HH-Foorumi

Urani alkaa olemaan jossei nyt takanapäin, niin ainakin tauolla, joten päätinkin siis rustata loppuun pelaajatarinani, jonka olen aikaisemmin jo aloittanut, ja sitä hieman silloin tällöin kirjoitellut. Voitte lukea sen alta, toivottavasti pidätte.

Kausi 35: Kausi, jolloin kaikki alkaa... vai alkaako?

En muista miten aikanaan päädyin Hustlersin joukkueeseen kyseisellä kaudella, mutta siellä minun oli kuitenkin tarkoitus pelata. Yhden harjoitusottelun taisin penkiltä katsella, ja jo ennen kauden alkua minulle ilmoitettiinkin, ettei jatkossa tarvitse enää tulla. Tämän jälkeen en edes muistanut kyseistä lajia ennen kautta 39.

Kausi 39: Déjá-vu

PredatorsC lähetti habbo messengeriin kutsun, jossa kaikkia kehotettiin seuraamaan häntä. Minä toki uteliaana tottelin ja päädyin huoneeseen, jossa oli paraikaa käynnissä kauden 38 gaala. Gaalan jälkeen Predators otti minuun yhtettä, ja kysyi olisiko minulla halukkuutta pelata hänen joukkueessaan ensi kaudella. Vastasin myöntävästi ja Predators opettikin minua pelaamaan uudestaan, koska olin tietysti unohtanut kaiken kaudella 35 djbosilta oppimani. Noh, jälleen kerran seurasin yhden ottelun vaihtopenkin puolelta, ja siihen se sitten jäikin. Minut potkittiin joukkueesta ennen kauden alkua.

Kausi 40: Kolmas kerta toden sanoo

Olin eksynyt hf1-piireihin, jossa tapasin Hinodin. Hän kertoi joukkueestaan, joka tarvitsisi kipeästi lisämiehiä ja minä lupauduin tulemaan. Ensimmäisissä liigapeleissä en vielä päässyt kentälle, mutta minun käskettiin seurata tarkasti peliä, jotta ymmärtäisin sen idean. Ymmärsinkö? Paskan vitut. Heti, kun ensimmäistä kertaa pääsin kentälle, liikuin aivan päin honkia, ja minut potkittiin ensin kentältä, ja sitten joukkueesta. Ensimmäinen ajatukseni oli tietysti, että taasko tässä käy näin. Onnekseni kuitenkin tom-100:n joukkue Kuusysi kaipasi pelaajia, ja minut kelpuutettiin sisään. Olin pelannut aikaisemmin kenttäpelaajana, joten halusinkin vaihtelun vuoksi kokeilla maalivahtina pelaamista. Osittain siksikin, että se oli huomattavasti helpompaa, kuin kentällä pelaaminen. Kausi rullasi mukavasti ja olin joukkueen aktiivisimpia pelaajia. Pääsin myös kesken kauden nousemaan joukkueen ykkösmaalivahdiksi, kun joukkueen toinen maalivahti Blastyk perseili itsensä ulos joukkueesta. Suoriuduimme runkosarjan päätteeksi playoffeihin, jossa alkukauden seurani Crvena Zvezda kuitenkin lähetti meidät pronssiotteluun suoraan kahdessa ottelussa. Pronssiottelussa nujersimme Whillerin luotsaaman Furyn 5-2. Voitin kauden päätteeksi parhaalle tulokkaalle jaettavan Fobia Memorial Trophyn, ja kaiken lisäksi urani ensimmäisen kauden parhaalle maalivahdille jaettavan V.Vujtek Memorial Trophyn. Tehotilikin karttui maalivahdille harvinaisen suurella 2+6 saldolla, ja pudotuspeleissäkin yhdellä maalilla. Pelasimme usein ilman maalivahtia, joten se taitaa olla suurin syy, minkä takia minunkin tehosaldoni kasvoi lopulta noinkin suureksi. Odotin kauden jälkeen, että meille lähetetään postissa jotkut oikeat mitalit, mutta ainakaan vielä mitään ei ole näkynyt...

Kausi 41: Hiljaista

Hyvin sujuneen maalivahtina pelatun kauden jälkeen päätin kuitenkin kokeilla siipiäni vielä kerran kenttäpelaajana. Sain paikan Windorin omistamasta Bluesista, mutta ennen kauden alkua hän ilmoitti, että henkilökohtaisiin syihin vedoten hän joutuu jättämään joukkueen. Tämän jälkeen tiimin otti haltuunsa HarrisuN, ja sen nimi muutettiin Ramsiksi. Muutaman pelatun kierroksen jälkeen pyysin siirtoa tutkaparini Afinogenovin, sekä Eickin ja Nahblizin kanssa Phoenixiin, ihan vain sen takia koska hekin pyysivät. Saimme haluamamme, ja Rams sai meistä vastineeksi HUPPU-HAAMU30:n, J.Niskavaaran ja jotain muita yhtä paskoja. Meistä neljästä Nahbliz palasi maitojunalla takaisin Ramsiin, imuroituaan ensimmäisessä ottelussaan Phoenix-nutussa 8 minuutissa kolmesta laukauksesta kolme sisään. Sarjasta suljettiin kauden aikana peräti kolme joukkuetta, ja kaiken kruunasi loppukaudesta habbon ylle langetettu hiljennys. Täten playoffeja ei ehditty edes pelata, ja mitalikolmikko määräytyi runkosarjasijoituksen mukaan. Meidän oli tyydyttävä hopeaan, kun taas alkukauden seurani Rams voitti mestaruuden. Tehopisteeni runkosarjassa olivat kauden päättyessä samat kuin viime kaudella, eli 2+6. Pudotuspelejä ei sitten sattuneesta syystä pelattukaan.

Kausi 42: Moottoriturpa has been born

Kaudella 42 minun piti omistaa Nahblizin kanssa Pandabjörns, mutta ennen kauden alkua hän kyllästyi minuun ja päätti omistaa joukkueen yksin. Minulle viime kaudelta tuttu seura Phoenix otti minut siipiensä suojaan uuden omistajansa Peltonen16:n johdolla, ja päätinkin mäjäyttää pöytään samantien 8+0 mallisen sopimuksen, mikä ei tietenkään ollut järin fiksua. Maalivahtina pelaaminen oli miellyttänyt minua enemmän, joten päätin valita paikan tolppien välissä. Kausi sujui varsin hyvin ja majailimme lähes koko runkosarjan ajan kakkospaikalla Saintsin takana. Joukkueen johtoportaassa tapahtui pudotuspelien kynnyksellä muutoksia, kun Eick, Mabbu96 ja Peltonen16 riitaantuivat kesken kauden kismet5:n kanssa, ja lähtivät lätkimään jättäen joukkueen hänen harteilleen. He kehoittivat minuakin lähtemään Phoenixista, mutta minulla ei ollut mitään kismetiä vastaan, ja halusin tietysti myös pelata, sillä siirto toiseen joukkueeseen ei olisi enää siinä vaiheessa kautta mahdollista. Päätin siis jäädä. Olin siitä eteenpäin selkäänpuukottaja johon ei voinut luottaa, ja anelinkin anteeksiantoa useaan otteeseen, vastausta kuitenkaan ikinä saamatta. Selvisimme hyvän runkosarjan turvin pudotuspeleihin, ja välierissä kohtasimme Myssen johtaman Wheel Walkersin. Voitimme ensimmäisen ottelun murskalukemin, mutta hävisimme kaksi seuraavaa jatkoajalla, ja täten putosimme pronssiotteluun. Siellä selätimme Pandabjörnsin, kun iskimme voittomaalin kolmannen erän tilanteesta, minun torjuttua ensin jonkku888:n kutosvedon. Voitimme siis pronssia ja minulle myönnettiin kauden jälkeen jo lyhyen urani toinen V.Vujtek Memorial Trophy.

Kausi 43: "You have been traded"

Löysin ennen kauden alkua itseni Pandabjörnsistä, mutten suinkaan omistustehtävissä. Olisin pelannut mieluusti maalivahtina, mutta Nahbliz ei tähän suostunut joten minun oli tyydyttävä kenttäpelaajan rooliin. Olin ollut sivussa muutaman ottelun matkojen takia, ja kotiin palattuani luin foorumilta, että minut oli myyty 35 kolikon siirtosummalla Habbo Hockeyn kautta historian kovimpaan joukkueeseen, Hawksiin. En ollut mielissäni siirrosta, ja välittömästi tämän jälkeen ilmoitinkin Hawksin toiselle omistajalle Baumgartnerille, että voin maksaa tälle 25 kolikkoa siitä, että pääsen takaisin Pandabjörnsiin. Baum suostui ja menin välittömästi ostamaan kolikoita. Kun olin maksanut, siirtoa ei näkynyt eikä kuulunut, ja tajusin, että minua oli huijattu. Olin vihainen, mutta päätin silti jatkaa pelaamista. Hawksissakaan ei ollut maalivahtina tilaa, kun veräjäämme vartioi ulkomailta värvätty Iskcon, joka myöhemmin paljastui Zherdeviksi. Olin jo aluksi epäileväinen, ja kun muiden puheet vahvistivat ajatuksiani, päätin kysäistä asiasta itse Baumilta.

Sain välittömästi palautetta siitä, kuinka huono joukkuepelaaja olin, kun kehtasin epäillä omasta joukkuetoveristani jotain tuollaista. Ryhdyin välittömästi pyytelemään anteeksi, sillä pelkäsin, että minut penkitettäisiin. Ensimmäinen otteluni Hawks-paidassa sujui mainiosti, kun iskin heti hattutempun voittaessamme Dynastyn puhtaasti 5-0. Pudotuspelipaikka oli meille selviö, ja edellemme runkosarjassa sijoittui vain Avalanche. Välierissä nujersimme Sjominin Los Banditosin helposti suoraan kahdessa pelissä, ja edessäni oli täten urani ensimmäinen finaali. Vastassa oli Avalanche, jossa Hawksin tavoin pelasi kovia nimiä kuten Eick, HarrisuN ja Willdemaar. Ottelu oli alusta asti tasaista vääntöä ja kahden erän jälkeen tilanne olikin tasan 1-1. Viimeisessä erässä Avalanche kuitenkin iski kolme maalia, ja kun me emme maaleja tehneet, Avalanche juhli mestaruutta 4-1 lukemin. Avalanchen maalivahti Willdemaar voittikin kauden lopuksi pudotuspelien parhaalle pelaajalle jaettavan Sekunti Memorial Trophyn. Finaalissa kaverin torjunnat taisivat olla jotain luokkaa 16/17. Tehopisteeni kauden päätyttyä olivat runkosarjassa 5+4, ja pudotuspeleissä 0+2. Tuo 5+4 oli siihen astisen urani piste-ennätys, ja menikin vasta rikki tässä ihan lähikausina. Kausi oli antoisa, vaikka ensin Hawksiin siirtyminen harmittikin. Näin jälkeenpäin kiitokset Baumgartnerille, että veit rahani.

Kausi 44: Tuhkimotarina alkaa

En meinannut millään löytää itselleni joukkuetta, kunnes Tornaadot ja Eick ottivat minuun yhteyttä. Paikkani olisi maalissa, ja minulle heitettiinkin välittömästi kova haaste, kun minun kanssani peliaikaa jakamaan hankittiin Habbo Hockeyn kenties kovin maalivahti Weekes. Weekes oli kuitenkin kovin epäaktiivinen läpi kauden, ja ykkösmaalivahdin viitta alkoi yhä vahvemmin siirtyä minun harteilleni. Olimme pitkään kiinni suorassa pudotuspelipaikassa, mutta aivan viimeisillä kierroksilla pullahdimme ulos kahden parhaan sakista. Puolivälierissä Nahblizin omistamasta Finisheristä ei ollut minkäänlaista vastusta meille, ja marssimme välieriin otettuamme kahdesta ottelusta kaksi voittoa. Välierissä väänsimme Avalanchea vastaan kolme tiukkaa ottelua, jotka loppujen lopuksi kääntyivät meidän eduksemme. Finaalissa kohtasin viime kauden seurani Hawksin, joka ei lopulta jättänyt meille paljoakaan mahdollisuuksia. Olin siis jälleen seremonioissa niiden joukossa, jotka eivät kannua päässeet nostelemaan. Taistelin jälleen läpi kauden tiiviisti V.Vujtek Memorial Trophysta, mutta rahkeeni eivät tällä kertaa aivan riittäneet, ja palkinnon pokkasi Drus.

Näihin aikoihin minulla oli tapana selostaa otteluita hmsn välityksellä, sekä välillä itse peleissä paikan päällä. Tämä herätti siihen aikaan paljon ristiriitaisia tunteita. Osan mielestä se oli vain hauskaa, mutta suurinosa huusi minulle pää punaisena, että nyt jumalauta se turpakiinni. Vihapalaute meni kuitenkin toisesta korvasta sisään, ja toisesta välittömästi ulos, ja jatkoin entiseen malliin selostustouhujani. Kaudesta jäi erityisesti mieleen ottelu Thunderbirdsiä vastaan, jossa pelasimme alivoimalla. Paikalla meitä oli joukkueen toisen omistajan Mabbu96:n lisäksi minä oksennustaudissa ja Weekes kännissä. Thunderbirdsin ohjaaja oli aivan hukassa ja meillä minä tai Weekes emme kerenneet liikkumaan juuri ollenkaan, kun kaikki aika kului Weekesillä uusien punssien tekemiseen, ja minulla ämpärin halailuun. Kyseinen peli päättyi lopulta 3-3.

Kausi 45: Isku kultasuoneen [1]

Kun minulta kysyttiin halusinko jatkaa Tornaadoissa vielä seuraavallakin kaudella, vastausta ei tarvinnut kauaa miettiä. Tällä kertaa saisin vartioida maalia jakamatta peliaikaani toisen maalivahdin kanssa. Minut nimettiin hieman yllättäen joukkueen kapteeniksi ennen kauden alkua. Runkosarjan alkupuoliskolla meillä oli hieman käynnistymisvaikeuksia, mutta loppukaudesta peli lähti rullaamaan. Selvisimme pudotuspeleihin kuitenkin vain nipin napin viimeisenä joukkueena, ja siitä johtuen siellä vastaamme luisteli runkosarjan voittanut Mielialapelaajat. Meidän moottorimme yskähteli pahoin ensimmäisen osaottelun alussa, mutta kun pääsimme vauhtiin, meitä ei pysäyttänyt enää mikään. Selvitimme tiemme finaaleihin loppujenlopuksi varsin helposti. Finaali oli itselleni jo kolmas perättäinen. J.Enlundin Bulldogzista ei ollut meille minkäänlaista vastusta, eivätkä tylyt 9-3 lukemat juurikaan valehtele, ja pääsin täten vihdoin juhlimaan ensimmäistä mestaruuttani. Pelasin jälleen ihan hyvän kauden, mutten voittanut henkilökohtaisia palkintoja. Sillä ei kuitenkaan juurikaan väliä ollut, ensimmäinen mestaruus oli nyt voitettu.

