#26 - kensuki
Ei niin loistokas HH taipaleeni alkoi kaudella 64 Honey:Dreamin siipien suojassa.
Honin koulittua meikäläisestä ihan mukiinmenevä poukkoilija, loikkasin Blizzardsiin pirtelokin pyöritettäväksi, josta käteen jäi ensimmäinen kultamitali.
Kahden Blizzards kauden myllytyksen jälkeen palasin yhden kauden ajaksi Natuun luukkuvahdin paikalle.
Natun jälkeen siirryin yhden kauden tähdenlento joukkueeseen, Lost Soulsiin, jossa koettiin karvas tappio pronssipelissä Poroille. Tähän kauteen oli tarkoitus lopettaa HH:n pelaaminen mutta sitten kuvioon astui HelloweenC & Tikkanen. sekä Dynamo, joka on omalta osalta pelkkää historiaa, toistaiseksi Dynamo on tuottanut 2 kultaa ja yhden pronssin. Ja joo, vaikkei itsellä varsinaisesti ole tekemistä saavutettujen mitalien kanssa, niin loppupeleissä HH:kin on joukkuelaji, joten yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta ja sitä rataa.
Kausi 73 jäi Dynamon viimeiseksi, mutta tältä ko jengin kaudelta käteen jäi vielä hopea. Tuo kausi oli itselle ehkä onnistunein kun pääsin pelaamaan kentälle, jolloin tein oman henkilökohtaisen pisteennätykseni (RS 11+2). Taisteltiin jälleen kausi loppuun vaikka alkuun tahtoi näyttää meno melko tahmealle, mutta finaalissa lopulta Monarchs oli vahvempi, kuten läpi koko kauden.
Kausi 74 Paluu Natuun. Natu, tuo kasvattijengini, tuuri on kokonaisuudessaan ollut vaihtelevaa mutta tälle kaudelle palasin maalivahdiksi. Yllättäen tuurini maalilla on ollut kohtuullista, ehkä paras maalivahti kauteni tähän asti.
Kausi 75 Kausi jatkuu Natussa, pronssipeleissä jäätiin neljänneksi, ei kauheasti kehuttavaa omalta osalta.
Kausi 76 Kausi jatkuu jälleen Natussa, mutta lennän ulos kesken kauden erimielisyyksien johdosta Nevon kanssa.
Kausi 77 Kausi jatkuu jälleen kerran Natussa, mutta lennän ulos juuri ennen finaaliottelua erimielisyyksien johdosta Honey:Dreamin kanssa. Tehot tällä kaudella paremmat kuin hetkeen, ryhmähenki Natuilla ihan jees mutta luojalle kiitos Natun dramaattinen tarina päättyy tähän kauteen.
------------------------------------------------------------------------
Kausi 64 - Natu
Runkosarja: 3+6
Kausi 65 - Natu
Runkosarja: 0+2
Kausi 66 - Blizzards, kulta
Runkosarja: 0+2
Torjunnat runkosarja: 75/124 (60,48%)
Torjunnat playoffs: 28/52 (53,85%)
Kausi 67 - Blizzards
Runkosarja: 0+1
Torjunnat runkosarja: 71/113 (62,83%)
Torjunnat playoffs: 19/29 (65,52%)
Kausi 68 - Natu
Ei tehoja
Torjunnat runkosarja: 88/137 (64,23%)
Torjunnat playoffs: 7/14 (50,00%)
Kausi 69 - Lost Souls
Runkosarja: 1+0
Torjunnat runkosarja: 80/115 (69,57%)
Torjunnat playoffs: 18/26 (69,23%)
Kausi 70 - Dynamo, kulta
Runkosarja: 8+2
Playoffs: 0+1
Torjunnat runkosarja: 11/18 (61,11%)
Torjunnat playoffs: 24/34 (70,58%)
Kausi 71 - Dynamo, kulta
Runkosarja: 2+0
Playoffs: 2+1
Torjunnat runkosarja: 45/79 (56,96%)
Torjunnat playoffs: 40/67 (59,70%)
Kausi 72 - Dynamo, pronssi
Runkosarja: 3+2
Torjunnat runkosarja: 44/68 (64,70%)
Torjunnat playoffs: 14/28 (50,00%)
Kausi 73 - Dynamo, hopea
Runkosarja: 11+2
Playoffs: 3+1
Torjunnat runkosarja: 38/66 (57,57%)
Kausi 74 - Natu, jumbosija
Runkosarja: 0+1
Torjunnat: 73/105 (69,52%)
Kausi 75 - Natu, 4. sija
Runkosarja: 3+3
Playoffs: 2+2
Kaudet 76 & 77 ovat päättyneet omalta osalta ilman sijoitusta.
Kauden 76 tehot: 3+0 ja kauden 77 tehot: 6+3
---------------------------------------------------------------------------
Tehot
Tehot RS: 40+24 = 64
Tehot PO: 7+5 = 12

MM-Kisat 2017 - Namibia, pronssi
Torjunnat: 24/32 (75,00%)
--------------------------------------------------------------------------
Farmisarja - Budew
Kausi 64: 7+6, hopea
Kausi 65: Torjunnat 34/59 (57,62%), kulta
-------------------------------------------------------------------------
Mitalisaldo: 3-1-1