"Meillä ei ole parhaita yksilöitä - mutta meillä on paras joukkue."
Tuo motto kuvasti Tornaadoja miltein jokaisella kaudella jolloin "Naadot" olivat liigassa. Tornaadot ehkä muistetaan uusien pelaajien keskuudessa yhtenä liigaa dominoivista joukkueista, mutta jos totta puhutaan ei tämä aina ollut pelkkää ruusuilla tanssimista..
Tornaadojen taival Habbo Hockeyssa alkoi jo kaudella 17 jolloin tuli heti kultaa ja heti seuraavalla kaudella pronssia, jonka jälkeen alkoikin pieni hiljaiselo. (ei voi pahemmin kommentoida näidä kausia kun ei kukaan joka pelasi silloin joukkueessa ole tavoitettavissa.) Tornaadot palasi liigaan kaudella 21 ja siitä seuraavat 20 kautta olivat erittäin vaikeita, siitä kertoo se että kausilla 44-50 saatiin enemmän mitaleita kuin niistä kausista yhteensä. Kausi 21 oli ehdottomasti yksi ikimuistoisimpia kausia allekirjoittaneen uralta, ei siksi että jäätiin runkosarjassa viidensiksi vaan juuri sen joukkuehenki mikä on aina ollut Tornaadojen suurin ase näiden kaikkien kausien aikana.
Kausilla 27-28 kärsin kiinnostuksen puutteesta kun sosiaalinen elämä iski päälle, olin kuitenkin kokoonpanossa ja niin oli myös kovia nimiä kuten Kariyac ja Mabbu96. Nuo kaksi kautta olivat myös aika vaikeita joukkueen osalta, jengissä oli vähän huonompi ilmapiiri kuin yleensä ja saldona vain yksi mitali ja sekin pronssi. Kausilla 30-31 ei mitaleita irronnut, ja nekin kaudet olivat Tornaadojen perustajan, Kariyac:n viimeisiä kausia ja hän päätti antaa joukkueen oikeudet Mabbulle, joka tulisi jatkamaan Tornaadojen taivalta tulevaisuudessa.
Tornaadot tekivät paluun historiansa kovimmalla kokoonpanolla kauteen 35 kun silloisessa joukkueessa oli muun muassa HarrisuN, Jani.94, Mabbu96, Visnovsky, ReentValin, Peltonen16 ja allekirjoittanut. Kun kauteen mentiin niin odotukset olivat odotetusti erittäin korkealla, ainoa tavoite oli mestaruus. Kausi alkoi erittäin hyvin, kuten odotettiin mutta loppukausi ei näyttänyt kovin hyvältä joten se herätti vähän epäilyksiä playoffseihin. Kohtaisimme playoffsien ensimmäisellä kierroksella Raidersin, heillä oli erittäin nuori ja nälkäinen joukkue jota vastaan oli tasaisia vääntöjä. Koimme suuren pettymyksen kun hävisimme suoraan kahdessa ottelussa ja joutuisimme pelaamaan pronssipelissä. Pronssipelissä vastaan asettui Fury jolla oli puolet kakkosnickejä paikalla, ja onnistuimme häviämään senkin pelin.. Runko hajosi totaalisesti kauden jälkeen ja HarrisuN taisi olla ainoa joka jatkoi Tornaadoissa kaudella 36, jolloin pelit menivät taas aivan penkin alle, ja siitä alkoi taas Tornaadojen hiljaiselo.
Joukkue teki paluun yllättäen kauteen 39 kun Wildwings suljettiin sarjasta ja sain luvan tuoda Tornaadot takaisin liigaan, olisin ensimmäistä kertaa omistajan – ja vielä yksin. Lähtökohdat olivat erittäin haastavat kun jouduin kasaamaan joukkueen lähestulkoon tyhjästä, mutta tom-100 kanssa tein aika paljon vaihtokauppoja ja sain kiitettävän määrän pelaajia ja onnistuimme voittamaan loput pelit runkosarjasta jonka johdosta pääsimme playoffseihin. Pleijareissa sama tarina toistui joka oli tullut jo todella tutuksi, hävisimme välierät suoraan kahdessa pelissä ja jouduimme pronssipeliin.. ”Onneksemme” pronssipelissä ei näkynyt vastustajia niin sen johdosta voitimme pronssia luovutusvoiton avulla. Kaudella 40 oli aikalailla samanlainen kokoonpano kuin kaudella 35, joitakin vahvistuksia lukuun ottamatta. Suoraan sanoen paskaahan se kausi oli turha sitä kiistämään, ei päästy pleijareihin ja itse erosin kesken kauden joukkueesta.
Kauden 40 piti olla Tornaadojen viimeinen kausi, mutta juteltuani Mabbun kanssa parin kauden ajan aina silloin tällöin niin päätimme ettemme voi antaa Tornaadojen lopettaa niin katastrofaaliseen kauteen, joten päätimme että pelaamme kaudesta 44 kauteen 50 jolloin lopettaisimme Tornaadot – ihan oikeasti. Millään ei meinattu saada kokeneita ja hyviä pelaajia meidän riveihin, mutta saimme koottua suht. koht. hyvän poppoon kasaan kun meissä pelasi mm. Weekes (epäaktiivisesti), Juddo, spessu12, Vasicek, T@ilet, Mabbu ja minä. Tavoite oli selviytyä playoffseihin ja kauan näyttikin siltä että pääsisimme suoraan välieriin, mutta kuten aina niin niin ei käynyt, vaan joutuisimme kohtaamaan Nahblizin Finishersin puolivälierissä. Peleistä en paljoa muista muuta kuin että päästiin finaaliin, jossa kohtasimme Hawksin. Peli oli todella tasainen ja reilu, mutta jouduimme loppujen lopuksi taipumaan Haukoille kovasta yrityksestä huolimatta.. Mutta tästä alkoi Tornaadojen dominointi liigassa.
Kaudet 45, 46 ja 47 olivat täysin meidän dominointia, sillä teimme sen mihin vain yksi joukkue oli ennen pystynyt liigan historian aikana, voittaa 3 kertaa mestaruus peräkkäisillä kausilla ja se oli huikea saavutus Tornaadoille kun kaadoimme finaaleissa Bulldogzit, Pandabjörnsit ja Raidersin, ja yllätys yllätys tuo toinen joukkue oli Hawks. Kauden 45 jälkeen meillä oli oikeastaan sama runko aina kauteen 50 asti, ja kuten tekstin alussa näkyi "Meillä ei ehkä ole parhaita yksilöitä - mutta meillä on paras joukkue." kuvasi meitä aika helvetin hyvin. Kausilla 48 ja 49 olimme finaalissa mutta hävisimme kummatkin finaalit Raidersille eli oltiin 6 kautta putkeen finaalissa ja sekin on helvetinmoinen saavutus.
Kausi 50 tulisi olemaan Tornaadojen ja allekirjoittaneen viimeinen kausi, about vuosi oltiin väännetty samalla porukalla niin aika haikealtahan koko kausi tuntui.. Samalla rutiinilla mentiin kuin ennenkin, eli heittämällä pleijareihin ja välierissä Haukat vastassa. Kaikkemme annettiin, muttei riittänyt kun hävittiin suoraan kahdessa pelissä mutta nyt voi jo todeta että paremmille hävittiin. Tornaadojen historian viimeinen peli oli vanhoja kunnon Mielialapelaajia vastaan joista olikin muodostunut aikamoinen "paikalliskamppailu". Peli oli erittäin rehti ja siisti kummaltakin joukkueelta, homma hoidettiin kotiin ja lopetettiin voitettuun pronssiin! Jätettiin hyvästit ja kiiteltiin toisiamme kausista, kiitokset vielä kaikille olitte mahtavia!!
Kausi 54
Kuinkas kävikään, comebackia pukkas.. Kyllä me koitettiin pysyä erossa toisistamme mutta Mabbu oli muun muuassa Hawsksissa eikä pahemmin tykännyt olla siellä, pahu oli aivan pihalla Saintsissa, niinpä mietittiin että jos sitä kokeilis vielä? Mehän kokeiltiin. Meidän roster sillä kaudella oli varmaan nimekkäin koko Tornaadojen historiassa, löyty Baumia, Parria, Jania, u name it. Runkosarjassa kuljettiin voitosta voittoon ilman minkäänlaisia vastoinkäymisiä, mutta kun joukkueessa on niin paljon egoa ja yli puolet tottuneet ohjaamaan entisissä joukkueissaan niin eihän se hauskaa ollut. Runkosarjassa tosiaan oli eniten maaleja tehty, vähiten päästetty ja ykkösinä oltiin. Mentiin aina finaaliin asti missä vastaan asettui HC Lutuuri missä oli mm. Pohjoisat sekä ReentValin, finaalista ei sen enempää että turpaan tuli ja kovaa. Seuraavalle kaudelle rakennettiin kokoonpano vanhojen perinteiden mukaan.
Kausi 55
Tälle kaudelle pyrittiin rakentamaan nimenomaan joukkue joka pelaa joukkueen eteen, eikä omien pisteiden vuoksi. Juddo lähti Mielialapelaajiin, Baumgartren ja Parrish HC Lutuuriin. Joukkueeseen hankittiin Juusteri sekä madblend maaliin, ja ReentValin sekä paluumuuttaja Mr.Papercut. Kausi meni oikein hyvin, ei ollut joukkueen sisällä mitään kiistoja ynnä muuta. Pleijareissa tuli kylmää kyytiä kun turpaan tuli Lutuurilta, oikein värikäs peli kun Baumikin sai potkut kesken pelin, ei siitä kaudesta sen enempää.
Kausi 56
Ehkä synkin kausi Tornaadoilla ikinä.. Saatiin Juddo takas maaliin, Erik ja spessu kentälle pelaamaan, ja menetettiin ReentValin ja Jani. Ei mitään sen kummosempia offseason tapahtumia. Kaksi ekaa peliä menivät hyvin kun saatiin voitot kummastakin pelistä, sitten alkoikin loppukauden kestävä alamäki. Loppukaudella ei tullut yhtään voittoa, ja se sai kaikki pelaajat turhautumaan. Tarjottiin mabbun kanssa viikko-kaks ennen siirtorajan umpeutumista mahdollisuus pelaajille mennä toisiin jengeihin, mutta kaikki vannoivat uskollisuuttaan. Pari tuntia ennen siirtorajaa kolme pelaajaa ilmoittivat että halusivat muualle, kunnioituksen takia päätän olla sanomatta heidän nimiään koska ollaan jo juteltu nämä asiat läpi heidän kanssaan. Runkosarjassa sijoituimme viimeisiksi, jolloin hokkarit oli todella lähellä naulakkoon siirtymistä.
Kausi 57
Pitkien keskusteluiden jälkeen päätimme joukkueen ydinryhmän kanssa, että jatkamme ainakin siihen asti kunnes allekirjoittanut astuu varusmiespalvelukseen, joten ehtisimme pelata vielä muutaman kauden yhdessä. spessu teki oman joukkueen, Juddo teki myös Sabresin jonne myös pitkäaikainen Tornaadopelaaja Toilet meni, saimme kuitenkin Twisterin sekä Tornaadolegenda Harrisunin riveihimme. Pleijareihin päästiin tällä kertaa, mutta neljäs sija sieltä tuli, joten heikolta näytti.
Kausi 58
Saatiin haviteltua Sjomin ja Djboss riveihimme offseasonilla. Kausi meni erittäin hyvin, päästiin suoraan välieriin jossa vastaan tuli Sabres. Erittäin värikkäiden ja sekavan kahden ottelun jälkeen selvitimme tiemme finaaliin, jossa vastaan tuli hardin Dreams. Finaalissa meillä ei onnistunut yksinkertaisesti yhtään mikään, hävittiin jokaikinen kaksintaistelu ja rollit ylipäätään ja tuntui että Dreamsilla onnistui kaikki. Jouduttiin tyytymään hopeaan, tämä oli minulle toistaiseksi viimeinen kausi pitkään aikaan koska armeijan harmaat kutsuivat seuraavaksi.
Kausi 64
The comeback. Varusmiespalvelukset oli vanhemmilla runkopelaajilla suoritettu, joten päätettiin että 1-2 kautta pelattais vielä ja katellaan sitten mikä meininki. Joukkue oli aika samankaltainen kun aina ennenkin kun ikuinen luottopelaaja Erik saapui vahvistamaan rivejä, ja sen vanhat tutut star-5, Jekimovs, spessu ja Kaprizov saapuivat takaisin punanuttuun. Uusina pelaajina tulivat santi5junijor ja Drus. Runkosarja oli aika samanlaista kuin aina ennenkin, suoraan välieriin joissa vastaan tuli ensiksi Wheel Walkers, joka vaihtui kuitenkin Saintsiin kun diktaattori päätti sulkea Sabresin sarjasta. Ottelusarja Saintsia vastaan oli tiukka, mutta game kolmosessa onnistuimme voittamaan heidät ja tie finaaliin oli selvä. Kauden päätösottelussa Wheel Walkersin lukuisista virheistä huolimatta, olivat saaneet rouva fortunan siunauksen ja veivät kyseisen ottelun.
Kausi 65
Offseasonilla otimme todella paljon lokaa niskaan meidän signauksista, ja ei ollut ensimmäinen kerta kun allekirjoittaneen joukkueen rakentamista arvostellaan kovin sanoin. Toisaalta ihan ymmärrettävää mutta tällä kertaa (ainakin minä) olimme aivan varmoja että homma tulee toimimaan, kun taas ulkopuolisilla ei ollut hajuakaan joukkueen tilanteesta.
Lainattu kausiennakosta:
"Tornaadot on joukkue, jossa sen pelaajilla on ollut mukava pelata, koska joukkuehenki on ollut tapissaan. Haaste on kuitenkin ensi kaudella kova, kun muun muassa joukkueen pitkäaikainen maalivahti Star-5 sai siirtyä Juddon ja Wannaben tieltä. Kun tähän lisätään viime kauden Saintsissa pelanneiden HelloweenC:n ja HUPPU-HAAMU30:n vastakkainasettelut viime kauden Sabresissa pelanneiden Blastykin, Goldenpeachin ja ReentValinin kanssa, on tilanne joukkueen sisällä äärimmäisen mielenkiintoinen." - Diktaattori Pohjoisat
Mitään vastakkainasetteluita ei ollut missään vaiheessa kautta, mitään draamaa ei ollut missään vaiheessa myöskään. Ainoat lähtijät olivat kauden aikana santi5junijor ja Blastyk, joiden sopimukset purettiin yhteisymmärryksessä. Oli tärkeää saada kovat paluumuuttajat kuten Reent, Juddo, Huppu, Hello sekä uusimmista hankinnoista Goldenpeach oli ainoa joka jatkoi kauden loppuun asti. Runkosarja oli sitä tuttua samaa, helpohkosti välieriin joissa Derby kaatui 8-3 sekä 8-4. Finaalissa vastaan asettui Blizzards. Finaalissa maalia saatiin odottaa kauan kunnes Blizzards teki pelin avausmaalin. Ketsuppipullo saatiin kuitenkin auki suht nopeasti sen jälkeen ja loppu on historiaa. Peli päättyi 6-1 ja mestaruus viimeisellä kaudella oli varma, ja sen eniten ansaitsi ehkä HelloweenC 30 kauden yrittämisen jälkeen. Uskallan väittää että tällä kokoonpanolla olisi ollut kausien 44-50 dynastian ainekset, mutta ken tietää. Parempaa lopetusta ei olisi voinut toivoa 6 edellisen finaalin häviön jälkeen, ja nyt on taas hiljaiselon aika.
"Suljen ihanan pelirasian, kierrän kikat kippuraan. Muiston mukavan taskuun talletan, siihen saakka, kun tavataan. Kiitän, kumarran, niiaan, vilkutan, ehkä joskus taas yhdessä pelaillaan."
Kauden 44 joukkue lopullisessa muodossa:
#4 - Vasicek
#10 - Lieutenant2
#11 - Ferror
#12 - Mabbu96
#13 - Eick
#17 - Visnovsky
#69 - T@ilet
#68 - Purkkiradio
#91 - spessu12
#62 - Juddo
#80 - Weekes
Kauden 45 joukkue lopullisessa muodossa:
#4 - WlLL30
#9 - Mysse
#10 - Haxxi
#12 - Mabbu96
#13 - Eick
#54 - T@ilet
#69 - Residenssi
#98 - spessu12
#62 - Juddo
Kauden 46 joukkue lopullisessa muodossa:
#2 - Eeth-HH
#12 - Mabbu96
#21 - Mysse
#29 - paha29
#54 - T@ilet
#69 - Residenssi
#71 - Venue
#62 Juddo
#85 SeeYouInHell
Kauden 47 joukkue lopullisessa muodossa:
#12 Mabbu96
#13 Eick
#17 JuppaaH
#21 Mysse
#29 paha29
#54 T@ilet
#73 ReentValin
#21 Mysse
#62 Juddo
Kauden 48 joukkue lopullisessa muodossa:
#5 Aamuradio
#12 Mabbu96
#13 Eick
#29 paha29
#54 T@ilet
#73 ReentValin
#91 Spessu12
#92 Daawid
#36 Nahbliz
Kauden 49 joukkue lopullisessa muodossa:
#5 Aamuradio
#7 Kismet5
#12 Mabbu96
#24 Baumgartren
#26 - Parrish
#29 paha29
#54 T@ilet
#62 Juddo
#92 Daawid
Kauden 50 joukkue lopullisessa muodossa:
#12 - Mabbu96
#13 - Eick
#17 - Visnovsky
#29 - paha29
#54 - T@ilet
#63 - Mr.Papercut
#62 - Juddo
Kauden 54 joukkue lopullisessa muodossa:
#9 - HelloweenC
#12 - Mabbu96
#13 - Eick
#24 - Baumgartren
#28 - Parrish
#29 - paha29
#54 - T@ilet
#69 - Afinogenov
#88 - Jani.94
#91 - spessu12
#62 - Juddo
#99 xXJuusteriXx
Kauden 55 joukkue lopullisessa muodossa:
#12 - Mabbu96
#13 - Eick
#29 - paha29
#54 - T@ilet
#63 - Mr.Papercut
#73 - ReentValin
#88 - Jani.94
#7 - madblend
#99 - xXJuusteriXx
Kauden 56 joukkue lopullisessa muodossa:
#7 - Erik..
#12 - Mabbu96
#13 - Eick
#29 - paha29
#54 - T@ilet
#88 - spessu12
#1 - ZackBoltmak
#77 - Meanlife
Kauden 57 joukkue lopullisessa muodossa:
#6 - Twister!!
#7 - Erik..
#8 - HarrisuN
#12 - Mabbu96
#13 - Eick
#21 - Sjomin
#29 - paha29
#98 - star-5
Kauden 58 joukkue lopullisessa muodossa:
#8 - HarrisuN
#12 - Mabbu96
#13 - Eick
#21 - Sjomin
#29 - paha29
#47 - Djboss
#54 - T@ilet
#7 - star-5
#98 - ,.Minni
Kauden 59 joukkue lopullisessa muodossa:
#8 - HarrisuN
#11 - .hard.cs
#12 - Mabbu96
#13 - Eick
#14 - Reradzi
#19 - Speader
#29 - paha29
#51 - Erik..
#7 - star-5
#?? - 12tommita
Kauden 60 joukkue lopullisessa muodossa:
#11 - .hard.cs
#12 - Mabbu96
#13 - Eick
#19 - Speader
#29 - paha29
#87 - Mozjakin
#88 - Jani.94
#7 - star-5
Kauden 64 joukkue lopullisessa muodossa:
#12 - Mabbu96
#13 - Eick
#15 - Santi5junijor
#17 - Erik..
#29 - Paha29
#33 - Jekimovs
#87 - Kaprizov
#92 - Spessu12
#4 - Drusi
#7 - star-5
Kauden 65 joukkue lopullisessa muodossa:
#7 - Erik..
#9 - HelloweenC
#10 - ReentValin
#12 - Mabbu96
#13 - Eick
#22 - HUPPU-HAAMU30
#29 - Paha29
#54 - T@ilet
#92 - Goldenpeach
#62 - Juddo
Kapteenisto:
Kausi 44: [C] Mabbu96 [A] Visnovsky [A] spessu12
Kausi 45: [C] Juddo [A] T@ilet [A] Mysse
Kausi 46: [C] paha29 [A] Mysse [A] T@ilet
Kausi 47: [C] paha29 [A] ReentValin [A] Mysse
Kausi 48: [C] paha29 [A] ReentValin [A] T@ilet
Kausi 49: [C] paha29 [A] Mabbu96 [A] T@ilet
Kausi 50: [C] paha29 [A] T@ilet [A] Eick
Kausi 54: [C] paha29 [A] T@ilet [A] Juddo
Kausi 55: [C] paha29 [A] Jani.94 [A] ReentValin
Kausi 56: [C] paha29 [A] spessu12 [A] Erik..
Kausi 57: [C] paha29 [A] HarrisuN [A] Mabbu96
Kausi 58: [C] paha29 [A] HarrisuN [A] Mabbu96
Kausi 59: [C] paha29 [A] HarrisuN [A] Erik..
Kausi 60: [C] paha29 [A] .hard.cs [A] Erik..
Kausi 64: [C] paha29 [A] Drusi [A] Erik..
Kausi 65: [C] paha29 [A] Erik.. [A] ReentValin
Pistepörssi runkosarjoilta (kaudet 29, 39-40, 44-50, 54-60 sekä 64 yhteenlaskettuna)
1. Eick - 140+115 = 255
2. paha29 - 123+83 = 211
3. Mabbu96 - 86+93 = 179
4. T@ilet - 42+37 = 79
5. Reentvalin - 34+42 = 76
6. Mozjakin - 32+28 = 60
7. Speader - 32+14 = 46
8. HarrisuN - 22+23 = 45
9. Jani.94 - 21+22 = 43
10. Sjomin - 24+14 = 38
11. Erik.. - 19+15 = 36
12. HUPPU-HAAMU30 - 21+14 = 35
13. Parrish - 20+15 = 35
14. Mysse - 19+14 = 33
15. HelloweenC - 23+8 = 31
16. spessu12 - 17+12 = 29
17. Kariyac - 18+7 = 25
18. Santi5junijor - 13+12 = 25
19. .hard.cs - 13+8 = 22
20. Drusi - 10+9 = 19
21. Twister!! - 10+8 = 18
22. Goldenpeach - 11+6 = 17
23. Aamuradio - 13+3 = 16
24. Nikkeloodeon - 10+4 = 14
25. Kismet5 - 8+5 = 13
26. Juddo - 6+7 = 13
27. Djboss - 4+8 = 12
28. Eeth - 10+1 = 11
29. Ferror - 7+4 = 11
30. Melt - 3+8 = 11
31. Beiar - 4+6 = 10
32. Afinogenov - 4+6 = 10
33. Reradzi - 4+4 = 8
34. Baumgartren 2+6 = 8
35. R.Somerjoki - 6+1 = 7
36. Vasicek - 3+4 = 7
37. Jekimovs - 2+5 = 7
38. Hinodi - 4+2 = 6
39. star-5 - 4+1 = 5
40. zorro123 - 3+2 = 5
41. Visnovsky - 3+1 = 4
42. Lieutenant2 - 2+2 = 4
43. Daawid - 2+1 = 3
44. Mr.Papercut - 1+2 = 3
45. Purkkiradio - 2+0 = 2
46. Pahisjuppa - 2+0 = 2
47. Residessi - 1+1 = 2
48. World-Warrior - 1+1 = 2
49. Will030 - 0+2 = 2
50. Haxxi - 1+0 = 1
51. Nedved - 1+0 = 1
Pistepörssi playoffeilta ((kaudet 44-50, 54-60 sekä 64 yhteenlaskettuna)
1. Eick - 37+32 = 69
2. Mabbu96 - 41+26 = 67
3. paha29 - 22+22 = 44
4. T@ilet - 20+13 = 33
5. ReentValin - 15+5 = 20
6. Speader - 7+5 = 12
7. HelloweenC - 7+4 = 11
8. Parrish - 5+6 = 11
9. Mysse - 2+9 = 11
10. Eeth - 6+4 = 10
11. spessu12 - 4+4 = 8
12. Sjomin - 3+5 = 8
13. Bamagartren - 4+2
14. Vasicek - 4+1
15. Jani.94 - 3+2
16. Afinogenov - 2+2
17. Mr.Papercut - 2+2
18. Harrisun - 2+2
19. Aamuradio - 0+4
20. Reradzi - 2+1
21. Twister!! - 2+1
22. Djboss - 1+0
23. Daawid - 1+0
24. Juddo - 1+0
25. Visnovsky - 1+0
26. Haxxi - 0+1 = 1
Kunniamaininnat:
#8 HarrisuN
Harri toimi Tornaadojen historian alussa omistajana kun Kariyac piti taukoa, ei saanut niin paljon menestystä naadoissa vaikka olisi ansainnutkin enemmän. Toimi hienona esimerkkinä ja oli joukkueen kulmakivi silloinkin kun oli vaikeeta.
#12 Mabbu96
Mabbun panos joukkueelle kausi kaudelta oli aivan korvaamatonta, ei ikinä saanut sitä kunnioitusta ja palkintoja kuin mitä olisi ansainnut mutta ei ne asiat Mabbua kiinnostanut niin paljon. Kun ihmetellään Tornaadojen menestystä viimeisillä kausilla niin tässä on mies menestyksen takana.
#62 Juddo
Naadolauman oma moottoriturpa, junnumaisesta rääväsuusta kasvoi näiden kausien aikana nuori miehen alku. Ei sorru enään turhaan spämmiin ja on lojaali sekä sitoutunut joukkuepelaaja. Juddo on saavuttanut erittäin paljon vähässä ajassa, 4 Vujtekkia jo. Ehdottomasti yksi värikkäimpia pelaajia naadojen historiassa. Tornaadojen historian paras maalivahti.
#29 paha29
Varmaan Tornaadojen legendaarisimpia kapteeneja, johti esimerkillään eikä ikinä luovuttanut kovankaan paikan tullen ja tsemppasi joukkuetta aina kovan paikan edessä. Paha liittyi naadoihin vasta kaudella 46 mutta teki lähtemättömän vaikutuksen jokaiseen pelaajaan jonka rinnalla pelasi.
#54 T@ilet
Tornaadojen kannattavin hankinta, 10 kolen Toilet osoittautui erittäin kovaksi vahvistukseksi ja teki kovasti töitä joka kaudella, joka pelissä. Pelannut koko uransa Tornaadoissa, erittäin lojaali ja hieno mies.
#7 Erik..
Tämä "0+0 perusduunari" tekee kaiken mitä käsketään ja enemmänkin. Pelasi 6 kautta Tornaadoissa ja onnistui aina nostamaan jengin hengen, teki sitä näkymätöntä työtä mitä ei näe pistepörsseissä. Ikuinen luottoratsu keneen pystyi aina luottamaan, siksi ansaitsee paikkansa näiden herrojen joukosta.
Iso kiitos vielä: ReentValin, Jani.94, Mysse, Nahbliz, Jantunen90, Parise ja Parrish loput tiedätte jos kuulutte tuohon porukkaan.
Joukkue lisättiin kauden 52 jälkeen kesätauolla Habbo Hockeyn joukkueiden Hall of Fameen.
Entisten pelaajien ja vastustajien kommentteja:
"Itselleni kaikkein rakkaimmat muistot ja kaudet Habbo Hockey'ssa on tullut vietettyä Tornaado -paidassa. Pelipaikalla, tuurilla ta menestyksellä ei ollut väliä, jos sain tulla edustamaan tätä seuraa tarvittaessa. Kiitos vielä kerran kausien varrella Tornaadoissa pelanneille. Osa Habbo Hockey:n historiaa päättyi, mutta uusien aika on tulla ja toivotaan että mahdollisimman moni menneiden kausien Tornaado pelaajista jatkaa yhä Habbo Hockeyn parissa." - Mysse
"Näin ensimmäiseksi haluaisin kiittää hyviä ystäviäni Mabbua ja Eickiä menneistä kausista, mitä pelasin Tornaadoissa. Oli kunnia pelata näinkin legendaarisessa joukkueessa teidän kanssanne, ja vieläpä kapteenina. Sain myös urani ensimmäiset mitalini punapaidassa, mikä olikin mahtavaa. Suuret kiitokset siis siitä. Toiseksi haluaisin myös kiittää niitä henkilöitä, jotka pelasivat kanssani Naadoissa, erityisesti Juddoa ja Toiletia. Osottauduitte mahtaviks äijiks, respect!" - paha29
"Voi sanoa suoraan, että Tornaadot olivat lähes ylitsepääsemätön vastustaja Mielialapelaajille kun kyse oli tärkeistä otteluista, eli Playoffeista. Oli kuitenkin suuri kunnia saada pelata Tornaadoja vastaan lukuisia otteluita ja etenkin kohdata historianne viimeisessä ottelussa, pronssipelissä." - J.Niskavaara
"Tornaadot on upein seura missä olen ikinä kusipää Luciferin toisen veljen nimeen pelannut. Joukkuehenki oli aina ylhäällä, ja on hienoa olla saanut edustää näin hienoa organisaatiota." - Juddo
Kiitos kaikille näistä vuosista!