Kausi 46: Isku kultasuoneen [2]

Minulla ei ollut mitään syytä lähteä pois voittavasta joukkueesta, joten jatkosopimus oli jälleen varsin helppo päätös. Runkosarjassa olimme jälleen vaikeuksissa, mutta saimme kuin saimmekin taisteltua itsemme playoffeihin jätettyämme Drusin Seattle Wondersin maalieron turvin taaksemme. Viime kauden tapaan Mielialapelaajat kamppailivat meidän kanssamme finaalipaikasta, eikä heistä tälläkään kertaa ollut vastusta meille, ja etenimme finaaleihin suoraan 2-0 voitoin. Neljäs finaali putkeen minulle, mutta ensimmäinen johon en itse päässyt paikalle. Se ei kuitenkaan muiden menoa haitannut, ja jätkät kurittivat Nahblizin Pandabjörnsiä selvänumeroisesti 6-2. Toinen mestaruus putkeen ja se maistui todella makealle. Runkosarjassa tehopisteeni olivat 2+1, ja playoffeissa yhden maalin verran paremmin, eli 3+1. Tällä kaudella tutustuin myös pitkäaikaiseen ystävääni paha29:n. Hieno Mies, mutta siitä lisää hieman myöhemmin.


MM 2013: Poika miehien seassa

Vuonna 2013 minullakin oli lopulta edessäni ensimmäiset MM-kisat. Olisin ollut menossa mukana jo vuonna 2012, mutta MM-kisat jäivät tuolla kertaa järjestämättä, syynä habbon yllen langetettu hiljennys. Joukkueenani olisi tuolloin ollut Peltonen16 luotsaama Venäjä, mutta kisat jäivät siis lopulta järjestämättä. Sain muutaman mielenkiintoisen tarjouksen ennen kisojen alkua, mutta en sanonut niihin vielä mitään, sillä halusin tietää, mitkä olisivat mahdollisuuteni päästä pelaamaan Tsekissä. Lopulta Nikkeloodeonin suunnalta tuli myöntävä vastaus, ja täten joukkueekseni valikoitui siis Tsekki. Tiimissä oli paljon kokeneita pelaajia, kuten Mabbu96, Jagr, Piikkisika sekä tietysti Nikke itse. Myös BradParsons teki MM-kisojen mittaisen paluun lajin pariin, mutta sen jälkeen miestä ei ole juurikaan näkynyt. Maalilla kanssani vastuuta oli jakamassa Mysse. Vielä, kun Ferrorkin liittyi tiimiin mukaan, olimme kisoihin valmiita. Voitimme ensimmäisessä ottelussa J.Niskavaaran Argentiinan tylysti 6-2, ja toisellakin kierroksella kisojen ennakkosuosikki taipui meille tiukan ottelun jälkeen lopulta 6-7. Hävisimme lopulta yhden maalin erolla seuraavat kaksi peliä, mutta olimme silti jatkossa Argentiinan voittaessa Venäjän lohkon viimeisessä ottelussa. Välierissä saimme vastaamme B-lohkon ykkösen, Nahblizin Kiinan. Ottelu oli ensimmäisistä vaihdoista alkaen ns. selvää pässinlihaa, ja lopulta nuijimme heidät jäänrakoon lukemin 0-7. Olin heti ensimmäisissä MM-kisoissani finaalissa, ja vastassa oli jo lohkovaiheessa kahdesti kohdattu Argentiina. Pelissä tuurimme ei pelittänyt, ja teimme myös muutamia huolimattomuusvirheitä, ja hävisimme finaalin lopulta selvin 6-2 numeroin. Kisat menivät henkilökohtaisesti ihan ok, ja vaikka Mysse veikin ykkösvahdin paikan minulta kisojen aikana, pääsin tekemään tuhojani kentällä, ja kuudessa ottelussa syntyivät lopulta melko mukavat 5+2 tehopisteet. Ensimmäisistä MM-kisoista jäi hyvä maku suuhun, sillä porukka oli hyvä, ja pääsimme heti finaaliin asti, vaikka se kirkkain jäikin voittamatta. Kiitos Nikelle vielä jälkeenpäin, että sain olla mukana.

Kausi 47: Isku kultasuoneen [3]

Sain kauden alla muutamia tarjouksia muualta, mutta en uhrannut niille ajatustakaan. Lähdimme hakemaan kolmatta perättäistä mestaruutta luottavaisin mielin. Sain kesken runkosarjan tietää, että minun tulisi etsiä uusi seura itselleni ensi kaudeksi. Minut oli päätetty korvata Nahblizilla, mutta se ei kuitenkaan vaikuttanut asenteeseeni tai motivaatiooni negatiivisesti, pikemminkin päinvastoin. Runkosarja oli tasaisimpia, ellei tasaisin, jonka olen urani aikana pelannut. Sarjakärki Raiders oli runkosarjan loputtua 11 pisteessä, ja liigan hännille jäänyt HC Falcons 9 pisteessä. Meidän sijoituksemme runkosarjassa oli Raidersin takana toisena, ja playoffeissa meitä vastaan pelasi kuinkas muuten, Mielialapelaajat. Ei kahta ilman kolmatta, vai miten se menee, mutta joka tapauksessa peittosimme Mielialapelaajat jälleen kerran. Tällä kertaa finaalipaikka ei kuitenkaan irronnut aivan yhtä helposti, kuin aikaisemmilla kerroilla. Molemmat ryöstivät rankkareilla voiton vieraskentällä, mutta me emme toista kertaa kotipubissamme hävinneet ja Mielialapelaajat saivat jälleen tyytyä pronssiottelun antiin. Me puolestaan painoimme jälleen päätyyn asti, tällä kertaa Raidersin kustannuksella. Henkilökohtaisesti kausi oli hyvä, ja olin jälleen mukana taistelussa V.Vujtek Memorial Trophysta, mutta tällä kertaa palkinnon nenän edestäni vei Tornaadojen ensi kauden ykkösmaalivahti Nahbliz. Ja kuten aikaisemmin mainitsinkin, tämän kauden jälkeen minun oli aika väistyä Tornaadojen ykkösmaalivahdin paikalta, mutta vain hetkeksi.

Kausi 48: Ohi

Pitkästä aikaa edessäni oli seuranvaihto. Päätin pienen pohdinnan jälkeen suostua HarrisuN:in tarjoukseen, ja siirtyä takavuosien menestysseuraan Saintsiin. Joukkueessa pelasi kovia nimiä, kuten Hawksin omistajakaksikko Baumgartren & Parrish. Minun kanssani maalia vartioimaan oli pestattu Chettola. Paperilla olimme kova joukkue, mutta tuurimme sen sijaan oli koko runkosarjan ajan käsittämättömän huonoa. Olisimme jääneet pudotuspelien ulkopuolelle, mutta HelloweenC:n Viikingit diskattiin runkosarjan päätteeksi, syynä 2nick-selkkaus. Tämä tiesi sitä, että me nousimme sarjataulukossa neljänsiksi, ja olimme täten pudotuspelijoukkue. Meitä vastaan välierissä pelasi tietenkin Tornaadot, jonka tie pudotuspeleihin oli ollut hivenen helpompi. Pelasimme kaksi tiukkaa ottelua, joista ensimmäisen hävisimme vieraissa muutamalla maalilla, mutta toisessa saimme vietyä pelin rankkareille asti, joissa Tornaadot olivat kuitenkin meitä vahvempia, ja täten he etenivät finaaliin ja meidän oli tyytyminen pronssiotteluun. Pronssipeli oli varsin halutonta läpsyttelyä Mielialapelaajia vastaan, ja hävisimme sen lopulta 4-6. En voi sanoa pelanneeni huonosti tällä kaudella, mutta on selvää, että minun olisi pitänyt pystyä parempaan.

Kausi 49: Paluu kotiin

Nahbliz ei viihtynyt Tornaadoissa yhtä kautta pidempään, joten heillä oli jälleen tarve uudelle ykkösmaalivahdille. Neuvottelut olivat lyhyet, ja täten minä palasin yhden kauden tauon jälkeen Tornaadojen maalin suulle. Runko ei ollut juurikaan muuttunut, mutta tällä kertaa minun aisaparinani toimi uusi tulokas Daawid. Pelasimme loistavan runkosarjan, enkä voi väittää, etten olisi itsekin pelannut hyvin. Olimmekin lopulta sarjakärki, kun jätimme Raidersin taaksemme maalieron turvin. Pudotuspeleissä meitä lähti jälleen kerran haastamaan Mielialapelaajat, ja kuten arvattua, lopputulos oli sama kuin aikaisemmillakin kerroilla. Voitimme ensimmäisen pelin niukasti 5-3, mutta toisessa Mielialapelaajat joutuivat pelaamaan alivoimalla, joten ladoimme heidän kotikentällään taululle tylyt lukemat 2-6. Finaalissa Raiders kuitenkin pyyhki meillä lattiaa numeroin 2-6. Tämä oli Tornaadoille kuudes peräkkäinen finaalipaikka, mikä on varsin kunnioitettava suoritus. Pääsin pitkästä aikaa pokkaamaan myös V.Vujtek Memorial Trophyn, joka oli urani kolmas.

Kausi 50: Se suurin

Kuultuani siitä, että tämä olisi mahdollisesti Tornaadojen viimeinen kausi Habbo Hockeyn historiassa, en kauaa aikaillut, vaan sorvasin välittömästi uuden jatkosopimuksen. Runko oli sama, ja joukkuehenki helvetin korkealla, kuten aina. Lähdimme kauteen niin kovalla itseluottamuksella, ettei paremmasta väliä, ja se näkyi tietysti myös sarjataulukossa. Suoritimme koko runkosarjan tasaisesti, ja tuloksena oli ansaitusti piikkipaikka, ja ennakkosuosikin viitta pudotuspeleihin lähdettäessä. Helpoksi tilannetta meille ei kuitenkaan tehty, sillä Hawks, tuo monien mestaruuksien joukkue lähti meitä välierissä haastamaan. Pelasimme kaksi äärettömän tasaista kamppailua, jotka Hawks lopulta vei, molemmat yhden maalin erolla. Pettymys oli tietenkin valtava, sillä tälle kaudelle oli asetettu vain yksi tavoite, mestaruus. Päätimme kuitenkin ennen pronssiottelua, että nyt mennään, vielä viimeisen kerran. Ja mikäs tietenkään sen hienompaa, kuin päättää uskomaton tarina otteluun Mielialapelaajia vastaan.

Peli oli tasaista, mutta meidän henkinen lataus oli vain yksinkertaisesti niin kova, ettei meitä voinut pysäyttää. 5-2 voitto, ja viimeiseltä matkalta pronssimitalit kaulaan. Olisi se tietysti paremminkin voinut mennä, mutta kaiken kaikkiaan kausi oli hieno, ja tunnen suurta ylpeyttä edelleen muistellessani sitä. Tämä oli myös kausi, jolloin minua koeteltiin aika paljon henkisesti, sillä minulle kirittäjäksi hankittu World-Warrior onnistui useissa peleissä paljon paremmin kuin minä, ja alkoi vähitellen astua ykkösmaalivahdin saappaisiin, jotka olivat kauden alussa tarkoitettu minulle. En tullut hänen kanssaan muutenkaan toimeen, ja jouduimme jopa kauden aikana pitämään joukkueen omistajien kanssa palavereita, joissa mietittiin, että mitä tälle asialle pitäisi oikein tehdä. Välierien aikana World-Warrior kuitenkin riehui itsensä ulos joukkueesta, ja sain torjua viimeisen välierämatsin, sekä pronssiottelun täysin yksin, mikä tuntui mielestäni oikeudenmukaiselta siinäkin suhteessa, että olin kulkenut tämän joukkueen kanssa pitkän matkan, ja koin oikeudekseni myös olla mukana päättämässä tätä matkaa ilman häiriötekijöitä tai kilpailijoita. Kauden päätteeksi kuitenkin voitin jo toista kertaa peräkkäin V.Vujtek Memorial Trophyn, mikä maistui tottakai makealta, mutta vielä makeammalta olisi maistunut mestaruus, jota emme kaikesta huolimatta voittaneet. En voinut vielä tässä vaiheessa arvata, että vielä jonakin päivänä pukisin Tornaado-paidan päälleni uudestaan.

"sua voi nykyään kuvailla vain muutamilla adjektiivilla: Paras, maaginen ja persoonana aivan huippu."

- Eick

Kausi 51: Uusia haasteita [1]

Vaikka Tornaadojen tarina loppuikin, uutta joukkuetta ei ollut vaikea löytää. Mielialapelaajat olivat houkuttaneet minua jo aikaisemminkin, lähinnä sen takia, koska joukkue ei ollut lukuisista hyvistä runkosarjoista huolimatta onnistunut ikinä selviämään finaaleihin asti. Halusin siis siirtyä kohti yhä isompia ja isompia haasteita, ja voittaa mestaruuden Mielialapelaajille. Meillä oli ihan hyvä porukka kasassa, vaikka Meltistä en ikinä oppinutkaan pitämään. Oli kuitenkin Twisteriä, Niskavaaraa ja Aamuradiota, joiden kanssa tulin mainiosti toimeen, paitsi Niskavaaran kanssa sen ainoan kerran, kun hän rollasi kolmannen erän tilanteessa kestonopan, vaikka kikkaaja olikin jo rollannut kutosen. Siitä tilanteesta tietysti maali omiin ja tappio. Vedin siitä aivan järjettömät raivarit, mikä näin jälkeenpäin huvittaa, ja hieman hävettääkin. Runkosarja sujui meidän osaltamme kuitenkin hyvin. Lähdimme pudotuspeleihin runkosarjan kolmospaikalta, mutta meidän harmiksemme saimme vastaamme kovimman mahdollisen, eli tietysti Hawksin. Tällä kaudella kokeilussa oli paras viidestä järjestelmä, jossa meille ei jätetty paljoakaan mahdollisuuksia.

Ensimmäisen pelin yhden maalin voitto oli Hawksille iso päänahka, ja toisessa ottelussa momentum oli vahvasti heidän puolellaan, ja se myös näkyi. 1-4 taisi olla pelin loppulukemat. Kolmas ottelu olikin aikalailla pelkkä muodollisuus, kun me pelasimme alivoimalla, ja minä vielä ohjasin. Peli oli 4-1, kunnes eteps luovutti ja peli päättyi luovutusvoitolla Hawksille 9-1. Torjuntani tuossa ottelussa olivat muuten niinkin kovat, kuin 26/29. Siitä voinee jokainen päätellä, kuinka hyvä olin ohjaamaan. Pronssiottelussa North Starsille neljässä pelissä tippunut Saints ei juurikaan ollut kiinnostunut pelaamisesta, ja kun peli oli ensimmäisen erän loppuhetkillä meille 0-3, HarrisuN kirjaimellisesti räjäytti kentän uuteen uskoon, ja lopulta pelistä tuomittiin meille luovutusvoitto. Habbo Hockey piireissä liikkuu edelleen villejä huhuja siitä, että itse Windor olisi astunut huoneeseen jalallaan, ja tämä olisi johtanut kentän romahtamiseen. Tapaus on edelleen kuitenkin hieman hämärän peitossa, ja kenttä edelleen remontissa. Vaikka mestaruus jäi tälläkin kaudella uupumaan, kausi itsessään ei ollut mikään iso pettymys. Pelasimme hyvin, mutta Hawksin voittamiseen vaaditaan ehkä hieman erilailla roolitettu joukkue, mitä Mielialapelaajat olivat. Henkilökohtaisesti tämä kausi oli itseltäni kuitenkin iso rimanalitus, sillä en pystynyt läheskään joka ottelussa tarjoamaan joukkueelleni mahdollisuutta voittoon, mikä on maalivahdin ensisijainen tehtävä. Joukkueena kausi oli kuitenkin onnistunut, ja vaikka paremminkin olisi voinut mennä, tämä oli meiltä aikalailla maksimisuoritus.

