Sekä allekirjoittanut että jengin toinen omistaja, Nevo, olivat molemmat jengiä vailla kaudelle 64. Lopulta päätimme tuoda liigaan uuden jengin sisään. Jengin nimi oli Nevon päättämä ja juontaa se juurensa Pokemoniin.
Natu koostui pääsääntöisesti junnuista, jotka allekirjoittanut koulutti lajin pariin. Ohjausvastuu jäi joukkueen omistajille, joista Nevo kantoi suuremman taakan. Viimeinen ja ratkaiseva ottelu käytiin runkosarjan viimeisellä kierroksella, josta voitto olisi siivittänyt Natun playoffeihin. Peli päättyi Saintsia vastaan kuitenkin tasan ja sijoitus oli junnujengillä runkosarjan seitsemäs.
- Spoiler: +
K65 – Yksi jäi jäljelle
Kausi 65 jatkoi Natu liigassa mutta Nevo jätti joukkueen. Näin ollen allekirjoittanut jäi yksin omistusportaaseen ohjausvastuun kanssa. Joukkue koostui viime kauden sekä farmijengi Budewista nostetuista junnuista. Joukkueeseen tuli vahvistukseksi legendaariseksi kutsuttu Harrisun kierroksen 4 jälkeen.
Pohjoisatin sanojen mukaan ensimmäiset pelit olisivat ratkaisevat ja niistä tulisi saada pisteitä. Natu otti ensimmäisellä kierroksella tasapelin Derpystä ja kierroksella neljä otti lähes murskavoiton Mielialapelaajista. Runkonsarjan sijoitus oli viides ja kun oli playoffien vuoro, ottivat joukkueen ohjaajat yhteen. Joukkueen omistajan jäi yksin ohjaamaan. Puolivälierät päättyivät kolmannessa kohtaamisessa Derbyn voittoon.
Myös Kultakalacup käytiin kyseisellä kaudella ja sen ohjauksen hoiti kokonaan Harrisun ja KKC päättyi tappioon finaalissa.
- Spoiler: +
K66 – Matka jäi runkosarjaan
Kauden 66 turvin Natu lunasti oman jengipaikkansa omistajana allekirjoittanut. Joukkueen kokoonpano oli hyvin samankaltainen edelliskausiin verrattuna, mutta Niskavaaran poppoo liittyi kokeneempana osapuolena joukkueeseen. Taistelu playoff paikasta jatkui joka tapauksessa aina runkosarjan viimeiselle kierrokselle, jossa olisi pitänyt ottaa tärkeä voitto. Viimeinen peli WWtä vastaan päättyi kuitenkin tasan. Maalieron turvin Natu jäi runkosarjassa sijalle seitsemän.
- Spoiler: +
K67 – Se surullisen kuuluisa kausi
Kausi, jota en välttämättä haluaisi edes muistella. Joka tapauksessa, liigapaikka tuli edelliskausien tapaan vain allekirjoittaneen omistaessa. Kokoonpano oli oikeastaan kokonaan muuttunut edelliskaudesta, kun Natun paidassa jatkoivat ainoastaan sina816, 22sami sekä laugher, joista kaksi viimeistä jätti kauden kesken. Kokoonpano muuttui myös monet kerrat kauden aikana, kun Reradzi ja Tikkanen vaihtuivat Speaderiin ja Hardiin sekä try outilla ollut blastyk pelasi pelinsä Natun paidassa.
Runkosarjan ensimmäiseltä puoliskolta tuli vain yksi voitto mahdollisesta seitsemästä ja sekin kierroksella viisi, Citizensiä vastaan. Kierroksella kahdeksan, Royalseja vastaan, tuli kikkailtua sääntöjen vastaisesti Natun osalta, kun Natu viivästytti tarkoituksellisesti ottelun alkua ja pitkitti ottelun kestoa. Tästä johtuen peräti neljän pelin pelikieltoon päätyivät kolme pelaajaa – Joukkueen omistaja Honey:Dream, maalivahtina toiminut Jonna99- sekä sannirau. Runkosarjan toisen puoliskon aikana Natu keräsi yhden voiton ja kaksi tasapeliä. Matka jäi runkosarjaan 8 pisteellä, jolla irtosi ainoastaan jumbosija.
