Kausi 36 - kaiken alku, kaiken loppu?
Kaudelle 36 tarvittiin yhtä joukkuetta. Sillä ei ollut väliä jopa kuka omisti, kun joukkueen omistaja HelloweenC perusti sen Hinodin kanssa. Loppujen lopuksi Viikingit myös jäi HelloweenC:n harteille, kun Hinodi teki päätöksiä itse ilman toisen omistajan hyväksyntää / epäaktiivisuutensa takia. Yksi suuri esimerkki oli Viikinkien ensimmäinen, alkuperäinen kapteeni Eick joka myytiin 40 kolella, koska Hinodi tarvitsi VIP:in. Joukkueessa kuitenkin oli alkukaudesta loistonimiä, Bone, Baum, .U. ja kauden mittaan juniorihelmet Tup10 & EnzoMorgone. Kauden alku oli legendaarista Viikingeille, kun Viikingit sinnittelivät ensimmäisestä kierroksesta yhdeksänteen kierrokseen liigan 2. sijalla. Viimeisellä kierroksella Hustlers meni vain heidän ohitse, ja näin Viikingit menettivät kotiedun. Kesken kauden joukkueen kapteenina toiminut Baum vaihdettiin Hawksiin (yllätys) Evukkaa ja 1 kolea vastaan. Välieristä ei jäänyt kerrottavaa sukupolville, 2-0 häviöt ja pronssipelistäkään jäänyt muuta kerrottavaa kun Nahblin hieno lähteminen. 5-0 LV oli 5 minuutissa tosiasia, ja näin oli myös Viikinkien ensimmäinen mitali. Käteen kaudesta jäi vielä EnzoMorgonen V.Vujtek palkinto!
37-46 kausien välissä Viikinkejä ei nähty kertaakaan liigassa. Joukkue painui unholaan heti ensimmäisen läpimurtokautensa jälkeen. Tästä seurasi vain jotain huonoa. Habbo Hockey liigan Minnesota Wild, ensimmäisten, tässä tapaksessa ensimmäisen kauden tunnelma jäi unholaan seuraaviksi kausiksi.
Kausi 47 - Paluu liigaan
Aluksi nimeä Memphis kantanut joukkue päätti vaihtaa nimensä vanhaan debyyttisensaatiojoukkueeseen, Viikinkeihin. Joukkue sai vahvistusta mm. djbosilta, Peltonen16:sta ja J.Enlundilta, josta tuli täys pettymys, ja uusi superlupaus HH:lle, World-Warrior. Kauden mittaan Viikingit jäivät rämpimään huonon tuurin ja epäaktiivisuuden takia, ja Viikingit joutuivat nöyrtymään yhden pisteen pois playoffeista. Kausi oli silkkaa sontaa, kun joukkuetta oli "hypetetty" olemaan jo liigan kärkikastia. Tästä syystä joukkue sai myös Negatiivisen yllättäjän palkinnon, vaikka oli liigan 5., eikä viimeinen, eikä antanut 2 luovutusvoittoa, niinkuin 6. seilannut Falcons. Kaudesta jäi vain parhaan tulokkaan palkinto muistoksi, jonka World-Warrior ansaitsi.
Kausi 48 - Oikeusmurha?
Kauteen 48 Viikingit lähtivät altavastaajina. Turmakausi ei saisi toistua. Sitä organisaatio ei jopa kestäisi? Viimekauden flopit oltiin heivattu mäkeen, topit jäivät. Myös joukkueen kulmapala kaudella 36 teki paluun Viikinkileiriin, joukkueen kapteeniksi oikeutetusti nimetty EnzoMorgone. Joukkueeseen liittyi myös kantava voima Rasavilli420, joka alkaa olemaan jo seuraikoneja EnzoMorgonen rinnalla. Kausi sujui hyvin, World teki parhaiten sitä mitä teki parhaiten, joukkue hoisi pisteitä kotiin. Pelit sujuivat mittavaan tapaan. 9. kierroksella kuitenki tapahtui jotain käsittämätöntä. Viikingit varmistivat playoff paikkansa viimekauden tuhoisan pettymyksen jälkeen 5-2 voitolla Saintsista, vai varmistivatko? Viikinkien unelmat playoffeista tuhottiin toisena kautena peräkkäin, kun Baumgartren ja Harrisun valittivat kaksoisnickailusta kiinni jääneen Erik..in ja hänen veljensä OGVille-markuksen kusetuksesta pelissä. Kaksoisnickailun takia peli mitätöitiin 5-0 LV:ksi Saintsille, ja Saints pääsi pelkän tämän kusetuksen takia playoffeihin. Paska maku jäi suuhun, ja Viikinkien omistaja oli jo lähellä lopettaa tämän lajin. Aivan käsittämätöntä. Miten näin voi edes tapahtua? Miten absurdi tämä rangaistus voi ollakkaan? Miten tämä on mahdollista? Koska Baumgartren ei voi niellä totuutta, että välillä ei vain päästä playoffeihin. Kaudesta henk. koht. pokaaleja tuli. Ainoa asia mitä Viikingit ovat saaneet joka kausi.
Oikea sarjataulukko näyttäisi kaudella 48 tältä.
Joukkue.......O.........V.......H......T.......TM-PM.........ME............P
Raiders.............10.........7.......1......2.........38-14...........+24............16
Tornaadot.........10.........6.......4......0.........31-28...........+3.............12
--------------------------------------------------------------------
Viikingit..............10.........4.......5......1.........29-23...........+6...........11
Mielialapelaajat..10.........5.......5......0.........29-34...........-5..............10
---------------------------------------------------------------------
Saints............10.........3.......4......3.........31-37...........-6...............9
North Stars.......10........0.......8......2.........13-35...........-22..............2
Liigan 9. kierroksella pelattu ottelu Viikingit - Saints on aiheuttanut runsaasti jälkipeliä sekä esille on tullut hauskoja yksityiskohtia. Tunteetkin ovat kuumentuneet ja tarinat ovat vaihtuneet laidasta laitaan. Olen nyt parin päivän ajan pohtinut tätä hässäkkää ja neuvotellut asioista useiden henkilöiden kanssa.
Viikingit - Saints
- Ottelun lopputulos muutetaan 5-2 -> 0-5 LV.
- Ottelussa tehdyt maalit sekä saadut syöttöpisteet mitätöidään jokaisen pelaajan kohdalta. Samoin torjunnat "nollataan" tästä ottelusta.
Kausi 49 - Täydestä nollasta kunniaan? runkosarja
Kauden 48 absurdien päätösten jälkeen Viikinkien jatko oli epävarmaa. Kuitenkin varmistus tuli, että Viikingit jatkavat liigassa, ja ainoana tavoitteena oli playoffit. Kauden alussa solmittiin mittavat sopimukset Rasalle ja Enzolle, joukkueen kapteeneille, ja aluksi "supertähdeksi" nimitetty Reentvalin. Myös Viikinkien superlupaus World-Warrior halusi muuttaa 3+0 sopimukseestaa viimeisellä kaudella muualle. Hyvän tarjouksen saatua hänet siirrettiin. Kausi alkoi hyvin Viikingeillä, niin kuin lähes aina. Kausi sujui mallikkaasti, ReentValin toi joukkueeseen toisen superlupauksen, Goldenpeachin. Reentvalin kuitenkin tunnetusti alkoi perseilemään johtoportaalle, ja näin hänet siirrettiin 40 kolikon siirtosummalla Mielialapelaajiin. Reentvalin oli ehkä kauden surkein hankinta Viikinkien organisaatiolle. Pelaajapulasta Niskavaaran hoputusalun takia kärsivä organisaatio sai kuitenki pelastuksen, kun auringon takaa joku käveli kohti Viikinkien kultaista tietä, Nikkeloodeon. Joukkueen ainoat aktiivipelaajat olivatkin siinä. HelloweenC, EnzoMorgone, Nikkeloodeon, Goldenpeach & Rasavilli420. Tällä myös suurin piirtein mentiin loppu kausi. Kauden loppu oli hajanainen, kun unelma-alku oli kääntyä katastrofiksi. Joukkue joutui pelaamaan viimeisen 4 ottelun aikana 3 kertaa alivoimalla. 0-2-1 ennätys ei ole häävi, kun joukkue teki "vain" 10 maalia alivoimalla, mutta päästikin myös 17. Playoffit kuitenkin olivat vihdoin varmat, ja Viikingit pääsevät 13 kauden jälkeen jälleen tavoittelemaan sitä kultaisinta pokaalia. PO tulossa!
Pistepörssi: Runkosarja
1.HelloweenC 48+29 = 77
2. EnzoMorgone 12+10 = 22
3. DjBos 8+10 = 18
4. J.Enlund 5+9 = 14
5. Erik.. 5+4 = 9
6. Goldenpeach, 3+6
7. Nikkeloodeon, 7+1
8. TheIron-Bannit 3+3 = 6
9. Rasavilli420 3+1 = 4
10. TampaBei 3+1 = 4
11. Hinodi 2+2 = 4
12. Marsupoika 2+1 = 3
13. Bone 1+0 = 1
14. Sapelius 1+0 = 1
15. .U. 1+0 = 1
16. OGVille-Markus, 1+0 = 1
17. World-Warrior 0+1 = 1
18.Tup10 0+1 = 1
19. Evukka 0+1 = 1
Playoffs:
1. HelloweenC 2+3 = 5
2. Tup10 2+1 = 2
3. Marsupoika 0+2 = 2
4. EnzoMorgone 1+0
5. Rintanen 1+0 = 1
6. .U. 1+0
Maalivahdit:
Maalivahtipörssi: Runkosarja
1.EnzoMorgone, Viikingit 61/72 = 85%
2.World-Warrior, 63/77 = 81,81%
3.Star-5, Viikingit 20/25 = 80%
4. Rasavilli420, 79/105 = 75,23%
Playoffs:
1. EnzoMorgone, 20/27 = 74%
Juniorityön hedelmiä: Tup10, EnzoMorgone, Goldenpeach, Star-5 & World-Warrior.
Joukkueen alltime kapteeni: EnzoMorgone (2. kertaa)
Joukkueen positiivinen yllättäjä kaudella 36: EnzoMorgone - V.Vujtek voittaja.
Joukkueen positiivinen yllättäjä kaudella 47: World-Warrior - Kauden tulokas.
Joukkueen positiivinen yllättäjä kaudella 48: World-Warrior - Loistavaa maalivahtityötä.
Joukkueen positiivinen yllättäjä kaudella 49: Nikkeloodeon - Mahtava joukkuepelaaja, ratkaisi maaleilla.
Palkinnot:
V.Vujtek Memorial Trophy (Paras maalivahti): EnzoMorgone - Viikingit (36)
Fobia Memorial Trophy (Paras tulokas): World-Warrior - Viikingit (47)
Heatley Memorial Trophy (Paras hyökkääjä): Helloweenc - Viikingit (48)
We are the Vikings, and we're coming back to the playoffs, bigger, better and harder than ever.
- Kiitos EnzoMorgonelle pistepörssin keräämisestä kausilta 36, 47-48.

