Jäähyväispuhe & yhteenveto

Habbo Hockeyn historiaa.

Jäähyväispuhe & yhteenveto

ViestiKirjoittaja TomZ » 14 Kesä 2017, 01:00

Tervehdys viimeistä kertaa!

Haluan heti alkuun mainita, että en tule jäähyväispuheessani käsittelemään omaa pelaajauraani tai ollessani tämän lajin vastuuhenkilö ensimmäisen kerran kaudella 40. Kyseiset aihe kuuluvat joskus tulevaisuudessa ilmestyvään pelaajakertomukseeni. Pyrin toisaalta käsittelemään mahdollisimman johdonmukaisesti ja ytimekkäästi kahden viimeisen vuoden aikana tapahtunutta, johon kuuluu myös yhden vuoden mittainen johtajuuskauteni.

Siitä on vierähtänyt tällä kirjoitushetkellä hieman yli kaksi vuotta, kun päätin tehdä pysyvän paluun tämän lajin pariin. Silloin elettiin kevättä 2015. Kyseisenä keväänä pelattiin kaudet 57 ja 58, joiden aikana rikottiin monia ennätyksiä, jotka ovat edelleen voimassa. Kesätauon jälkeen pelattiin kaudet 59 ja 60, joista erityisesti juhlakausi 60 jäi historiaan yhtenä parhaimpana kautena lajin historiassa. Kyseisenä kautena pelattiin kolmas kahdeksan joukkueen kausi viimeisen 10 kauden sisään ja ensimmäinen Kultakala Cup sitten kauden 24. Pelaajamäärä oli suurin moneen vuoteen.

Minun pelaajaurani piti päättyi kauden 60 jälkeen joulukuussa 2015, koska minulla oli tulevana tammikuussa edessä varusmiespalvelus. Asiat eivät kuitenkaan menneet kuten odotin, vaan yhden kauden väliin jättämisen jälkeen palasin mukaan kaudeksi 62. Kauden päätteeksi Habbo Hockeyssa järjestettiin ensimmäiset vaalit sitten 2014. Harkitsin silloin vakavasti ehdokkaaksi hakemista, mutta kaksi syytä saivat minun kääntämään mieleni. Vaalit voittanut HarrisuN oli tuolloin oman suosionsa huipulla, ja uskoin vakaasti, että tällä kertaa hänen johdollaan Habbo Hockey jatkaa valoista taivaltaan J.Niskavaaran johtajuusajan jälkeen. En myöskään ollut henkisesti (ja fyysisesti) kunnossa.

Vaalit voittaneen HarrisuNin yllä leijuivat ne samat uhkakuvat kuin niillä edellisillä kerroilla, kun hän toimi tämän vastuuhenkilönä. Heti seuraavalla kaudella eli kaudella 63 nämä uhkakuvat tulivat toteen, kun hän katosi kesken kauden kuvioista, vaikka palasi lopulta takaisin. Kuitenkin tässä vaiheessa henkilö, joka oli menneen vuoden aikana ottanut vastuuta päivittäisestä toiminnasta (esimerkiksi tuomarointi, tilastot ja ennakot) hoiti kauden 63 onnistuneesti päätökseen.

Jo kauden 63 aikana useampi joukkueen omistaja oli toivonut minua tämän lajin johtoon. Halusin kuitenkin antaa viimeisen mahdollisuuden HarrisuNille, vaikka minä ja J.Niskavaara patistimme häntä vuoden 2016 MM-kisojen jälkeen toimimaan aktiivisemmin tämän lajin johdossa. Samat uhkakuvat toteutuivat jälleen kerran, mutta tällä kertaa HarrisuN luopui vallastaan vapaaehtoisesti kauden 64 puolivälisessä sen ajan aktiivisimmalle toimineelle henkilölle. Joukkueen omistajat ja moni yksittäinen pelaaja sai toiveensa toteutettua ja nousin tämän lajin johtoon väliaikaisesti kahdeksi tulevaksi kaudeksi.

Johtajuuskauteni kesti lopulta viisi kautta, joiden väliin mahtuu järjestämäni vaalit, jotka voitin suoraan ensimmäisellä kierroksella. En laske kautta 63 mukaan viiteen kauteen, koska en silloin virallisesti toiminut johtajana, vaikka päivittäisistä johtajan tehtävistä vastasi minä. R.Somerjoki ja Drusi avustivat minua kyseisen kauden läpiviemisessä. Johtajuuskauteni käsittivät toisin sanoen kaudet 64-68, joiden lisäksi järjestin vuoden 2016 MM-kisat.

Tässä välissä haluan kiittää muutamaa henkilöä, joiden vaikutus johtajuusaikaani oli korvaamaton:

[spoiler]Drusi: Oli tärkein yksittäinen henkilö minun rinnallani kausina 63-65 ja vuoden 2016 MM-kisoissa. Auttoi lähes kaikessa mahdollisessa: esimerkiksi säännöissä, tilastoissa, tuomaroinneissa ja otteluiden läpiviennissä. Asiat eivät olisi rullanneet yhtä hyvin ilman sinun panostasi, joten kiitän sinua kaikesta, jonka pistit tämän lajin hyväksi.

