Sivu 1/3

Huppu

ViestiLähetetty: 21 Loka 2013, 15:35
Kirjoittaja Huppu
Kaikki alkoi kun minulta kysyttiin kiinnostaisiko HHn pelaaminen. Olin aluksi hieman vastaan, mutta suostuin ja siitä urani sitten lähtikin. Se, että kuinka moni vielä muistaa minut hyvin, on arvoitus, mutta kyllä täältä vielä tullaan aktiivisemmin kuin vähään aikaan.

Kausi 26
Ensimmäisen kauteni pelasin farmissa Red Hawkseissa. Tehopisteitä tein tuolloin 4+4, joka minusta oli ihan mukavasti. Opin tuolloin aika paljonkin ja sain hyviä ystäviä. Red Hawks voitti tuolloin myös farmin mestaruuden, joka oli loistava startti HH-uralle. Pääsin myös loppukaudesta pelaamaan liigafinaaliin Zlayersia vastaan.

Kausi 27
Toisella kaudellani pelasin jo liigassa Sportissa/Hawksissa. Pelasin mielestäni hyvin ensimmäiseksi liigakaudeksi ja keräsin tehopisteitä 7 (5+2). Ensimmäinen liigakausi oli menestys, mestaruus joukkueelle.

Kausi 28
Toiselle liigakaudelle päätin siirtyä Indiansien riveihin. Kausi meni todella huonosti joukkueella epäaktiivisuuden ja huonon tuurin takia, sillä jäimme viimeiseksi. Itselläni kausi meni loistavasti, pisteitä 26 (17+9) ja olinpas paras hyökkääjäkin ja positiivinen yllättäjä. Tämän kauden jälkeen tuli kyselyä yhteen jos toiseenkin suuntaan.

Kausi 29
Kolmannella liigakaudella vaihdoin jälleen maisemaa. Pelasin Zlayersissa ja voitimme pronssia. Tehoja tein 21 (9+12). Muistaakseni olin tuona kautena ratkaisemassa pronssia, joten kaikenpuolin hyvä kausi ja etenkin hyviä muistoja. Igikin oli vielä mukana. Playoffeissa tein pisteitä 3 (1+2).

Kausi 30
Neljännelle liigakaudelle siirryin Hawkseihin, joka aiheutti joissakin hieman vihantunteita, mutta enpä niistä välittänyt kun tiesin mitä tein. Sopimuksenikin oli tavallista pidempi. Tehopisteitä tein kyseisenä kautena 17 (13+4) sekä playoffeissa 5 (3+2). Hawksit voittivat kyseisellä kaudella hopeaa. Kausi oli kaikinpuolin onnistunut ja jatkoin mielelläni vielä seuraavallakin kaudella Hawkseissa.

Kausi 31
Viidennellä liigakaudella pelasin tosiaan vieläkin Hawkseissa. Pelikaverit vaihtuivat välillä, mutta ei kovinkaan paljon. Tavoitteita oli kerätä mukavasti pisteitä ja menestyä joukkueena. Pisteitä teinkin 13 (9+4), mikä oli ihan hyvä kun ajatteli, missä joukkueessa sitä oikein pelasi. Playoffeissakin tuli tehtyä vielä yksi syöttöpiste. Kultaahan tuonakin kautena tuli, mistä voi olla tyytyväinen. Mitalitili kasvoi entisestään.

Kausi 32
Ja ura jatkui vielä yhden kauden verran Hawkseissa. Tavoitteet eivät muuttuneet viimekaudesta, mutta seuraavalle kaudelle pelipaikkaa piti jo ruveta vakavasti miettimään. Kausi oli joukkueen osalta paras minun osaltani, ja itselleni parempi kuin edellinen. Tein tehopisteitä 14 (10+4), sekä muutaman playoffeissa eli 3 (1+2). On kai sanomattakin selvää, että kultaa tuli kun paras kausi kerran oli ja joukkue ei hävinnyt kertaakaan. Oli siis hyvät muistot lähtiessäni seuraavalle kaudelle.