Kausi 52: Uusia haasteita [2]

Jatkosopimusta ei neuvotteluista huolimatta Mielialapelaajiin syntynyt, joten tällä kertaa Myssen luotsaaman Wheel Walkersin vei voiton. Joukkue oli kokenut, ja siellä pelasi monia vanhoja tuttujani, kuten HarrisuN, sekä Tornaadojen omistajakaksikosta se vähemmän tunnettu, mutta niinikään huikea jannu, Mabbu96. Oli muuten aikanaan Mabbun päätös korvata minut Nahblizilla kaudelle 48, ja tämän jälkeenhän Tornaadot eivät ole liigamestaruuksia voittaneet. Kultakala Cupin he kuitenkin voittivat kaudella 60, ja olin itsekin silloin pelaamassa kyseisessä finaalissa, vaan en voittajien joukkueessa, mutta siitä(kin) lisää sitten, kun sinne asti päästään. Tämä kausi oli myös ensimmäinen, kun pelasin nykyisen hyvän ystäväni Salferduksin kanssa samassa joukkueessa. Joka tapauksessa, joukkue näytti paperilla erinomaiselta, ja olimmekin tuolla kaudella yksi vahvimmista mestariehdokkaista. Se ei kuitenkaan ollut suurikaan saavutus, sillä tällä kaudella joukkueita saatiin kokoon vain viisi kappaletta, mikä ei ole ikinä mukava asia. Kausi ei kuitenkaan lähtenyt käyntiin haluamallamme tavalla, ja pelasimme useissa otteluissa alle oman tasomme. Selvisimme kuin selvisimmekin kuitenkin lopulta playoffeihin viimeisenä joukkueena, mikä edellytti sen, että saimme siellä vastaamme runkosarjan ykkösen, eli tietenkin Mielialapelaajat.

Ensimmäinen matsi oli vauhdikas, ja maaleja syntyi molempiin päihin tiuhaan tahtiin. Pelissä mentiin lopulta aina rankkareille asti, jossa kuitenkin jouduimme nöytymään, ja loppulukemat olivat lopulta niinkin suuret, kuin 7-6. Toisen ottelun alussa olimme pahasti purjeissa, mutta saimme kuin saimmekin momentumin käännettyä, mutta valitettavasti liian myöhään. Hävisimme lopulta niukasti parilla maalilla 3-5, ja täten Mielialapelaajat saalistivat ensimmäisen finaalipaikkansa seuran historiassa, ja minä jouduin urallani jo viidettä kertaa peräkkäin pronssiotteluun. Mielialapelaajien johtohahmo, ja liigan diktaattori J.Niskavaara syöstiin vallasta välierien aikana, ja hänelle määrättiin loppukauden mittainen pelikielto juuri, kuin hän oli saanut johdatettua Mielialapelaajat finaaliin ensimmäistä kertaa. Syyksi muistelisin jotain sen kaltaista, että hän oli kesken pelin uhannut Mysselle, että sulkee Wheel Walkersin liigasta, kun olimme jotain häröilleet. Voi olla, että jotain muutakin oli taustalla, mutta ainakaan minä en tapahtumasta sen enempiä muista. Niskavaara poisti kyseisen episodin jälkeen foorumilta kyseisen kauden pistepörssin sekä sarjataulukon, mutta ainakin sarjataulukon mies myöhemmin palautti foorumeille. Pronssipelin tulosta en nyt tähän hätään löydä mistään, mutta sen verran kuitenkin muistan, että me tuon pelin voitimme, ja vastassa oli IFK. Voitin siis jo neljännen pronssini peräkkäin, mikä ei tietenkään ole mikään leveilyn arvoinen suoritus. Pelasin huomattavasti paremman kauden, kuin viime kaudella, mutta minulla ei kuitenkaan ollut juurikaan asiaa Jagrin sekä EnzoMorgonen väliseen Vujtek-taisteluun, jonka jälkimmäisenä mainittu lopulta voitti, vaikka ainakin omasta, ja monen muunkin mielestä palkinto olisi kuulunut Jagrille. Ei kuitenkaan mitään pois Enzolta.

MM 14: Yhdessä jälleen

Seuraavat MM-kisat olivatkin taas vuoden tauon jälkeen edessä, ja hienosti sujuneiden Tornaado-kausien takia seurakseni valikoitui lopulta helpolla päätöksellä Eickin sekä Mabbun johtama Suomi. Tiimissä oli edellä mainittujen lisäksi mukana myös muita mukavia pelaajia, kuten paha29 sekä HarrisuN. Tiimimme oli paperilla yksi kisojen kovimmista, mutta emme oikein onnistuneet täyttämään ennakkoon meille luotuja kovia odotuksia. Suoritimme maalivahtiparini star-5:n kanssa molemmat vahvasti alakanttiin, hän toki vielä vahvemmin, eikä pelimme muutenkaan oikein sujunut. Hävisimme ensimmäisen ottelun Ruotsille tiukasti 7-6, mutta emme antaneet uskomme horjua, vaan jaksoimme yhä uskoa omaan tekemiseen, vaikka tappio kipeää tekikin. Seuraava ottelu oli yhtä hullunmyllyä, ja päättyi maalintekokilpailun jälkeen Kreikalle 11-7. Veskarit eivät oikein olleet parhaassa terässään, ja maaleja syntyi molempiin päihin tiuhaan tahtiin. Olimme pettyneitä, mutta mitään ei ollut vielä hävitty. Edessä oli ottelu Ruotsia vastaan, ja siitä muodostuikin todella jännittävä trilleri, joka ratkesi vasta ottelun viimeisessä tilanteessa, kun joukkueen Kapteeni paha29 tarjoili namupassin varakapteeni Harrille, joka ei erehtynyt vaan löi kiekon verkon perukoille, voittaen samalla ottelun meille 3-4. Olimme sittenkin vielä elossa. Kaikki ratkeaisi viimeisessä ottelussamme Kreikkaa vastaan. Tulosta minulla ei ikävä kyllä ole teille tarjota, mutta joka tapauksessa, hävisimme tuon pelin. Emme muistaakseni millään ihan hirveällä rökäletappiolla, mutta hävisimme silti. Kisamme päättyivät siihen, ja pettymys oli tottakai valtava, olimmehan ennen kisoja olleet yksi ennakkosuosikeista. Välillä kuitenkin käy näin, ja nämä kisat ovatkin olleet iso tekijä kasvussani henkisesti pelaajana, sekä ihmisenä. Kiitos Eick-Mabbu kaksikolle, että sain olla mukana imuroimassa.

Kausi 53: Kokeilua

Ennen kautta järjestettiin vaalit, jotka Eick voitti, ja nousi siis täten Habbo Hockeyn uudeksi johtajaksi. Meinasin jopa itsekin astua ehdolle, mutta onneksi tulin järkiini, vaikka en minä voittanut kuitenkaan olisi. Joukkueita oli jälleen vähän, ja silloin päätin pienen harkinnan jälkeen luoda ensimmäistä kertaa oman joukkueeni. Sain mukaani Salferduksin, jonka kanssa olin ystävystynyt viime kaudella enemmänkin. Paperilla meidän joukkueemme näytti hyvältä. Olimme saaneet mukaamme monia comebackin tehneitä pelaajia, kuten mm. vara0topin sekä tom-100:n. Myös habbo futis piireistä oli raahattu pari pelaajaa mukaan. Nimeä tiimille mietimme pitkään, mutta lopulta Sabres osoittautui sopivaksi. Kausi alkoi heikosti. Otimme turpaan kaikissa neljässä ensimmäisessä pelissä, mutta runkosarjan toisella puoliskolla pelasimme huomattavasti paremmin. Aloitimme heti kahdella voitolla, mutta sitten hävisimme niukasti Wheel Walkersille 3-5. Tämä tiesi sitä, että jos meinasimme pudotuspeleihin, meidän oli pakko voittaa viimeinen ottelumme HC Lutuuria vastaan. HarrisuN hankki minut pelikieltoon ennen tuota matsia, mutta se ei erityisesti haitannut, koska peli olisi jäänyt väliin joka tapauksessa. Matsi päättyi lopulta tasapeliin, kun juuri HarrisuN tasoitti ottelun kolmannen erän tilanteesta. Kun tulin kotiin Ilveksen lätkämatsista, skype lauloi välittömästi ja sieltä ensimmäisenä silmiini osui Harrin viesti, joka oli jotain tämän kaltaista: "HAHA LAUOIN TEIDÄT ULOS PUDOTUSPELEISTÄ VITUTTAAKO?" Kyllähän se vitutti. Kausi oli ollut pettymys joukkueelta, mutten henkilökohtaisestikaan ollut aivan parhaimmillani. Pelasin ihan ok tasolla, mutta minun olisi todellakin pitänyt pystyä parempaan. Tämän kauden jälkeen omistushommat saivat hetkeksi aikaa riittää.

Kausi 54: Comeback

Minulla oli jo Myssen kanssa suullinen sopimus siitä, että palaisin yhden kauden tauon jälkeen takaisin Wheel Walkersiin. Toisin kuitenkin kävi. Yhtenä päivänä Eick ja Mabbu vain ilmestyivät hotelliin, sekä ilmiselvästi juonivat jotain. He kuiskivat siinä ehkä muutaman minuutin, ja tämän jälkeen ilmoittivat, että Tornaadot ovat jälleen mukana kaudella 54. Ilmoitin välittömästi Mysselle, että vaikka olinkin jo mennyt lupautumaan Wheel Walkersiin, en voinut sanoa ei Tornaadoille. Mysse ei ollut kauhean tyytyväinen, mutta hyväksyi lopulta tilanteen. Ja niin, siinä me olimme taas. Muutama kausi sitten sen olisi pitänyt kaiken järjen mukaan jo päättyä, mutta mitä vielä. Runko oli jälleen aika samannäköinen, mitä se oli ollut aikaisemminkin. T@ilet, paha29, Mabbu, Eick sekä minä. Kaikki vanhat naamat olivat koossa. Joukkueen muista pelaajista mainittakoon sen verran, että mukana oli myös Habbo Hockeyn kenties kovin kaksikko, Baumgartren sekä Parrish. Paperilla mestaruus vaikutti läpihuutojutulta, mutta paperillahan pyyhitään tunnetusti vain persettä, kun tosipelit alkavat. Emme kuitenkaan antaneet kusen nousta hattuun, vaan dominoimme runkosarjaa kaikessa rauhassa, ja sen voitto irtosi lähes puhtaalla saldolla, kun hävisimme vain yhden ottelun, ja voitimme loput yhdeksän.

Pudotuspeleissä R.Somerjoen North Stars antoi meille ihan hyvän vastuksen, mutta eihän heillä loppupeleissä ollut juuri mitään saumaa tätä voittajista koostunutta joukkuetta vastaan. Finaalissa vastaamme asettui ehkä hieman yllättäen HC Lutuuri, joka pelasi vasta toista kauttaan, mutta oli jo toista kertaa finaalissa. Viime kaudella he kärsivät tappion Wheel Walkersille, ja lähdimme peliin sillä asenteella, että tälläkin kertaa heille jää vain luu käteen. Toisin kuitenkin kävi. En itse päässyt matsiin paikalle, mutta loppulukemat 4-9 eivät jätä jossiteltavaa. Pettymys oli tietenkin valtava, mutta tällä kertaa ehkä jopa hieman tavallista suurempi, koska kaikki oli sujunut siihen asti täysin nappiin. Olimme hävinneet kahdestatoista ottelusta kauden aikana vain yhden. Joka tapauksessa, itkuvirret eivät nyt auttaneet. Kuten sanonta kuuluu: Win the right games. Siihen emme tällä kertaa pystyneet. Runkosarjassa saavutetut voitot eivät paljoa lohduta siinä vaiheessa, kun kaulaan ojennetaan hopeinen mitali. Kausi oli kuitenkin hieno, niin joukkueelta kuin itseltänikin. Pelasin aikalailla normaalitasollani joka ottelussa, enkä antanut uuden tulokkaan Juusteerin kaapata ykkösmaalivahdin valtikkaa minulta. V.Vujtek Memorial Trophy meni kuitenkin tällä kertaa Protonomille, eikä se suoraan sanottuna kiinnostanut minua pätkääkään, koska mestaruus meni sivu suun.

Kausi 55: Tavoite

Minua kiinnosti edelleen vahvasti voittaa Mielialapelaajille mestaruus, mutta Tornaadot olivat jatkamassa myös tälle kaudelle. En saanut viime kaudella henkisesti samanlaista latausta päälle, mitä sain aikaisempina Tornaado-kausinani, enkä nauttinut pelaamisesta samalla tavalla, joten päätin vaihtaa maisemaa. Mielialapelaajat olivat jälleen koonneet hyvän rungon kasaan, ja mm. Jekimovs, Twister sekä Mysse olivat mukana. Viimeisimpänä mainittu kuitenkin poistui joukkueesta jo alkuvaiheessa, kun pelaaminen Meltin kanssa ei natsannut, ja täytyy myöntää, että ei se mitään herkkua minullekaan ollut. Runkosarja ei ollut meiltä paras mahdollinen. Otteet olivat ailahtelevia, mutta pelasimme kuitenkin sen verran hyvin, että selviydyimme pudotuspeleihin asti. Ei varmasti yllättänyt ketään, että Tornaadot olivat meidän matchup välierissä.

Syödessä nälkä oli kasvanut, ja halusin nyt entistä kiivaammin mestaruutta. Asiaan vaikutti paljon tietysti se, ettei Mielialapelaajat olleet vieläkään voittaneet mestaruutta, mutta myös se tosiasia, että omastakin viimeisimmästä kannunnostelu hetkestä oli jo seitsemän kautta aikaa. Ensimmäisessä kohtaamisessa johdimme peliä jo 4-0, mutta ensimmäisen erän tilanteesta maali omiin ja kaverille momentum. Totaalinen housuunpaskominen oli lähellä, kun Tornaadot kavensi pelin jo yhden maalin päähän, mutta onneksi Kedruth käänsi momentumin takaisin meille, ja voitimme matsin lopulta peräti 6-9. Pääsin itse niittaamaan viimeisen osuman tyhjiin. En ollut toisessa pelissä paikalla, ja täytyy sanoa, että olin hiukan yllättynyt, kun tulin kotiin ja luin foorumeilta, että toinen matsi oli päättynyt meidän 7-4 voittoon. Finaalipaikka oli itselleni, ja varmasti vielä enemmän muulle joukkueelle iso helpotus, kun Tornaado-peikko oli viimein karistettu harteilta.

Sitten se oli edessä. Finaali. Vastassa tulokasjoukkue, R.Somerjoen Celtics. Kaikki näytti loistavalta aina kolmannen erän puoleen väliin asti, kun johdimme matsia 1-4. Sitten tapahtui jotain. Celtics paukutti nopeaan tahtiin kaksi maalia, ja peli olikin yhtäkkiä 3-4. He laittoivat hurjan myllyn päälle, ja lopulta HUPPU-HAAMU30 onnistui tilanteesta tasoittamaan pelin. Edessä oli siis jatkoaika. Pääsimme heti ensimmäisestä tilanteesta vetopaikkaan, mutta Twister ei onnistunut lyömään kiekkoa nuottaan, ja seuraavasta hyökkäyksestä HUPPU-HAAMU laittoi kiekon maaliin ja kädet kohti hallin kattoa. Pelin jälkeen itselläni oli tyhjä, mutta ennen kaikkea pettynyt fiilis. Ainoa tavoite kauteen lähdettäessä oli ollut mestaruus, ja se jäi tälläkin kertaa voittamatta. En syyttänyt itseäni, mutta ratkaisuhetkillä minun olisi pitänyt olla parempi. Aina ei voi kuitenkaan voittaa, ja tiesin, että minun aikani tulisi vielä. Henkilökohtaisesti kausi oli kuitenkin tasoa hyvä, vaikka hienon runkosarjan jälkeen pudotuspeleissä tapahtuikin pieni notkahdus. Uran viides V.Vujtek Memorial Trophy tuli pokattua kauden päätteeksi, mihin voi tietysti olla ihan tyytyväinen.

Kausi 56: Takki suhisee

Tornaadot olivat edelleen mukana toiminnassa, ja kotiinpaluu houkutteli kovasti. Ei aikaakaan, kun lyhyet neuvottelut oli saatu päätökseen, ja minä olin jälleen takaisin siellä mihin kuuluin. Tornaadojen pukuhuoneessa. Täynnä intoa ja itseluottamusta. Kelasin mielessäni, että tästä tulee kausi, jolloin on vihdoin minun, ja ennen kaikkea meidän vuoromme voittaa. Asiat eivät kuitenkaan menneet ihan niin kuin piti. Kausi alkoi hienosti, kun heti avausottelussa nappasimme kovan maalintekokilpailun jälkeen Hawksin päänahan lukemin 6-5. Seuraavat kaksi peliäkin menivät vielä ihan ok, ja meillä oli noiden kolmen matsin jälkeen kasassa neljä pistettä, ja olimme hienosti pudotuspeliviivan yläpuolella kolmantena. Sitten alkoi alamäki. Hävisimme seuraavat seitsemän matsia putkeen, ja siinä vaiheesa vitutuskäyräni alkoi hipoa jo ennätyslukemia. Tuuri ei liiemmin meitä suosinut, ja välillä tuntui, ettemme voittaneet yhtään kaksinkamppailua koko matsin aikana. En saanut mitään kiinni, eikä tämä varsinaisesti auttanut joukkueemme jo muutenkin vaikeata tilannetta. Joka pelissä kiekot vain livahtelivat selän taakse, seisoi laukojan nopassa mikä luku tahansa. Tottakai jokaiselle maalivahdille tulee joskus huonoja pelejä, mutta minulle joka peli oli huono peli. En ollut, enkä ole tähänkään päivään mennessä vielä ikinä suorittanut niin huonosti, mitä juuri tällä kyseisellä kaudella. Olin jo aikaisemminkin miettinyt siirtoa muualle, ja ns. uuden alun aloittamista, mutta viimeistään siinä vaiheessa, kun Eick antoi tälle luvan ja Parisekin lähti Hawksiin, tein päätökseni. Tarkoitukseni ei ollut heikolla hetkellä jättää joukkuetta, ja toivon, että tästä ei saa sellaista kuvaa, että minä olisin jotenkin sellainen ihminen, joka välittömästi heikkojen hetkien aikana jättää uppoavan laivan, koska se ei ole totta. En vaan kokenut, että olisin ollut hyödykseni joukkueelleni sillä suoritustasolla, mitä pelistä toiseen esitin. Mielenkiintoisia tiimejä ei juurikaan ollut tarjolla, mutta Mysse sai lopulta houkuteltua minut seurakseen Black Knightsiin. Tulokasjengi, jossa joukkuehenki ei ollut paras mahdollinen, ja omistajana star-5. Alku ei siis ollut kovin lupaava.

Ensimmäinen matsini oli juurikin Tornaadoja vastaan, ja voitimme sekavan ottelun lopulta 5-6, ja iskin itse ottelun voittomaalin. Voittaminen tuntui hyvältä, mutta ei samalta, kuin se olisi tuntunut Tornaadojen kanssa. Tässä vaiheessa mieleeni hiipi ensimmäinen ajatus siitä, että olin tehnyt virheen. Ison virheen. Kun ensimmäistä kertaa siirron jälkeen juttelin Eickille, hän ilmoitti, ettei minulla ollut enää paluuta Tornaado-nuttuun. Ikinä. Se oli tietenkin jonkin asteinen järkytys, mutta Eick oli tehnyt valitansa, ja kunnioitin sitä, vaikka monesti yritinkin kinuta vielä yhtä mahdollisuutta, minkä olisin omasta mielestäni kyllä ansainnutkin. Lojaalisuuteni ei kuulemma riittänyt enää kantamaan tuota paitaa, jota olin jo seitsemän ja puoli kautta ylläni pitänyt. Siirrosta huolimatta maalinsuulla seisoi pelistä toiseen huono, sekä epävarma Juddo. Lopulta en kestänyt henkistä painetta enää itsekään, joten päätin siirtyä loppukaudeksi kentälle. Torjuntaprosentikseni tuolta kaudelta jäi murheellinen 59,00%, mikä oli siihen astisen urani huonoin, ja on muuten edelleen. Alitin kaikki mahdolliset rimat, ja tiedostin sen hyvin itsekin. Joka tapauksessa, mennään takaisin asiaan. Ensimmäisessä matsissani kentällä en vielä loistanut, mutta runkosarjan kahdessa viimeisessä pelissä olin suorastaan liekeissä. Ensin rökitimme Frozen Elephantsia vieraissa 2-8, ja itsekin naputin varsin mukavat 2+2 tehopisteet. Runkosarjan viimeisessä kamppailussa Mielialapelaajia vastaan sääliä ei tunnettu, vaan nuijimme heidät maan, vai pitäisikö sanoa jäänrakoon lopulta 5-3. Tein ottelussa urani toisen hattutempun, ja syötin vielä yhden maalin päälle, joten iltapuhteeni voidaan laskea onnistuneeksi. Selvisimme niukin naukin pudotuspeleihin asti, mutta siellä North Stars jätti meidät vaille mahdollisuuksia, ja tiputti meidät suoraan kahdessa ottelussa. Olin itse paikalla vain jälkimmäisessä, eli meidän kotipelissämme, jonka hävisimme 2-4. Sitä ennen olimme ottaneet vieraissa 6-2 kuokkaan. Tuskin tarvitsee erikseen mainita, että kausi oli kaikilla saroilla iso pettymys. Kauden päätyttyä mielessäni pyöri paljon ajatuksia, ja tässä vaiheessa jopa lopettaminen kävi mielessäni ensimmäistä kertaa. En ollut nauttinut pelaamisesta kuluneella kaudella, mutta tunsin kuitenkin sisälläni, että minulla on vielä annettavaa tälle lajille. Ja minullahan oli. Ja vitusti olikin.

Kausi 57: Hedelmää

Ennen kauden alkua Salferduks lähestyi minua ja heitti ilmoille ehdotuksen, että meidän pitäisi kyhätä Sabres uudelleen kokoon, tällä kertaa hieman paremmalla menestyksellä. Suostuin, koska heikosti sujuneen viime kauden jälkeen ei ollut paljoakaan menetettävissä. Omistushommat olivat muutenkin mukavaa vaihtelua sekalaisten viime kausien jälkeen. Mukana oli paljon samoja naamoja, jotka olivat messissä jo Sabresin ensimmäisellä liigavisiitillä, kuten kokeneet tom-100 ja vara0topi. Myös habbo hockeyn kaikkien aikojen pisteykkönen Parrish oli saatu jengiin mukaan, joten kaikki näytti ennen kauden alkua hyvältä. Runkosarja käynnistyi hyvin, ja ensimmäisen jakson jälkeen meillä oli viidestä pelistä koossa kolme voittoa, yksi tasapeli sekä yksi tappio. Toisella kierroksella tahtimme vain kiihtyi, ja päätimmekin lopulta runkosarja neljän ottelun voittoputkeen. Lähdimme pudotuspeleihin runkosarjan piikkipaikalta, ja meitä povattiin jopa mestarisuosikiksi. Olin itse ehkä hieman hämmentynyt tästä kaikesta, sillä en todellakaan osannut odottaa, että runkosarja saati koko kausi sujuisi näin hyvin.

Välierissä tylytimme ensimmäisessä pelissä Myssen Wheel Walkerisa peräti 9-3, mutta kotipelissään he latasivat kaiken peliin, ja meidän oli ehkä vähän vaikea asennoitua matsiin, kun ensimmäinen peli oli ollut käytännössä läpihuutojuttu. Peli päättyi lopulta tiukan väännön jälkeen Wheel Walkersin 5-4 kotivoittoon, mikä tiesi sitä, että edessä oli vielä kolmas, ja samalla ratkaiseva peli. Meillä oli kotietu, ja viimeksikin kaveri oli ollut aivan köysissä vieraissa. Meidän piti vain pitää huoli, että niin kävisi nytkin. Ja mehän pidimme. Emme päästäneet heitä maalintekopaikoille, voitimme kaksinkamppailut, ja lopulta voitimme koko pelin nöyryyttävästi 7-1. Grande finale. Se olisi nyt edessämme. Vastassamme oli Tornaadot välierissä tiputtanut, pelkästään Armeijan tyypeistä koostuva TsSKA Armeija. Meillä oli jälleen kotietu, eikä tämä peli lopulta juurikaan eronnut viimeisestä välieräpelistämme Wheel Walkersia vastaan. Johdimme ensimmäisen erän jälkeen jo 3-0, ja vielä toisenkin erän jälkeen olimme turvallisen tuntuisessa 3-1 johdossa. Niittasimme heti kolmannen erän ensimmäisestä tilanteesta 4-1 maalin, ja vain hetkeä myöhemmin Parrish heitti vielä lisää vettä kiukaalle iskemällä jo illan neljännen osumansa. Parri teki matsin lopussa vielä yhden, ja keräsi finaalissa täten hurjat 5+1 tehopisteet, ja voitti ansaitusti Playoffien MVP palkinnon. Ja me voitimme mestaruuden. En itse oikein edes tajunnut, mitä juuri oli tapahtunut. En osannut ollenkaan ennen kauden alkua, enkä oikeastaan kauden aikanakaan odottaa, että voisimme oikeasti voittaa mestaruuden. Tottakai meillä oli kova kokoonpano, mutta olin pelannut aikaisemminkin kovissa joukkueissa, eikä se loppupeleissä silti ollut merkinnyt mitään. Nyt kuitenkin voitimme. Minä voitin. Olin jälleen palannut voittajaksi kahdeksan kauden tauon jälkeen, ja se tuntui helvetin hyvältä. Pokkasin kauden päätteeksi jo urani kuudennen V.Vujtek Memorial Trophyn, mikä tietysti lämmitti mieltäni entisestään, sillä olin Weekesin rikkomattomana pidetystä ennätyksestä enää yhden Vujtekin päässä, mutta tärkeintä oli kuitenkin mestaruus. Voitto. Monen monta pettymystä se oli vaatinut, mutta nyt poika oli vihdoin siellä mihin se kuuluikin. Kotona.

Kausi 58: Sisäänajo

Olimme juuri voittaneet mestaruuden, joten tottakai Sabresin tarina jatkui myös seuraavalle kaudelle. Tällä kertaa moni viime kauden avainpelaaja päätti siirtyä muihin maisemiin, joten meidän oli kasattava joukkuen runkoa hieman uudestaan. Ajoimme sisään peräti viisi uutta junioria: !celine!, allupallu94, MrJalkaKarva, Virkkunen sekä Wannabe. He toivat porukkaan sopivasti mukaan uutta nuoruuden intoa, vaikka peleissä käyminen suurimmalta osalta jäikin aika vähäiseksi. Joukkueesta löytyi kuitenkin myös kokemusta, kun viime kauden mestarijoukkueen ykköstykki Parrish sorvasi Sabresin kanssa yhden kauden mittaisen jatkon. Ja vielä, kun ristiriitaisuuden ritari Blastyk liittyi joukkueen mukaan, olimme valmiita uuteen kauteen. Nimilista oli selvästi heikentynyt viime kaudesta, kun paljon uusia tulokkaita oli liittynyt mukaan, mutta luottoa omaan tekemiseen silti riitti. Kauden alku oli jälleen vahva meiltä, ja napsimme ensimmäisestä viidestä pelistä peräti neljä voittoa, kärsien vain yhden tappion. Tämän jälkeen otimme kuitenkin ensin Tornaadoilta, ja sitten Seattle Wondersilta rumasti dunkkuun, mikä tietysti hieman laski osakkeitamme sarjataulukossa. Palasimme kuitenkin nopeasti voittokantaan voittamalla viime kauden finaalivastustajamme TsSKA Armeijan komeasti kotona 9-1. En ollut paikalla seuraavassa pelissämme Dreamsia vastaan, mutta tämän matsin aikana joukkueen toinen omistaja Salferduks riitaantui Parrishin kanssa, ja lopulta Parri siirtyi kymmenen kolikon siirtosummalla juurikin Dreamsiin. Hävisimme seuraavan ottelumme kotona peräti 2-8, jolloin alkoivat puheet, olimmeko kiikkuneet vain ja ainoastaan Parrishin varsssa. Osoitimme kuitenkin väitteet vääriksi pelaamalla loppu runkosarjan kohtuullisella tasolla, napsien neljästä viimeisestä pelistä yhden voiton, kaksi tasapeliä sekä yhden tappion, joka tuli luovutusvoitolla runkosarjan viimeisessä kamppailussa Seattle Wondersia vastaan, kun meillä oli alivoima, ja ohjaajina tulokaspelaajat. Selvisimme helposti pudotuspeleihin, mutta emme kuitenkaan ylttäneet kahden parhaan joukkoon, joten meidän oli ennen ns. "final fouria" pelattava puolivälierät.

Vastassamme oli edellisten kausien avainpelaajiemme tom-100:n sekä Topon tulokastiimi Derby. Voitimme ensimmäisen pelin selkeästi kotona 6-2, mutta toisessa pelissä mentiin aina jatkoajalle asti, jossa RV kuitenkin ratkaisi voiton meille heti ensimmäisestä tilanteesta. Välierissä eteemme heitettiin vielä kovempi haaste, kun aina vaarallinen Tornaado-lauma pelasi kauden ensimmäiset pudotuspelimatsinsa meitä vastaan. Ensimmäinen ottelu päättyi tiukan väännön jälkeen Naadojen 4-3 kotivoittoon, ja toisessakin pelissä vääntö oli tasaista, mutta jouduimme lopulta kotonamme taipumaan lukemin 5-8. Ottelun käännekohtana voidaan pitää tilannetta, jossa pistimme paskamyrskyn pystyyn tilanteessa, jossa maali olisi meidän mielestämme pitänyt hylätä. Noin 10-15min shitstormin jälkeen Tornaadot iskivät heti seuraavasta hyökkäyksestä toisen maalin, ja voittivat täten momentumin itselleen. Annoimme Tornaadoille kuitenkin hyvän vastuksen, mutta jouduimme tällä kertaa tyytymään pronssiotteluun, joka oli aika löysää pelaamista niin Wheel Walkersilta, kuin meiltäkin, päättyen lopulta WW:n 5-3 voittoon. Kaudesta jäi kuitenkin hyvä maku suuhun, sillä saimme ajettua monia uusia junioreita sisään lajin pariin, eikä ilman mitalia jääminen sen enempiä jäänyt harmittamaan. Täytyy kuitenkin myöntää, että henkilökohtaisesti kausi oli heikko, eikä hyvä taso pysynyt yllä yleensä yhtä matsia pidempään. En kuitenkaan ollut huolissani, sillä tiesin, että pystyisin parempaankin...

Kausi 59: Ja niinhän minä pystyin

Sabresin viime kausi ei tuolla rosterilla ollut varsinaisesti mikään pettymys, joten olin edelleen innoissani joukkueen pitämisestä, ja Sabres jatkoikin taivaltaan myös kaudelle 59, tällä kertaa kuitenkin vain minun omistamani, sillä Salferduks siirtyi viime kauden jälkeen muihin maisemiin. Sain joukkueeseen ohjaajaksi Pohjoisatin, ja mainiona varamiehenä toimi tarvittaessa Drusi, kiitos hänelle siitä. Heidän lisäkseen joukkueeseen siirtyivät mm. HokiHammo sekä Jekimovs, jotka olivat kauden aikana joukkueen avainpelaajia, ja iso osa tärkeätä kokonaisuutta. Kausi alkoi hyvin, ja keikuimme koko runkosarjan ajan pudotuspeliviivan yläpuolella, emmekä missään vaiheessa menneet paniikkiin, vaikka olisimmekin hävinneet muutaman ottelun putkeen. Piikkipaikka jäi kuitenkin lopulta haaveeksi, sillä Tornaadot saalistivat meitä yhden pisteen enemmän, mutta olimme hyviä kakkosia. Runkosarjasijoitus ei oikeastaan ole itselleni merkinnyt ikinä oikein mitään, sillä playoffeissa ne kovat pelit kuitenkin pelataan. Ainoa tehtäväni runkosarjassa on ollut aina vain päästä siitä läpi, ei mitään muuta.

Välierissä Mizhe-Ferror kaksikon luotsaama Taliban antoi meille kovan vastuksen, ja ensimmäisen pelin voitettuamme, mielessä kävi varmasti jo ajatus, että tämä sarja on jo taputeltu, mutta se oli kaikkea muuta. En ollut paikalla toisessa ottelussa, ja yllätyksekseni olimmekin hävinneet ottelun, ja täten siirryttiin siis kolmanteen, ja samalla ratkaisevaan otteluun. Peli oli äärimmäisen tasainen ja tiukka, varmasti yksi urani tiukimmista. Aloitin maalivahtina hyvin, mutta kaveri karkasi varhaisessa vaiheessa jo kolmen maalin johtoon, ja päätimme vaihtaa maalivahtia, kun taas minä siirryin kentälle. Viimeisessä tilanteessa olimme 4-3 tappiolla, mutta meille oli vielä tulossa vetopaikka. Halusin kovasti vetää, ja Pohjoisat antoi suostumuksensa tälle. Annoin palaa, ja tein varmasti yhden urani tärkeimmistä maaleista tuossa tilanteessa. Kaikki oli taas auki, kun jatkoaika alkoi. Lopulta Pohjoisat löi meidät jatkoajan loppuvaiheilla finaaliin, ja fiilis oli mahtava. Viime kauden jälkeen halusin entistä kovemmin voittaa, ja finaalissa siihen oli jälleen mahdollisuus. En ollut finaalissakaan paikalla omista kiireistäni johtuen, mutta tappiolukemat 2-6 eivät valehtele. Olimme alakynnessä, ja Wheel Walkersin maalivahti maximono oli elämänsä liekissä torjuen 12 laukausta meidän toimittamastamme 14. Pettymys ei lopulta ollut edes suuri, sillä en odottanut, että pääsisimme näinkään pitkälle. Pelasin kuitenkin henkilökohtaisesti helvetin hyvän kauden, voittaen urani seitsemännen V.Vujtek Memorial Trophyn, nousten Weekesin kanssa tasoihin, ja se, jos mikä oli mahtavaa.

Kausi 60: Yksi urani parhaimmista

En miettinyt sen suuremmin saamiani sopimustarjouksia, vaan Sabres jatkoi myös kaudelle 60, mutta runko koki offseasonilla paljon muutoksia. Pohjoisat jatkoi, ja houkutteli mukaansa myös kaverinsa Mercurialin, ja minä taas houkuttelin heidän yhteisen tuttunsa Blastykin mukaan pelaamaan. Peelojengi, voisi joku sanoa. Myös tässä vaiheessa jo hyvä ystäväni Virkkunen oli mukana, ja pääsi käymään lähes kaikissa matseissa, ja olen siitä hänelle kiitollinen. Jengi ei olisi saavuttanut sitä mitä se saavutti ilman häntä. Kausi alkoi todella heikosti, ja hävisimme ensimmäiset kaksi peliä, molemmat yhdellä maalilla. Tämän jälkeen onnistuimme avaamaan voittotilimme Seattle Wondersia vastana, mutta seuraavan hävisimme jälleen yhdellä maalilla. Tornaadoja vastaan pelasimme tasan, ja voitokkaan Pakolaisia vastana pelatun ottelun jälkeen kärsitty luovutusvoitto herätti meidät lopullisesti tähän päivään. Aloimme voittamaan pelejä yksi kerrallaan, ja kipuamaan sarjataulukossa yhä korkeammalle ja korkeammalle. Viimeisellä kierroksella kärsitty luovutusvoitto karsi hieman pistesaalistamme, mutta ei vaikuttanut merkittävästi sijoitukseemme, joka oli lopulta neljäs. 8 joukkueen kaudella tämä tiesi puolivälieriä.

Ex-Sabresin vara0topin joukkue Grants oli ensimmäisessä ottelussa niskanpäällä, ja käänsikin ottelusta lopulta voiton rankkarien kautta lukemin 6-7. Toisen osaottelun kuitenkin voitimme tiukasti 6-5, joten edessä oli jo ties monettako kertaa Sabresin historiassa kolmas ottelu, panoksena välieräpaikka. Pusersimme ja pusersimme, ja tiukan väännön jälkeen ottelu päättyi lopulta meidän hyväksemme 4-3. Olin itse liekeissä tuossa ottelussa, poimien hyvät 8/11 torjunnat, ja mahtui mukaan isojakin torjuntoja. Välierissä Myssen Wheel Walkers antoi meille helvetillisen vastuksen, ja tuokin sarja venyi lopulta aina kolmanteen peliin asti, jossa me, Sabres, olimme kuitenkin lopulta vahvempia, ja tuon ottelun 3-4 lopputulos siivitti meidät täten finaaliin, jossa meillä oli kalavelkoja maksettavana Kultakala Cupin finaalin tappiosta Tornaadoille, emmekä halunneet suoda heille Triplaa (rs voitto, kkc voitto, liigan voitto), ja voitimme ottelun lopulta aika selvästi 3-6. Se ei kuitenkaan tuntunut siltä, miltä mestaruus yleensä tuntuu. Kultakala Cupin voitto olisi ollut ehkä vieläkin mieluisampi yllätys, mutta meidän oli tällä kertaa tyytyminen kakkossijaan. Siitä lisää alla.

KAUSI 60 KKC: ISOJA PELEJÄ

Tuo sana kuvastaa finaalin merkitystä. Iso. Se oli todellakin Iso peli. Isoimpia mitä Habbo Hockeyssä on pelattu, ja tullaan joskus tulevaisuudessa pelaamaan. KKC-finaali. Voitimme Seattle Wondersin ensimmäisellä kierroksella naurettavan helposti 3-5, ja numerot tässä tapauksessa valehtelevat hieman. Välierä onkin sitten urani varmasti pisin, ja yksi värikkäimmistä otteluista. Tuo kyseinen Jokerit-peli kesti lopulta n. 2 tuntia, ja päättyi meidän rankkarivoittoon. Peli oli katki n. 20min ajan paskamyrskyn takia, joka syntyi, kun tuomari Kaprizov laittoi Snapchattia jollekin kivalle tytölle, juuri kuin pelissä oli tilanne päällä. Kyse oli +6 syötöstä. Passihan itsessään meni perille, mutta Blastyk rollasi toiseen noppaan 1, ja tuomari kun ei tätä tilannetta snäppäillessään nähnyt, hän ei tiennyt mitä tehdä. Hän häipyi huoneesta, ja väitti myöhemmin, että kone tilttasi, kun ei uskaltanut kertoa totuutta. Hän paljasti minulle totuuden vasta muutamia kuukausia takaperin. Lopulta areena vaihtui, ja myös tuomari vaihtui. Salferduks tuomaroi ottelun loppuun, ja kun jatkoajallakaan ei ratkaisua syntynyt, siirryttiin siis rankkareihin, jotka me siis voitimme. Edessä oli Finaali. Grande Finale. Ihan oikea Peli. Koko ottelu oli aivan yhtä hullunmyllyä, Flowta. Kaikki olivat ns. tiloissa, ja keskittyivät peliin. Verbaalinen sanasota oli huikeaa katseltavaa, ja ottelu eteni lopulta aina jatkoajalle asti. Meillä oli tosin ratkaisun avaimet käsissämme viimeisen erän viimeisessä tilanteessa, mutta Sjomin onnistui lopulta torjumaan Pohjoisatin 6-vedon, ja viemään täten pelin jatkoille. Kauaa ei ehditty pelata, kun Mabbu96 löi mustan pussiin ja juhlat olivat valmiina. Tornaadot juhlivat, mutta me olimme maissa, lyötyjä. Joku väitti sitä höntsäturnaukseksi, mutta se oli kaikkea muuta. Se, joka tuollaista väittää, ei ole päässyt haistamaan tuon finaalin tuomaa euforian tunnetta. Pettymys oli iso. Ehkä isoin urallani. Siitäkin kuitenkin päästiin yli, vaikka se vaatikin jokusen kierroksen taas syttyä normipeleihin. Ehkä vielä jonakin päivänä minäkin nostelen tuota kannua. Ehkä.

Kausi 61: Bad memories

Kauden 60 KKC-pettymyksestä huolimatta, ja osittain siitä johtuen Sabres jatkoi myös seuraavalle kaudelle. Eikä tuo KKC nyt kaikkea ratkaissut, olimmehan kuitenkin voittaneet Liigan mestaruuden viime kaudella, joten tottakai halusimme menestyä vielä lisää. Täksi kaudeksi myös Salferduks teki paluun joukkueen omistusportaaseen kaverikseni, ja sai houkuteltua mukaan myös toisen kivikovasta Hawks-kaksikosta, eli Baumgartrenin, joka saikin samantien nimityksen joukkueen kapteeniksi. Myös Virkkunen jatkoi tälläkin kaudella, ja myös toinen luottomieheni Snotty oli ensimmäistä kertaa joukkueen mukana. NO0B siirtyi Blizzardsista tiimiin kesken kauden, ja muita maininnan arvoisia pelaajia joukkueessa ei sitten tainnut pelatakaan. Kausi starttasi jälleen yskähdelle, saldona neljästä pelistä vaivaiset kolme pistettä. Putki alkoi kuitenkin liikkua heti seuraavalla kierroksella, ja siitä käynnistyi neljän pelin voittoputki, joka katkesi tasapeliin Wheel Walkersia vastaan viimeistä edeltävällä kierroksella. Tässä vaiheessa runkosarjavoittomme oli jo varmistunut, joten viimeinen peli oli käytännössä enää pelkkä muodollisuus. Emme kuitenkaan lähteneet peruuttelemaan, vaan voitimme myös viimeisen ottelumme Wheel Walkersia vastaan, ja samaten playoffien ensimmäisen Mielialapelaajia vastaan. Pisteputki oli siis kasvanut jo seitsemän ottelun mittoihin, mutta katkesi lopulta seuraavassa matsissa, kun jouduimme taipumaan Mielialapelaajille jatkoajan jälkeen 6-5. Kolmas ja samalla ratkaiseva oli siis jälleen edessä.

Voitimme ottelun kotihallisamme lopulta helpohkosti 4-1, ja etenimme jo kolmatta kertaa peräkkäin finaaliin. Kokonaisuudessaa tuo finaalipaikka oli jo Sabresin neljäs. Runkosarjassa niukassti meidän taaksemme jäänyt Saints oli taistellut itsensä jälleen finaaliin asti, ja edessä oli hikinen ja helvetin kova kamppailu. Johdimme kolmanteen erään lähdettäessä peliä 3-1, mutta viimeisessä erässä tapahtui pahemman luokan sulaminen, ja ottelun loppulukemat olivat 3-4 Saintsille. Hopea ei maistunut hyvältä, varsinkin, kun se tuli näin karvaalla tavalla. Yksityiskohtaisemman raportin ottelusta löytää Harrin pelaajatarinasta, minä sitä en halua enempää avata, tai edes muistella. Voitin kuitenkin tuolla kaudella urani kahdeksannen V.Vujtek Memorial Trophyn, ja nousin tilastoissa yksin piikkipaikalle jättäen Weekesin taakseni, ja se hieman onnistui pyyhkimään häviämäni finaalin vitutusta pois mielestäni. Kokonaan en onnistunut tuota finaalia kuitenkaan unohtamaan, ja nälkää seuraavalle kaudelle jäi paljon.

Kausi 62: Nälkää

Sitä riitti. Joukkueeseen saatiin viime kauden nimien lisäksi muutama uusi kasvo mukaan, joista kovimpana mainittakoon Sjomin. Myös Parise ja Volsteinium siirtyivät offseasonilla tiimiin, mutta varsinkaan ensimmäistä ei kovin monessa pelissä kovista odotuksista huolimatta näkynyt. Se ei kuitenkaan muun porukan menoa haitannut, päinvastoin. Alkukausi oli jälleen takkuinen, kolmesta pelistä yhtä monta pistettä, mutta sen jälkeen alkoi taas kulkemaan. Murskavoittoja murskavoittojen perään, kolmen ensimmäisen matsin jälkeen emme hävinneet ensimmäistäkään ottelua, ja voitimme jokaisen vähintään kolmella maalilla. Kehtaisin väittää tuollaista pelaamista dominoinniksi, ja sitä se kieltämättä olikin. Kukaan ei voinut meille mitään, ja kultajuna puksutti edelleen tasaisesti raiteillaan.

Välierissä Raiders onnistui Game 2:sessa katkaisemaan meidän 8 ottelun pituiseksi venyneen hurjan voittoputkene, mutta finaalipaikan ratkaisevassa matsissa emme jättäneet heille mitään mahdollisuuksia, loppulukemat 6-4. Finaalissa vastassa takavuosien menestyjä, comebackin DealDuckin voimin tehnyt Zlayers. Psyykkaus alkoi jo ennen finaalia, provosin pykadeeta minkä kerkesin, ja häntä selkeästi vitutti toimintani, ja sekös minua nauratti. Itse finaali ei varsinaisesti ollut mikään kovinkaan haastava, tai yleisölle mielenkiintoinen peli, sillä varsinaista jännitystä ei tiukasta lopputuloksesta huolimatta ollut. 4-2, ja me palasimme mestariksi yhden kauden tauon jälkeen. Viides peräkkäinen finaalipaikka, ja siihen kylkeen vielä KKC-finaali kaudella 60. Olimme Habbo Hockeyn menestynein joukkue tuolla hetkellä, ja vieläpä selvästi. Kaudesta kauteen, sama joukkue mitalipeleissä. Sattumaako? En usko. Mestaruuden lisäksi matkaan yhdeksäs V.Vujtek Memorial Trophy, ja runsas määrä hienoja pelejä jälleen tämän joukkueen kanssa. Juna saapui kun saapuikin hienon kauden päätteeksi päätepysäkilleen.

Kausi 63: Tuska

Päällimmäisin ajatus, joka kaudesta jäi mieleen. Päätimme yhdessä tuumin Salferduksin kanssa tässä vaiheessa lyödä jarrun pohjaan Sabresin kanssa, ja jatkaa pelaamista ensi kaudella jossain muualla. Viime kauden mestaruus oli ollut hieno, ja siihen oli hyvä päättää tarina, toistaiseksi. Sain paljon tarjouksia, mutta Zlayers vaikutti ensialkuun houkuttelevimmalta, ja päätinkin sorvata yhden kauden mittaisen sopimuksen heidän kanssaan. Tuossa vaiheessa en voinut aavistaa, kuinka ison virheen tein laittaessani nimen alle sopimuspaperiin. Tämä kausi käytännössä tappoi minun urani, jos rehellisiä ollaan. Tuon kauden jälkeen, motivaationi ei ole ollut entisellään. Minulle oli tullut kauden 62 aikana mieleen ajatus, ihan vain kokeilumielessä. Päätin siirtyä kentälle. Maalivahtina olin saavuttanut jo kaiken, mitä halusin. Weekes oli jäänyt taakse jo aikoja sitten, ja edes perävalojani ei enää näkynyt hänen näköpiirissään. Ajattelin, että vaihtelu voisi virkistää. Niin ei kuitenkaan käynyt. Ensimmäiset pelit olivat vielä ihan mukavia, mutta loppua kohden vitutuskäyräni alkoi jälleen vaarallisesti nousta. Joukkueessa oli ihan ok tyyppejä, kuten pykadee, DealDuck sekä Bergensson, mutta siltikin, pelaaminen ei vain tuntunut... mukavalta? Yksinkertaista. En viihtynyt kentällä, ja kun peleissäkin tuli turpaan, en todellakaan nauttinut olostani joukkueessa. Muutamat kaverit hyppäsivät toisiin joukkueisiin, tyytymättömyyttään hekin tietysti. Minäkin itsekseni pyörittelin ajatusta, mutta lupasin DealDuckille, että jaksan sinnitellä kauden loppuun. Se oli tuskaa, eikä mitään muuta. Yksi tuskaisimmista, ellei tuskaisin kausi urallani. Siirryin loppukaudeksi maaliin, kun DD ei saanut enää mitään kiinni, mutta eipä minullakaan sen paremmin mennyt. Selvisimme kuitenkin kuin ihmeen kaupalla puolivälieriin asti, mutta kuten arvata saattoi, en ollut liiemmin kiinnostunut asiasta. Halusin vain kauden loppuvan, ja jouduimmekin taipumaan Saintsin käsittelyssä lopulta kolmessa pelissä voitoin 2-1. Kauden loppuminen oli minulle iso helpotus. Jos yhden positiivisen asian haluan kaudesta hakea, rikoin piste-ennätykseni, joka oli ollut voimassa edelleen kaudelta 43 lähtien. Tuon kauden saaliini 5+4 parani nyt kahdella, ja lopulta pistesaldokseni muodostui kauden lopussa 4+7. Sekään ei kauden lopussa juurikaan lohduttanut. Mietin lopettamista. Olin jopa varma. Kunnes...

MM 16: Pettymys

Kahden vuoden tauon jälkeen oli jälleen aika pelailla taas MM-kisoja, sillä vuoden 2015 kesällä kyseisiä hippaloita ei järjestetty joukkueiden vähäisen määrän vuoksi. Eick kysyi minua jälleen mukaan Suomeen, ja päätin tottakai tarttua tilaisuuteen. Halusimme puhdistaa kahden vuoden takaiset huonot muistot, ja lähdimme helvetinmoisella innolla ja draivilla hakemaan mestaruutta, joka ainakin minulta sekä Eickiltä vielä uupui. Mukana olivat jälleen samat vanhat naamat, eli paha29 sekä HarrisuN. Uusiakin pelaajia toki saatiin mukaan, kuten Gelis sekä Jekimovs, jotka täydensivät porukkaamme hyvin. Myös Jani.94 oli vuoden 2014 tavoin mukana. Alku ei ollut tälläkään kertaa ruusuinen, mutta sentään parempi kuin viime kerralla. Saimme niistettyä Argentiinalta tasurin turvin pisteen, voiton ollessa ihan omissa käsissämme, mutta hukkasimme sen lopulta ottelun viimeisessä tilanteessa. Toisessa pelissä jouduimme taipumaan Tsekille 5-7, ja se otti kyllä koville jälleen kerran. Emme kuitenkaan luovuttaneet, vaan jatkoimme jatkopaikasta taistelemista kovalla asenteella. Argentiina ei kuitenkaan ollut asenteistamme kiinnostunut, vaan työnsi meidät tylysti kuilun partaalle, voittaen meidät selkeästi 2-5. Viimeisestä ottelusta tarvitsisimme vähintään 4 maalin voiton, ja tiesimme, että varsinkin MM-kisoissa se olisi hyvinkin mahdollista. En päässyt itse paikalle otteluun, mutta Tshekki joutui pelaamaan tuon kyseisen ottelun vieläpä alivoimalla, joten pöytä oli katettu meitä varten. Johdimme ottelua muutamaan otteeseen jopa viidellä maalilla, mutta lopulta peli päättyi 6-9 Tsekin tehdessä pari nopeaa maalia muutamaan minuuttiin, ja nitistäessään viiden maalin johdon kolmeen. Voitimme tilanteesta vielä aloituksenkin, mutta tyrimme vetopaikan ja kisat päättyivät jälleen siihen, alkulohkoon. Olin helvetin pettynyt, sillä olin missannut kaksi peliä neljästä, enkä täten voinut auttaa joukkuetta juurikaan. Vielä enemmän kuitenkin kirveli jatkopaikan menettäminen ja se, että MM-kultajahtini jäisi jälleen toiseen kertaan.

Kausi 64: The Last One?

...sama luonteenpiirre alkoi piirtyä minusta esiin, joka oli aikanaan nostanut minut huipulle. Kunnianhimo. Aloin taas haluta. Voittamista. Aloin haluta voittamista. Sabresin kanssa. Päätin, että nyt mennään eikä meinata. En saanut Reentiä mukaani, mutta se ei minua kiinnostanut. Ohjaamaan hankittiin Pohjoisat, ja Blastyk ja Mercurial houkuteltiin jälleen mukaan. Myös luottoratsuni Snotty ja Virkkunen olivat ns. "inessä" jälleen. Ehkäpä viimeisen kerran? Myös mm. PodolskiC sekä Bergensson oli hankittu tuomaan leveyttä, mutta alkukaudesta molempien aktiivisuus oli todella huonoa, jälkimmäisen läpi koko kauden. Kausi alkoi värisuoralla, 1 voitto, 1 tasapeli sekä 1 tappio. En ollut huolissani, luottoa löytyi omiin poikiin, vaikka oma taso heittelikin aika pahasti kauden aikana. Voiton arvo oli ensimmäistä kertaa Habbo Hockeyn historian aikana nyt 3 pistettä, joten voitot ja yksittäiset ottelut olivat entistä tärkeämpiä. Runkosarjan ensimmäinen puolisko oli kehno. Saalistimme 7 pelistä vain 10 pistettä, ja olimme jopa pudotuspeliviivan alapuolella, mutta onneksi vain käymässä. Sitten päätin, että nyt on pakko tehdä peliliikkeitä. Pohjoisatin kanssa olimme jo useaan otteeseen keskustelleet siitä, jaksaako hän enää kantaa vastuuta, ja siirtopyynnöt tulivat useasti esiin. Olin valmis täyttämään sen. Elämäni pisimpien neuvottelujen jälkeen, Salferduks siirtyi Wheel Walkersista Sabresiin, ja Pohjoisat pelasi lopulta loppukauden Mielialapelaajissa. Mercurial oli myös lähtökuopissa ystävänsä takia, mutta päätti jäädä auttamaan minua, ja sitä minä arvostan todella. Kurssi kääntyi. Aloimme voittamaan. Puskimme kohti suoraa välieräpaikkaa voitto ja peli kerrallaan, mutta pullahdimme lopulta juuri ulos Tornaadojen voitettua Mielialapelaajat viimeisessä runkosarjan ottelussa tiukasti 5-4. Voitimme viimeisestä seitsemästä ottelusta viisi, pelasimme yhden tasapelin ja hävisimme lopulta vain yhden noista seitsemästä. Edessä olisivat puolivälierät. Todennäköisesti viimeiset pudotuspelit Sabresin historiassa, sillä ensi kaudelle en olisi saanut Salferduksia mukaan, ja yksin en hommaa jaksanut pyörittää, varsinkaan, kun kaudesta 65 oli suunnitteilla "Viimeinen matka" tyyppinen kausi, johon olisin halunnut saada mukaan kaikki ne tärkeimmät pelaajat seuran kausien varrelta.

Ensimmäistä puolivälieräottelua hallitsimme suvereenisti ja voitimmekin lopulta 7-3. Ottelun jälkeen tunteet kävivät kuumina, sillä meidän pelityylimme ei juuri vastustajia hymyilyttänyt. Salferduks ei päässyt toiseen osaotteluun, mutta en usko sen olevan syy huonoon tuuriimme tuossa ottelussa, jonka takia hävisimmekin sen suurinumeroisesti 7-2. Viimeisessä, välieräpaikan ratkaisevassa ottelussa Salferduks oli jälleen poissa, mutta se ei meidän itseluottamustamme horjuttanut. Ottelun tilanne oli 4-4 kolmannen erän tilanteessa. Olin hetkeä aikaisemmin päästänyt Saintsin tasoihin luvattoman helposti, ja sain mahdollisuuden paikata virheeni tilanteessa. Kikkasin timmioakmenin, ja pääsin läpi vasta kolmannella kerralla. Tämän jälkeen bravuurilaukaukseni (SHOOT TAPIO LAAKSO #71 - LÄNGET), ja kiekko takuuvarmasti verkkoon ja Sabres välieriin. Huumaa. Sitä juurikin. Välierissä Mielialapelaajia vastaan ensimmäisessä ottelussa Mercurial ja Blastyk kärsivät pelikieltoa, mutta onneksemme kuitenkin Salferduks ilmaantui kuin ilmaantuikin paikalle. Ottelu oli äärimmäisen tasainen, ja ratkesi täysin tuuriin, eikä kummankaan joukkueen ohjausvirheisiin, päättyen Mielialapelaajille jatkoajalla 7-6. En voinut aavistaa, että tuo saattoi olla urani viimeinen peli tämän lajin parissa. Toiseen välieräotteluun en itse omien pelieni takia päässyt paikalle, mutta jätkät hoisivat sen tyylipuhtaasti kotiin 5-3 voitolla, ja kaikki ratkaistaisiin viimeisessä kolmannessa ottelussa. Mutta kuinka kävikään? Olimme koko kauden harrastaneet Sabresin tyylille uskollista peeloilua, provosointia, häröilyä ja tottakai siinä sivussa aiheuttaneet pahennusta voittojen napsimisen lomassa.

Meidät suljettiin liigasta, ja välierät uusittiin. En ollut edes pettynyt. Tiesin, että harmaalla alueella pelatessamme, ja hakemalla voittoa keinoja kaihtamatta näin saattaisi käydä. Tiedostin sen riskin. Riskipeliä, sitä se oli. Tämän jälkeen minusta tuntui, että olin valmis lopettamaan. Minulla ei ollut enää mitään, mitä antaa, tai mitään, mitä saada tältä lajilta. Olin saavuttanut kaiken mistä ikinä vaan uskalsinkin unelmoida. 6 mestaruutta, Sabresin nostaminen yhdeksi nyky-HH:n kovimmaksi joukkueeksi, 9x V.Vujtek Memorial Trophya, ja roppakaupalla muita kokemuksia. En saanut lajista enää samanlaisia viboja mitä joitakin kausia sitten. Kausi 63 oli alkua, ja viimeisellä kaudella latasin peliin kaiken, mitä minusta irti lähti. Nyt tuntuu, että tämä on hyvä vaihtoehto. En sano vielä lopettaneeni, mutten suoraan sanottuna usko, että ainakaan ensi kaudella tulen missään joukkueessa pelaamaan. Tauko olisi ainakin tässä vaiheessa vielä osuvampi sana kuvaamaan tilannettani. En voi enää antaa mitään uutta, enkä voi enää saada mitään uutta. Siinä vaiheessa tietää, että nyt on hyvä aika panna stoppi tälle kaikelle. Poistuin areenalta viimeistä kertaa. Tilastoissa häviäjänä, mutta henkisesti voittajana.

Kausi 65: Huge

Kaikesta huolimatta päädyin jälleen pelaamaan. Ei siitä sen suurempia selityksiä. Sain vihdoinkin uuden mahdollisuuden Tornaadoista, ja Eick antoi minulle anteeksi kauden 56 tapahtumat. Eickiltäkin oli ehkä pientä ylireagointia, mutta ymmärrän silti täysin. Taisin kuitenkin kirjoittaa tästä jo ylempänä, joten mennään asiaan. Kauden alla meitä arvosteltiin melko kovinkin sanankääntein ennakossa, ja epäiltiin miten joukkuehenkemme tulisi kestämään uudet pelaajat. Myönnetään, että asetelma oli tulenarka. Joukkueeseen oli offseasonilla liittynyt minun ja Wannaben lisäksi Saintsissa viime kaudella pelanneet HelloweenC ja HUPPUHAAMU-30. Ei tässä vielä mitään, mutta kun soppaan lisätään minun kanssani viime kaudella Sabresissa taistelleet Blastyk, Goldenpeach ja ReentValin, niin kasassa alkaa olla kovanluokan joukkue, pienellä riskillä höystettynä tietenkin. Me (tai omistajamme Eick enemmänkin) tiedettiin kuitenkin mitä olimme tekemässä. Meillä kenelläkään ei ollut epäluuloja tai kränää keskenään, vaikka ennakossa niin kovasti epäiltiin. Henki oli hyvä, ja pelitkin lähtivät sujumaan heti, voitettuamme heti alkuun viisi ensimmäistä otteluamme. Tätä seurasi pari tappiota, joista sisuuntuneena murskasimme vieraskentällä Wheel Walkersin 2-8 ja täten katkaisimme orastavan tappioputken. Runkosarjan loppu sujui myös vähintäänkin "kohtalaisesti", sillä emme jääneet kertaakaan ilman pisteitä viimeisessä seitsemässä ottelussa. Melkoinen tykki runkosarja siis, ja epäilijöille jauhot suuhun ja luuta kurkkuun.

Puolivälieriä meidän ei runkosarjan voitosta johtuen tarvinnut siis pelata, ja sieltä vastustajaksemme selvisi lopulta Pohjoisatin (tomon) ja vara=0topi=:n (topon) Derby, jolla oli kahdelta pelatulta kaudeltaan saavutettuna jo yksi mestaruus. He olivat runkosarjassa neljänsiä, ja heille olimme kärsineet kauden toisista tappioistamme. Helpolla emme siis tulleet pääsemään. Ei Derby meille kuitenkaan mitään mahtanut, otimme kahdesta matsista selvät 8-4 ja 3-8 voitot ja etenimme finaaliin. Toisaalla Blizzards teki jättiyllätyksen ja kyni Monarchsin suoraan kahdessa ottelussa pronssipeliin. Monarkit lähtivät sarjaan ehkä hieman ylimielisellä asenteella, sillä Blizzardsin omistajan Pirtelokin pelityyli oli vahvasti koko HH-kansan ihon alla. Finaalin pelamimme minun tekemälläni areenalla, jonka on joskus jopa sanottu olleen hienoin HH-areena. Sisustussuunnittelija Pirtelok auttoi minua projektissa jonkun verran, mutta otan silti kunnian omille harteilleni suurimmaksi osaksi. Pelissä oli huikea tunnelma. Sisääntulot, iso kenttä ja kunnon pöhinät. Yleisöennätykset paukkuivat, ja kotijoukkue Tornaadot kiitti kotiyleisöään näyttämällä hauista ja ottamalla selkeän 6-1 voiton ja näin mestaruusbileet alkoivat. Tornaadoissa kultaa, tätä olinkin jo kaivannut. Pirtelok pisti tappiotaan krapulan piikkiin, mutta minusta se kuulostaa vain tekosyyltä. Ottelu oli yksi ikimuistoisimmista pelaamistani, ja finaalin jälkeinen tunne oli euforinen. Olimme näyttäneet epäilijöille. Olimme todellakin näyttäneet.

Kausi 66: Puheluita

Luulin itsekin (jälleen kerran) että tämä oli nyt tässä, mutta palo oli jälleen löytynyt. Olin aikaisemmin lupautunut Paha29:lle tulemaan Citizensiin, sitten joskus kun hän sen perustaa. Nyt oli sen päivän aika, kun Citizens kävi toteen. Tästä oli puhuttu jo varmaan kaudella 46, mutta nyt siis oli sen aika. Liityin joukkueeseen, ja kasassa oli mielenkiintoinen ja mukava porukka. Samoja vanhoja naamoja, kuten Mabbu96 ja ReentValin, mutta myös uusia tuttavuuksia, kuten sannirau ja :Viili:. Tällä kaudella oli myös jotain uutta, kun pelien aikana olimme Discord-puheluissa. Nuo olivat usein hauskaa, ja sinne saattoi milloin vain tulla jauhamaan paskaa muiden kanssa. Tutustuin kauden aikana myös paremmin esim. Goldenpeachin kanssa. Puheluissa oli hyvä meininki, mutta välillä ohjaajat joutuivat korottamaan ääntä kun joku jauhoi paskaa vähän liikaa (en tunnusta). Pelit lähtivätkin käyntiin ihan hyvin, neljästä ensimmäisestä pelistä kolme voittoa. Sitten mentiinkin vähän vuorotahtiin voittojen ja tappioiden kanssa, ja mahtui mukaan yksi tasurikin.

Olin kesken runkosarjan jopa lähdössä joukkueesta Blizzardsiin (Goldenpeachin kanssa), sillä kaipasin actionia. Pelit olivat mielestäni vähän liian tylsiä, ja halusin pöhistä vähän enemmän. Blizzards tunnetusti oli kunnon pöhinäjengi, ja se oli pääsyy miksi sinne halusin. Nukuttuani yön yli kuitenkin tajusin, että Citizens on se joukkue missä haluan pelata. Olin ennen vain haukkunut Blizzardsia, ja omistaja Pirtelok ei ottanut kovinkaan tosissaan ehdotuksiani. Olin kuitenkin ollut tosissani. Parempi kuitenkin näin lopulta, vaikka Blizzards lopulta mestaruuden voittikin. Jonakin päivänä kuitenkin haluaisin ehkä vielä pelata Blizzardsissa, jokin siinä on aina kiehtonut. Joten Pirtelle

Olimme tiukassa runkosarjassa lähellä jopa tippumista, mutta selvisimme kuitenkin neljäntenä pleijareihin, kahden pisteen erolla ulos jääneeseen Natuun. Henkilökohtaisesti runkosarja meni ihan penkin alle, ja torjuntaprosenttini lähenteli jopa alle 60. En ollut kuitenkaan erityisemmin edes pettynyt. Olin jo voittanut Vujtekeja sen verran, että tiesin oikean tasoni. Henkilökohtaisella menestyksellä ei ollut enää niin suuri rooli pelaamisessani.

Puolivälieriin lähdin luottavaisin mielin. Tiesin, että tällä porukalla olisi mahdollisuudet vaikka mihin. Tiukka 3-2 kotivoitto Wheel Walkersista vain nosti odotuksiani. Vieraissa saimme kuitenkin rumasti 8-4 pataan, ja olo oli vähän sekava sen jälkeen. En kuitenkaan odottanut, että oikeasti putoaisimme. Niin siinä kuitenkin sitten kävi. Tiukka ja mahtava game 3 päättyi lopulta jatkoajalla Wheel Walkersin hyväksi. Torjuin ensimmäisen yrityksen, mutta kiekonmenetys puolustajalta ja toinen laukaus sitten meni sisään. Ei mahtanut mitään, harmitti vietävästi, mutta peli oli kuitenkin erittäin loistava. Tunnelataus oli iso ja pöhinä hyvä. Onnittelinkin WW:tä välittömästi jatkopaikasta, ja sitten aloin miettimään jatkoani. Citizensin jatkon selvittyä, päätin että tämä ei voi jäädä tähän. Haluan voittaa tällä porukalla.

Kausi 67: Ei enää puheluita

Päätin siis jatkaa. Nousin jopa joukkueen toiseksi varakapteeniksi, mikä oli maalivahdille suuri kunnia. Rosterissa oli ollut jonkin verran vaihtuvuutta, ja sisään oli tullut mm. hyvä ystäväni pykadee ja mazeilukaverini NO0B. Pöhinöitsijät Goldenpeach ja ReentValin olivat ensimmäisenä mainitun perustamassa tulokasjengissä Royalsissa vääntämässä. Se oli toinen vaihtoehtoni kauden alla, mutta Citi vei kuitenkin tämän kilpailun. Paperilla Royalsilla oli liigan kovin jengi, mutta kuten tiedämme se ei aina ratkaise kaikkea. Noh, asiaan. Kausi alkoi kahdella voitolla, ja kaikki näytti hyvältä. Voitimme jopa itse Royalsin, mutta näiden kahden matsin jälkeen hävisimme seuraavat kahdeksan, ja usko oli kyllä koetuksella joissakin tilanteissa. En kuitenkaan luovuttanut kuten kaudella 56. Viimeisestä neljästä pelistämme voitimme kolme ja nousimme viimeiselle pudotuspelipaikalle ohi Condorsin.

Puolivälierissä vain maalierolla suorasta välieräpaikasta jäänyt Royals asettui siis meitä vastaan. Monet varmasti odottivat melkoista persraiskausta, ja Citizensin olevan ottavana osapuolena. Me kuitenkin uskoimme itseemme kokoajan, vaikka ensimmäisessä matsissa tulikin rumasti 8-5 dunkkuun. Kovalla taistelulla ja asenteella veimme kotipelimme 5-4 ja pitkitimme sarjan kolmanteen osaotteluun. Game 2:ssa johdimme ottelua jo 4-0, mutta Royals tuli lopulta tasoihin asti. Pieni paniikki iski, näinkö tässä taas käy. Jollain saimme kuitenkin käännettyä ottelun itsellemme, ja pääsin vielä itse niittamaan tuon 5-4 voittomaalin, tietenkin tilanteesta. Game 3 oli samalla tavalla äärimmäisen tiukka kamppailu. Otin matsissa pari äärimmäisen isoa torjuntaa, ja tein lopulta kaksi maalia, molemmat tilanteista. Loppulukemat olivat Citizensin eduksi 3-4, ja fiilis oli aivan huikea. Pääsin jälleen tekemään voittomaalin kolmannen erän tilanteesta, ja jestas että tuntui hyvältä! Toki kyseessä olivat vasta puolivälierät, mutta nautin nähdä sen Royals-pelaajien vitutuksen. He olivat olleet enemmän tai vähemmän ylimielisiä koko kauden, varsinkin meitä kohtaan, ja nyt he tippuivat meille. En voi kiistää, etteikö tuuri olisi ollut meidän puolellamme kahdessa viimeisessä matsissa. Toisessa ottelussa selvästi, kolmannessa ratkaisevissa tilanteissa. Silti, me voitimme. Tämä on tuurilaji. Joku fiksu on joskus sanonut, että tuurikin pitää ansaita, ja näinhän se omalla tavallaan onkin. Who cares? Me voitimme. Pakko vielä korostaa, että matsi oli aivan mahtava. Hyvää pöhinää ja huutelua molemmin puolin. Yksi iso syy miksi pelaan HH:ta. Pelien jälkeen kävin kuitenkin rehellisesti "kättelemässä" vastustajan jengin pelaajia sanallisesti. Peli on aina peliä, mutta sen jälkeen ollaan taas kavereita.

Eteenpäin. Välierissä pelasimme pari äärimmäisen tiukkaa mittelöä Derbyä vastaan. Molemmat päättyivät meidän jatkoaikatappioihimme. Monet olivat tottakai vahingoniloisia, kun näkivät ettei meillä riittänytkään finaaliin asti, vaikka Royalskin tippui. Lähinnä vain nauratti katkeruus. Ensimmäisessä pelissä kävin jälleen tasoittamassa matsin tilanteesta. En tiedä miksi, mutta nämä tilannemaalit ovat muodostuneet minun jonkinlaiseksi bravuuriksi. Tuntuu aina silloin uppoavan, ja hyvä näin. Siinä yksi salainen ase voittoon! Pettymys oli tottakai iso, mutta hyvä sarja myös Derbyä vastaan, ja hyvä maalivahtiystäväni Tikkanen pääsi upottamaan voittomaalin taakseni jatkoajalla, mikä lievensi pettymystä. Mieluummin häviän Derbylle välierissä, kun Royalsille puolivälierissä. Pronssiotteluun lähdimme voittamaan, sillä halusin todellakin voittaa mitalin tässä jengissä. Ja kaikki muutkin halusivat päättää hienon nousujohteisen kauden voittoon. Ja sen me myös saimme. Wheel Walkers ei ollut ihan niin motivoitunut pelaamaan, mutta kyllä hekin yrittivät. Tiukka 3-4 voitto sopi hyvin kauden kuvaan, ja on kuvaavaa, että viisi kuudesta pelaamastamme playoff-ottelusta päättyivät yhden maalin erolla. Otin tilanteessa ratkaisevan torjunnan ja täten varmistin meille pronssin. Muutenkin vahva peli minulta, torjunnat 12/15. Fiilis oli erittäin hyvä, vaikka emme päätyyn asti päässeetkään. North Stars vei lopulta melko tylsän, ja Royals-pelaajien katkerien tilitysten mukaisesti "rapakauden" finaalin Derbyä vastaan, mikä oli sinänsä harmi, sillä olisin toivonut Tomolle ja kumppaneille voittoa. Ei silti erityisemmin väliä. Torjuntaprosentti tipahti runkosarjassa alle 60, mikä olisi ennen ollut järisyttävä pettymys, mutta nyt ei jaksanut edes erityisemmin kiinnostaa. Menee miten menee, kunhan vaan voitetaan niitä pelejä. Playoffeissa kohti tuli lähes enemmän vetoja kuin runkosarjassa, johtuen siitä, että runkosarjassa tuli missattua pelejä jonkin verran. Playoffeissa ei yhtään. Sivuhuomiona tähän loppuun, että Discord-puhelut olivat jälleen tällä kaudella mukana, mutten itse osallistunut niihin. Ei vain innostanut, vaikka se kieltämättä hauskaa olikin aikaisemmalla kaudella.

Tähän loppuun vielä. En halua millään tavalla vittuilla tai aukoa päätäni Royalsin sen aikaisille pelaajille, vaikka tekstistä tälläisen käsityksen saakin. Tappiot saa ja pitää harmittaa, niin varmasti itseänikin olisi. Todennäköisesti olisin itse ollut huutelemassa rapakautta, jos olisin Royalsissa vain pelannut. Ei muuta, peace!

to be continued!


40: Crvena Zvezda / Kuusysi (pronssi)
41: Rams / Phoenix (hopea)
42: Phoenix (pronssi)
43: Pandabjörns / Hawks (hopea)
44: Tornaadot (hopea)
45: Tornaadot (kulta) [C]
46: Tornaadot (kulta)
47: Tornaadot (kulta)
48: Saints (4.sija)
49: Tornaadot (hopea)
50: Tornaadot (pronssi)
51: Mielialapelaajat (pronssi)
52: Wheel Walkers (pronssi)
53: Sabres (Omistaja, 5.sija)
54: Tornaadot (pronssi)
55: Mielialapelaajat (hopea)
56: Tornaadot (8.sija)
57: Sabres (Omistaja, kulta)
58: Sabres (Omistaja, 4.sija)
59: Sabres (Omistaja, hopea)
60: Sabres (Omistaja, kulta)
61: Sabres (Omistaja, hopea)
62: Sabres (Omistaja, kulta)
63: Zlayers (6.sija)
64: Sabres (Omistaja, diskaus välierissä)
65: Tornaadot (kulta)
66: Citizens (5. sija)
67: Citizens (pronssi)
68: Sabres (pronssi)
69: Sabres (7. sija)
73: Tornaadot (4. sija)
85: Saints

MM-13: Tsekki (hopea)
MM-14: Suomi (ei jatkoon)
MM-16: Suomi (ei jatkoon)
MM-17: Suomi (kulta)

KKC 60: Sabres (Omistaja, hopea)
KKC 65: Tornaadot (tippuminen ensimmäisessä otteluparissa)

9x V.Vujtek Memorial Trophy
1x Fobia Memorial Trophy
2x Negatiivisesti yllättänyt pelaaja
1x Pudotuspelien arvokkain pelaaja

Liiga: 7-7-8
MM: 1-1-0
KKC: 0-1-0
Yhteensä: 8-9-8

Nimimerkit: Juddo, Hamburglar
Viimeisin joukkue: Sabres
Edelliset joukkueet:
Sabres (10 kautta, 3-2-1)
Tornaadot (10 kautta, 4-2-2)
Mielialapelaajat (2 kautta, 0-1-1)
Phoenix (2 kautta, 0-1-1)
Hawks (1 kausi, 0-1-0)
Kuusysi (1 kausi, 0-0-1)
Wheel Walkers (1 kausi, 0-0-1)
Saints (1 kausi, 0-0-0)
Zlayers (1 kausi, 0-0-0)
-----------------------------------
Black Knights
Crvena Zvezda
Pandabjörns
Rams
Dynamo
----------------------------------
IFK
Hustlers

Pelatut kaudet: 31
Mitalit: 7 mestaruutta, 7 hopeaa, 8 pronssia, 1 MM-kulta, 1 MM-hopea, 1 KKC-hopea (22 mitalia + 2 MM-mitalia ja 1 KKC-mitali)
Henkilökohtaiset meriitit:
Kauden 40 paras maalivahti (V.Vujtek Memorial Trophy)
Kauden 40 paras tulokas (Fobia memorial Trophy)
Kauden 42 paras maalivahti (V.Vujtek Memorial Trophy)
Kauden 47 negatiivisesti yllättänyt pelaaja
Kauden 49 paras maalivahti (V.Vujtek Memorial Trophy)
Kauden 50 paras maalivahti (V.Vujtek Memorial Trophy)
Kauden 55 paras maalivahti (V.Vujtek Memorial Trophy)
Kauden 57 paras maalivahti (V.Vujtek Memorial Trophy)
Kauden 58 negatiivisesti yllättänyt pelaaja
Kauden 59 paras maalivahti (V.Vujtek Memorial Trophy)
Kauden 61 paras maalivahti (V.Vujtek Memorial Trophy)
Kauden 62 paras maalivahti (V.Vujtek Memorial Trophy)
Kauden 65 pudotuspelien arvokkain pelaaja
Uran tehopisteet: 39+42=81 runkosarjassa, 14+7=21 pudotuspeleissä, 5+2=7 MM-kisoissa, 1+0=1 Kultakala Cupissa (59+51=110)

Kunniamaininnat:

Eick - Tämä kaveri on ollut hyvin suuressa roolissa urani aikana. Pelasimme ensimmäistä kertaa yhdessä, kun pelasin vasta urani toista täyttä kautta (k41). Jo silloin Eickille kävi selväksi, että olen helvetin ärsyttävä tapaus, jonka kanssa ei voi puhua mistään vakavasti. Tänä päivänä olemme edelleen hyviä ystäviä, ja juttelemme lähes päivittäin kaikesta maan ja taivaan välillä. Kaudella 44 otti minut siipiensä suojaan Tornaadoihin, ja tuo huikea yhteinen tarinamme päättyikin vasta kaudella 56, tosin minun päätöksestäni. Yksinkertaisesti, helvetin hieno mies, ja saan kyllä olla kiitollinen, että olen tähän kaveriin saanut tutustua.

ReentValin - RV on ollut minulle kaudesta 52 lähtien hyvin läheinen ystävä HH-piireissä, ja olemmekin pitäneet joukkuettamme Sabresia jo monen monta kautta yhdessä. Tekee kaikkensa voittaakseen pelejä, eikä kaihda keinoja, ja siitä asenteesta minä diggaan. Ei ole ikinä suoraan myöntänyt pitävänsä minusta, mutta kyllähän minä tiedän, että todellisuudessa tuo velikulta pitää minua hyvänä kaverinaan. Haukumme yleensä toisiamme kilpaa, ja minä usein häviän nämä kaksintaistelut. Ehkäpä vielä jonakin päivänä pelaamme samassa joukkueessa, ja ennen kaikkea, ehkä joskus onnistun voittamaan hänet verbaalisessa kaksinkamppailussa? Ken tietää.

HUPPU-HAAMU30 - Emme pelanneet useasti samoissa joukkueissa, mutta juttelemme lähes päivittäin, emmekä pelkästään Habbo Hockeysta, vaan elämästä ylipäätään. Asiasta kun asiasta voidaan puhua, vaikka kaverin vastaukset välillä melko tylsiä ovatkin. Monta hyvää keskustelua on vuosien saatossa käyty, ja toivottavasti sama rata jatkuu. Ei välttämättä ole kasvattanut minua henkisellä tasolla samalla tavalla, kuin kaksi aikaisemmin mainittua kaverusta, mutta hyvää oppia on tältäkin suunnalta jonkun verran saatu. Toivottavasti tapaamme vielä joskus pelikentilläkin saman joukkueen paidassa. Näen vieläkin painajaisia kauden 55 viimeisestä tilanteesta. Ja Huppu, kyllä mä sen kermakakkuvideon vielä joku kaunis päivä toteutan!

paha29 - Kuten taisin mainitakin, minun oli tarkoituksena puhua tästä hienosta miehestä hieman lisää tarinan lopussa, ja tässä se nyt tulee. Kapteeni. Johtaja. Millään muilla adjektiiveillä tätä kaveria ei voisi paremmin kuvailla. Rento kaveri, joka osaa kuunnella ja heittää samalla helvetin hyvää läppää. Kokenut urani parhaimmat kaudet tämän kaverin kanssa, ehkäpä myös osaksi hänen ansiostaan. En voi sanoin kuvailla, kuinka hienoa on ollut pelata äijän kanssa, jolta löytyy tuon tason leadershippiä. Toista samanlaista ei tämän maan päältä löydy, ja olen enemmän kuin kiitollinen, että olen saanut tutustua siihen yhteen valioyksilöön. Joutunut paimentamaan minua Tornaado-kausina paljonkin, kun suu ei meinannut millään pysyä kiinni. Eräänlainen mentori koko Tornaadoille. Toivottavasti ura jatkuu Naado-paidassa vielä pitkään. Colby, jumalauta mä rakastan sua!

Virkkunen - My buddy. Luottoratsuni, joka auttoi minua Sabresin kanssa, aina kun apua tarvitsin. Pelasi joka kausi aktiivisesti ollen jengin tärkeimpiä palasia. Henkilökohtaisesti hyviä keskusteluita varsinkin viime kauden aikana tuli käytyä kaverin kanssa. Muutaman kerran olen joutunut ikävään äänensävyyn miehelle sanomaan, jos mittarini on kiehunut yli, mutta arvostan tuota luonteenpiirrettä kaverissa. Halusi voittaa, enemmän kuin mitään muuta. Toivottavasti ensi kausi sujuu kaverilta hyvin, ja armeijan jälkeen on kiinnostusta jatkaa lajin parissa, sillä kaverilla on potentiaalia vaikka mihin, jos vain aika ja kiinnostus riittää. Muuta en oikeastaan voi kaverista sanoa. Kiitos. Vittu kiitos sinulle Sane.

Snotty. - Toinen henkilökohtaisista luottomiehistäni. Edusti Sabresia pari kautta Virkkusta vähemmän, mutta se ei vähennä yhtään sen työn arvoa, mitä hän on joukkueen eteen tehnyt. Oli fairplayer, mutta tarvittaessa osasi suorittaa myös ovelaa piilopeeloilua, ja minä yleensä sytyin tälle toiminnalle, vaikka näin ei ehkä saisi sanoa. Oli aina paikalla, kun miestä tarvittiin. En ehkä ole antanut kaverille sitä arvostusta tai vastuuta, mitä hänelle kuuluisi, mutta toivottavasti jatkaa uraansa Sabresin pienestä breikistä huolimatta. Helvetin hyvä jätkä, ja ennen kaikkea kaveri minulle. Kiitos sinullekin Snotty. Kiitos.

Pohjoisat - Otti minut kaudella 40 Kuusysiin, kun minut oli ensin potkittu pihalle Crvena Zvezdasta. Antoi minulle sen mahdollisuuden, mitä djbos, Sjomin tai Hinodi ei antanut. Antoi aikaa. Sain juonesta kiinni heti, kun minun annettiin rauhassa kehittyä eikä niskassa hypitty ensimmäisen virheen jälkeen, ja tässä on tulos. Jeesasi minua Sabresin ohjauksessa AINA, kun RV ei ollut mukana kuvioissa. En voi kiittää tätä kaveria yhtään enempää. Nöyrä, ennen kaikkea pyyteetön joukkuepelaaja. Spämmii vapaaseen keskusteluun turhaa paskaa, mutta tuleepahan forkille viihdykettä. Paikkasi HarrisuNia diktaattorin paikalla erinomaisesti tämän painaessa kytkintä, ja on tämän lajin yksi tukipilareista. Toivottavasti tapaamme vielä positiivisemmissa merkeissä mihin kaikki loputa päättyi. Tsemiä!
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Tosiaan. Tämä taisi nyt olla tässä, ainakin hetkeksi. Toivottavasti näemme vielä joskus, ja voimme pelata yhdessä, tämä on siis sinulle, joka juuri luet tätä tekstiä. Kiitos kaikille aivan huikeista muistoista ja kokemuksista, joita minulle on urani aikana tapahtunut. Kiitän joka ikistä kanssapelaajaa, kiitän johtajia, kiitän omistajia, kiitän joukkuetovereita, kiitän vastustajia. Kaikkia. Tämä tarina ei olisi ollut mitään ilman teitä. Nyt se tarina on tullut ainakin toistaiseksi tiensä päähän. Ehkä vielä näemme, ehkä emme, motivaatio on ainakin tällä hetkellä todella alhainen. Ehkä vielä joskus? Ehkä.

Haluan vielä edellä mainittujen kaverien lisäksi osoittaa kiitokseni myös:
Wannabe
Mabbu96
R.Somerjoki
T@ilet
Mercurial
Gelis
Kaprizov
Mysse
Sjomin
Erik..
Tornaadot
Sabres

"Paska jätkä"

Eick 30.9.2016

Kiitos ja anteeksi


"Suljen ihanan pelirasian, kierrän kikat kippuraan. Muistot mukavat taskuun talletan, siihen saakka, kun tavataan. Kiitän, kumarran, niiaan, vilkutan, ehkä joskus taas yhdessä pelaillaan."

Kiitos juddo 44-47, 49-50, 54 ja 56. Harmi että sun viimeisellä tornaadokaudella kävi miten kävi, mut onneks kaikki meni sun osalta ansaitusti hyvin. Hattu päästä.

Kiistatta paras maalivahti kautta aikain. Torjuntatilanteissa usein rauhottaa oman joukkueen pelin ja hyökkäystilanteissa sekoittaa vastustajan pelin, toisin sanoen yksi ainoita maalivahteja joka onnistunut omalta tontiltaan dominoimaan psyykkistä peliä noinkin täydellisesti.

En usko että hokkarit ois naulattu lopullisesti, pieni tauko tekee aina joskus hyvää.

Hyvä ystävä niin kentällä kun sen ulkopuolellakin, no matter what.

Juddoa vastaan tälläkin kaudella molemmissa Sabresin peleissä vedin yhteensä noin 7-8 kertaa. Arvatkaa menikö ykskään sisään. 9 Vujtekia kertoo aika paljon kaverista. Ja lähes jokaiselta pelaamaltaan kaudelta saavutetut lähes 20 mitalia kuvaavat Juddoa yhdellä sanalla: Voittaja.

Jäbä jonka oon tuntenu jo 5+ vuotta, niin hh kuin hf piireissä. Hyvä ystävä, paljon saavuttanut ja henkilö jota arvostan suuresti (Y) kingi

Helvetin hyvä äijä ja yks tärkeimmistä kavereista nykypäivänä, vaik välil tapellaanki niin arvostan sua silti. Kiitti kaikista kausista Sabresissa, palaisin koska vaan takas.

Helvetin upeat 4 kautta tämän veljen kanssa takana Sabresissa, sekuntiakaan en vaihtais kentältä enkä myöskään sen ulkopuolelta pois. Arvostan isosti pelaajana että erittäin hyvänä ystävänä.

HH kentillä kova ja ärsyttävä vastustaja, pelien ulkopuolella hyvä ystävä jonka kanssa on mukava jutella asiasta kuin asiasta. HH:n kaikkien aikojen paras maalivahti, toivottavasti nähdään jatkossakin kentillä.

TomZ kirjoitti:laitan myöhemmin enemmän mut kuitenki kiitosta yhteisistä hetkistä ja erityisesti viime kaudesta...menestystä hhn kovimmalle mokelle.

noin vuosi sitten kauden 60 jälkeen. kyseinen kausi oli omalla tavalla ainutlaatuinen eikä se heti unohdu mielestä. mahtava kausi monilla käänteillä, joista lopulta selvittiin voittajina ulos :]

todella sääli, jos jätät pelihommat nyt tähän, mutta pieni tauko vois olla poikaa, jonka mainitsit jo ennen kauden alkua. oot pelannu aivan järkyttävän määrän pelejä viime vuosien aikana, joten se on täysin ymmärrettävää, jos on motivaatio ollu vähän niin ja näin.

ehkä vielä pelaamme samassa jengissä, ehkä emme. mikä jengi saa sut tuleviks kausiks, saa hhn ehkä historian parhaimman moken, joka tulee saamaan tasaluvut vujtekien määrässä ~

parin päivän kinuamises jälkee:

Muistan aikoinaa ku törmättii samaan aikaan tornaadojen kulta aikoihin sillon 40-50 kausien välissä
nopeesti siinä itele kävi selväks että 2. mokena tulen toimimaan tualle hullulle torjujalle. aluksi kuvittelin (ja taisit uskotellakkin mulle) että oot joku 15v janteri - et muuten oo vielkää vuosia tapahtuneen jälkeenkään lajin parhainpia mokeja yhdessä Weekesin kanssa.

harmittavaa jos päätit nyt lopettaa uras, mutta etköhä vaa mediahuoraamista harrasta tolla

kerrassaan oiva, vituttava, tunteita herättävä, mutta LOISTAVA maalivahti ja persoona. poika.