HH:n mielenkiinnon lisääminen

Habbo Hockeyn säännöt.

HH:n mielenkiinnon lisääminen

ViestiKirjoittaja spessu » 28 Syys 2016, 22:43

Jo useamman kymmenen kauden aikana on käyty paljon keskustelua mahdollista sääntömuutoksista tai ns. "piristysruiskeista" jolla tehdä hh:sta kiinnostavamman, joka ei kuitenkaan muuta lajia liian radikaalisti.

Oon enemmän tai vähemmän tosissaan pelaillu hh:ta viimeksi kausilla 33->38(?) ja välillä käynnyt jossain joukkueessa muutamat ottelut pelaamassa jolloin mielenkiinto on täysin lopahtanut sillä hh ei oo pystyny tarjoamaan mitää uutta, jollekin varmaa fiilis tuttu?

Aika moni asiahan riippuu hh:ssa tuurista, ku kenttä on hyvin rajallinen. Moni on miettiny esimerkiksi kentän laajentamista ja pelaajien lisäämistä, mikä on moneen kertaan todettu huonoksi ja sekavaksi ratkaisuksi. Eihän se enää olis silloin tuttua ja turvallista hh:ta?

No mun mun ratkasu olis et luodaan joku yksinkertainen taulukko pistepörssin(jota edelleen tehdään?) pohjalle, jota kautta pelaajat pisteytetään. Esimerkiksi tehtyjen maalien perusteella pelaajalle saisi loppukaudeksi esimerkiksi vetoihin ylimääräsen +1(+2?). Syöttöihin ja maalivahdille voi kehitellä jotain samanlaista, esimerkiksi joku syöttökone vois kauden lopulla(po) pistellä +3 passeja, eli vaikka rollais 1 ja 1, niin +5 passi menisi perille, joku fiksu saattais tässäkin haistaa uusia takumahdollisuuksia joita ei oo ennen oo ollu järkevä toteuttaa, kun pitkien syöttöjen mahdollisuus onnistua on yleensä aika pieni. :mrgreen: Toki se voisi vaikuttaa näillä pelaajilla myös vetoetäisyyksiin, aina ei tarvis hakeutua siihen maalineteen(lisää mahdollisuuksia?)


Se vois vaikuttaa positiivisesti esimerkiksi pelaajakauppojen lisääntymisee, joukkueenomistajathan haluaa mahd. kovan joukkueen playoffeja varten? Täl vois myös laskee sitä paljo puhuttua maalien määrää, nostamal maalivahdin potentiaalia saada +1 torjuntaansa suhteutettuna hyökkääjiin. Toki onhan nämäkin aina tuurista kiinni, mut suhteessa paljo vähemmän

Tosi yksinkertainen muutos eikä olis vaikea toteuttaa, ei pitäs olla hirveen vaikea juttu pistepörssistä katsoa että kuka on oikeutettu mihinkin, esimerkiksi spessu12 shoot+1. Tuomarille pelin ajaks forkilta taulukko auki josta voi tämän nopeesti kesken pelinkin tarkistaa. Kaikki tulis suhteuttaa kauden kulkuun ja järkevästi, en hae tällä sitä että joku laittaa +4 maaleja :D.

Lisäks tää voi olla uusille pelaajille porkkana päästä pois farmista, farmiin tätä uudistusta ei tuotas sekottamaan yhtää pakkaa. Tää varmaan kasvattaa pelaajien nälkää tehdä maaleja peleissä joka tuo kans omia haasteita joukkueenjohtajille, mut eikö niitä haasteita juuri hh:seen kaivata? Kun kaikki ei riipu tuurista niin pelaajien ei tarvi keskittyy muiden noppien rollailuun :roll: tai tuomarin haukkumiseen, eikä se mielenkiintokaan nii helposti sitte tipahda.