J.Niskavaara: Entinen johtaja, joka auttoi tarpeen tullen hankalissa kysymyksissä ja tilanteissa. Kannustuksesi sai minua jaksamaan myös hetkinä, jolloin teki mieli kadota kuin tuhka tuuleen. Olet saanut ansaitut kiitokset omasta johtajuusajastasi, mutta kiitän sinua kaikesta tuesta, jonka annoit minulle näiden viiden kauden aikana.

R.Somerjoki: Auttoi kaudella 63 kauden läpiviemisessä, mutta tärkeintä oli työrauhan antaminen minulle. Sain tällöin tehdä rauhassa muutoksia näille foorumeille ilman vastalauseita. Olet paras mahdollinen henkilö foorumien omistamiseen, ja toivottavasti sinulla riittää vielä virtaa toimimaan kyseisessä tehtävässä vielä pitkään.

Wannabe, Mozjakin ja kaikki farmisarjan toiminnassa olleet henkilöt: Farmisarjan onnistuminen ja edes toiminnan aloittaminen eivät ole minun käsialaani, vaikka nämä tapahtuivat minun johtajuusaikanani. Kadun edelleen päätöstä olla antamatta Wannabelle xbatteryx Memorial Trophya farmisarjan palauttamisesta, jonka olisit ansainnut. Mozjakin olisi voinut ansaita sen hoitamalla kaksi jälkimmäistä farmisarjaa onnistuneesti. Ilman teitä kahta ja jokaista farmisarjan toiminnassa ollutta henkilöä pelaajamäärä ei olisi nykyään näin hyvä. Kiitos jokaiselle teille työstänne Habbo Hockeyn vuoksi.

vara=0topi=: Aina minua varten käytössä. Olet paras, mutta tiesit tämän jo seitsemän vuotta sitten.[/spoiler]

Käsitellään nyt nopeasti niitä vähemmän onnistuneita hetkiä viimeiseltä vuodelta. Kaudesta 63 kertoo jotain se, että kauden suurin ongelma oli HarrisuNin eli virallisen liigajohdon puuttuminen kuvioista. Seuraavat viisi kautta eivät todellakaan olleet ruusuilla tanssimista, vaan useampi negatiivinen tapahtuma nähtiin kyseisenä ajanjaksona. Sabresin sulkeminen kauden 64 pudotuspeleistä tulee aina vainoamaan minua Habbo Hockeyssa, mutta seison edelleen vaikean päätöksen takana. Kaudella 65 Blizzardsin ja Tornaadojen välinen ottelu oli sellainen kaaos, jonka seurauksena Blastyk asetettiin määrittelemättömän pituiseen pelikieltoon. Muutama yksittäinen tapaus tapahtui kolmen seuraavan kauden aikana, mutta kaudella 67 Natun teot (haluttiin osoittaa Royalsille, että rähinöitsijöitä löytyy muuallakin) jäivät viimeiseksi yksittäiseksi mustaksi hetkeksi.

Muutamasta vaikeasta hetkestä huolimatta Habbo Hockey koki monia onnistumisia. Kaudesta 63 lähtien jokaisella kaudella on pelattu kahdeksalla joukkueella. Kausina 64-66 pelattiin farmisarjaa, joista kaudella 65 pelattiin farmisarjaa jopa kahdeksalla joukkueella. Edellisen kerran, kun samanaikaisesti liigassa ja farmisarjassa on pelattu kahdeksalla joukkueella eli yhteensä 16 joukkueella on tapahtunut kausina 29 ja 30, jotka pelattiin vuoden 2009 lopussa ja vuoden 2010 alussa. Aktiivisten pelaajien määrä on ollut lähes sata ja mahdollisesti hieman sen päälle.

Habbo Hockeyn kasvava suosio on vaatinut paljon työtä ja omaa vapaata aikaa. Olen saanut tämän kokea kaikkein selvimmin. Olin jokaisessa ottelussa paikalla kausina 58-60 & 62-67 ja usein vielä tuomaroimassa. Minun tehtäväni oli varmistaa, että kaikki ottelut tulevat läpiviedyksi tavalla tai toisella ilman ongelmia. Jäin myös tarvittaessa keskustulemaan mieltä painavista asioista. Kieltämättä usein raivostutti jäädä jopa neljään aamuun asti vänkäämään jostain pienestä ja turhasta yksityiskohdasta. Tämä siitä huolimatta, että tästä ei makseta mitään palkkaa eikä minun olisi tarvinnut todellisuudessa käyttää yhtään omaa aikaa otteluiden ulkopuolella. Koin tämän kuitenkin asemani vuoksi velvollisuudeksi. Habbo Hockeyn etu meni omien etujen ja toiveiden edelle.

Jäikö minulle lopulta mitään käteen omasta johtajuusajastani? Varmasti ketutusta aiheuttavia hetkiä ja katumusta kaikesta siitä käytetystä ajasta, jonka olisi voinut käyttää muuhun. Jätetään vitsit tähän ja mietitään myös Habbo Hockeyn näkökulmasta. Päivittäisestä toiminnasta ja pelaajamäärän kasvun lisäksi näiden foorumien sisältö koki melkoisen muodonmuutoksen. Aiheiden lukkojen lisäksi kaikki aiheet ja aihealueet järkeistettiin omiksi alueiksi, jotta samoista asioista ei tarvitsisi etsiä useasta paikasta. Samalla kaikki historialliset tekstit ja tilastot sekä säännöt päivitettiin vastaamaan tätä päivää.

Mainitsin sääntökirjan päivittämisen. Tämän lisäksi pyrin parantamaan pelin kulkua uusilla säännöillä, joita täydensivät minun ja monen erinomaisen ohjaajan uudet ja päivitetyt taktiikat sekä otteluissa olevat käytännöt (esimerkiksi B-pisteen aloituksessa voi aloittajan vieressä aloittaa). Kuitenkin perimmäinen tarkoitus oli tehdä pelistä mahdollisimman monelle mahdollisimman miellyttävä pelikokemus. Olin erittäin iloinen saadakseni kuulla seuraavan kommentin henkilöltä, joka viisi ja puoli vuotta sitten haukkui minut (ansaitusti) maanrakoon olemalla yksi sen ajan suurimmista peeloista ja huijareista.

HelloweenC:

Peeloilu ei oo enää niin iso osa tätä lajia, että sen avul pystyis voittamaan


Muutamat henkilöt ovat maininneet, että olen holhonnut johtajuusaikani aikana, joiden vuoksi pelikieltojen määrä kasvoi viimeisen vuoden aikana. Voi olla, että tällä on perää, mutta minä näin tämän tapana tarjota miellyttävää ajanvietettä, jota kutsutaan Habbo Hockeyksi. Peeloilua ja muuta huijaamista ei saada koskaan täysin kitkettyä ja tästä on useampi esimerkki henkilöstä, jotka olisivat ansainneet jonkun sanktion, mutta välttivät sen.

En ole varma, kuinka onnistuneesti onnistuin tarjoamaan miellyttävän pelikokemuksen, mutta ainakin niitä haittaavat huijaamiset ja peeloilut sain suurimmassa määrin kitkettyä. Ne eivät olleet menestyksen suhteen kaikki kaikessa ja tämän osoittaa esimerkiksi jokainen johtajuusaikani mestari, joka voitti mestaruuden olemalla oman kautensa paras joukkue. Yksittäisen pelaajan näkökulmasta sain itse nauttia työni hedelmistä pelaajana kausina 66 ja 67 sekä puolueettomana toimijana kaudella 68. Menestys tuli reilulla tavalla ja siitä minä olen tyytyväinen.

---

Ajan myötä oma kiinnostukseni tätä lajia kohtaan alkoi hiipua. Tämän osoittaa kausi 68, jonka jätin pelaamatta, koska liekkini ei enää palanut samalla tavalla kuin puoli vuotta, vuosi tai kaksi vuotta sitten. Olisin voinut kauden 67 päätteeksi järjestää vaalit, mutta olen äärimmäisen iloinen siitä, että en näin tehnyt. Sain todistaa johtajuusaikani ehkä onnistuneimman kauden aitiopaikalta sekä viimeisteltyä tarvittavat projekit sääntöjen, tilastojen kuin arkistojen muodossa.

Ymmärrettävästi moni vastustajani halusi minut johdosta pois mahdollisimman pian. Myös moni henkilö, joka äänesti minua vuoden 2016 vaaleissa alkoi kääntymään minua vastaan. Kun yhdistetään tämä siihen, että en halunnut enää toimia johtajana kauden 68 jälkeen, olivat vaalit ainoa ja oikea tapa ratkaista Habbo Hockeyn tuleva vastuuhenkilö. Vaalien voittajaksi äänestettiin suoraan ensimmäisellä kierroksella Goldenpeach, joka kirjoitushetkellä on täysimääräisesti aloittanut tehtävänsä Habbo Hockeyn johtajana.

---

Tulen toivon mukaan joskus tulevaisuudessa kirjoittamaan oman pelaajakertomukseni valmiiksi. Minun pelaajauraani ja johtajuusaikaani voi siellä käsitellä enemmän. Ehkä pääsen joskus yksimieliseen päätökseen sen suhteen, mikä kausi oli paras kahden viimeisen vuoden aikana.