- Spoiler: +
K68 – Vielä yksi yritys
Kun miettii, minne Natu jäi edellisen kauden päätyttyä, oli selvää, että sieltä olisi ainut suunta ylöspäin. Natu lähti kauteen jälleen junnupainotteisella kokoonpanolla eikä odotuksia ollut, sijoitukseksi veikattiin runkosarjan viimeisiä sijoja, pois playoffeista.
Runkosarjan ensimmäiset 6 peliä sujuivat hienosti, kun voittoja ja pisteitä tuli ja lopulta toiselle kierrokselle lähtiessä olimme kiinni suorassa välieräpaikassa, runkosarjan sijalla 2. Runkosarjan toisella puoliskolla tuli vain muutama piste ja runkosarjan kärkisijat jäivät lopulta haaveeksi. Lopullinen sijoitus oli runkosarjan viides sija. Natun matka jäi puolivälieriin Mielialapelaajien voittaessa otteluvoitoin 2-0.
- Spoiler: +
K69 – Jumbona jälleen
Epäselvästä jatkosta huolimatta, Natu jatkoi kauteen 69 uudelle kokoonpanolla, viime kaudesta muuttuneena. Viime kaudesta Natussa jatkoi joukkueen kapteenistoon vakiintuneet Erik, Sina sekä juppi. Muutama uusi junnu, myös maalille ja heidän kouluttamiseen kului suurin osa aika kaudesta ja oli selvää, että kokemattomalla rungolla ei voiteta runkosarjaa. Jumbosija ei ollut kaudelta yllätys.
- Spoiler: +
K70 – Odotettu sijoitus
Kuten olettaa saattaa, kausi oli kaikkea muuta kuin ruusuilla tanssimista. Vivahteita oli erittäin paljon kaudesta 65, kun Kultakala Cupissa tie vei aina finaaliin asti, jossa kuitenkin jouduttiin taipumaan Royalsille. Myös joukkueen omistajan ja toisen ohjaajan keskellä oli turhaa kinaa, joka johti toisen ohjaajan lähtöön joukkueesta. Runkosarjassa sijoitukseksi tuli kahdeksas, vaikka viimeisellä kierroksella kaikki oli omissa käsissä. Viimeisessä runkosarjan ottelussa jouduttiin jälleen taipumaan Royalsille, joka otti ansaitun voiton.
- Spoiler: +
K71 – Ensimmäinen mitali
Kausi oli poikkeus edeltävistä monella tapaa. Joukkueen ohjaus pelasi hyvin yhteen läpi kauden ja vaikean runkosarjan päätteeksi sijoitus oli runkosarjan kuudes. Kuudennelta sijalta oli puolivälierissä vastassa Celtics, joka kaadettiin otteluvoiton 2-1. Celticsin turvin joukkue pääsi etenemään ensimmäistä kertaa välieriin, jossa vastaan asettui runkosarjan voittanut Royals, joka kaatui välierissä niin ikään otteluvoiton 2-1. Natu eteni ensimmäistä kertaa kaudella myös finaaliin asti taistelemaan mestaruudesta. Mestaruusottelussa Dynamo voitti lukemin 6-4 ja ensimmäinen mitali oli hopeinen.
Henkilökohtaisia palkintoja tuli Natulle peräti kolme: muutaman ottelun pelannut AlbiinoLaama nappasi kauden parhaimman tulokkaan palkinnon, hyviä otteita esittänyt Seffy palkittiin kauden positiivisena yllättäjänä ja joukkueen toisena ohjaajana toiminut Drusi sai ansaitun herrasmiespalkinnon. Myös lähes jokainen Natun sisäisen pistepörssin ennätys rikottiin kyseisellä kaudella.