Kausi 33
Kaudella 33 pelasin Panthersissa, mutta omien kiireideni ym. hommien takia en ehtinyt koko kaudella kuin kahteen peliin. Tuli sitä unohdettuakin muutama. Kausi silti oli joukkueen osalta hyvä kun hopeaa voitettiin. Pisteitä en tehnyt yhtäkään.

Kausi 34
Kaudella 34 pelasin Habbo Dynamossa. Peleissä tuli käytyä aika paljonkin, ja tehojakin kertyi mukavasti sekä runkosarjassa, että PO. Joukkueen sijoitus oli harmittavasti 4, joten jäimme juuri mitaleiden ulkopuolelle, se jäi kaivelemaan mutta sen vuoksi lähtee entistä nälkäisempänä seuraavaan kauteen. Pisteitä tein 4+7 runkosarjassa.

Kausi 35
Pelasin Hawkseissa. Pääsin tällä kaudella jokaiseen peliin, joka oli mielestäni tosi hienoa, kun aiemmin jäänyt joku runkosarjapeli väliin irl-kiireiden takia, mutta tällä kertaa niin ei käynyt. Peli oli ehkä urani huonointa itseltäni, tehot 5+1 runkosarjassa ja 1+1 PO. Finaaliin pääsimme, ja siinä tuli hävittyä. Ei itselleni hirveän mukava maku kaudesta jäänyt.

Kausi 36
Hawksissa pelasin ja runkosarjassa olin todella epäaktiivinen enkä pelannut monessa pelissä kuin yhden vaihdon. Runkosarjan lopussa aloitin pelaamisen kunnolla ja tehoja tuli tehtyä 4+0. Playoffeissa tein vielä tehot 0+5. Finaalissa tuli Hustlers voitettua 4-1 ja itse kyseisessä pelissä 0+3. PO:oissa ei hirveästi tarvinnut pelata, kun välierissä tuli LV tornaadoita vastaan. Tuli siis uran 4 kulta ja kaiken kaikkiaan 8 mitali 10 liigakaudella.

Kausi 37
Pelasin tämän kauden Saintsissa. Kausi alkoi hienosti joukkueen osalta kun alkukaudesta voitettiin huimalla maalierolla. Peliaikaa ei oikein meinannut tulla, mutta joukkueen menestystä oli hieno katsoa. Keskellä kautta hävisimme muutaman pelin mutta sieltä noustiin ja lopulta oltiin runkosarjassa sijalla kolme ja POt alkoivat. Playoffeissa tuli vastaan kedin omistama jengi burballs, jolle hävittiin ikävästi ensimmäinen peli, mutta toisen pelin voitimme hienosti janin maalilla jatkoajalla. Kolmas peli olikin jo selkeämpi, puhdas 5-0 voitto. Finaalissa tuli vastaan Red Hawks ja jyräsimme he luvuin 7-1 ja uran viides kulta oli tosiasia, ja ensimmäinen joka tulee kun en pelannut Hawkseissa. Runkosarjassa tuli tehtyä pisteet 6+3 ja playoffeissa 5+8, jotka olivat selkeästi urani suurimmat tehot playoffeissa.

Kausi 38
Pelasin saintsissa, jossa lähdettiin uusimaan viimekauden mestaruutta. Ihan ei siinä onnistuttu, kun ensin kahden viimeisen rs tappioiden jälkeen tuli turpiin PO Hustlersia vastaan 2-1 voitoin. Pronssipelissä kuitenkin vietiin pronssi pitkän maalivahtien taiston jälkeen. Runkosarjassa tuli tehtyä henk koht maaliennätys, eli 20 maalia ja myös 6 syöttöä. Sivusin siis kauden 28 piste-ennätystäni ja se jos mikä harmittaa, kun viimeisessä runkosarjapelissä oli mahdollisuus vielä ohittaa se. Playoffeissa tuli tehtyä 6+2 tehot, eli kaudella yhteensä 26+8, joka on urani suurimmat tehot. Palkinnoista tuli fairplayer ja heatley, tosin toisen kerran urallani jaettuna.