Miltä kuulostaa? Tuokaa toki muita plussia tai miinuksia esille mitä tulee tästä mieleen, tai jotain uuttaki?
Tekee sitten myöhemmin vaikka jonkulaisen äänestyksen ja kattoo missä enemmistö menee..

teksti voi olla vähän sekava, älkää antako sen hämätä
spessu
 
Viestit: 20
Liittynyt: 28 Syys 2014, 22:20

Re: HH:n mielenkiinnon lisääminen

ViestiKirjoittaja gelis » 28 Syys 2016, 22:48

Tää kyl toi jotenki sellasen fiiliksen et ois aika mukava uudistus, päästäis vähän edes pois siitä samasta ja vanhasta. Toki tarvii soveltaa ja suunnitella vielä enemmän mut raakana pohjana mun mielestä kuulostaa kyl ihan toteuttamiskelposelta!
#71
--
Liiga - 2-1-2
KKC - 1-0-0
MM - 1-0-0
--
1x Nedved
1x Parrish
1x Pos. yllättäjä

--
RS: 202+141
PO: 41+33
gelis
 
Viestit: 417
Liittynyt: 12 Marras 2013, 19:13

Re: HH:n mielenkiinnon lisääminen

ViestiKirjoittaja Santi » 28 Syys 2016, 22:52

hyvä idea mutta roolitukset vois toimii ehkä paremmin jotka päätettäis ennen kauden alkamista


esim:
#12 - Spessu12 - Tarkkalaukoja


ja tarkkalaukojalla olis täs tapaukses esimerkiks shoot +1 tkl -1 tmv


mutta ihan hyvin tuo spessunkin idea vois toimia, mutta ehkä eka varmaan pitäis testata jossain ennenku testaa kaudella!
#15

Kuva
Santi
 
Viestit: 1177
Liittynyt: 24 Marras 2015, 21:51

Re: HH:n mielenkiinnon lisääminen

ViestiKirjoittaja Drusi » 28 Syys 2016, 22:54

Roolitukset Ois paljon paremmat et Ois vaikka 3 roolia josta tulee +1 johonki ja -1 toiseen tosin roolit päätettäs pelaajille ennen kautta ja pitäs olla tasasesti joka rooleja.
Drusi
 
Viestit: 995
Liittynyt: 13 Marras 2013, 19:08

Re: HH:n mielenkiinnon lisääminen

ViestiKirjoittaja Santi » 28 Syys 2016, 22:56

nimeltämainitsematon kuuro mietiskeli tätä yks päivä, häneltä varmasti löytyy lisää ideoita


pirtelok
#15

Kuva
Santi
 
Viestit: 1177
Liittynyt: 24 Marras 2015, 21:51

Re: HH:n mielenkiinnon lisääminen

ViestiKirjoittaja spessu » 28 Syys 2016, 23:02

santi5junijor kirjoitti:hyvä idea mutta roolitukset vois toimii ehkä paremmin jotka päätettäis ennen kauden alkamista

esim:
#12 - Spessu12 - Tarkkalaukoja

ja tarkkalaukojalla olis täs tapaukses esimerkiks shoot +1 tkl -1 tmv

mutta ihan hyvin tuo spessunkin idea vois toimia, mutta ehkä eka varmaan pitäis testata jossain ennenku testaa kaudella!


Niin, tai sitten joukkueen sisällä päätetään roolitukset ja tavotteet ennen kauden alkua. "nää jätkät hunttaa, nää ja nää syöttelee ja tää on maalivahti", eli siis silloinhan se jäis joukkueen menestymisen ja suunnittelun varaa, ketkä pelaajat näitä lisäominaisuuksia saa. Aktiivisilla pelaajilla jotka jaksaa käydä peleissä on mahdollisuus sitä kautta auttaa omaa joukkuettaan ja hyötyä itekki siitä? Sitten on esim niitä jotka ei joka peliin kerkeä, tai on jotain tärkeämpääkin tekemistä, niin ne voi olla niitä jotka jättää pisteiden hunttailun vähemmälle.
spessu
 
Viestit: 20
Liittynyt: 28 Syys 2014, 22:20

Re: HH:n mielenkiinnon lisääminen

ViestiKirjoittaja Mozja » 28 Syys 2016, 23:08

Oon 150% varma, että jonkun suusta tämä ''roolitus'' -homma kaikui vanhoilla forkilla. Systeeminä juuri seuraava esimerkki:

''Tarkkalaukoja'' - +1 vetoon, -1 taklauksiin.
''Rouhija'' - +1 taklauksiin, -1 vetoon.

You got the point.

Tästä aikamoinen keskustelukin ehdittiin kai käydä, mutta idea lopulta haudattiin.

E: Ideahan omasta mielestäni olisi siis hyvä ja varmasti toisi mielenkiintoa, mutta toimiiko se sitten käytännössä? Niimpä
Viimeksi muokannut Mozja päivämäärä 28 Syys 2016, 23:15, muokattu yhteensä 1 kerran
32 kautta (37-38, 40, 43-45, 50, 60-82, 84 & 88)

3x Blodari Memorial Trophy (65, 67 & 71)
3x Parrish Memorial Trophy (61, 76 & 77)
2x Gagne Memorial Trophy (71 & 80)
2x Jani.94 Memorial Trophy (61 & 66)
2x Neg. Yllättäjä (72 & 78)
1x Sekunti Memorial Trophy (75)
1x Pos. Yllättäjä (60)

Liiga: 4-6-8
KKC: 3x
Farmi: 0-2-0
MM-Kisat: 1-0-3

427+379=806


''HH:n kultapoika saa rellestää miten haluaa'' -Sane
Mozja
 
Viestit: 1390
Liittynyt: 07 Joulu 2013, 14:21
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: HH:n mielenkiinnon lisääminen

ViestiKirjoittaja spessu » 28 Syys 2016, 23:13

Drusi kirjoitti:Roolitukset Ois paljon paremmat et Ois vaikka 3 roolia josta tulee +1 johonki ja -1 toiseen tosin roolit päätettäs pelaajille ennen kautta ja pitäs olla tasasesti joka rooleja.


Ihan hyvä suunta mistä lähtis liikkeelle, lippaahan tuo aika läheltä tota mun mallia. Mutta tossakin se tietty ykstoikkoisuus ja toimiiko roolitus se kolmella kenttäpelaajalla? Entäs jos on vaikka vaan pakkeja paikalla? Tuo kyllä avaa tietty mahdollisuuksia taktikointiin ja liikkumiseen. Mut oishan se kivempi että kauden alussa kaikki pelaajat on samalla viivalla, ei synny tappelua siitä kuka pelaa mitäkin roolia. Oman joukkueen menestymisen avain löytyisi tosiaan tällä mun mallilla pelaajien ja joukkueenomistajien aktiivisuudesta, ja kauden loppussa se palkitsee enemmän kun tuo simppeli roolitus.
spessu
 
Viestit: 20
Liittynyt: 28 Syys 2014, 22:20

Re: HH:n mielenkiinnon lisääminen

ViestiKirjoittaja Erik.. » 29 Syys 2016, 06:55

Eli, ne pelaajat jotka tekee pisteitä saa vetoihin/passeihin +1 tjsp. ja se johtaa siihen ettei muita "tavallisia" pelaajia kannata edes peluuttaa?
#7 Tornaadot 44+33=77p

Kausi 56 - Tornaadot [A]
Kausi 57 - Tornaadot
Kausi 59 - Tornaadot [A]
Kausi 60 - Tornaadot [A] [2]
Kausi 64 - Tornaadot [A] [2]
Kausi 65 - Tornaadot [A] [1]
Kausi 72 - Tornaadot [A] V. Vujtek
Kausi 73 - Tornaadot [A]
Kausi 84 - Tornaadot [A]
Kausi 89 - Tornaadot [A]
Kausi 90 - Tornaadot [A] [2]
Kausi 91 - Tornaadot [A]
Kausi 100 - Tornaadot [A] [3]
Kausi 101 - Tornaadot [A]
Kausi 102 - Tornaadot [A]

37 kautta 4-5-4
Erik..
 
Viestit: 904
Liittynyt: 16 Heinä 2014, 00:13

Re: HH:n mielenkiinnon lisääminen

ViestiKirjoittaja spessu » 29 Syys 2016, 09:37

Erik.. kirjoitti:Eli, ne pelaajat jotka tekee pisteitä saa vetoihin/passeihin +1 tjsp. ja se johtaa siihen ettei muita "tavallisia" pelaajia kannata edes peluuttaa?


No siis voihan sen noinkin ilmasta, mut tässähän lähtee kaikki kauden alussa samalta viivalta. Onko järkevää ja onko mahollist peluuttaa joukkueestaan vaa yhtä kenttää? Ja tuurihan sen lopulta ratkasee ketkä pelaajat näitä ns "etuuksia" sitte saa.

Luulen että toi selviäis kokeilemalla ja silloinki kauden lopulla, kun pelajaat on tosiaa onnistunu keräileen niitä pisteitä.
spessu
 
Viestit: 20
Liittynyt: 28 Syys 2014, 22:20

Seuraava

Paluu Säännöt

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron