -trophyn voittaja, opetti R.Somerjoelle, Kedruthille ja minulle "
normin" perusaskeleita. Tämä tiivistää hyvinkin pitkältä lajin muuttumisen
intohimoisesta vääntämisestä Armeijoiden rinkirunkkaamiseksi.
En ala kirjoittamaan kausikohtaista muistelua, vaan kerron yksiselitteisesti urani käännekohdat - huippukaudet, totaaliset housuunpaskomiset ja epäonnistumiset. Ensimmäinen kerta, kun sain näkyvyyttä Habbo Hockeyn valtamedialta oli vuoden 2008 MM-kisoissa. Edustin Parrishin omistamaa Valko-Venäjää yhdessä hyvän ystäväni Hinodin kanssa. Muodostimme
Kosovon Härän kanssa tappavan tutkaparin, mutta emme onnistuneet kantamaan joukkuettamme edes jatkopeleihin. Tämä poiki kuitenkin meille molemmille sopimuksen kauden 28 mestarijoukkueeseen, Hawksiin.
Kausi 28 meni Hawksissa meni miten meni - noh mestaruushan sieltä tuli, mutta itseltäni ei jäänyt mitään jälkipolville kerrottavaa tästä sesongista.
Seuraava suuri käännekohta osuu kahdelle kaudelle. Olen puhunut tästä joukkueesta moneen otteeseen, hypettänyt sitä, idolisoinut sen omistajaa ja pelityyliä. Tarkoitan siis tietenkin Panthersia, seuraa joka on yksi omista henkilökohtaisista suosikeistani. Tehopisteiden valossa nämä kaksi kautta (29,30) ovat juuri ne kaudet jolloin löin nimeni sen ensimmäisen kerran kunnolla liigakartalle. Kahteen kauteen 32 byyriä, järkyttävät peliajat ja jonkinnäköinen vastuu. Tehokas, aktiivinen ja aktiivinen. Nämä ovat kolme sanaa, jotka korostuivat pelistäni Panthersin taivaansinisessä paidassa.
Ensimmäiseen kymmeneen kauteen mahtui muutama
tykkikausi kuten kävi Panthersissa. Toisaalta kävi myös niitä surullisen kuuluisia sulamisia. Yhteenveto ensimmäiset kymmenen kautta (kaksi vuotta) oli omalta osalta totuttelua peliin, ei yhtään mitään sen enempää.