Kausi 39
Pelasin tämän kauden Avalanchessa. Voitettiin runkosarja maalieron turvin ja tein pisteet 10+4. Playoffeissa päästiin finaaleihin Red Hawksin luovutusvoittojen avulla ja finaalissa Furya vastaan oltiin sitten niin jäässä että turpaan tuli ja rumasti (8-1). Tehoja en tehnyt mutta hopea tuli jokatapauksessa ja se oli 11 mitali 13 liigakaudella.

Kausi 40
Lähdin harrin mukaan ja pelaan Tornaadoissa, siellä en olekaan aiemmin pelannut. Tornaadoissa kausi meni suhteellisen hyvin, mutta playoffeihin ei päästy. Hieman katkera olen edelleen siitä, että tuomari oli niin huono että playoffpaikka meni.
Omaan pelaamiseeni olen ihan tyytyväinen, runkosarjan pistepörssin 3 pisteillä 17+8. Olin myös joukkueessa A. Henkilökohtaisena palkintona tuli fairplayer. Sijoitus oli 5.

Kausi 41
Alkukaudesta pelasin Phoenixissa, johon päädyin pitkän mietinnän jälkeen. Halusin lähteä auttamaan Helloa, että saisi tiimin joka on aktiivinen ja halusin auttaa joukkuetta, jolla viimekaudet eivät ole niin hyvin menneet. Kapteeniksi pääsin ja saa nähdä mitä kausi tuo tullessaan. Kesken kauden minut siirrettiin kuitenkin Phoenixista Ramsiin, jossa pääsin uudelleen kapteeniksi ja pääsin juhlimaan kultaa hiljennyksen ansiosta. Pisteitä runkosarjassa tein 11+4, eli 15 pistettä. Pisteistä yhdeksän (6+3) tein Phoenixissa ja loput 6 pistettä (5+1) Ramsissa. Uran kuudes kulta maistuu kuitenkin hienolta ja odotan mielenkiinnolla, koska pääsee uudelleen pelaamaan. Kauden lopulla palkinnoiksi tuli kolmannen kerran jaettu parhaan hyökkääjän palkinto ja parhaan kapteenin palkinto.

Kausi 42
Koko kaudelle oli vain yksi vaihtoehto, ja se oli Saints. Runkosarjassa pelasin hyvin ja johdin pörssiä muutaman kierroksen, kunnes viimeisellä kierroksella ohi mentiin yhdellä pisteellä ja jäi vain maalipörssin voitto taskuun pistein 12+3. Harmi, ettei siitä saa palkintoa. Joukkueena meni loistavasti, runkosarjassa voitto ja playoffeissa lyötiin pandat maanrakoon ja wwlle ei annettu aseita voittaa finaalia. Uran 7 kulta ja playoffeissa tein pisteet 3+2, sekä fairplay palkinto taas vaihteeksi. Valittiinpa minut myös all stars ykkösketjuun.

Kausi 43
Avalanchessa meni kausi. Kapteenina olin runkosarjan 4 ensimmäistä peliä, kunnes olin A loppukauden. Runkosarja meni loistavasti, vain 3 tappiota ja niistäkin kaksi täysin merkityksettömissä peleissä. Pääsimme suoraan välieriin. Välierissä kohtasimme North Starsin joka yllättäen oli tuonut itsensä viimeiseltä playoff paikalta välieriin. Ensimmäisen pelin voitimme, toisen hävisimme niukasti, joten ratkaisu siirtyi kolmanteen peliin. Hoidimme sen hienosti. Finaalissa kohtasimme Haukat, jotka olimme kauden aikana kaksi kertaa kohdanneet ja voittaneet molemmat. Voitimme finaalin tiukan kahden erän jälkeen 4-1, kun ketsuppipullo aukesi vihdoin kolmannessa erässä. Uran 8 kulta ja 14 mitali. Runkosarjassa tein pisteet 14+8 ja playoffeissa 3+4. Oee!

Kausi 44
Jatkuu avassa, kausi päättyi pronssiin.

Kausi 45
Pelasin B's Safehousessa, peleistä en muista enää mitään mutta sijoitus viides. Pisteitä tein 9+6, eli 15.

Kausi 46

Pelasin Bulldogzeissa. Pelasin 4 peliä runkosarjan aikana ja kolme pleijareissa. Käteen jäi runkosarjan arvokkaan pelaajan palkinto ja neljäs sija. Runkosarjassa pisteet 12+4 ja pleijareissa 5+1.

MM 2013

Pelasin Argentiinan paidassa ja voitimme kultaa. Pisteitä tein 4+6.

Kausi 47

Pelasin Mielialapelaajissa. Suurimman osan kaudesta pelasimme ilman kunnon ohjaajaa, joten siinä mielessä 4. sija on kohtuullinen. Finaaliinkin ja mitaliin olisi paremmalla tuurilla ollut mahdollisuuksia. Runkosarjassa tuli pistepörssin voitto pisteillä 18+10, mutta joukkueen sijoitus oli vasta kolmas. Playoffeissa tein pisteet 8+3. Heatley tuli ja neljäs sija kaudella.

Kausi 48

Saints. Kausi oli jatkuvaa taistelua, huono tuuri oli koko kauden ajan. Nimilista oli huikea, mutta esimerkiksi maalivahtipelissä oli paljon parannettavaa. Runkosarjassa tein tehot 5+7, mikä oli mielestäni normaali tämän tasoisessa joukkuessa. On kuitenkin todettava, että roolini ja maalipaikkani ja tilaisuudet pisteisiin olivat vähentyneet huomattavasti. Playoffeihin pääsimme vain viikinkien erään pelaajan kaksoisnickailun takia, mutta huono tuuri jatkui playoffeissa ja lopulta sijoituimme neljänneksi. Playoffeissa tein tehot 4+0. Kuten sanoin, joukkueen nimilista oli kova ja välillä totesin olevani huikeiden ketjutovereiden kanssa se "kolmas pyörä". Toivon mukaan ensi kaudella kohti parempaa. 400 liigapistettä meni rikki tällä kaudella.

Kausi 49
Saintsissa jatkuu ja kausi päättyi jälleen pettymykseen, kun ei pelattu edes playoffeissa. Aktiivisuus oli alkukaudesta hyvää, mutta kauden loppua kohden se hiipui, kul parrikin siirtyi Torlaadoihin. Runkosarjassa tehot 8+10. Harmittavinta oli, että kauden tärkeimmässä pelissä Mielialapelaajia vastaan oli vain minun lisäkseni Harri ja Somer paikalla, ei näin.