Haluan kiittää jokaista, jonka kanssa olin tekemisissä viimeisen kahden vuoden aikana. Jos en tunne teitä oikeassa elämässä, tulette ainakin pysymään muistoissani. En tule unohtamaan koskaan Habbo Hockeyta, joka oli osa lapsuuttani, nuoruuttani ja myös aikuisuuttani.
Viimeksi muokannut TomZ päivämäärä 14 Kesä 2017, 01:35, muokattu yhteensä 1 kerran
TomZ
 
Viestit: 2497
Liittynyt: 01 Kesä 2015, 17:30

Re: Jäähyväispuhe & yhteenveto

ViestiKirjoittaja TomZ » 14 Kesä 2017, 01:01

Kauden 68 päättymisestä on kirjoitushetkellä kulunut hieman alle viikko. Tämän vuoden vaalit saatiin päätökseen jo ensimmäisellä kierroksella, joten kyseisen tapahtuman päättymisestä on vierähtänyt useampi viikko. Näiden kahden tapahtuman päättymisen johdosta tämän alkuvuoden tapahtumat ovat saatu päätökseen.

Kirjoitin viime vuoden tapahtumista erikseen, joten siitä inspiroituneena tulen kirjoittamaan tapahtumista, jotka tapahtuivat tämän vuoden alkupuolella. Tämän vuoden alkupuolella tapahtuneet tapahtumat ovat jättäneet oman jälkensä Habbo Hockeyn historiaan ja haluan nostaa niitä vielä kerran esille.

---

Kausi 66 alkoi noin kuukauden mittaisen talvitauon jälkeen tammikuun viidentenä päivänä. Viime kaudesta jatkoivat kauden 65 suurin yllättäjä ja hopeaa saavuttanut Blizzards, Derby, kahdeksannen Kultakala Cupin voittanut ja pronssia saavuttanut Monarchs, Natu, North Stars ja Wheel Walkers. Tornaadojen pitkäaikaisen kapteenin Paha29 omistama Citizens korvasi viime kaudella mestaruuden saavuttaneen Tornaadot ja Mielialapelaajien tilalle tuli kaudella 63 pronssia saavuttanut Rebels.

Runkosarja oli äärimmäisen tasainen niin kärjen osalta kuin taistelusta viimeisistä pudotuspelipaikoista. Runkosarjan voitti lopulta Derby, joka kaatoi runkosarjan viimeisellä kierroksella Blizzardsin, joka joutui jälleen puolivälieriin kohtaamaan North Starsin, joka eteni viimeisenä joukkueena puolivälieriin paremman maalieron turvin ennen Natua ja Rebelsiä. Blizzards kaatoi puolivälierissä North Starsin jälleen kolmessa ottelussa ja eteni välieriin, jossa se kohtasi runkosarjan toisena olleen Monarchsin. Viime kauden tavoin Blizzards eteni loppuotteluun ja onnistui tällä kertaa voittamaan mestaruuden Derbyn kustannuksella. Wheel Walkers saavutti pronssia Monarchsin kustannuksella, joka oli puolivälierissä kaatanut Citizensin kolmessa ottelussa.

Kauden 66 aikana pelattiin vielä yksi farmisarja, jossa pelasi kuusi joukkuetta. Nämä joukkueet olivat viime farmisarjan voittanut Budew, hopeaa saavuttanut Vultures, Kings, Plan B, Golden Seals ja Huispaus, joka aloitti taipaleensa kolmannelta kierrokselta, kun Juudaksen suudelma luovutti paikkansa Huispaukselle. Budew pelasi tappiottoman kauden ja saavutti toisen peräkkäisen farmisarjan viiden pisteen turvin Vulturesiin, joka saavutti toisen peräkkäisen hopean. Pronssia saavutti kesken kauden liittynyt Huispaus yhden pisteen turvin Kingsiin. Budewin voittama farmisarja jäi kauden päätteeksi viimeiseksi, kun liigan johto päätti lopettaa kolme kautta kestäneen farmisarjan.

Kausi 67 pelattiin jälleen kahdeksalla joukkueella. Viime kaudesta jatkoi mestaruuden saavuttanut Blizzards, hopealle päätynyt Derby, pronssia saavuttanut Wheel Walkers, Natu, North Stars ja Citizens. Rebelsin ja Monarchsin tilalle tulivat Condors ja Royals. Viime kaudesta poiketen runkosarjan voittaja selvisi hyvissä ajoin, kun Derby voitti runkosarjan toisen kerran putkeen peräti kahdeksan pisteen erolla toisena tulleeseen North Starsiin. Viimeisen pudotuspelipaikan nappasi kahdeksan peräkkäisen tappiollisesta ottelusta huolimatta Condorsin ja Natun nenän edestä Citizens.

Puolivälierät tarjosivat tiukkoja kamppailuja ja nostivat tunteet pintaan, mutta Citizens eteni välieriin Royalsin kustannuksella ja Wheel Walkers vastaavasti Blizzardsin kustannuksella. Puolivälieräjoukkueet kohtasivat toisensa lopulta pronssiottelussa, jossa Citizens saavutti historiansa ensimmäisen mitalin. Kauden 67 loppuottelussa kohtasivat runkosarjan kärkikaksikko, joista parempi oli North Stars, joka saavutti historiansa toisen mestaruuden.

Alkuvuoden viimeiselle kaudelle eli kaudelle 68 osallistui jälleen kerran kahdeksan joukkuetta. Vaihtuvuus joukkueissa oli tällä kertaa suurta, kun viime kauden päätteeksi liigapaikasta luopuivat mestaruuden saavuttanut North Stars, hopealle toisen kerran päätynyt Derby ja Condors. Tilalle tulivat lähihistorian menestynein joukkue Sabres, 18 kautta ennen kautta 68 pelannut Mielialapelaajat ja legendaarinen Zlayers. Pitkän ja menestyksekkään historian omanneet Wheel Walkers ja Zlayers olivat koko kauden suurimmat pettymykset jäätyään selvällä erolla pudotuspelien ulkopuolelle. Runkosarjan voitti viiden pisteen erolla Royals. Runkosarjan toiseksi sijoittui yhden pisteen turvin Sabres.

Puolivälierissä kohtasivat Mielialapelaajat ja Natu sekä Citizens ja Blizzards. Puolivälieristä etenivät suoraan kahdessa ottelussa välieriin Citizens ja Mielialapelaajat. Välierät olivat alkuvuoden yhdet tiukimmat, joiden ratkaisu nähtiin vasta kolmannessa ja ratkaisevassa välieräottelussa. Jokaisen yllätykseksi altavastaavat Citizens ja Mielialapelaajat etenivät kauden 68 loppuotteluun. Royals ja Sabresin välisessä pronssiottelussa Sabres oli lopulta etevämpi ja nappasi historiansa ensimmäisen pronssin. Kauden 68 finaalissa etevämpi oli lopulta Mielialapelaajat, joka saavutti 19 kauden jälkeen historiansa ensimmäisen mestaruuden.

Kauden 68 aikana järjestettiin vaalit. Ehdokkaita oli viisi, ja he olivat aakkosjärjestyksessä Fossu501, Goldenpeach, Street-Agentti-, Timmioakmen ja Zainer. Vaaliaktiivisuus ei yltänyt viime vuoden toisten vaalien tasolle, mutta äänimäärä ylitti reilusti viime vuoden ensimmäisten vaalien äänimäärän. Vaalien voittajaksi äänestettiin jo ensimmäisellä kierroksella Goldenpeach, joka toimii Habbo Hockeyn johtajana kaudesta 69 eteenpäin.

---

Kiitän jokaista, joka osallistui alkuvuoden tapahtumiin tavalla ja toisella. Onnittelen myös suuresti vaalit voittanutta Goldenpeachia, ja toivotan hänelle ja koko Habbo Hockeyn väelle parasta mahdollista onnea tulevia koitoksia ja haasteita varten!
TomZ
 
Viestit: 2497
Liittynyt: 01 Kesä 2015, 17:30

Re: Jäähyväispuhe & yhteenveto

ViestiKirjoittaja Sjomin » 14 Kesä 2017, 19:57

Koko HH-kansan puolesta iso kiitos ja kädenpuristus ajankäytöstäsi ja motivaatiostasi lajiamme kohtaan. Tästä on hyvä jatkaa.
kuningas
Avatar
Sjomin
 
Viestit: 429
Liittynyt: 16 Heinä 2014, 00:31

Re: Jäähyväispuhe & yhteenveto

ViestiKirjoittaja NO0B » 14 Kesä 2017, 21:47

0/5 ei mainittu... tuun kirjottaa huomen pidemmän tekstin tomost

E:

Tosiaan tomon kanssa ei olla kovin pitkään tunnettu, vasta suunnilleen noista kauden 60 tapahtumien lähtien, mutta ollaan oltu useasti kuitenkin vastakkain eri tilanteissa. Muistan näitä ensimmäisiä kertoja HF1 parissa, kun näin silloin jopa habbossa ehkä "julkkiksena" olevan tom-100. Tällöinhä kuuluisaksi oli helppo päästä, kunhan omisti vähän tavaroita, niin kaikki pikkujunnut ihailivat perässä (kuten minäkin tuolloin).

Taidettiin vasta K62 pelata ensimmäisen kerran samassa jengissä mielialapelaajissa, vaikka mulla olisi ollut mahdollisuudet heti ensimmäisenä kautena pelata sinun jengissäsi. Ja siitä lähti pikemminkin meidän "yhteinen" taival asioissa, sekä pääsin "kaveriksesi" vihdoin ja viimein pitkän fanitus ajan jälkeen. Tämä kausi meni pienissä jutteluiden suhteissa, sillä vaihtopenkillä ollessani annoin teidän isompien poikien pelata, tällöinhän minulla ei oikeastaan motivaatiota kyseistä lajia kohtaan ollutkaan.

Kausi 63 sain pyynnön topolta teidän jengiinne, mihin ei voinut muutakuin tarttua. Tämä kausi oli yksi kausista, mitä en varmaankaan tule hetkeen unohtamaan teidän takianne. Teidän joukkueessanne oli aina todella mukava pelata, peliaikaa tuli mikäli halusi pelata, jopa melkein pakolla potkittiin vaihtopenkiltä kentälle. Vaikka kautta kruunasikin kultamitali niin sillä ei ollut niin paljon väliä, se oli vain kirsikka kakun päällä. Oikea voitto kauden aikana ja sen jälkeen oli ystävyys. Tämä pieni, mutta niinkin suuri asia.

Kaudelle 65 mennessä palasin taas teidän jengiinne. Kauden 64 jälkeen, minulla oli motivaatio todellakin tippunut nolliin enkä olisi ehkä Habbo Hockeytä enää pelaillutkaan. En tiedä mikä ihme joukkuehenki teidän joukkueessanne on, mutta jokaisen olisi pitänyt ottaa mallia. Sinun ja muun joukkuelaisten kanssa oli todella mukavaa pelata, menivät pelit sitten 0-10 tai 10-0. Tuloksella ei niin paljoakaan ollut väliä. (Paitsi sinun itkupotkuraivareittes mukaan välillä oli)

Mitä enemmän kohti seuraavia kausia mentiin, sitä enemmän olimme ystäviä. Sitä enemmän myös huomasin miten sinulla ei enää ollut oikein puhtia jatkaa habbo hockeyssä. Oot saanut johtajuutes aikana paljon paskaa niskaan, mutta harva niistä oli edes syystä. Johtajana siihen vain pitää tottua, että joka päätös ei miellytä jokaisen persettä. Sinun aikana HH:ssa tehtiin useita muutoksia, ehkä tiukempikin linja tuli, eli pelikieltoja tippuikin herkemmin. Tämä toki sai ihmisiä enemmän "vihaamaan" sinun johtajuuttasi. Ei mitään nykyisiä ehdokkaita vastaan, mutta olisit saanut varmasti jokaisen puolesta jatkaa johtajuuttasi, mutta aina ei mene nappulat tasan. Ehkä tämä on sinun aikasi viimein jättää Habbo Hockey (katotaan vaan niin palaa pari kk sisällä takas) lopullisesti ainakin johtajuuden suhteen. Eihän sitä koskaan tiedä jos innostus palaa.

Kiitän tomo sua näistä upeista hetkistä habbo hockeyn parissa, minun motivaationi palauttamisesta, sekä ennen kaikkea opettamisesta. Olet opettanut useita asioita niin habbo hockeyn suhteen kuin irlin suhteen. Kiitos kaikesta : )
Viimeksi muokannut NO0B päivämäärä 15 Kesä 2017, 10:30, muokattu yhteensä 1 kerran
Kuva

NO0B kirjoitti:vituku od3endi ör pako4ti kotia vaik mitäää ees ootttamu


Spoilah
K34 - Hustlers
K35 - Raiders
K36 - Hustlers
K37 - Phoenix
K38 - Hustlers
K39 - Wildwings
K43 - Flames
K44 - Avalanche
K45 - B's Safehouse
K46 - Bulldogz
K52 - Seattle Wonders
K60 - Jokerit
K61 - Sabres
K62 - Mielialapelaajat
K63 - Derby
K64 - Natu
K65 - Derby
K66 - Derby
K67 - Citizens
K68 - Royals
K69 - POROT
K70 - Celtics
K71 - Jets
K72 - Natu
K73 - Natu
K75 - SKA
K76 - Natu
K77 - POROT
K82 - Guardians
K83 - Zlayers
K84 - Zlayers
K85 - Zlayers
K86 - Halam Hockey
K87 - Sabres
K88 - POROT
K89 - Kings
K90 - WRHF1HHT
K91 - Tornaadot
K92 - North Stars
K93 - Saukot
K95 - Wheel Walkers
K96 - North Stars
K97 - North Stars + KKC
K98 - Bratz
K99 - Bratz
K100 - Kings

K34: Fobia Memorial Trophy ( Paras Tulokas )
K63: Blodari Memorial Trophy (Paras puolustaja)
K66: Vujtek Memorial Trophy (Paras maalivahti)
K68: Paras Tuomari
K69: Nedved Memorial Trophy (Runkosarjan arvokkain pelaaja)
K69: Positiivinen yllättäjä, pelaaja
K69: Paras tuomari
K70: Paras tuomari
K71: Negatiivinen yllättäjä, pelaaja
K75: Paras tuomari
K77: Negatiivinen yllättäjä, pelaaja
K82: Paras tuomari
K83: Paras tuomari
K85: Paras tuomari
K95: Vujtek Memorial Trophy (Paras maalivahti)

Mitalit: 8-7-10
1x KKC
Kaudet: 46
NO0B
 
Viestit: 2824
Liittynyt: 21 Syys 2015, 15:50

Re: Jäähyväispuhe & yhteenveto

ViestiKirjoittaja Hello » 14 Kesä 2017, 22:23

NO0B kirjoitti:6/5 hello mainittu... tuun kirjottaa huomen pidemmän tekstin tomost

mult otetti quote, et oo yht tärkee ku mä.