- Spoiler: +
K72 – Toinen hopea
Kausi alkoi muuttuneella kokoonpanolla – joukkueen kapteenina toiminut Seffy siirtyi Wheel Walkersin riveihin pelaamaan ja samaten Erik.. vaihtoi joukkuetta kaudelle. Kokoonpanoa tulivat täydentämään zorro123 ja saki470, joista kauden edetessä muodostuivat yhdet joukkueen avainpelaajista yhdessä Drusin ja taapupun kanssa. Joukkue jatkoi tuttuun tapaan juniorityötä ja joukkueessa aktiivisen kauden pelannut Riccat palkittiin Fobial Memorial Trophyllä kauden päätteeksi.
Joukkue eteni ensimmäistä kertaa historiansa aikana suoriin välieriin runkosarjan sijoituksella kaksi eikä runkosarjan voitto ollut kaukana. Välierässä vastaan asettui Tornaadot. Tornaadot kaatuivat otteluvoiton 2-0 ja molemmat ottelut ratkesivat vasta jatkoajalla. Vuorossa oli toinen perättäinen finaali Natulle ja vastassa tällä kertaa Kings. Finaaliottelu eteni aina rangaistuslaukauksille asti, jossa tuuri suosi tällä kertaa Kingsiä. Natu otti toisen peräkkäisen hopean. Mutta kaudesta kokonaisuudessaan jäi koko joukkueelle hyvä mieli ja siitä on myös seuraavaan kauteen hyvä jatkaa. Kiitokset tästä kaudesta Natulle.
- Spoiler: +
K73 – 10 kautta takana
Kausi alkoi hyvin samankaltaisella kokoonpanolla kuin viime kaudelle lähdettiin. Suurin muutos tuli toisen ohjaajan, Drusin, poistuessa Natun kokoonpanossa. Cestinqs oli uusi kasvo Natussa, mutta paluun teki juppi121. Drusin lähdön myötä saki470 nousi Natun joukkueen kapteeniksi, mutta teki katoamistempun kauden alkuvaiheilla eikä pelannut kautta loppuun asti Natun paidassa. Kauden alku oli erittäin nihkeä ja koko kauden tuntui playoff olevan vain haave. Viimeisimpiin kierroksiin asti Natu taisteli viimeisestä playoff paikasta ja varmisti sen 13. kierroksella ottamalla 1-7 voiton Tornaadoista. Puolivälierien alkaessa oli laskenut Natun pelaajien aktiivisuus, mutta Saints kaatui otteluvoiton 1-2. Välierissä Monarchs osottautui paremmaksi ja Natun pelatessa toinen välieräottelu lähes kokonaan alivoimalla. Monarchs jatkoi otteluvoitoin 2-1 finaaliin ja Natulla oli edessä historiansa ensimmäinen pronssipeli. Pronssipelissä ensimmäinen erä pelattiin alivoimalla, mutta Tornaadot kaatuivat lukemin 3-5 ja pronssipelin voittajaksi osottautui Natu.
- Spoiler: +
K74 – 7. jengin kausi
Kauteen 74. lähdettäessä, sai Natu vahvistuksia entisistä Dynamon pelureista, kun jarruketjuna tunnetut Vasicek, -Hammond- ja aikaisemminkin Natussa nähty Tikkanen saapuivat pelaamaan Natuun. Myös seuran kasvatti Kensuki palasi vartioimaan Natun maalia. Kausi alkoi kahdella tasapelillä. Kauden mittaan Kings suljettiin sarjasta ja näin ollen kausi pelattiin loppuun 7. jengin voimin ja playoffeissa oli paikkoja vain neljälle parhaalle. Kaksi viimeistä kierrosta ratkaisivat Natun sijoituksen runkosarjan viimeiseksi, kun kierrokselta 13. ei tullut kaivattua voittoa, ei näin ollen kierrokselle 14. jäänyt panosta, kun Juudaksen suudelma voitti oman ottelunsa Monarchsia vastaan.
Kaiken kaikkiaan kausi oli onnistunut, vaikka sijoitus ei ollut toivottu. Natun yhteishenki oli paikallaan ja joukkue pärjäsi ilman omistajaansa. Itselleni jäi kaudesta hyvät fiilikset ennen kesätaukoa ja toivon mukaan myös joukkueen pelaajille. Syksyn kuviot Natun osalta vielä auki, mutta katsotaan mitä kesä tuo tullessaan.
- Spoiler: +
K75 – 6. jengin kausi
Kausi 75, jota Natun ei alun perin olisi pitänyt edes pelata. Diktaattorin ylipuhumana Natu lähti kuuden jengin kauteen lähes tutulla kokoonpanolla – tuttuja kasvoja Natun aikaisemmilta kausilta sekä Natun omia kasvatteja riveissään. Invidi oli ainut uusi kasvo Natussa. Valtaosa kaudella 74 pelanneista avainpelaajista oli jättänyt joukkueen, joten edessä oli pelaajien hankintaa. Runkosarjassa sijoitus oli ensimmäinen ja playoffit päättyivät tappioon pronssipelissä Saukoille. Palkintoja tuli Natuun useampia ja kokonaiskuva kaudesta on hyvä ja jälleen joukkueen jatko on kysymysmerkki.
- Spoiler: +
K76– Kaksi omistajaa
Kaudelle 76 Natu lähti pitkästä aikaa kahden omistajan voimin, kun diktaattorina toimiva NO0B palasi perustamansa jengin omistusportaaseen. Joukkue koki muillakin osin muutoksia kokoonpanossa, kun luottopelaajat drusi, Taapupu & Riccat vaihtoivat jengiä. Heidän tilalleen tuli kuitenkin niin uusia kuin aikaisemminkin Natussa pelanneita kokeneempia pelaajia. Kuuden jengin kaudella Natu sijottui runkosarjan sijalle 2. ja lopulta voitti pronssipelissä runkosarjan voittaneet Viikingit numeroin 1-4.
- Spoiler: +
K77 – Kiitos ja hyvästi
Kausi 77, toistaiseksi Natun viimeinen kausi. Kaudelle kokosin joukkueen, jonka kanssa halusin pelata – joukkueen, joka olisi positiivinen ja yhteishenki olisi hyvä. Onnistuin tavoitteessa ja joukkue pelasi hyvin yhteen ja pystyi pitämään positiivisen asenteen läpi kauden. Runkosarjan sijoitus oli toinen. Playoff otteluissa Saints kaatui otteluluvuin 2-1. Finaalissa vastaan asettui Juudaksen Suudelma, joka voitti ottelun luvuin 4-3. Natun sijoitus toistaiseksi viimeisellä kaudellaan oli toinen. Mutta ylpeänä jengin omistajana voin sanoa, että tätä hopeaa ei hävitty vaan se voitettiin. Ottelu oli täynnä huuteluita vastustajan puolelta, mikä oli odotettavissa. Kausi päättyi tappioon, mutta jengi oli voittaja omistajan silmissä. Loistava yhteishenki, meininki ja ainakin omistajalla oli hauskaa läpi kauden. Tähän on hyvä lopettaa, vaikka mestaruus jäikin haaveeksi. Ehkä vielä joskus.
- Spoiler: +
14 kautta - Yhteenveto joukkueen 14 kaudesta
Summataan tähän Natun menneet 14 kautta: Monen monta junnua, peräti 26 junnua 14 kauden aikana sekä 7 Fobial Memorial Trophya Natun junnuille. Ei ihme, että Natu on nähty aliarvostettuna joukkueena läpi pelattujen kausien - onhan joukkue tarjonnut pelimahdollisuuden lukuisille uusille pelaajille, vasta aloitteleville ja niille, keiden kokemus ja taito eivät riitä huippujengeihin. Natu on aina ollut koti heille, jotka haluavat kehittää itseään, jotka eivät välttämättä pääse niin kutsuttuihin suurseuroihin - Natu on tarjonnut pelipaikan heille, jotka ovat halunneet pelata eikä muuta paikkaa välttämättä ole ollut.
Sen lisäksi joukkueen omistajana olen halunnut kasvattaa lajin tulevaisuutta, kehittyä ihmisenä ja pelaajana - sitä nämä 14 kautta ovat itselleni kantapään kautta ajoittain opettaneet. Virheistä oppii. Mutta Natu on aina ollut ihana joukkue, sitä on ollut ihana luotsata ja on ollut ihana nähdä, kuinka junnut oppivat ja tänäkin päivänä nähdä, kuinka Natun junnut ovat tärkeä osa HHn yhteisöä.
Siinä piilee lajin suola - ilman uusia kasvoja, ei lajia olisi.
Iso kiitos kaikille heille, jotka ovat jossakin 14 kauden aikana jaksaneet uskoa Natun mahdollisuuksiin, nähneet Natussa piilevää potentiaalia ja ottaneet Natun kouluttamat junnut vastaan muihin jengeihin. Kiitos Natun aktiivisille pelaajille, jotka kaudesta toiseen jaksoivat ja uskalsivat palata aliarvostettuun ja monesti pilkattuun joukkueeseen - teidän takia joukkue oli olemassa. Iso kiitos myös heille, jotka ovat kausien mittaan opettaneet minua ohjaamaan ja antaneet mahdollisuuden kasvaa ihmisenä.
Kiitos.
JA unohdetaas toi jäähyväispuhe, sillä Natu nousee 20 kauden jälkeen tuhkista toivottavasti feenikslinnun tavoin. Sori, ei pitänyt, mutta toisin kävi. Vannoin omistajana, etten tuo Natua enää koskaan liigakentille, että Natu on kuollut ja kuopattu, mutta toisin kävi. Natu on tehnyt paluun liigakentille 20 kauden jälkeen.
K97 – Natun paluu liigakentille
Natun piti kauden 77 jälkeen jäädä haudatuksi ja kuopatuksi - Natun ei pitänyt nähdä enää liigakenttiä, mutta toisin kävi. Natu on 20 kauden jälkeen palannut liigakentille, uskokaa tai älkää. Kausi oli Natulle järjestyksessään 15 liigakausi. Runkosarja vaihe meni loistavasti - Natu sijoittui ylempään loppusarjaan, jossa lopullinen sijoitus oli runkosarjan toinen niukalla erolla, mutta tie vei suoriin välieriin. Välierissä vastaan asettautui North Stars, joka voitti otteluparin otteluvoitoin 1-2. Pronssipelissä vastassa oli Natun yksi historian pahimmista vastustajista - Kings. Ja jälleen Kings oli piirun verran parempi, ja Natu hävisi pronssipelin lukemin 8-6. Pronssitappiosta huolimatta kautta oli aivan ihana pelata, ja luotsata Natua, sillä joukkue oli oikea dream team.
- Spoiler: +
K98 – Ei tulosta
Natun dream team jatkoi seuraavalle liigakaudelle lähes muuttumattomalla kokoonpanolla. Alkukauden aktiivisuus oli heikohkoa, mihin joukkueen johto reagoi hankkimalla pari kokoonpanon täydentävää pelaajaa. Ja loppukauden suhteen aktiivisuuden suhteen ei ollut murheita ja huolia. Kyseisellä kuuden joukkueen kaudella Natu sijoittui viidenneksi jääden ulos playoffeista. Ensi kaudella parempi tuuri.
- Spoiler: +
K99 – Uudestaan!
Natun dream team jatkoi jälleen uudelle kaudelle. Ensimmäisestä kuudesta ottelusta tuli tappio, mikä sai näyttämään todella pahalta Natun playoffeihin pääsyn. Loput ottelut kuitenkin käänsivät kulun ympäri, kun Natu sai ensimmäisen voittonsa. Ja lopulta Natu taisteli viimeisellä kierroksella mahdollisuudesta päästä playoffeihin, vaikkakin hyvin pienellä todennäköisyydellä - mutta mahdollisuus oli. Lopputulos ei ollut riittävä, ja Natu jäi runkosarjan viidenneksi jääden ulos playoffeista maalieron turvin.
- Spoiler: +
K100 – Juhlakausi
Kausi numero 100. Juhlakausi. Kylliksi en voi kiittää kauden rosteria, joista on kuluneiden kausien aikana muodostunut dream team. Luottopelaajat. Juhlakausi sujui Natun osalta hyvissä merkeissä - niin voittoja kuin tappioita. Natu taisteli tiensä ylempään loppusarjaan, ja siellä aina sijalle 3. Tie vei puolivälieriin, missä vastaan asettui North Stars, joka oli parempi ottelutuloksin 1-2. Natu jäi pois mitalipeleistä, valitettavasti. Se ei poista sitä, että kausi oli onnistunut viime kauden mahalaskuun verrattuna.
- Spoiler: +
K101 – 19. Kausi & MESTARUUS
Kausi numero 101. Natu matkalla pyöreisiin kausilukemiin. Välikausi, mille ei ollut mitään tavoitteita Natun menestyksen osin, ainoastaan välietappi ennen Natun omaa juhlakautta. Toisin kävi, kun Natu eteni välieriin viiden joukkueen liigakaudelta. Välierissä Kings kaatui ottelulukemin 2-0, ja Natu löysi tiensä finaaliin. Finaalissa vastaan asettui Saints, joka oli voittanut omat välieränsä niin ikään ottelulukemin 2-0. Finaalin kulku oli selvä: Natu vei, ja otti murskavoiton Saintsista ja loppulukemat taululla 2-11 Natun hyväksi. Natu voitti ensimmäisen ja viimeisen mestaruuteensa. Mestaruuden myötä Natun liigataival päättyy, ja joukkueen omistaja siirtyy viettämään ansaittuja eläkepäiviään.
- Spoiler: +
19 kautta - Yhteenveto joukkueen 19 kaudesta
Summataan tähän Natun menneet 19 kautta: Joukkue, jonka ei pitänyt palata kauden 77 jälkeen liigakentille. Joukkue, jonka piti olla haudattuna syvälle maan alle. Mutta toisin kävi. Jokin ajatus omistajan päässä kääntyi päälaelleen, kun Natu palasi liigakentille kaudelle 97 - 20 kautta edellisestä liigakaudesta. Natun kaudet olivat hyvin vaihtelevia paluun jälkeen, mutta ei mitaleita.
Natu sai olla osana HHn historian juhlakautta numero 100. Kuka olisi uskonut, että kyseistä lajia pelattaisiin ikinä 100 kautta, ja että pieni, vihattu mutta sympaattinen Natu olisi mukana kyseisellä juhlakaudella? Allekirjoittanut ei ainakaan uskonut.
Ja juhlakauden jälkeen, kaudella 101, Natu sai sen, mitä oli kaivattu - Mestaruus. Natu sai Mestaruuden 19 pitkän kauden jälkeen, ja se mestaruus on asia, mikä siivittää joukkueen lopulliseen haudan lepoon ja omistajan vihdoinkin eläkepäiville. Näiden sanojen myötä Natu jättää liigakentät lopullisesti. Tähän mestaruuteen.
Iso kiitos jokaiselle Natun paidassa pelanneelle pelaajalle. Nämä 19 kautta sisältävät paljon hyviä ja huonoja muistoja, jotka ovat auttaneet joukkueen omistajaa kasvamaan ihmisenä, ja oppimaan virheistään. Kiitän sydämeni pohjasta jokaista, joka on jossain vaiheessa edes hieman uskonut Natun mahdollisuuksiin liigakentille. KIITOS.
Joukkueen pistepörssi [RS] - All time
- Spoiler: +
Joukkueen pistepörssi [PO] - All time
- Spoiler: +
Joukkueen pistepörssi [KKC] - All time
- Spoiler: +
Maalivahtipörssi [RS] - All time
- Spoiler: +
Maalivahtipörssi [PO] - All time
- Spoiler: +
Maalivahtipörssi [KKC] - All time
- Spoiler: +
Maalivahdit kausittain:
- Spoiler: +
Eniten maaleja kaudessa [RS]: Seffy - 32 maalia [K71]
Eniten syöttöjä kaudessa [RS]: Honey:Dream - 21 syöttöä [K71]
Eniten pisteitä kaudessa [RS]: Seffy - 37 pistettä [K71]
Eniten maaleja kaudessa [PO]: taapupu & Riccat - 15 maalia [K73]
Eniten syöttöjä kaudessa [PO]: Honey:Dream - 11 syöttöä [K73]
Eniten pisteitä kaudessa [PO]: Drusi & taapupu - 22 pistettä [K71 & K73]
Eniten pisteitä tulokkaana: Yibo - 31 pistettä [K64]
Seuran kasvatit:
K64 - Yibo, Laugher, Kensuki, !.Weera.!, Milfsteri
K65 - .Hentsu., Oikaton, Ssinah, Griina
K66 - Sina816, Vihannespussi, 22Sami
K67 – EkkoBiceps, WutWut1
K68 – Taskulaskin11, miniemmipupu
K69 – Helloimanna, linneew, Roskushock
K70 - Hanneks
K71 – AlbiinoLaama, rentokahjo2
K72 – Riccat
K73 – -
K74 - Skatetomik
K75 – -
K76 - thepete01
K77 - .:Missiina:.
K97 - -
K98 - -
K99 - Spiritproh
K100 - -
K101 - Timbula
Palkinnot
Kausi 64 - Fobia Memorial Trophy (Paras tulokas): Yibo
Kausi 65 - Positiivinen yllättäjä, pelaaja: Honey:Dream
Kausi 65 - Nedved Memorial Trophy (Runkosarjan arvokkain pelaaja): HarrisuN
Kausi 66 - Negatiivinen yllättäjä, pelaaja: J.Niskavaara
Kausi 67 - Fobial Memorial Trophy (paras tulokas): EkkoBiceps
Kausi 69 – Fobial Memorial Trophy (paras tulokas): Maitohirmu
Kausi 70 - Fobial Memorial Trophy (paras tulokas): Hanneks
Kausi 71 – Fobial Memorial Trophy (paras tulokas): AlbiinoLaama
Kausi 71 – Positiivinen yllättäjä, pelaaja: Seffy
Kausi 71 - Visnovsky Memorial Trophy (fairplayer): Drusi
Kausi 72 – Fobial Memorial Trophy (paras tulokas): Riccat
Kausi 72 – Positiivinen yllättäjä, pelaaja: Honey:Dream
Kausi 72 – Positiivinen yllättäjä, joukkue
Kausi 73 – Negatiivinen yllättäjä, pelaaja: Saki470
Kausi 74 - Blodari Memorial Trophy (paras puolustaja): Honey:Dream
Kausi 75 – Heatley Memorial Trophy (paras hyökkääjä): Drusi
Kausi 75 - Parrish Memorial Trophy (maalikuninkuus): Drusi
Kausi 75 – Gagne Memorial Trophy (paras kapteeni): Drusi
Kausi 75 - Visnovsky Memorial Trophy (fairplayer): Honey:Dream
Kausi 75 – Positiivinen yllättäjä, joukkue
Kausi 76 – Fobial Memorial Trophy (paras tulokas): thepete01
Kausi 97 - Visnovsky Memorial Trophy (fairplayer): Taapupu
Kausi 97 - Positiivinen yllättäjä, joukkue
Kausi 99 - Positiivinen yllättäjä, pelaaja: Taapupu
Kausi 101 - Fobia Memorial Trophy (Paras tulokas): Timbula
Kausi 101 – V.Vujtek Memorial Trophy (Paras maalivahti): Roskushock
Kausi 101 - Syöttöpörssin voittaja: Keuhkotulehdus
Kausi 101 – Sekunti Memorial Trophy (Pudotuspelien arvokkain pelaaja): Honey:Dream
Kausi 101 - Positiivinen yllättäjä, pelaaja: -hammond-
Kausi 101 – Positiivinen yllättäjä, joukkue
Mitalit:
Liiga: 1-3-2
Kulta: K101
Hopea: K71, K72, K77
Pronssi: K73, K76