Kausi 50
Kausi oli hyvinkin mielenkiintoinen. Viime kauden pettymyksen jälkeen ennakossa meidät arvioitiin runkosarjan häntäpäähän. Meidän joukkueelle se sopi varsin hyvin, sillä kovinkaan nimekkäitä pelaajia Saintsissa ei pelannut. Kovimmat "tähdet" olivat monesti omankin joukkueen omistanut R.Somerjoki, Harrisun ja Mysse. Kausi lähti hyvin liikkeelle ja voitimme useita pelejä alkukaudesta. Tuuri oli suhteellisen huonoa myös silloin, mutta Mysse piti useissa peleissä meidät mukana. Runkosarjassa tein pisteet 11+1 ja sijoituin pistepörssin sijalle 10. Saintsissa olin kuitenkin vasta pistepörssin kakkonen R.Somerjoen voitettua ansaitusti pistepörssin. Kotipeleissä meillä oli huonoa tuuria läpi kauden. Kauden seitsemästä kotiottelusta hävisimme viisi, kun taas seitsemästä vierasottelustamme voitimme kuusi. Tappiokin tuli ensimmäisessä välierässä Mielialapelaajia vastaan 5-4 kovan taistelun jälkeen. Toisessa välieräpelissä pelasimme juuri valmistuneessa uudessa kotiareenassa, missä tuuri olikin meidän puolella ja voitimme 4-2, iskettyämme jo 4-0 tauluun ensimmäisessä erässä. Olisimme varmaan hävinneet pelin ilman Myssen useita kutostorjuntoja. Kolmas välierä olikin jo selkeämmin meidän näytöstä ja veimme sen vieraissa luvuin 6-3. Joten tiemme vei 2-1 voitoin finaaliin, jossa saimme Tornaadot voittaneen menestysjoukkueen Hawksin. Hawksilla oli alkukaudella pientä alkukankeutta, mutta kokeneella joukkueella oli loppujenlopuksi helppo työ raivata itsensä finaaliin ja hävisimme finaalin heille luvuin 3-0. Pelin alku oli Saintsilta loistava, ja muutenkin emme kovinkaan montaa aloitusta hävinneet. Nahbliz piti Hawksia pystyssä ja lopulta he tekivät tarpeelliset maalit voittaakseen. Tein itse playoffeissa pisteet 6+2, ollen joukkueen paras pistemies playoffeissa. En kuitenkaan pystynyt auttamaan joukkuetta voittoon finaalissa ja saatoin olla jopa haitaksi oman huonon asenteeni takia. Finaalissa jäin pisteittä. Kausi oli kuitenkin kohtuullisen onnistunut, sillä kaikki oli plussaa viimekauden katastrofin jälkeen. Myös oma usean kauden pituinen mitaliton putkikin katkesi. Hyvä jatkaa kohti kautta 51, jälleen Saints paidassa. Onnittelut myös tornaadoille pronssimitaleista ja vielä Hawksille kullasta. Ja todella paljon kiitoksia Saintsin joukkueelle, osoitimme että pari viime kautta olivat vain pieniä tapaturmia.

Kausi 51
Kausi lähti hyvin liikkeelle ja voitimme runkosarjan. Playoffeissa kuitenkin joukkuetta ei kiinnostanut hirveästi ja aktiivisuus oli heikkoa. Niissä peleissä joissa pelaajia oli paikalla, voitimme aika kovalla prosentilla. Harmi, että ratkaisupelit eivät joukkuetta kiinnostaneet kovinkaan paljon. Runkosarjassa tein pisteet 14+7 ja olin toinen pistepörssissä. Playoffeissa tein neljään peliin vain 2+1, joka ei todellakaan ole hyvä. Hävisimme pronssiottelun luovutusvoitolla, sillä joukkueen asenne oli mitä oli eikä itseänikään juuri se innostanut. Playoffeihin lähdettäessä odotukset olivat kovat, mutta pettymys oli suuri. Uran neljäs fairplayer ja jaettu maalikuninkuus tietysti pieniä lohdutuksia.

Kausi 52
Kaudella 52 sain paljon kyselyitä monesta eri joukkueesta. Halusin kuitenkin pelata ystäväni R.Somerjoen joukkueessa North Stars, jossa saattoi olla mahdollisuudet ihan mihin tahansa. Joko kausi menee loistavasti, tai sitten ei. Otin tietoisen riskin, joten päätökseni ei harmita yhtään. Toki joukkueen osalta kausi oli pettymys, jäimme pudotuspelien ulkopuolelle. Kauden aikana joukkueessa oli usean kierroksen ajan aktiivisuusongelmia ja jouduimme antamaan kaksi luovutusvoittoa. Ne olivat aika ratkaisevia pudotuspelipaikkaa ajatellen. Sain hankittua kauden loppukierroksiin kaksi uutta pelaajaa, jotta emme antaneet enää yhtään luovutusvoittoa. Meillä oli vielä viimeisillä kierroksilla pudotuspeleihin, mutta emme onnistuneet voittamaan kuin viimeisen, joten kävi näin. North Stars oli kauden negatiivinen yllättäjä ja voitin itse parhaan kapteenin palkinnon. Pisteitä tein 10+7 eli 17.

Kausi 53

Tuli pelattua kausi Drusin ja jussin Seattle Wondersissa. Runkosarja ei sujunut kovin hyvin ja voittoja tuli vain sen verran että pääsimme playoffeihin. Se ei kuitenkaan ollut pelkästään meistä kiinni, vaan onnea tarvittiin ja toisen joukkueen onnistumisia. Pelaajia joka pelissä oli tarpeeksi, tuuria ei vain juuri ollut. Pisteitä tein runkosarjassa ja playoffeissa molemmissa 8+6. Playoffeissa 14 pistettä oli uusi ennätykseni. Pronssipelissä voitimme Raidersin 6-4 ja tein pisteet 4+2, joten pääsin nauttimaan mitalista pitkästä aikaa.

Kausi 54
North Stars. En muista kaudesta kuin sen, että hävisimme pronssipelin. Runkosarjassa pisteet 5+10, playoffeissa 3+2.

Kausi 55
Tällä kaudella jatkoin Somerin joukkueessa. Kaudesta jäi parhaiten mieleen ratkaisevassa välierässä 5-0 tilanteessa nousu 5-5:een kolmannessa erässä ja nousu finaalissa 3 maalin takaa voittoihin jatkoajalla. Runkosarjassa emme esittäneet ihmeitä, tuurissa oli vikaa järjettömästi ja kotipelit olivat kamalaa tuskaa. Nousimme kolme kertaa usean maalin takaa voittoihin tällä kaudella. Kulta kruunasi tämän hämmästyttävän kauden. Runkosarjassa tein pisteet 8+6 ja playoffeissa pisteet 9+3. Uran yhdeksäs kulta ja ensimmäinen sellainen virallisena kapteenina on tosiasia. Voitin PO MVP:n ja fairplayerin.

Kaudet 56-60
Ei juuri muistikuvia. Kaudella 56 pidin omaa joukkuetta Frozen Elephants. Pääsimme playoffeihin, mutta vaikka harri kuinka yritti, emme välieriin päässet. Kausi 57 päättyi pronssijuhliin Wheel Walkerssin paidassa, en kyllä tainnut pelata kovinkaan paljon. 58 pelasin North Starssissa, olin kapteeni ja jäimme aivan viimeiseksi 8 joukkueen liigassa. Kaudet 59 ja 60 pelasin Mielialapelaajissa, emmekä päässeet playoffeihin kummallakaan kaudella. 60 kaudella tuli tehtyä oma piste-ennätys tehoin 19+17.

Kausi 61
Palasin Saintsiin, joka on ollut urallani yksi tärkeimmistä, ellein tärkein joukkue. Kun kuulin, että Saints on palaamassa niin päätin melkein heti mennä sinne. Joukkueemme oli hyvä, mutta kaudesta tuli aika vaikea. Tuuria oli aina välillä, mutta myös välillä se oli käsittämätöntä kuraa. Playoffeissa hävisimme toisen välierän, mutta voitimme kolmannen ja selvisimme finaaliin, jossa nousimme runkosarjan voittajaa Sabresia vastaan 3-1 tilanteessa 3. erässä 4-3 voittoon. En juuri finaalissa pelannut, koska nettini katkesi enkä päässyt enää ovesta sisään. Hienosti hoidettu homma! Uran 10 kulta oli tosiasia. Runkosarjassa pisteet 5+4 ja playoffeissa vain 1+1.

Kaudet 62 ja 63
Jatkui Saintsissa, ei mitään muistikuvaa kausista kuin se, että molemmilta kausilla hävisimme ärsyttävästi pronssipelin joten jäimme tyhjin käsin. 42 (22+20) pistettä tuli tehtyä runkosarjassa.

Kausi 64
Urani yksi vaikeimmista. Omistaja feidasi koko jengin ja Somerin johdolla jatkettiin eteenpäin paskasta tuurista huolimatta. Kaprizov jätti jengin, mutta onneksi koko porukka jaksoi ja päästiin playoffeihin asti, missä oli yhdestä vedosta kiinni ettei oltaisi välierissä. Tälläistä tuuripelit joskus on. Kiitos hellolle, somerilla ja koko Saintsin joukkueelle kaudesta. Menimme pidemmälle kuin meidän olisi pitänyt mennä. 7+9 runkosarjassa ja 5+5 playoffeissa. Paska maku jäi, mutta eteenpäin.

Sabresin hylkäyksen jälkeen uusi yritys välierissä, turpaan Tornaadoja vastaan, mutta kykenin sentään ratkaisemaan pronssin meille Mielialapelajia vastaan. Kiitos koko loppukauden jengille.

Kausi 65
Ennen kauden alkua ajattelin että on vain yksi joukkue jossa haluaisin pelata: Tornaadot. Lopulta sainkin tryoutin kautta loppukauden sopimuksen ja siellä pelasinkin koko kauden. Hienosti kausi päättyi mestaruuteen. Yksi aktiivisimmista joukkueista jossa olen ikinä pelananut. Huikea yhteishenki siitä huolimatta, ei kukaan vaikuttanut ainakaan ääneen valittavan mistään. 4+6 pisteet runkosarjassa, 1+0 playoffeissa. Oikein kiva kausi.

Farmiakin pelasin Yungsterseissa 10+6 tehoin.

Kausi 66
Citizens. Ei oikein muistikuvia tästä kaudesta. Pudottiin puolivälierissä. Farmissakin piipahdiin Golden Sealseissa. Tehot liigassa runkosarjassa 9+3 ja playoffeissa 2+2, farmissa 1+3.

Kausi 67
Ura jatkui Citizens. Muutaman kierroksen takia siirryin henkilökohtaisista syistä kuitenkin North Starsiin, missä veimme lopulta kultaa. 5+4 runkosarjassa, playoffeissa 2+4.

Kausi 68
Palasin takasin Citiin, mutta kaudesta tuli henkilökohtaisesti hyvin vaikea. Erinäisistä irl syistä pelasin runkosarjassa vain kaksi peliä. Playoffeissa kuitenkin pelasin taas kaikki pelit, mitä meillä oli. Jotkut tietävät, millaisia vaikeuksia koin tämän kauden aikana irl ja jos joku on kiinnostunut asiasta, voi tulla aina kysymään. Mielelläni kerron. Helppoa ei todellakaan ollut ja siksi tuntui niin hienolta, että kykenin pelaamaan kaikki pudotuspelit. Harmittavasti hävisimme finaalin, mutta hopea tuntui silti kaiken paskan jälkeen ihan hyvältä.
2+0 tehot runkosarjassa, 1+3 playoffeissa.


Kaudet 69-72


Kaudella 69 pelasin Pheonix ja käteen jäi 6. sija. Kaudella 70 palasin tuttuun mestarijoukkueeseen kaudelta 55. Päästiin finaaliin jossa tuli tappio Dynamolle. Kaudet 711 ja 72 pelasin Dynamossa voittaen kultaa ja pronssia.

Yhteenveto:

Pisteet total:
Farmi: 15+13 = 28
MM kisat: 10+13=23
RS: 434+280=714
PO: 111+87=198
Yhteensä: 545+367=912 (27-72 rs+po)

Mitalit:
13x Kulta (27, 31, 32, 36, 37, 41, 42, 43, 55, 61, 65, 67, 71)
8x Hopea (26, 30, 33, 35, 39, 50, 68, 70)
7x Pronssi (29, 38, 44, 53, 57, 64, 72)
+
1x Farmikulta (26)

MM-kisat:
1-0-0

Henkilökohtaiset palkinnot:
1x Positiivinen yllättäjä
4x Paras hyökkääjä
1x Paras puolustaja
5x Fairplayer
2x Paras kapteeni
1x RS MVP
1x PO MVP
1x Maalikuningas

Kiitokset seuraaville pelaajille, joiden kanssa olen saanut pelata samoissa joukkueissa ja joiden kanssa muutenkin tullut keskusteltua:
R.Somerjoki, Harrisun, floorball, Quarter., Parrish, juniorigi, Mysse, Nikkeloodeon, Melt, J.Niskavaara, J.Enlund, Juddo, HelloweenC, Papercut, Eick, kensuki, Vasicek ja Piikkisika.

----------------------------------

Olen pelannut myös kolmissa MM kisoissa. Valko-venäjän, Argentiinan ja Venäjän paidassa. Venäjän joukkueessa olin kapteeni. Argentiinan paidassa kultaa. Kommentteja saa ehdottomasti pistää.

Re: Huppu

ViestiLähetetty: 03 Marras 2013, 23:47
Kirjoittaja Huppu
Päivitetty.

Re: Huppu

ViestiLähetetty: 04 Marras 2013, 00:52
Kirjoittaja J.Niskavaara
Hyvä tyyppi johon tutustuin tarkemmin vuonna 2011. Pelannut jo pitkään ja luonut hienon uran ja se tuskin on loppumassa vielä pitkään aikaan.
Oli tärkeässä roolissa -13 MM-kisoissa kun voitimme Argentiinan kanssa kultaa sekä kaudella 47 kun oli auttamassa Mielialapelaajia. Pelasi hienon kauden ja voitti pistepörssin.

Erittäin aktiivinen pelaaja sekä kova tyyppi mättämään pisteitä. On myös hyväkäytöksinen kaudesta toiseen joten en keksi kyllä mitään negatiivista / huonoa.

Re: Huppu

ViestiLähetetty: 04 Marras 2013, 07:00
Kirjoittaja -Jasp-
Huppua en kovinkaan tunne. Tapasin ensimmäistä kertaa MVssä ollessani ja tiesin heti, että hän on ihan mukava heppu. Myöhemmin, kaudella 46 kun aloitin HHn, niin olin aivan ihmeissäni, koska en olisi voinut uskoa, että MVn amiraali pelaa tämmöistä peliä. Silti on tehnyt pitkän uran ja paljon pisteitä. Varmaan ihan hauska kaveri jos pääsee tutustumaan. ;)

Re: Huppu

ViestiLähetetty: 04 Marras 2013, 08:00
Kirjoittaja harrisun
Erittäin mukava tyyppi, kuljettu samoissa joukkeuissa kohta.. 8? 9? kautta, enemmän yhteisiä kausia mulla on varmaankin vaan Piikkisian kanssa.. Tulee juteltua kaukalossa ja kaukalon ulkopuolellakin erittäin paljon, jos saisin päättää pelaisit aina mun tiimissä kun pelaan jossain, tai ku omistan tiimin :lol:

Ensikaudella muutetaan kauden 48 pettymykset parempaan päin, eiksje?

Re: Huppu

ViestiLähetetty: 16 Joulu 2013, 15:18
Kirjoittaja Huppu
Päivitetty kauden 49 osalta.

Re: Huppu

ViestiLähetetty: 06 Helmi 2014, 21:14
Kirjoittaja Huppu
Päivitetty kauden 50 osalta.

Re: Huppu

ViestiLähetetty: 06 Helmi 2014, 22:44
Kirjoittaja Huppu
Lisätty kiitoksia eri pelaajille.

Re: Huppu

ViestiLähetetty: 20 Huhti 2014, 20:38
Kirjoittaja Huppu
Päivitetty 51.

Re: Huppu

ViestiLähetetty: 01 Kesä 2014, 20:17
Kirjoittaja Huppu
Onpa ura lähtenyt alamäkeen.

Ensimmäiset 18 kautta, 15 mitalia (8-4-3). Nyt viimeiset kahdeksan kautta ja yksi mitali (0-1-0). No, suunta on kai tästä vain ylöspäin.