Viestin totinen osa: Kiitoksii Tomolle, tehnyt paljo hyvää HH:n eteen, toivottavast GP jatkaa samaan tapaan.
Kaudet - 20, 35-43, 46-55, 64-65, 68-73 & 76
Liiga - 5-6-6
MM-Kisat - 2011, 2013, 2014, 2016, 2017 & 2020 - 2-1-2
Saavutukset - 3x Jani.94, 3x Sekunti, 1x Parrish & 1x Nedved
Pisteet - 408+247 = 655
Avatar
Hello
 
Viestit: 911
Liittynyt: 18 Loka 2013, 15:54

Re: Jäähyväispuhe & yhteenveto

ViestiKirjoittaja Keuhkotulehdus » 15 Kesä 2017, 14:21

Vaikka oonki iha nobody junnu, joka ei tiedä mistään mitään, niin kiitos tekemästäsi työstä Tomo.

P.S. Oli kiva pelata kaks kautta Derbyssä vaikka molemmat päättyki tappioon finaalissa.
Spoilah
Liiga:
K65 - North Stars #69
K66 - Derby [2] #69
K67 - Derby [2] #69 [A]
K68 - Wheel Walkers #69
K69 - Lost Souls #69 [C]
K70 - Celtics [2] #69
K71 - Celtics #69
K72 - Saints #69
K73 - Wheel Walkers #69
K74 - Devils #69
K75 - North Stars [2] #69
K76 - KOIRAT [2] #69 [C]
K77 - Bratva #69
K78 - Wheel Walkers [3] #69
K79 - Wheel Walkers [2] #69
K80 - Wheel Walkers [2] #69
K81 - Silver Curse #69 [O]
K82 - Burballs #69
K83 - Pinkit yksisarviset #69
K84 - Pinkit yksisarviset [3] #69
K85 - Pinkit yksisarviset #69
K86 - Pinkit yksisarviset #69
K87 - North Stars #69 [A]
K88 - North Stars #69 [A]
K89 - Halam Hockey #69 [C]
K90 - Guardians #69 [C]
K91 - Guardians #69 [C]
K92 - Mielialapelaajat [2] #69
K93 - Tuhnut #69
K94 - Tuhnut [3] #69
K95 - Tuhnut [2] #69
K96 - Paranoia #69 [C]
K97 - Paranoia #69 [C]
K98 - Natu #69
K99 - Natu #69
K100 - Natu #69 [C]
K101 - Natu [1] #69 [C]

Liigassa yhteensä: 37 kautta - Tehot: RS 367+297=664 - PO 70+55=125 - Yht. 437+352=789 - Mitalit 1-9-3

MM-kisat:
MM2017 - Namibia [3] #69 - 7+6=13
MM2020 - Tšekki [2] #69 - 2+1=3
MM2021 - Korean demokraattinen kansantasavalta #69 - Kiitos Sulake! (0+2=2)
MM2023 - Viro #69 - 3+2=5
MM2024 - Zimbabwe #69 - 2+1=3

Farmi:
K64F - Yungsters [1] #69 - 13+5=18
K65F - Villasukat #69 [C] - 13+4=17
K91F - HC Kemppaiset #69 [C] - 1+0=1

Farmissa yhteensä: 3 kautta - Tehot: 27+9=36.

Henkilökohtaiset palkinnot:
Fobia Memorial Trophy (Paras tulokas) - K65
Heatley Memorial Trophy (Pistepörssin voittaja) - K67
Parrish Memorial Trophy (Maalikuninkuus) - K67, K79
Jani.94 Memorial Trophy (Pistepörssin voittaja) - K79, K95
Positiivinen yllättäjä, pelaaja - K69
Visnovsky Memorial Trophy (Herrasmiespelaaja) - K85
Blodari Memorial Trophy (Paras puolustaja) - K95
Syöttöpörssin voittaja - K101
Avatar
Keuhkotulehdus
 
Viestit: 310
Liittynyt: 07 Syys 2016, 17:47

Re: Jäähyväispuhe & yhteenveto

ViestiKirjoittaja gelis » 15 Kesä 2017, 14:53

Sjomin kirjoitti:Koko HH-kansan puolesta iso kiitos ja kädenpuristus ajankäytöstäsi ja motivaatiostasi lajiamme kohtaan. Tästä on hyvä jatkaa.
#71
--
Liiga - 2-1-2
KKC - 1-0-0
MM - 1-0-0
--
1x Nedved
1x Parrish
1x Pos. yllättäjä

--
RS: 202+141
PO: 41+33
gelis
 
Viestit: 417
Liittynyt: 12 Marras 2013, 19:13

Re: Jäähyväispuhe & yhteenveto

ViestiKirjoittaja Erik.. » 15 Kesä 2017, 17:36

vaikka ei tunneta eikä koskaa mitää kontaktia ollu meil nii kiitos panoksestas lajin etee!:)
#7 Tornaadot 44+33=77p

Kausi 56 - Tornaadot [A]
Kausi 57 - Tornaadot
Kausi 59 - Tornaadot [A]
Kausi 60 - Tornaadot [A] [2]
Kausi 64 - Tornaadot [A] [2]
Kausi 65 - Tornaadot [A] [1]
Kausi 72 - Tornaadot [A] V. Vujtek
Kausi 73 - Tornaadot [A]
Kausi 84 - Tornaadot [A]
Kausi 89 - Tornaadot [A]
Kausi 90 - Tornaadot [A] [2]
Kausi 91 - Tornaadot [A]
Kausi 100 - Tornaadot [A] [3]
Kausi 101 - Tornaadot [A]
Kausi 102 - Tornaadot [A]

37 kautta 4-5-4
Erik..
 
Viestit: 904
Liittynyt: 16 Heinä 2014, 00:13

Re: Jäähyväispuhe & yhteenveto

ViestiKirjoittaja Huppu » 15 Kesä 2017, 18:15

Oon sanonut tomolle itselleenkin pariin otteeseen, että on käsittämätöntä miten jaksoit kaiken sen paskan läpi mitä johtajana sait. Tsemppiä jatkoon ja kiitos.
RS: 527+354=881
PO: 125+109=234
Yhteensä: 640+458=1115 (27-84 rs+po)

Kulta: 27, 31, 32, 36, 37, 41, 42, 43, 55, 61, 65, 67, 71, 86
Hopea: 26, 30, 33, 35, 39, 50, 68, 70, 73, 74, 91, 101
Pronssi: 29, 38, 44, 53, 57, 64, 72, 85

14-11-8
Huppu
 
Viestit: 348
Liittynyt: 18 Loka 2013, 23:52

Re: Jäähyväispuhe & yhteenveto

ViestiKirjoittaja Tikkanen » 17 Kesä 2017, 16:19

Hyvää työtä poika!
Spoiler: +
Kausi 55: TsSKA Armeija #39
Kausi 56: TsSKA Armeija #10 Hopea!
Kausi 57: TsSKA Armeija #10 [C] Hopea!
Kausi 58: TsSKA Armeija #10 [A]
Kausi 59: POROT #10 [A]
Kausi 60: Grants #10 [A]
Kausi 61: Rebels #10 [A]
Kausi 62: Zlayers #10 Hopea!
Kausi 63: Zlayers #10
Kausi 64: Saints #10 Pronssi!
Kausi 65: Monarchs #10 [A] Pronssi! + Vujtek Memorial Trophy + KKC Kulta!
Kausi 66: Monarchs #10 [A]
Kausi 67: Derby #10 Hopea! + Visnovsky Memorial Trophy
Kausi 68: Zlayers #10
Kausi 69: Wheel Walkers #10 + Vujtek Memorial Trophy
Kausi 70: Dynamo #10 Kulta!
Kausi 71: Dynamo #10 Kulta!
Kausi 72: Dynamo #10 Pronssi!
Kausi 73: Dynamo #10 Hopea!
Kausi 74: Natu #10
Kausi 75: Saints #10
Kausi 76: Viikingit #10
Kausi 77: Natu #10 [A] Hopea!
Kausi 78: Cavaliers #10 Kulta!
Kausi 80: Guardians #10
Kausi 81: Mielialapelaajat #10 Hopea!
Kausi 82: Mielialapelaajat #10
Kausi 83: Zlayers #39 Pronssi!
Kausi 84: Zlayers #10
Kausi 85: Zlayers #10
Kausi 86: North Stars #10 Hopea!
Kausi 87: North Stars #10 [A]
Kausi 88: North Stars / POROT #10
Kausi 95: North Stars #10 Kulta!
Kausi 96: North Stars #10 Pronssi!
Kausi 97: North Stars #10 Kulta! + KKC Kulta!
Kausi 98: North Stars #10 Kulta!

MM-Kisat 2016 - Tsekki [C] Hopea!
MM-Kisat 2017 - Ruotsi [A] Hopea!
MM-Kisat 2020 - Tsekki Hopea!

185+154 = 339
679/1063 = 63,87%
6-8-4
Avatar
Tikkanen
 
Viestit: 184
Liittynyt: 25 Marras 2014, 17:44

Seuraava

Paluu Historia

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron