Keskustelu ja ehdotukset säännöistä sekä palkinnoista

Habbo Hockeyn säännöt.

Re: Keskustelu ja ehdotukset säännöistä sekä palkinnoista

ViestiKirjoittaja Sir.Diamond. » 05 Syys 2020, 22:51

Somerjoki kirjoitti:Maalivahdin roolille ottelussa päivitystä: yksi lisäruutu ulos maalilta (eli saa liikkua kahden ruudun verran pois maalilta mihin suuntaan haluaa mutta ruutu per vuoro säilyy) + mahdollisuus riistää kiekko mikäli hyökkääjä ei ole ehtinyt esim. maalin kulmille tai sen eteen. Toisi ohjaamispeliin jotain uutta ja maalivahdille myös mahdollisuuden vaikuttaa enemmän pelin kulkuun.

Vetojen etäisyyksistä myös että palautettaisiin takaisin ikivanha käytäntö että maalivahdin noustessa laukomisen etäisyydet pitenee myös; jos maalivahti nousee ruudun, siirtyy -4 paikka ruudun taaksepäin tai jos maalivahti otetaan pois, siirtyy -4 paikka 7 ruutua taaksepäin eli vastustajajoukkueen aloituspaikalle. Sinällään ei suurta merkitystä peliin mutta tilanteissa jossa toisella joukkueella ei muuten olisi menetettävää, voisi otteluiden viihdearvo nousta kun yritetään tehdä maalia keskiviivan tuntumasta.

Mielipiteitä?


Maalivahdin roolia vois kyllä päivittää ja asiallisen kuuloisia ehdotuksia.
Avaa vähän enemmän tuota gk riistoa.

Laukaisusektori uudistus myös hyvä, mutta keskiviiva voisi olla siinä rajana (kun gk out)
Homma Hoki on elämä, tieto ja totuus
Sir.Diamond.
 
Viestit: 1224
Liittynyt: 18 Loka 2013, 17:44

Re: Keskustelu ja ehdotukset säännöistä sekä palkinnoista

ViestiKirjoittaja NO0B » 06 Syys 2020, 12:40

jep mokelle koppi mahis
Kuva

NO0B kirjoitti:vituku od3endi ör pako4ti kotia vaik mitäää ees ootttamu


Spoilah
K34 - Hustlers
K35 - Raiders
K36 - Hustlers
K37 - Phoenix
K38 - Hustlers
K39 - Wildwings
K43 - Flames
K44 - Avalanche
K45 - B's Safehouse
K46 - Bulldogz
K52 - Seattle Wonders
K60 - Jokerit
K61 - Sabres
K62 - Mielialapelaajat
K63 - Derby
K64 - Natu
K65 - Derby
K66 - Derby
K67 - Citizens
K68 - Royals
K69 - POROT
K70 - Celtics
K71 - Jets
K72 - Natu
K73 - Natu
K75 - SKA
K76 - Natu
K77 - POROT
K82 - Guardians
K83 - Zlayers
K84 - Zlayers
K85 - Zlayers
K86 - Halam Hockey
K87 - Sabres
K88 - POROT
K89 - Kings
K90 - WRHF1HHT
K91 - Tornaadot
K92 - North Stars
K93 - Saukot
K95 - Wheel Walkers
K96 - North Stars
K97 - North Stars + KKC
K98 - Bratz
K99 - Bratz
K100 - Kings

K34: Fobia Memorial Trophy ( Paras Tulokas )
K63: Blodari Memorial Trophy (Paras puolustaja)
K66: Vujtek Memorial Trophy (Paras maalivahti)
K68: Paras Tuomari
K69: Nedved Memorial Trophy (Runkosarjan arvokkain pelaaja)
K69: Positiivinen yllättäjä, pelaaja
K69: Paras tuomari
K70: Paras tuomari
K71: Negatiivinen yllättäjä, pelaaja
K75: Paras tuomari
K77: Negatiivinen yllättäjä, pelaaja
K82: Paras tuomari
K83: Paras tuomari
K85: Paras tuomari
K95: Vujtek Memorial Trophy (Paras maalivahti)

Mitalit: 8-7-10
1x KKC
Kaudet: 46
NO0B
 
Viestit: 2824
Liittynyt: 21 Syys 2015, 15:50

Re: Keskustelu ja ehdotukset säännöistä sekä palkinnoista

ViestiKirjoittaja tomina1 » 06 Syys 2020, 12:40

NO0B kirjoitti:jep mokelle koppi mahis


:cena:
Spoiler: +
K84 - Saints [1.]
K85 - Halam Hockey U20 (Omistaja)
K86 - Halam Hockey (Omistaja)
MM2020 - Ruotsi [1.]
K87 - Royals [3.]
K88 - POROT
K89 - Royals [1.]
K90 - Guardians
K91 - Mielialapelaajat
MM2023 - Israel (Omistaja)
K92 - Särkänniemen Delfiinit [1.]
K93 - Royals [2.]
K94 - Mielialapelaajat
K95 - Mielialapelaajat
K96 - Wheel Walkers
K97 - Wheel Walkers [2.]
K100 - HC Kemppaiset (A)

Liigassa 3-2-1
MM-kisoissa 1-0-0


V.Vujtek Memorial Trophy [K85, K93]
Positiivinen yllättäjä pelaaja [K92]
Jani.94 Memorial Trophy [K94]
Parrish Memorial Trophy [K94]
Blodari Memorial Trophy [K96]
Nedved Memorial Trophy [K96]


Kuva
tomina1
 
Viestit: 275
Liittynyt: 12 Tammi 2020, 20:37

Re: Keskustelu ja ehdotukset säännöistä sekä palkinnoista

ViestiKirjoittaja Scattis » 06 Syys 2020, 17:20

veska pitäs kans kyetä kikkaamaa. johan sitä oikeessaki kiekossa veskarit harhautellaa kahville sinä missä puolustajatki..
Guardians 68+35=103
K80, K82-K85, K87, K90-K91, K96 (9)

North Stars 33+18=51
K92-K95, K97-98 (6)

Saints 18+18=36
K75-K76, K79, K81 (4)

Mielialapelaajat 6+2=8
K86 (1)

Tilastot
Kaudet: 21
Pisteet: 125+73=198
Torjunnat: 126/190=66,31%

Palkinnot:
2x KKC, 4x Kulta, 1x Hopea, 1x Pronssi
1x V.Vujtec
Scattis
 
Viestit: 540
Liittynyt: 27 Elo 2014, 17:30

Re: Keskustelu ja ehdotukset säännöistä sekä palkinnoista

ViestiKirjoittaja Sir.Diamond. » 06 Syys 2020, 21:06

Scattis kirjoitti:veska pitäs kans kyetä kikkaamaa. johan sitä oikeessaki kiekossa veskarit harhautellaa kahville sinä missä puolustajatki..


Moken kikka vois olla -1 ja sen jlk veto +1, kikalla myös mv saataisiin pois esim. Maalinedestä. Kuitenkaan maalin sisässä olevaa mokkea ei voisi kikata
Homma Hoki on elämä, tieto ja totuus
Sir.Diamond.
 
Viestit: 1224
Liittynyt: 18 Loka 2013, 17:44

Re: Keskustelu ja ehdotukset säännöistä sekä palkinnoista

ViestiKirjoittaja Scattis » 06 Syys 2020, 21:24

Sir.Diamond. kirjoitti:
Scattis kirjoitti:veska pitäs kans kyetä kikkaamaa. johan sitä oikeessaki kiekossa veskarit harhautellaa kahville sinä missä puolustajatki..


Moken kikka vois olla -1 ja sen jlk veto +1, kikalla myös mv saataisiin pois esim. Maalinedestä. Kuitenkaan maalin sisässä olevaa mokkea ei voisi kikata

joo ei tietekää koska eihä kenttäpelaaja saa liikkuu siihe ruutuu. mut just pois maalista olevan veskan.
Guardians 68+35=103
K80, K82-K85, K87, K90-K91, K96 (9)

North Stars 33+18=51
K92-K95, K97-98 (6)

Saints 18+18=36
K75-K76, K79, K81 (4)

Mielialapelaajat 6+2=8
K86 (1)

Tilastot
Kaudet: 21
Pisteet: 125+73=198
Torjunnat: 126/190=66,31%

Palkinnot:
2x KKC, 4x Kulta, 1x Hopea, 1x Pronssi
1x V.Vujtec
Scattis
 
Viestit: 540
Liittynyt: 27 Elo 2014, 17:30

Re: Keskustelu ja ehdotukset säännöistä sekä palkinnoista

ViestiKirjoittaja Goldenpeach » 27 Helmi 2023, 21:23

NO0B kirjoitti:Jäähyllä tuomareiden laskusysteemi tullaan muuttamaan niin että kun lasku saavuttaa 2, niin tämän jälkeen seuraava lasku menee suoraan viidestä nollaan ja tällöin on suoritettava kaikki liikkeet ja mikäli ei ehdi, niin vuoro tulee vaihtumaan. Tuomarit muistavat sitten tässä tapauksessa käyttää itse maalaisjärkeä ja eivät laske mahdottoman nopeasti.


Noh, ehkä hyvä uudistus, mutta tästä olisi saanut helposti paljon paremmankin. Esimerkiksi muuttamalla sen jäähyjen sekä muutenkin kaikkien vuorojen osalta siten, että kun kerran lasku menee vaikkapa kakkoseen tai ykköseen niin seuraavalla laskukerralla lasku menisi kolmesta nollaan. Mutta niin ettei se velvottaisi kaikkien liikkeiden tekemistä. Olen ehdottanut tätä ennenkin yleisen ajanpeluun kitkemiseksi.

Nyt voimaan tullut sääntö on muutenkin sinänsä ongelmallinen. Mitä jos lasku menee kerran kakkoseen, sitten tulee liike ja vaikkapa pass jolloin pitäisi suorittaa rollejakin. Sitten vaikka haluttaisiin vetää sen jälkeen tai tehdä mitä ikinä. Miten tuomari suhtautuisi silloin laskemiseen, jatkaisi laskua siitä mihin on jääty ennen komentoa..? Ja laskeeko tuomari sitten välissä passissa viidestä nollaan ja palaa edelliseen laskun vai mitä ihmettä?

Mielestäni yllä ehdottamani sääntö olisi PALJON selkeämpi ja helpompi kaikkien ymmärtää, niin pelaajien kuin tuomarien. Ja ennen kaikkea se olisi yleishyödyllisempi ja tekisi koko Habbo Hockey ottelun läpiviennistä mukavamman kokemuksen, kun ei ole vaikkapa ajanpeluuta samassa mittakaavassa ottelun puolivälistä loppuun asti.
34 Kautta. Royals 12 kautta, Saukot 5 kautta,..

10-7-4 & KKC

Runkosarjassa: 623 + 355 = 978
Playoffs: 186 + 126 = 312
Yhteensä: 802 + 475 = 1292

Palkinnot:
Runkosarjan arvokkain pelaaja 14x
Paras hyökkääjä 14x
Maalikuningas 10x
Playoffien arvokkain pelaaja 9x
Paras kapteeni 4x
Paras puolustaja 3x
Paras maalivahti 1x
Positiivinen yllättäjäpelaaja 1x
Herrasmiespelaaja 1x
Paras tulokas kaudella 49
Avatar
Goldenpeach
 
Viestit: 1453
Liittynyt: 15 Marras 2013, 17:48

Re: Keskustelu ja ehdotukset säännöistä sekä palkinnoista

ViestiKirjoittaja NO0B » 28 Helmi 2023, 16:43

Goldenpeach kirjoitti:Nyt voimaan tullut sääntö on muutenkin sinänsä ongelmallinen. Mitä jos lasku menee kerran kakkoseen, sitten tulee liike ja vaikkapa pass jolloin pitäisi suorittaa rollejakin. Sitten vaikka haluttaisiin vetää sen jälkeen tai tehdä mitä ikinä. Miten tuomari suhtautuisi silloin laskemiseen, jatkaisi laskua siitä mihin on jääty ennen komentoa..? Ja laskeeko tuomari sitten välissä passissa viidestä nollaan ja palaa edelliseen laskun vai mitä ihmettä?


Lasku jatkuu siitä mihin on jääty ennen komentoa. Mikäli komennon suorittamisessa kestää tuomari jatkaa laskua tästä mihin jäi, mikäli tuomari pääsee tällöin 0 niin komento ei mene läpi ja vuoro vaihtuu toiselle joukkueelle. Joukkueilla on se ensimmäinen 5-2 aikaa "kuluttaa", jonka jälkeen tämä kulutus tullaan eliminoimaan täysin.
Kuva

NO0B kirjoitti:vituku od3endi ör pako4ti kotia vaik mitäää ees ootttamu


Spoilah
K34 - Hustlers
K35 - Raiders
K36 - Hustlers
K37 - Phoenix
K38 - Hustlers
K39 - Wildwings
K43 - Flames
K44 - Avalanche
K45 - B's Safehouse
K46 - Bulldogz
K52 - Seattle Wonders
K60 - Jokerit
K61 - Sabres
K62 - Mielialapelaajat
K63 - Derby
K64 - Natu
K65 - Derby
K66 - Derby
K67 - Citizens
K68 - Royals
K69 - POROT
K70 - Celtics
K71 - Jets
K72 - Natu
K73 - Natu
K75 - SKA
K76 - Natu
K77 - POROT
K82 - Guardians
K83 - Zlayers
K84 - Zlayers
K85 - Zlayers
K86 - Halam Hockey
K87 - Sabres
K88 - POROT
K89 - Kings
K90 - WRHF1HHT
K91 - Tornaadot
K92 - North Stars
K93 - Saukot
K95 - Wheel Walkers
K96 - North Stars
K97 - North Stars + KKC
K98 - Bratz
K99 - Bratz
K100 - Kings

K34: Fobia Memorial Trophy ( Paras Tulokas )
K63: Blodari Memorial Trophy (Paras puolustaja)
K66: Vujtek Memorial Trophy (Paras maalivahti)
K68: Paras Tuomari
K69: Nedved Memorial Trophy (Runkosarjan arvokkain pelaaja)
K69: Positiivinen yllättäjä, pelaaja
K69: Paras tuomari
K70: Paras tuomari
K71: Negatiivinen yllättäjä, pelaaja
K75: Paras tuomari
K77: Negatiivinen yllättäjä, pelaaja
K82: Paras tuomari
K83: Paras tuomari
K85: Paras tuomari
K95: Vujtek Memorial Trophy (Paras maalivahti)

Mitalit: 8-7-10
1x KKC
Kaudet: 46
NO0B
 
Viestit: 2824
Liittynyt: 21 Syys 2015, 15:50

Re: Keskustelu ja ehdotukset säännöistä sekä palkinnoista

ViestiKirjoittaja timmioakmen » 26 Huhti 2023, 13:15

Myllyt takas!
Nyt. Aina. Ikuisesti.
Blizzards


Spoiler: +
61 Rebels (Fobia Memorial Trophy)
62 Blizzards
63 Blizzards
64 Saints (3.)
65 Blizzards (2.)
66 Blizzards (1.)
67 Blizzards
68 Blizzards
69 Blizzards (1.)
70 Blizzards
71 Via Dolorosa
72 Saints
74 Juudaksen Suudelma
76 Juudaksen Suudelma
77 Juudaksen Suudelma
78 Juudaksen Suudelma
80 Blizzards (Omistaja)
81 Saints
82 Burballs
83 Blizzards (Omistaja)
86 Blizzards
91 Peshmerga
92 Peshmerga
93 Peshmerga
94 Mielialapelaajat
98 Paranoia
99 Paranoia
100 Mielialapelaajat
9 vuoden aikana:
27 kautta HH-liigassa
11 kautta Blizzardseissa
2-1-0
Avatar
timmioakmen
 
Viestit: 1516
Liittynyt: 07 Elo 2015, 15:08

Re: Keskustelu ja ehdotukset säännöistä sekä palkinnoista

ViestiKirjoittaja Goldenpeach » 27 Huhti 2023, 03:40

timmioakmen kirjoitti:Myllyt takas!

Älä jauha
34 Kautta. Royals 12 kautta, Saukot 5 kautta,..

10-7-4 & KKC

Runkosarjassa: 623 + 355 = 978
Playoffs: 186 + 126 = 312
Yhteensä: 802 + 475 = 1292

Palkinnot:
Runkosarjan arvokkain pelaaja 14x
Paras hyökkääjä 14x
Maalikuningas 10x
Playoffien arvokkain pelaaja 9x
Paras kapteeni 4x
Paras puolustaja 3x
Paras maalivahti 1x
Positiivinen yllättäjäpelaaja 1x
Herrasmiespelaaja 1x
Paras tulokas kaudella 49
Avatar
Goldenpeach
 
Viestit: 1453
Liittynyt: 15 Marras 2013, 17:48

EdellinenSeuraava

Paluu Säännöt

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron