Aikakauden päätös

Habbo Hockeyn historiaa.

Aikakauden päätös

ViestiKirjoittaja J.Niskavaara » 13 Maalis 2016, 23:35

Tervehdys,
Ajattelin, että voisin rustailla jonkun "päätöskirjoituksen" sillä tässä kuitenkin päättyy eräänlainen aikakausi Habbo Hockeyn historiassa. Tämä viesti tuskin on hirveän johdonmukainen tai foorumeiden tasoa vahvistava mutta kuitenkin.

Kausien 45 ja 46 välissä päätettiin pitää uudet vaalit, Somerjoen toimiessa sitä ennen vt. johtajana. Pohdiskelin tuolloin jo, että äänestäisin Somerjokea tulevaksi johtajaksi mutta lopulta päädyin itsekin ehdokkaaksi. Ehdokkaaksi ilmoittauduin huumorimielellä, en kuvitellut missään vaiheessa pääseväni edes mahdolliselle 2. kierrokselle. Ehdokkaita oli 6: Allekirjoittanut, R.Somerjoki, Drey, Baumgartren, Eick ja kismet5.

Homma ei ratkennut kuitenkaan ensimmäisellä kierroksella. En muista kaikkien tarkkoja äänimääriä, Baumgartren taisi saada 2 ääntä, Eick ja Drey 0. Tarvittiin kuitenkin toinen kierros minun ja R.Somerjoen välillä, sain lopulta 65% annetuista äänistä ja täten minut valittiin uudeksi johtajaksi. Silloin elettiin huhtikuuta 2013. Kaudesta 46 kauteen 52 toimin yhtäjaksoisesti diktaattorina. Tähän aikavälille mahtui tietenkin monia kommelluksia, mm. Marsupojan temppuilut (HF-boikotit jne.) sekä esim. Hellon jengin pudottaminen ulos pudotuspeleistä edustuskelvottoman pelaajan takia.
Kaudella 51 kokeiltiin pudotuspeleissä vähän erilaista systeemiä, sillä välierät pelattiin paras viidestä - menetelmällä ja finaali paras kolmesta. Vaikka tästä tulikin enimmäkseen positiivista palautetta, siiirryttään jatkossa vanhaan tapaan. Kausi 52 startattiin 5 joukkueen voimin ja sen vuoksi pelattiin 12 ottelun runkosarja. Koska väärä joukkue eteni finaaliin, tuli kesällä vallankumouksia kaksin kappalein. Siirryin muille maille ja ajattelin, että HH loppui omalta osaltani siihen.

Kauden 54 loppupuolella Drusi kyseli minua takaisin johtajaksi. Hämmästelin suuresti, että miksi omistajat haluavat yhtäkkiä minut takaisin vaikka kahteen otteeseen oltiin jo järkätty vallankumous. Noh joka tapauksessa, kaudesta 55 eteenpäin alkoi taas aikani johtajana. Tällöin elettiin marraskuuta 2014 ja homma jatkui aina tähän kauteen saakka. Tähän ajanjaksoon osui myös monia positiivisia juttuja, mm. kausilla 56, 58 ja 60 pelattiin 8 joukkueen liiga pitkästä aikaa. Juhlakausi 60 oli myös siinä määrin poikkeuksellinen, että legendaarinen Kultakala Cup pelattiin, nimenomaan "juhlakauden kunniaksi". Myös ikäviäkin episodeja nähtiin, mm. case HC Pakolaiset, Nokipoikien sulkeminen liiallisten luovutusten takia, case HC Lutuuri sekä närää aiheuttanut Frozen Elephants - Taliban - puolivälieräsarja.
Lopulta tällä kaudella sain aikaiseksi julistaa luopuvani johtajuudesta tämän kauden päätteeksi. Ei ollut enää motivaatiota esim. olla tuomaroimassa jatkuvasti ja heilua tuntitolkulla pelipäivinä habbossa. Myöskin joukkueen lopettaminen tuli huomattavasti helpommaksi kun ei ole ns. "pakko" HH:n edun takia sitä ylläpitää. Alkoi myös kyllästyttämään jatkuva itku kaikesta turhasta, joidenkin suuret vaikeudet pelata sääntökirjan mukaan jne jne. Kunnon sanktioitahan tässä lajissa ei ole voinut antaa sitten Blodarin aikakauden koska heti ollaan järjestämässä vallankumouksia ynnä muita turhuuksia.

15 kautta tuli johtajana täyteen, omien laskujeni mukaan se on toisiksi eniten heti Blodarin jälkeen. Ainoa tavoitteeni oli toimia oikeudenmukaisesti suosimatta mitään osapuolta, mielestäni siinä onnistuin. Toivottavasti tulevat johtajat toimivat samoin.

-----

Tsemppiä Harrille tuleviksi kausiksi ja kiitokset kun sain näinkin pitkään huseerata tässä "virassa"!
#27 Mielialapelaajat


81 kautta
12-9-9
Avatar
J.Niskavaara
 
Viestit: 2526
Liittynyt: 18 Loka 2013, 20:52

Re: Aikakauden päätös

ViestiKirjoittaja kingjussi » 13 Maalis 2016, 23:38

tänks kaikesta. arvostan.
:sick1:
kingjussi
 
Viestit: 800
Liittynyt: 16 Heinä 2014, 14:00

Re: Aikakauden päätös

ViestiKirjoittaja gelis » 13 Maalis 2016, 23:40

Täältä ainakin iso käsi sun työlles lajin parissa ja sen hyväks, kaikkia ei voi päätöksillään miellyttää, mutta mun silmään hoidit hommat viimesen päälle, arvostan.
#71
--
Liiga - 2-1-2
KKC - 1-0-0
MM - 1-0-0
--
1x Nedved
1x Parrish
1x Pos. yllättäjä

--
RS: 202+141
PO: 41+33
gelis
 
Viestit: 417
Liittynyt: 12 Marras 2013, 19:13

Re: Aikakauden päätös

ViestiKirjoittaja latiksenkingi » 13 Maalis 2016, 23:48

Hyvä aikakausi, kiitän, respect.
Kuva
Kuva
Kuva

Spoilah
K45: Los Banditos
K46: Seattle Wonders
MM'13: Kiina
K47-48: North Stars
K49: Raiders
K50: Viikingit
K51: North Stars
K52-53: Seattle Wonders
MM'14: Kreikka
K54: North Stars
K55: HC Lutuuri
K56: North Stars
K57: HC Hokarit
K58: Seattle Wonders
K59: Mielialapelaajat
K60: Seattle Wonders
K61: Rebels
K62: Zlayers
K63-64: Seattle Wonders
MM'16: Kreikka
K65: North Stars
K66: Monarchs
K67: Condors
K68: Mielialapelaajat
MM'17: Argentiina
K69: POROT
K70: Via Dolorosa
K71: Celtics
K72-74: Saints
K75: North Stars
K76-79: Saints
K80: North Stars
K81: Mielialapelaajat
K82-85: Saints
K86: North Stars
MM'20: Tšekki
K87-> Saints
MM'23: Kurdistan
MM'24: Puola

57 kautta + seitsemät mömmöt

536+402=938

Liiga: 8-12-11
MM: 1-2-2
Avatar
latiksenkingi
 
Viestit: 499
Liittynyt: 18 Loka 2013, 10:01
Paikkakunta: Espoo

Re: Aikakauden päätös

ViestiKirjoittaja Melt » 14 Maalis 2016, 00:07

Jokainen Liigajohtaja on tuonut jotakin tähän lajiin. Jotkut tuonut huonoa, ja jotkut hyvää ja voin rehellisesti sanoa että J.Niskavaara on tuonut paljon hyvää lajiin.

Muistan nuo "kultaiset ajat" kun Blodari johti Liigaa rautaisella nyrkillään. Tuohon aikaan hänen sanansa oli laki, ja jos jotakuta jokin päätös ei miellyttänyt niin saattoi suoraan sanotusti suksia vittuun, sillä häntä ei kiinnostanut.

On ikävää että Laji on menettänyt tämän mahdollisuuden. Mahdollisuuden, jossa johtaja päättää eikä jokaisesta päätöksetä tulla kitisemään ja tekemään noita vallankaappauksia kuten Niska sanoi tuossa omassa tekstissään.


Olen pelannut tätä peliä jo kauan, ja nähnyt kaikki aikakaudet tähän saakka.. Ja nyt tuntuu että osa lajia on kuollut. Mutta taas toisaalta, vanhan on kuoltava jotta uusi voi nousta esiin. Toivon Harrille viisautta, kärsivällisyyttä ja myötätunteisuutta tätä Lajia kohtaan, ja voimaa luotsata sitä eteenpäin.

- Melt
#25 Mielialapelajaat [C]

32 kautta

HH:ta kaudesta kaksi saakka
Hall of Fame
Melt
 
Viestit: 82
Liittynyt: 18 Loka 2013, 11:56

Re: Aikakauden päätös

ViestiKirjoittaja Mysse » 14 Maalis 2016, 07:23

Melt kirjoitti:Jokainen Liigajohtaja on tuonut jotakin tähän lajiin. Jotkut tuonut huonoa, ja jotkut hyvää ja voin rehellisesti sanoa että J.Niskavaara on tuonut paljon hyvää lajiin.

Muistan nuo "kultaiset ajat" kun Blodari johti Liigaa rautaisella nyrkillään. Tuohon aikaan hänen sanansa oli laki, ja jos jotakuta jokin päätös ei miellyttänyt niin saattoi suoraan sanotusti suksia vittuun, sillä häntä ei kiinnostanut.

On ikävää että Laji on menettänyt tämän mahdollisuuden. Mahdollisuuden, jossa johtaja päättää eikä jokaisesta päätöksetä tulla kitisemään ja tekemään noita vallankaappauksia kuten Niska sanoi tuossa omassa tekstissään.


Olen pelannut tätä peliä jo kauan, ja nähnyt kaikki aikakaudet tähän saakka.. Ja nyt tuntuu että osa lajia on kuollut. Mutta taas toisaalta, vanhan on kuoltava jotta uusi voi nousta esiin. Toivon Harrille viisautta, kärsivällisyyttä ja myötätunteisuutta tätä Lajia kohtaan, ja voimaa luotsata sitä eteenpäin.

- Melt


Voimat
Mr. Wheel Walkers
Mr. Hall of Fame

Mitalit: 12-9-13

Uralla:
Kaudet: 69
Runkosarjassa: 503+370= 873
Pudotuspeleissä: 103+93= 196

Wheel Walkersissa:
Runkosarjassa: 344+252 = 595
Pudotuspeleissä: 79+67 = 146
Kaudet: 41
Mitalit: 6-6-9

Palkinnot:
4x Vujtek Memorial Trophy
1x Jani.94 Memorial Trophy
1x Heatley Memorial Trophy
1x Runkosarjan paras pelaaja


http://habbohockey.foorumi.eu/viewtopic.php?f=7&t=380
http://habbohockey.foorumi.eu/viewtopic.php?f=8&t=601
Avatar
Mysse
 
Viestit: 1650
Liittynyt: 16 Heinä 2014, 09:09

Re: Aikakauden päätös

ViestiKirjoittaja Star-5 » 14 Maalis 2016, 17:54

Hieno mies vaikka Jypin mies oletki!
Kausi 47: Tornaadot & Viikingit - 5. Sija RS: 20/25 = 80%
Kausi 48: Raiders RS: 79/90 = 87,77% PO: 28/36 = 77,77% V.Vutjek & kultaa!!!
Kausi 49: Raiders RS: 51/72 = 70,83% PO: 18/25 = 72,00 Kultaa
Kausi 50: Raiders & Mielialapelaajat RS: 94/120 = 78,33% & 0+2
Kausi 51: NorthStars RS: 22/32 = 68,75 PO: 28/31 Hopee
Kausi 52: Mielialapelaajat RS: 5/5 = 100% 0+2 PO: 29/36 = 80,56% Hopee
Kausi 53: Raiders RS: 58/85 = 68,24% & PO: 18/23 = 78.26%, 1+0
Kausi 54: NorthStars RS: 7+5
Kausi 55: Phoenix RS: 5+4 6. Sija
Kausi 56: Black Knights RS: 3+4 &
12/20 = 60% PO: 0+1 - 5. Sija
Kausi 57: Tornaadot RS: 55/80 = 68,75% & 1+0
Kausi 58: Tornaadot RS: 72/99 = 72,72% & 2+0 PO: 6/12 = 50% Vujtek & Hopee
Kausi 59: Tornaadot RS: 40/63 = 63,49% & 9/19 = 47,36% - 4. Sija
Kausi 61: Saints 57/86 = 66,27% & 15/21 = 71,42% KULTAA
Kausi 62: Saints RS: 36/56 = 64,28% PO: 10/11 = 90,90 4. Sija
Kausi 63: Saints RS: 66/94 = 70,21% - Saints & 4.Sija
Kausi 64: Tornaadot RS: 20/33 = 60,61% & 5/9 = 55,56% HOPEAA
Kausi 85: WheelWalkers RS: 1+2 & PO: 3+2 -- Kultaa
Pistepörssi 24+20
Maalivahtipörssi 816/1145 = 71,2
4-5-0 + KKC Kulta
Star-5
 
Viestit: 1011
Liittynyt: 18 Loka 2013, 01:19

Re: Aikakauden päätös

ViestiKirjoittaja Eick » 14 Maalis 2016, 19:20

Arvostan.
Eick
 
Viestit: 1000
Liittynyt: 18 Loka 2013, 18:28


Paluu Historia

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron